Tahdon kertoa tarinani hetkestä jona ihminen rakastuu ja kuinka lopussa kaikki hyvä tuntuu katoavan vain pienessä hetkessä.
Tarinani alku sijoittuu tämänvuoden alkuun kun tapaan mielenkiintoisen naisihmisen netin seuranhaku palstoilta.Seuraa viikkoja kestävää keskustelua jona aikana tutustumme poikkeuksellisen hyvin toisiimme, kummatkin ylittävät itsensä eikä olisi uskonnut miten vielä niin tuntemattomalle ihmisille pystyy avautumaan asioista niinkin hyvin miten me pystyimme. Itse olin päättänyt lähteä varovaisesti etenemään kun edellisessä yrityksessä olin mennyt liian hätäilemällä eteenpäin ja halusin tämän jutun viimein toimivan, olin siis oppinut jotain. Noin kuukauden päästä keskustelujen alettua vihdoin
tapasimme ja tämä nainen matkusti luokseni 500 km päästä.Kaikki meni niin hyvin kuin mahdollista ja tämä tuleva seurustelu kumppanini oli myös innoissaan ja olettaen odotukset korkealla tulevasta. Päivittäin soittelimme puhuen pitkään ja kirjoittaen pitkin päiviä kuulumisia kysellen ja tulevaa suunnitellen, Uskalsin itselleni myöntää että olen rakastunut ja haluan suhteelta enemmän. Päätettiin että ollaan seurustelusuhteessa ja kun koulu häneltä loppuu niin muuttaa tänne minun luokse ja aloittaa täällä työt ja elämän minun kanssani. Tuo päivä koitti viimein ja kumppanini
asettui taloksi mistä tietenkin kumpikin oltiin hyvin onnellisia. Alku näytti lupaavalta kunnes kaikki yhtäkkiä muuttui. Näin että kumppanini oli omissa oloissaan kuin joku olisi mieltä painannut jonka johdosta sitten kysyin että mikä mieltä painaa, jolloin sain vastauksen joka johti minut tähän tilanteeseen. Täysin murtuneena kumppani sai sanottua sanan Koti-ikävä jonka luulin ja toivoin olevan ohi menevää, mutta luulin väärin. Muutaman piinaavan päivän päätteksi halasimme hyvästit ja kaikki kokemamme oli ohitse vain pienessä hetkessä. Tämä kaikki loppui noin viikko sitten ja niinkuin ymmärtää voi niin pahalta tuntuu. Olemme saaneet asiat puhuttua ja ymmärrän kyllä täysin mihin suhteemme loppui ja mitä koti-ikävä voi pahimmillaan olla vaikka kumpikin olisi ääriään myöten rakastunut. Kunnioitan täysin kumppanini päätöstä enkä halua häntä painostaa yrittämään uudelleen. Olen siinä käsityksessä että tilane on yhtä tukala tai vieläkin tukalampi hänelle kuin minulle itselleenkin ja se syy miksi täällä kirjotan ja jaan tarinani on yksiselitteisesti se että miten niin lupaava mutta kuitenkin seinään pysähtyvästä suhteesta pääsen ylitse. Minulla olisi paljonkin tekemistä mutta oikein mikään ei tunnu nyt maistuvan.
En toivo mutta jos kohtalotovereita silti täällä löytyy niin mielelläni otan vastaan vinkkejä selviytyä pahimman yli. Tiedän että kärsittävä se on ja käytävä omassa mielessä asiat läpi mutta toisen samassa tilanteessa olevan kanssa tai saman asian läpikäyneiden kesken se olisi huomattavasti helpompaa ja ehkä auttais ymmärtämään oman tilanteen.
Tiedän että tulevaisuudessa voin olla onnellinen mutta tarvitsen apua avata käteni ja päästää irti.
Tarinani alku sijoittuu tämänvuoden alkuun kun tapaan mielenkiintoisen naisihmisen netin seuranhaku palstoilta.Seuraa viikkoja kestävää keskustelua jona aikana tutustumme poikkeuksellisen hyvin toisiimme, kummatkin ylittävät itsensä eikä olisi uskonnut miten vielä niin tuntemattomalle ihmisille pystyy avautumaan asioista niinkin hyvin miten me pystyimme. Itse olin päättänyt lähteä varovaisesti etenemään kun edellisessä yrityksessä olin mennyt liian hätäilemällä eteenpäin ja halusin tämän jutun viimein toimivan, olin siis oppinut jotain. Noin kuukauden päästä keskustelujen alettua vihdoin
tapasimme ja tämä nainen matkusti luokseni 500 km päästä.Kaikki meni niin hyvin kuin mahdollista ja tämä tuleva seurustelu kumppanini oli myös innoissaan ja olettaen odotukset korkealla tulevasta. Päivittäin soittelimme puhuen pitkään ja kirjoittaen pitkin päiviä kuulumisia kysellen ja tulevaa suunnitellen, Uskalsin itselleni myöntää että olen rakastunut ja haluan suhteelta enemmän. Päätettiin että ollaan seurustelusuhteessa ja kun koulu häneltä loppuu niin muuttaa tänne minun luokse ja aloittaa täällä työt ja elämän minun kanssani. Tuo päivä koitti viimein ja kumppanini
asettui taloksi mistä tietenkin kumpikin oltiin hyvin onnellisia. Alku näytti lupaavalta kunnes kaikki yhtäkkiä muuttui. Näin että kumppanini oli omissa oloissaan kuin joku olisi mieltä painannut jonka johdosta sitten kysyin että mikä mieltä painaa, jolloin sain vastauksen joka johti minut tähän tilanteeseen. Täysin murtuneena kumppani sai sanottua sanan Koti-ikävä jonka luulin ja toivoin olevan ohi menevää, mutta luulin väärin. Muutaman piinaavan päivän päätteksi halasimme hyvästit ja kaikki kokemamme oli ohitse vain pienessä hetkessä. Tämä kaikki loppui noin viikko sitten ja niinkuin ymmärtää voi niin pahalta tuntuu. Olemme saaneet asiat puhuttua ja ymmärrän kyllä täysin mihin suhteemme loppui ja mitä koti-ikävä voi pahimmillaan olla vaikka kumpikin olisi ääriään myöten rakastunut. Kunnioitan täysin kumppanini päätöstä enkä halua häntä painostaa yrittämään uudelleen. Olen siinä käsityksessä että tilane on yhtä tukala tai vieläkin tukalampi hänelle kuin minulle itselleenkin ja se syy miksi täällä kirjotan ja jaan tarinani on yksiselitteisesti se että miten niin lupaava mutta kuitenkin seinään pysähtyvästä suhteesta pääsen ylitse. Minulla olisi paljonkin tekemistä mutta oikein mikään ei tunnu nyt maistuvan.
En toivo mutta jos kohtalotovereita silti täällä löytyy niin mielelläni otan vastaan vinkkejä selviytyä pahimman yli. Tiedän että kärsittävä se on ja käytävä omassa mielessä asiat läpi mutta toisen samassa tilanteessa olevan kanssa tai saman asian läpikäyneiden kesken se olisi huomattavasti helpompaa ja ehkä auttais ymmärtämään oman tilanteen.
Tiedän että tulevaisuudessa voin olla onnellinen mutta tarvitsen apua avata käteni ja päästää irti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.