Sovin netin kautta löytämäni miehen kanssa treffit. Mies oli lähettänyt ennen tapaamista kuvansa ja kertoi olevansa melkein 180 cm. Etukäteen oltiin sovittu, että jos/kun tapaaminen päätyy seksiin, niin kumin käyttö on ihan must juttu ja oli myös puhetta, että mies hoitaa tuon asian. Mies oli tuosta asiasta aivan samaa mieltä.
Heti tavatessa huomasin miehen olevan kuitenkin vain minun mittainen, korkkareissa 170 cm. Ajattelin tuon asian olevan vielä ok, koska 99 % miehistä valehtelee netissä tuosta pituusasiasta ja etenkin, koska miehen ulkonäkö oli muuten ok. Tapasimme ensin ”ihmisten ilmoilla”, mutta päädyimme siitä sitten miehen kotiin, jossa huomasin siellä täällä olevat ”merkit” lapsesta. Tuolloin olisi varmaan pitänyt laittaa jo ”peli” poikki, mutta juttu jatkui kuitenkin seksiin, mutta ilman kumia!
Jälkeenpäin oli hieman ristiriitaiset ajatukset koko tilanteesta, mutta ajattelin, että koska mies tuntui muuten ok:lta (pituutta ja lapsiasiaa lukuun ottamatta), niin voisimme tavata uudestaankin samoissa merkeissä. Laitoinkin miehelle heti seuraavana pv:nä tuosta viestiä, mutta hän ei vastannut tuohon mitään. Laitoin sitten sitä seuraavana pv:nä viestin (mietittyäni asiaa tarkemmin), että ehkä onkin huonoa idea tavata miestä uudelleen mm. noiden em:n ”epäkohtien” takia ja toivotin hyvää jatkoa.
Mies vastasi pian tuohon jälkimmäiseen viestiini, että hän on oikeasti sen mittainen kuin sanoi olevansa. Eli valehteli tuosta asiasta edelleen. Lisäksi mies ei vielä tuossakaan vaiheessa voinut suoraan kertoa, että hänellä on lapsi(a), vaikka asia oli ihan päivänselvä. Hänen mielestään asia ei kuulemma minulle kuulu eikä sillä ole mitään merkitystä :-O Vaikka kyse olisi pelkästä panoseurasta, niin minusta on aika ihmeellistä, että mies pimittämällä pimittäisi tuollaista tietoa. Aikaisemminkin tuli jo mieleen, josko mies sittenkin olisi varattu, vaikka muuta väittikin (jopa vielä viimeisessä viestissään väitti olevansa sinkku). Mutta miksi kuitenkin käyttäytyi sitten niin kuin olisi ollut varattu?
Kumin käyttämättömyyden suhteen mies vain totesi viimeisessä viestissään, että se oli täysin minun valintani, kun tein mitä tein ilman kumia :-O Siis haloo? :-O
Miten mies ei vielä tuossa vaiheessakaan voinut ottaa vastuuta teoistaan, koska hänkin oli siinä ihan samalla tavalla mukana? :-O Ja tuollaisella miehellä on vielä lapsi(a), huoh :-/
Eli loppusaldona voisin todeta, että ainut asia, mikä miehessä piti paikkaansa oli hänen ulkonäkönsä muuten kuin pituuden osalta. Eli tästä lähtien miehiltä täytyy saada rehellinen vastaus myös siihen, onko hänellä lapsia, koska en halua joutua enää varattujen ja/tai perheellisten miesten ”kynsiin”, edes panomielessä :-)
Sitä en ole vieläkään ymmärtänyt, että miksi miehet eivät voi tavatessa sanoa suoraan, että esim "ei ole tulossa toista tapaamiskertaa", vaan sen sitten joutuu itse huomaamaan vasta jälk.päin, kun mies on häipynyt kuin "tuhka tuuleen"?
Vaikka mies olisikin vain seksin perässä, niin minusta se olisi kaikin puolin selvintä, että mies sanoisi senkin ääneen, että ei esim hae mitään vakihoitoa, vaikka onkin sinkku.
Tuon jälkeen tietäisi jo heti kalkkiviivoilla ihan eri tavalla, mikä on homman nimi.
Ei minulla naisena tulisi mielen viereenkään selittää miehelle turhaan sitä sun tätä, jos tietäisin jo etukäteen, että en haluaisi hänestä kuin vain tämän yhden kerran seksiä.
Eli ennemmin suoraa toimintaa selvillä "säännöillä" kuin tuollaista valehtelua ja asioiden pimittämistä.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Minä olin siis tapaamishetkellä korkkareissa 170 cm :-D
Kyllä se on aloittajan vika kun antoi pil.lua ilman kumia sille miehelle. Olet vain aina pelkkä pano kun lähdet tuntemattoman miehen kotiin nus.simaan tosta vaan.
Turha oikeesti valittaa mitään kun jos mies valehtele ja sitten sinä kuitenkin nus.sit sen kanssa. Olet joku helppo nakki jota on varmaan monet miehet panneet ja ruiskineet mällit sisään.
Helppo nakki, työtön ylipainoinen juoppo kurppa. Näillähän on mieheltä ainut vaatimus et saldo riittää.
Jutun pointti oli, että annat kenelle tuntemattomalle vain. En huolisi tuollaista naista parisuhteeseen, koska pettäminen olisi sinulle liian helppoa.
Hei aapee!
Lähdetko mun kanssa treffeille? Olen aina rehellinen ja lähetän kuvani vaikka. Olen vain 166- pitkä että en voi edes huijata siinä. Mulla ei ole lapsia. Minusta ainakin olis nolloo jäädä kiinni valehtelusta. Voitais vaikka olla face kavereita ensin ja tutustua. Facestakin näkee mun kuvan.
Monenko nussima olet? Ja ilman kumia tietysti mällipillu!
No huh huh en kyllä eka treffeillä panis vaikka miltä missiltä näyttäisi
Ukkomies sai painaa paljaalla random nettimuijaa. "Kokenut" deittailijapa hyvinkin.
Helvetin tyhmä provo tai täysi idiootti akka.
Hei, olen lapseton ja rehellinen mies, jolla pituutta 177cm. Jos et ole mitenkään ylipainoinen, voitaisiin harrastaa seksiä. Kumin käyttö ei ole este.
Älä tuu mun apajille per.kele. Sitä paitsi mä en halua pelkkä panoa´ja paino on sivuseikka jos nainen on mukava ja sen kanssa tulee toimeen.
Mutta sä valehteletkin kuten se mies, jolla oli lapsia. Minä taas olen oikeasti rehellinen.
Älä nyt heti ole tuommonen häviäjä, että alat miinustelemaan.
Mulle kelpaa kompromissikin, jos molemmille neideille sopii. Ensin mä voisin harrastaa seksiä tän ap:n kanssa, jos se on hoikka. Ja sit sää voisit alkaa seukkaa sen kanssa. Mä en ole mustasukkainen.
Sori, mutta huvittaa tuo että ensin parjaat miestä kumin käyttämättömyydestä ja sitten kauhistelet, kun tuollaisella miehellä on vielä lapsia! Totta hemmetissä on, kerran ei kumia osaa käyttää :D!
Ei tää voi olla provo. Ap:lla oli muna mielessä kun tapasi miehen oli se mies minkänäköinen tahansa. Eli ei pitäis sillä ulkonäöllä ole väliä kun kuitenkin sait sitä munaa jota halusit.
En taida päästä treffeille. Tuskin tuo aloittajan tapaama mies näin kauan joutui odottamaan et pääsi naimaan.
Ja miten niin epäonnistuneet treffit. Olitko pettynyt miehen ulkonäköön vai sen panotaitoihin?
Sillä on varmaan vahinkolapsi joka nurkan takana.
"Kumin käyttämättömyyden suhteen mies vain totesi viimeisessä viestissään, että se oli täysin minun valintani, kun tein mitä tein ilman kumia :-O Siis haloo? :-O
Miten mies ei vielä tuossa vaiheessakaan voinut ottaa vastuuta teoistaan, koska hänkin oli siinä ihan samalla tavalla mukana? :-O Ja tuollaisella miehellä on vielä lapsi(a), huoh :-/ "
Syvä huokaus. Säälittävintä on se, että tuollaiset ala-arvoiset luuserit saavat naisen itselleen. Ja sen jälkeen siinä sivussa pyörittävät vielä pienimuotoista panorinkiä ja vetelevät paljaalla mukavia nuoria naisia. Sellaisia kuin sinä olet.
Olet yksi niistä idiooteista, jotka toiminnallaan mahdollistavat kusipäämiesten menestyksen nais- ja panomarkkinoilla. Sarkastiset kiitokset kaikkien AT-miesten puolesta.
Eli taas naisen taakka on kantaa taudit ja pennut. Tervetuloa 2000-luvulle. Kohta luukusta mätkähtää elatusvelvollisuuspaperit, kyllä vaimosi tykkää. =)
Umpihullun miehen tunnistaa siitä ettei ole missään tekemisissä lastensa kanssa, eikä halua edes puhua niistä.