Monen vuoden jälkeen Herra ylhäisyyskin sijoittaa itseensä ja suomeen!. Hoitanut oman osuutensa työttömyyskassaan (SYTk), ja saa aikanaan sijoittamalleen pääomalle sievoisen tuoton, kun yritystoimintansa joutuu päättämään tuotannollisista ja taloudellisista syistä johtuen.
Ole sijoittaja Mestari, kun sijoitat itseesi ja suomeen!.
Ollut jo kauan
161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hän on ottanut oman roolinsa