Olen oikeastaan aika iloinen, että olen löytänyt tämän palstan. Tämä assburgeriuden kirjo, joka täällä loistaa on jotain sellaista, johon en tuolla ns. oikeassa maailmassa olisi koskaan törmännyt, en ainakaan tällä volyymilla. Joten kiitos mm. nimimerkeille DarkFear, Mies1985 ja periaatteen-mies. Olette rikastaneet maailmankuvaani.
Assburgerius
Angus McBurger
42329
0Äänestä
Vastaukset 42
Vanhimmat
Mua on ihan turha vetää mukaan tollaiseen porukkaan, etkä sä muutenkaan sitä paitsi tiedä mun elämästäni yhtään mitään, joten sulla ei ole mitään varaa mua millään tavalla arvostella.
Eikö sitä sitten voi olla useammalla eri tavalla assburgeri. Jos pelkäät joka helvetin asiaa elämässäsi niin ei ole sunkaan ajukoppasi kovin kondiksessa.
Kyllä mä aika paljon sun elämästä tiedän, kun olet itse siitä täällä kertonut. Olet pätkätöitä tekevä helsinkiläistynyt entinen hämäläinen, joka vihaa kotiseutuaan. Olet sivari, stalinisti, assburgeri ja hervottoman hauska jätkä (mutta tahattomasti). Vietät viikonloput ja juhlapyhät töissä, koska et kestä olla yksin kotona. Häpeät yksinäisyyttäsi ja kuvittelet, että pystyt piilottelemaan sen työkavereiltasi, vaikka olet jatkuvasti töissä, koska sinulla ei ole elämää. Olet vuosia haaveillut risteilyllä käymisestä, etenkin Tukholman risteilyllä, jos oikein muistan, mutta et ole koskaan saanut sitä aikaiseksi, koska et voi yksin mennä, koska kaikki ihmiset vihaavat kaltaisiasi yksinäisiä miehiä. Poltat tupakkaa ja kuuntelet heviä. Keräilet cd-levyjä. Olet kaljuuntuva pitkätukka ja vankasti sitä mieltä, että keski-ikä alkaa vasta n. viiskymppisenä. Tämä siitä syystä, että et vain tuntisi, että nuoruus jäi elämättä, sillä voithan aloittaa elämän vasta nelikymppisenäkin. Pelkäät muita ihmisiä ja heidän mielipiteensä on sinulle kaikki kaikessa. Tunnet jatkuvaa syvää häpeää olemassaolostasi. Olet onnistunut irtautumaan kotiseudustasi, mutta tunnet silti olevasi jatkuvasti vanhemmillesi tilivelvollinen tekemisistäsi. Et voisi esim. lähteä yksin sinne risteilylle, koska joutuisit selittelemään vanhemmillesi. Sinulla on isoveli, joka elää normaalia elämää kavereidensa kanssa. Sinulla sen sijaan ei ole koskaan ollut kavereita, paitsi se yksi mielikuvituskaveri netissä, joka kirjoitteli sivari&totaali-palstalla epäilyttävän samankaltaisia juttuja kuin sinä itse. Vihaat rasisteja ja muita suvaitsemattomia ihmisiä ja pidät itseäsi todella suvaitsevaisena, vaikka oletkin sitä mieltä, että suunnilleen kaikki muut kuin sinä ovat todella ahdasmielisiä, toisin sanoen et suvaitse ketään muita kuin itseäsi. Kannatat vasemmistolaisia arvoja ja olet sitä mieltä, että puheet Stalinin hirmuteoista ovat liioiteltuja. Koulussa sinulla oli vaikeuksia useimpien oppiaineiden kanssa, mutta tykkäät historiasta ja luet kirjoja aiheeseen liittyen. Pasifismi, sivarius ja Neuvostoliitto ovat lähellä sydäntäsi. Mitähän muuta? Siinä nyt jotain mitä tiedän sinusta.
No etpä sitten näy paljoa mun elämästäni tietävän, kun tollaisia arvailuja ja oletuksia vaan siinä kertoilet. En edes asu enää Helsingissä. Sivari olen, mutta en mikään stalinisti tai assburgeri.
Se on kyllä aivan totta, että mihinkään laivaristeilylle ei nuori mies voi yksin koskaan mennä, kun muut ihmiset kaikkea pahaa siitä kuitenkin ajattelisivat.
Niin ja sitä nuoruusikää voi kyllä ihan hyvin elää vielä kolmekymppisenä ja vanhempanakin. Tiedoksesi myös se, että mulla tukka on paljon parempi kun monilla mua nuoremmilla miehillä, tämä myös varmasti finasteridi-lääkkeen ansiota, jos edes tiedät mikä tällainen lääke mahtaa olla.
Missä asut nykyisin?
Ai niin, sähän muutitkin Turkuun juuri. Unohdin ihan. Sori. Stalinisti ja assburgerihan sä olet juttujesi perusteella, vaikket itse sitä myöntäisikään. Ja en tosiaan tiedä mikä tuo lääke on, kun oma tukkani pysyy hyvin päässä. Veikkaan, siis, että joku kaljuudenestolääke, eli eipä tainnut "arvaukseni" ihan väärään mennä. Että tiedä se!
Tulkintakysymyksiä nämä tietysti ovat. Mutta DF on nimenomaan nuoruutensa jo kauankin sitten taake jättänyt. DF on nimenomaan keski-ikäinen, joskin tietysti 3-kymppisenä vielä nuori keski-ikäinen.
En kyllä todellakaan ole mikään keski-ikäinen tai edes vielä nuoruuskeski-iässä, sillä kolmekymppisenä sitä on vielä hyvinkin nuori ja niitä nuoruusvuosia on vielä jopa toista kymmentä vuotta edessä päin.
Nuoruutta sulla on nelikymppisenä yhtä paljon jäljellä kuin hiuksia. Siihen ei mitkään finasteridit auta. Parempi olisi vaan hyväksyä se, että ei kukaan sitä elämää sun puolesta elä, vaan se pitää itse elää, tässä ja nyt. Huomenna saatat jäädä auton alle.
Onko sulla omakohtaisia kokemuksia tosta finasta, vai mihin perustat väitteesi? Onneksi plastiikkakirurgit tekevät myös hiustensiirtoja, niin voi tarvittaessa turvautua myös niihin. Mun mielestä kun se hiustensiirtoon meneminen ja plastiikkakirurgiaan turvautuminen on pelkästään hyvä asia ja täysin ymmärrettävää jos mies haluaa omaan ulkonäköönsä panostaa.
Mitä tarkoitat tarkemmin tolla "elämän elämisellä"? Mitä sitä sitten muka pitäisi nuorena tehdä ja miksei niitä samoja juttuja voisi tehdä myös hieman vanhempana? Ei mun mielestä esim. nelikymppinen ole mitenkään liian vanha tekemään asioita, jotka jäivät häneltä syystä tai toisesta parikymppisenä tekemättä.
Voi, kun käyt tavallaan sääliksi. Toistaiseksi ainakaan ei nuoruutta ja elämää saa plastiikkakirurgilla jatkettua, vaikka hiuksia saisikin lisättyä ja ryppyjä siloiteltua.
Se "elämän eläminen" on ihan sitä, että teet niitä asioita joita nyt haluat tehdä, etkä siirrä niitä jonnekin myyttiseen keski-ikään, jossa ne on muka sallitumpia tai jolloin on muka enemmän aikaa tai uskallusta niille. Sulla kun tuo elämä näyttää kulkevan aika lailla samaa rataa koko ajan ja kaikki muutos pelottaa, niin ei se ikänumeroiden kasvaminen tule mitään muutosta tuomaan, vaan ihan samanlainen ressukka tulet olemaan nelikymppisenä ja viisikymppisenäkin ja kuusikymppisenä sitten kuolet siihen keuhkosyöpään, jollet viisikymppisenä ole jo ehtinyt. Siinä oli sitten sun elämä. Työtä, työtä, työtä ja häpeää, häpeää, häpeää ja pelkoa.
Tuo on asenteellista tulkintaa, jota harrastavat mm.lehdet, jotka haluavat demonisoida ihmisiä pyöristelemällä ihmisten ikää ylöspäin, jos henkilö on esim.tuomittu jostain uhrittomasta rikoksesta.
Kukaan normaalit käytöstavat ja neutraalin-ystävällisen suhtautumisen toiseen ihmiseen omaava ei kutsuisi vähän yli 30-vuotiasta "keski-ikäiseksi" ellei hänellä ole jotain hampaankolossa.
No ei ehkä varsinaisesti jatkettua, mutta ainakin plastiikkakirurgien avulla sitä pystyy näyttämään nuorekkaalta ja ikäistään selvästi nuoremmalta.
Niin kai sitä voisi tietenkin uskaltaa tehdä kaikkia juttuja jo nuorempanakin, mutta minkäs sille voi jos oma rohkeus ei vaan siihen riitä? Kyllä se on vaan viisikymppisen miehen kohdalla paljon hyväksyttävämpää ja normaalimpaa käydä yksin baarissa ja laivaristeilyllä kun kolmekymppisen nuoren miehen tapauksessa. Eikä sitä parikymppisenä olisi voinut edes haaveilla mistään tollaisten juttujen tekemisestä, joten sen vuoksi olikin paljon parempi jättää tollaiset asiat kokonaan tekemättä, kun niihin ei silloin mahdollisuuksia ollut.
Sinä olet säälittävä nettikiusaaja. Antaisit toisten olla sellaisia kuin ovat, vai etkö kestä erilaisia ihmisiä? Olet varmaan se jätkä, joka huutelee terassilla vierisiin pöytiin typeriä kommentteja vain häiritäkseen muita ihmisiä. Halveksin kaltaisiasi kuspoja.
Ei Dark joka asiaa pelkää. Itse asiassa verrattuna moneen palstan puskistahuutelijaan Darki on poikkeuksellisen rohkea. Toki hänellä ne tietyt pelkotilansa ovat..
Minä myös olen rohkea, koska kirjoitan yhdellä nimimerkeillä :)
Anteeksi nyt, en tajua. Kaikella kunnioituksella, miksi ei voi mennä yksin baariin? Mitä sillä on väliä mitä ihmiset hyväksyy? Ei elämäänsä tarvi toisten hyväksynnän mukaan elää.
No ihan vaan siksi, että kuitenkin muut ihmiset ihmettelisivät kovasti sitä nuoren miehen yksinoloa baarissa ja ajattelisivat varmasti heti sitä, että eipä taida nuorella miehellä olla ketään kavereita, kun täytyy kerran yksin baarissa olla. Sitten jos vaikka työkaverit sattuisi näkemään yksin baarissa, niin he ainakin ajattelisivat siitä kaikenlaista ja varmasti puhuisivat asiasta eteenpäin työpaikalla ja sielläkin ajateltaisiin heti sitä, että eipä taida nuorella miehellä olla ketään kavereita kun pitää yksin baarissa käydä ja sitten varmaan myös ajateltaisiin sitä, että teen ylitöitä ja juhlapyhät, viikonloput ym. suositut vapaapäivät töitä aina just sen takia, kun mulla ei olisi kavereita.
http://www.youtube.com/watch?v=xkrTUGI8V9Y
Joku anonyymi palstalainenhan oli pahoittanut mielensä, kun kiusasin assburgereita laululla. Nuo sanansa jäivät kytemään takaraivooni tuskallisesti polttavana kipinänä, joka lopulta pakotti minut sävellys-, sanoitus- ja sovitustyöhön – ja nyt kirjoittamani musiikin lisäksi minun täytyi sovittaa myös syntini.
Niinpä autistien kiusaamisen katumisestani syntyi seuraava kappale, joka vetoaa järkeen ja tunteisiin, etteivät muutkaan heitä jatkossa kaltoin kohtelisi:
http://tinyurl.com/jwfksug
Tämähän on kuin Clark Kent tulisi kaapista (tai puhelinkopista). Onko Hämärän rajoilta siis Casey Ryback???
Sävelsitkö ja sanoititko myös syntisi?
Uusien 7 kuolemansyntien mukaan ne voisivat asettua sijalle 6.
"Moraalisesti kyseenalaiset kokeilut"
Kuten myös vanhojen:
"Kohtuuttomuus"
Ei se ole mikään salaisuus ollut kenellekään enää aikoihin, onhan tässä jo CR-materiaalilla pidetty palstalaisille nettikonserttiakin keväällä ja kaikkea.
No, ajattelin, että se oli sellainen julkinen salaisuus. Vähän kuin tuo Clark Kent. Kun ottaa rillit pois päästä, niin onko se yllätys kenellekään, että supermieshän se siinä.
Vielä muutama vuosisata sitten syntien säveltäminen oli mahdollista, sillä tritonus-intervallia pidettiin niin kaameana dissonanssina, että se sai lempinimen "diabolus in musica". Nykyisin synnillinen sävellystyö menee vähän hankalammaksi; häiriintyneimpienkin pornoleffojenkin taustalla soiva materiaali on melodis-harmonisesti varsin kelvollista. Avainsanat: Hervé Roy, Lover's Theme, 2girls1cup.
Sanoitusten puolella synnillisyys on helpommin saavutettavissa, ja usein jopa tavoittelemisen arvoista. Vai osaako joku nimetä gospel-kappaleen, jossa sanoitus olisi jotenkin onnistunut yllättämään tai tuottamaan ahaa-elämystä?
"Moraalisesti kyseenalaiset kokeilut"... Mitähän ne olisivat musiikillisessa mielessä? Jipun ja Samuli Edelmannin "Pimeä onni" -kappaleen lopun (3:18 ->) trancepopitus taustalla lienee yksi tällainen.
http://www.youtube.com/watch?v=qKMJYWvqzv8
(En pidä kummastakaan artistista, mutta kappale on muuten hyvä, jos tuota yhtä syntikkaraitaa ei lasketa: tulkitsen tekstin ATM-henkiseksi fantasiaksi siitä, että voisi löytää kaltaisensa kumppanin, jonka kanssa syrjäytyä ja unohtua yhdessä maailmalta sen väistämättömän sijaan, että sama kohtalo on edessä yksin.) Muita: Autotunen käyttö. Haitari tai säkkipilli pop-musiikissa. Metallican ja Lou Reedin yhteistyö – laulaja joka ei osaa laulaa bändi joka ei osaa soittaa = Lululla ei ollut mieltä ensinkään. Adam Lambertin istuttaminen hetkeksi Freddie Mercuryn saappaisiin. Onhan näitä jos alkaa miettiä.
Musiikillinen "kohtuuttomuus" taas tuo mieleen übernopean tiluttamisen. Phil Spectorin soundivallit. 70-luvun Queenin laulu- ja kitara-overdubit. Yli kymmenen minuuttia kestävät biisit (paitsi Dire Straitsin "Telegraph Road", se saa anteeksi kaiken).
En tunnista itseäni näistä. No ehkä se on vähän kyseenalainen kokeilu, että päätin laulaa itse jutuissani vaikken osaa, mutta ei siinä paljon vaihtoehtojakaan solisteiksi ollut.
Aika paljon musiikista tietäväksi sulla on aika konservatiivinen maku musiikin suhteen. Johtuneeko tuosta peräkammariudestasi vai luonteen peruja jostain syvemmältä?
Voiko makutottumuksia, sitä mistä pitää ja mistä ei, yleensäkään selittää sen enempää ulkoisilla kuin sisäisillä tekijöillä? En usko. Myönnän olevani musiikillinen konservatiivi: pidän oikeista soittimista ja perusasioissa pysymisestä. Suurin osa kaikenlaisista kikkailuista sekä teknisessä että musiikillisessa mielessä näyttäytyy minulle itsetarkoituksellisena. Minulle hyvä biisi (ainakin pop-kappale) on sellainen, jonka voi esittää vaikka yksinään laulaen ja ukulelella itseään säestäen. Jos kappaleeseen tarvitaan poppikoneita, tietokoneavusteisuutta tai vastaavasti minuuttikaupalla jatkuvia sooloja, luonnottomia tahtilajeja sun muita, minulle syntyy vaikutelma, että substanssin puutetta paikkaillaan dekoraatiolla (kuten jotkut tekevät käyttämällä tarpeettomasti hienoja sanoja lauseissaan).
On musiikkia, jota arvostan älyllisesti hienona teknisenä suorituksena, mutta suurimmat elämykseni saan tunteisiin kautta, ja yksinkertaisuus vetoaa primäärisiin vietteihin parhaiten. Siksi Vangelis on minusta vaikuttavampaa kuin Schönberg, vaikka jälkimmäinen taatusti parempi säveltäjä onkin.
http://www.youtube.com/watch?v=zEMEUTKVFeU
(Joskus mietin, että tämä linkittämäni olisi ollut oivaa musiikkia natsien tapahtumiin 30-luvulla. Yksinkertaista, mahtipontista, tunteisiin vetoavaa spektaakkelia... ja jos järjellä katsotaan, niin sisältöä tuskin lainkaan; muutama sointu ja melodista varianssia 7 minuutin biisissä parinkymmenen sekunnin verran. Jos kerran pidän tästä, olisinko ollut mukana hurraamassa Hitlerille? Luultavasti.)
Erinomaisesti vastattu, joskin itse olisin halunnut nähdä siinä enemmän suoraa vittuilua tuolle erikoisuudentavoittelun itsetarkoitukseksi nostaneelle pisteriville.
Älykkäimmän musiikinkaan ei tarvitse olla erikoisinta eikä monimutkaisinta. Älykkäimmät asiat ovat usein yksinkertaisimpia.
Usein yksinkertainen on kaunista, mutta ei aina, ja joskus monimutkaisuuskin onnistuu nousemaan itsetarkoituksellisen teknisen "katsokaa, osaan soittaa nopeasti / 17/8-tahtilajissa / viisikaulaista kitaraa, kussakin kaulassa 9 kieltä / jne." -leveilyn yläpuolelle. Toisinaan yllättävä sointu, asteikkojen vauhdikas vyörytys tai ylimääräinen tahdinosa voi tuottaa suuren esteettisen elämyksen, mutta 49 kertaa 50:stä näin ei käy (ja se 50. onkin sitten joku poikkeuksellinen nero).
Mielestäni hyvä esimerkki bändistä, joka kikkailee paljon mutta täysin sisällöttömästi, on Dream Theater (anteeksi nyt vain, yhtyeen fanit). Kappaleet ovat varmasti vaikeita soitettavia ja rakenteeltaan monimutkaisia, tämä on selvää. Se ei kuitenkaan yksin riitä tekemään materiaalista erityisen hyvää, sillä mitään muuta annettavaa soitannolla tai säveltelyllä ei ole. Lisäksi yhtyeen soiton groove on sitä luokkaa, että kappaleiden nuottien pohjalta tehdyt midi-tiedostotkin sisältävät paljon enemmän inhimillistä otetta ja tulkintaa. Soundimaailma on valjastettu palvelemaan tarkoitusta, että kaikki soiton tekniset aspektit erottuisivat varsin hyvin, mutta tämän (ja soittotyylin yhteisenä) seurauksena niin kitarat, rummut kuin syntikatkin on saatu kuulostamaan täysin munattomalta läpsyttelyltä. Em. seikat pätevät myös moneen tilulilu-metalliin.
Jotta tämä ei nyt kokonaan vaikuttaisi pelkästään hitaan nakkisormen katkeruudelta itseään parempia soittajia kohtaan, laitetaan vastapainona yksi esimerkki soittajasta, jolta onnistui 1/50 eli teknisen virtuositeetin yhdistäminen elävään ilmaisuun itsetarkoituksellisen brassailun sijasta.
https://www.youtube.com/watch?v=pgwkvbzd9x4
Jaco Pastorius ja bassokitara. Juma mitä tykitystä jo heti alkuun: tuota groovea jaksaisi kuunnella ties kuinka pitkään, vaikka biisissä olisi pelkästään basso ja rummut.
"erikoisuudentavoittelun itsetarkoitukseksi nostaneelle pisteriville"
Juu, tuotahan juuri tarkoitin. Tuo menee jo oikeastaan niin paljon metsään, että on vaikea keksiä mistä aloittaisi vastaamisen, kun joutuu korjaamaan perustoista lähtien. Missähän kohtaa nostin erikoisuudentavoittelun itsetarkoitukseksi? En missään.
Pidän monenlaisesta musiikista. Hyvinkin minimalistisesta, suorastaan primitiivisesta jytkeestä, toisaalta monesta pop-musiikin tekijästä, mutta toisessa laidassa monimutkaisemmassa päässä jazzista ja progesta. En tietenkään kaikesta ko. genrejen edustajista, vaan ainoastaan itseäni puhuttelevista.
Minusta on ihan väärä tulkinta, että monimutkainen tai "erikoinen" musiikki on yhtä kuin tunteeton musiikki tai itsetarkoituksellinen kikkailu tai tekninen virtuositeetti. Oikeastaan minua ei pätkän vertaa kiinnosta joidenkin virtuoosimaisten tiluttajien tekninen taito, jollei se musiikki puhuttele myös ja ennen kaikkea tunnepuolta. Krautrockin tai post-punkin maaninen "taiderock" jytke tai 30-minuuttinen free/fusion jazz -kappale puhuttelee minulla ennen kaikkea tunneosastoa maalaillessaan sellaisia maisemia johon joku klassinen "aikuisrock" ei kykene. Kuuntelen myös musiikkia aika "suoraan", siis ilman mitään pop-kulttuurihistoriallisia taustoja lauluntekijöiden yksityiselämästä tai vastaavasta, joten kun kuulen Dire Straitsin kappaleen niin kyllästyn kuoliaaksi, vaikka laulaja-lauluntekijän heroiinivieroitukseen perustava autobiografinen lyriikka ja sitä tukeva komppikitara olisi miten hienosti synkassa (en muuten tiedä Dire Straitsistakaan mitään, koska en pysty kuuntelmaan sitä, joten heitin tämän vain hatusta esimerkkinä jostain tuollaisesta "klassisesta" rockista, joka ei puhuttele minua yhtään.)
Pisti vain silmään tuo HR:n paheksunta yli 10 minuuttisia kappaleita vastaan ja toisaalta kaiken muun kuin simppelin perustavaran hieman puusilmäinen rinnastaminen tunteettoman tekniseen kikkailuun. Epäilen myös vahvasti, että ne paheksumasi kikkailumusiikin ystävät nauttivat siitä "erikoisuutta tavoittelevasta" musiikista ennen kaikkea tunteiden kautta. Hyvin harva kuuntelee musiikkia pelkästään älyllisellä tasolla, jos kukaan. Se, että se voi vaikuttaa jostain itsetarkoitukselliselta tai pelkästään älylliseltä voi johtua esim. siitä, että joku monimutkaisempi esim. jazz kappale täytyy kuunnella useamman kerran ennen kuin se alkaa avautua, mutta silloin kun se avautuu, niin se avautuu ennen kaikkea emotionaalisella tasolla. Itse kun en edes soita mitään soitinta, enkä tiedä musiikin teoriasta ja tekniikasta samalla tavalla kuin HR en edes jaksa kiinnostua jonkun soittajan taituruudesta, vaan nautin vain siitä mitä kuulen.
Se, etten saa niin paljon irti HR:n ihailemasta iskelmästä ja tuollaisesta ns. klassisesta rock- ja pop-musiikista, johtuu siitä, että vaikka pop-musiikki iskee välittömästi, niin ainakin minun sensibiliteetille se on nopeasti kuluvaa tavaraa. Saan paljon enemmän irti jonkun pitkän jazz- tai proge-kappaleen nyansseista, joiden äärellä voin herkutella useita kuuntelukertoja ilman, että kappaleet tyhjenee sisällöstään vaan koko ajan löytyy uutta. Ja en tosiaan millään teknisellä tasolla kuuntele musiikkia, vaan ihan fiilispohjalta minäkin.
P.S. En muuten saa mitään irti minäkään tuosta Dream Theatresta.
Nuo aiemman viestini listaukset siitä, mikä voisi olla moraalisesti arveluttavaa tai kohtuutonta, eivät olleet tarkoitettu täysin vakavasti otettaviksi tai vastaamaan yksi yhteen makutottumuksiani (enkä missään vaiheessa sanonut moraalisen arveluttavuuden tai kohtuuttomuuden olevan automaattisesti huono asia). Enemmänkin ne olivat sellaisia puolihumoristisia heittolaukauksia.
Säännönmukaiselle popille ja haastavammalle musiikille on kummallekin omat erilliset hyvyyskriteerinsä. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki saa peruspopista tai aikuisrockista paljoakaan irti niiden kaavamaisuuden ja ennalta-arvattavuuden vuoksi. Minusta taas juuri kaavan olemassaolo tekee lajista mielenkiintoisen siksi, että pop-pelissä pelaajan on pystyttävä osoittamaan luovuutensa ahtaiden rajojen sisällä. Kyse on vähän niin kuin haiku-runoudesta: melkein jokainen läksynsä lukenut osaa tehdä muodollisesti pätevän tekeleen, joka täyttää kaikki haikun tai poplaulun välttämättömät ehdot, mutta siihen, että näissä lajityypin tiukoissa puitteissa pystyy ilmaisemaan jotakin ilmaisemisen arvoista, vaaditaan erityistaitoa. Siinä mielessä mainittu 1/50-sääntö pätee myös täällä (mutta lisäksi tässä lajissa myös se huonoin 1/50 saa Café Veijon Baari -huumoripisteet).
Toinen, jo aiemmin mainittu vaihtoehto on sitten rikkoa sääntöjä ja lähteä seikkailemaan valtavirrasta vastavirtaan, joko itsetarkoituksellisesti tai oikeasti jotakin ilmaisten.
Fiilispohjalta kuunteleminenhan se ihannetila olisi, mutta esimerkiksi oman soittoharrastuksen vaikutusta ja pop-kulttuurin tuntemusta on vaikea laittaa off-tilaan. Esimerkki: väitän että vaikkapa yksinkertaisiin riffeihin perustuvasta perusrockista (sanotaan nyt vaikka se Dire Straits ja "Money For Nothing", vaikka ei suosikkejani yhtyeeltä olekaan) saa irti ihan eri lailla, jos on joskus itse kytkenyt kitaran säröpedaaliin ja repäissyt ilmoille muutaman tylyn riffin.
Kukaanhan ei sanonut vaikeamman musiikin olevan aina itsetarkoituksellista kikkailua. Mutta se tuli selväksi, että sinä olet "tavista" syvällisemmin tunteva, hienostuneempi eli parempi ihminen. Et varmaan voi myöskään nauttia ruisleivästä lohen ja voin kera, koska siitä puuttuvat gourmet'n monimutkaiset maut.
Ps. Jazz on myös omaa suosikkiani, tosin koen saavani siitä irti ensikuulemalta ihan samoin kuin nyt vaikka popistakin. Jazz vaan ehkä kutittelee mielihyväkeskustani omille hermoilleni sopivammin ja ehkä kokonaisvaltaisemminkin. Toisaalta vähän aikaa sitten herkässä hiprakassa Popin Kuningas sai melkein itkemään. Johon ehkä vaikutti myös traaginen elämänsä.
En voi nauttia ruisleivästä lohen ja voin kera, koska olen kasvissyöjä, eli siis parempi ihminen kuin te lihaanit.
Syö pois vaan, ei lohi ole lihaa. (ainakaan kaikkien mielestä)
Ei oo tältä palstalta. Tää kuuluu yhteiskunta foorumin juttuihin. Olet erehtynyt. Tai sitten vasemmistoliiton politiikkafoorumin juttuja.
Ei kommarit sinkkupalstalle halua. Ne tappelee kokkomuslaisten kanssa politiikka foorumilla.
Eiköhän tuo ole ilmiselvää, että 'oikeassa' maailmassa ihmiset vetävät roolia sen minkä jaksavat. Monilla se jatkuu vielä netissäkin.
¨
Jotkut asiat maailmassa on ns.piilotettu näkyville, eli ihmiset näkevät niitä juttuja joka päivä ja eivät siksi ajattele niissä olevan mitään käsittelemisen arvoista. Kun joku sitten mietiskelee ja käsittelee niitä, häntä pidetään ihan kajahtaneena. Esille piilottaminen perustuu sellaiseen psykologian teoriaan, jonka mukaan ihmiset ennemmin murtuvat massojen huomion paineen alla, kuin paljastavat huomanneensa ne asiat.
Parempi siis olla turvallisesti sitä harmaata massaa ja elää pinnallista elämää sen sijaa että olis aidosti oma itsensä. Olen asiasta toista mieltä. Aivan sama vaikka kaikki maailman ihmiset vihais minua mutta tästä lähtien aion olla oma itseni.
Olen myös valmis luopumaan vaikka kaikista kavereistani periaatteideni vuoksi.
DarkFear on rohkea verrattuna moneen ihmiseen, kun ajatellaan mitä kaikkea hän on elämässään jo tehnyt. Tehnyt asioita nimeenomaan välittämästä muista ja muiden mielipiteistä.
Olen kuitenkin täysin samaa mieltä muiden kanssa tuosta DarkFearin tilanteesta koskien laivareissuja ja muita tapahtumia. Eli elämäää pitää elää nyt eikä myöhemmin. Vastapuoli ei kuitenkaan tajua, että DarkFear on käynyt useita kertoja yöelämässä yksin, mutta huonolla kokemuksella. Omastakin mielestä reissut ovat mukavampia kaveriporukalla. DarkFearina keskittyisin siis uuusien tuttavuuksien hankintaan: harrastukset, työkaverit jne.
Mikä perse-hampurilaisuus?
Sikanaudan perseestä se jauheliha on tehty.
Tietenkin palsta antaa vapauden siihen mitä livessä moni piilottelee. Panomiehiä on, kuten myös burgereita. Kyllä sen tiedon kanssa voi elää. Mutta on lapsenomaista hoilata sitä työpaikan kahvipöydässä ääneen. Hyvät jopa suojelevat hoitojaan eli näitä panorinkejä.
Kaljuuntua voi miehet hyvin nuorena. Onko 25v kalju mies automaattisesti keski-ikäinen? Onko kolmekymppisen näytettävä "spedeltä kranssin, parran ja golf-housujen kera" kun joku media luo mielikuvan että keski-ikä on 30 ?
Mitä sitten nykyiset viiskymppiset ovat? Senioireita, ja eläkeläiset fossiileja?
DF ja moni on hyvin pitkällä, mutta se pieni klikki. Kun on hyvä kaveri tai jopa pari oppii siihen että kaikkia ihmisiä ympärillään ei koskaan voi miellyttää. Mutta oikea ystävä ei jätä eikä dissaa vaikka itse ei mainstreamia olisikaan. Useimmiten täysin piittaamaton henkilö jää loneriksi kun ei sopeudu massaan joka lajittelee tahtomattaan seuransa, usein. Ehkä avoimuus on parempi nykyään, olit sitten maastopukuinen gun'ho tai matrix-nahkatakkinen liuhuletti niin et ole defaulttina syrjitty. vaan komponentit siihen tulee näyttää.
Tietenkin, Junnu Vainio ivallisestikkin lauloi "mies kun tulee siihen ikään, eihän hänellä toimi mikään", mutta tuntuu että nykyään kello on kääntynyt 10-vuotta taakse päin mitä ihmisistä koetaan aikana. Toki kun teininä jo muutetaan Hesaan ja lukio-iässä on parisuhde niin näistä henkilöistä tietysti 30v kammarimies on kulahtanut pappa.
Suomi menestyy Pisa-testeissä, on upea Kokoomuslainen Presidentti nuorella vaimolla, on Suomessa Nobelisteja, mutta silti kansakunta on entistä polarisoituneempi ja avioerot ja sinkkuus loistaa. Kurjat ajat luo taistelu tahtoa.
Derkku- ja Neukkuajat oli surkeaa aikaa mitä hissasta muistan. Nostalgikot jos Wartburgin käryyn ja hapankaalin makuun haluaa niin se onnistuu yhä ilman kommunismiakin.
Mark Knoplerin "krapula-aamu missa kaljat on"- ääni toimii Sultans of Swing-kappaleessa, muuten kokoonpanon tuotokset ei intoa minussa herätä. Chris Rean Road to hell on jo parempi kun ääni on möreämpi ja bluesmaisempi.
Brian Mayn itsetehty taikakitara. Onhan näitä kun miettii hetken.
Onko burgeriutta sanoa ääneen mitä muut ei halua tai jopa uskalla?