UPM ei ole sossu - tulossa oikein

Oli kaksi yrittäjää, jotka perustivat yritykset itselleen. Ne kasvoivat, olihan hyvä 70-luku meneillään, yrityksiä sai vielä perustaa ja luoda itselleen ja muille uusia työpaikkoja.

Yrittäjä A pyrki ottamaan paljon työntekijöitä, koska oli lähtöisin köyhistä oloista ja ajatteli saavansa näin autettua köyhiä suomalaisia. Vähitellen yritys kasvoi ja investoidakseen yrityksen omistajapohjaa piti laajentaa.

Yrittäjä B taas otti kitsaasti väkeä töihin, piti olla aina varma että tehtäviä töitä oli kaikille. Jos epävarmuutta ilmeni, väkeä ei lisätty vaan mieluummin jätettiin joku toimitus tekemättä. Vähitellen yritys kuitenkin kasvoi ja investoidakseen yrityksen omistajapohjaa piti laajentaa. Ei kuitenkaan sitä tahtia kuin yrittäjä A:n yritys.


Tuli 2000-luku ja kilpailu kiristyi kansainvälistymisen myötä. Yrittäjä A huomasi, ettei hän enää voinut työllistää kaikkia työntekijöitä, heitä oli 1000 likaa tarpeeseen nähden. Uudet omistajat vaativat tuottoa sijoituksilleen. Oli mietittävä toimenpiteitä, oli irtisanottava nämä tuhat, joille ei löytynyt töitä.

Yrittäjä B, joka oli mitoittanut aina työntekijämääränsä kohdalleen, oli alkanut kasvaa yhä isommaksi ja isommaksi. Tuotto oli hyvä ja työntekijöitä voitiin ottaa jopa lisää kun A yrittäjän hinnat olivat kalliimmat kuin B:llä. Raporteista voitiin lukea, että A yrittäjän työntekijöiden palkat olivat noin 20 % B yrittäjän työntekijöiden palkkoja pienemmät.

Vaikka yrittäjä A oli aina pyrkinyt palkkaamaan enemmän kuin tarve oli, hän ei voinut maksaa niin hyviä palkkoja kuin yrittäjä B pystyi. Ja kun piti irtisanoa, yrittäjä A joutui kaikkien silmissä suureksi viholliseksi. Yrittäjää B, joka työllisti vähemmän, mutta lisäsi henkilömääräänsä, koettiin suureksi sankariksi.