Alkaakohan evlut kirkko kannattamaan myös pedofiliaa...

Ihan vaan sen vuoksi että se haluaa olla edistyksellinen kaiken hyväksyvä ***takasa. Ja ettei vaan loukkais jonkun marginaaliryhmän mieltymyksiä. voiperk.....
6104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pahasti siltä näyttää kun kukkahattu on piispanakin jo.. niin kääntyy opit ja moraali päälaelleen.

Äänestä

uskonnoissa yleeensä sikiää tollaset pervot on sit kyse kristinuskosta ta muslimi tai jutkuista..jumalaan voi uskoa mut mihin sitä pedofiilikirkkoa tarttee?

Äänestä

Sotket nyt kirkon ja lahkot keskenään. Uskonlahkojen, erityisesti hihhuleiden ongelmahan tuo on.

Äänestä

SUOMEN KIRKKO MENEE KONKKAAN! Ihmiset ovat alkaneet järkiintymään !



Kirkosta eroaminen yltyi lauantaina

Kirkko on huolissaan vilkkaana jatkuvan kirkosta eroamisen taloudellisista vaikutuksista. Ajankohtaisen kakkosen tiistaisen Homoilta-ohjelman jälkeen kirkon on jättänyt jo yli 12 000 ihmistä - lauantain ennätysmäärä on jo yli neljä tuhatta.



Kuva: YLE
Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen sanoo, että seurakuntien kirkollisveromenetykset näkyvät esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyössä. Häkkinen laskee, että seurakunnat menettäisivät eroamisten takia vuodessa 1,5 - 2 miljoonan euron kirkollisverot.

- Keskimääräinen kirkollisvero on noin 200 euroa vuodessa. Se on alle euron päivässä. Tällä kustannetaan seurakuntien toiminta, ja pääosa seurakuntien varoista käytetään lapsi- ja nuorisotyöhön, hän sanoo.

Seuraavaksi tulevat muu seurakuntatatyö ja diakoniatyö.

- Käytännössä niukkenevat toimintaedellytykset ovat pois lasten päiväkerhoista, äiti-lapsikerhoista, diakoniatyöstä perheneuvonnasta ja monesta muusta konkreettisesta käytännön toiminnasta, Häkkinen lisää.

Hän kertoo, että edellisen kerran vastaavanlainen tilanne oli1980-luvulla, kun kirkolliskokous päätti, että pappisvirkaa ei avata naisille. Piispan mukaan on vaikea arvioida, kuinka kauan tämä tilanne kestää.

Tiedot tällä viikolla kirkosta eronneiden määrästä ovat peräisin internetin eroakirkosta.fi-palvelusta. Sen mukaan lauantaina tehtiin eroamisen uusi ennätys. Myöhään illalla eronneita oli yli 4 200.

Yleensä tähän aikaan vuodesta vastaavassa ajassa kirkosta eroaa muutama sata ihmistä.

Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan nettipalvelun tiedot ovat sangen luotettavia, ja ne kuvaavat kirkosta eronneiden määrää noin 80-prosenttisesti.


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi outoa porukkaa. kirjoitti:

Ihan vaan sen vuoksi että se haluaa olla edistyksellinen kaiken hyväksyvä ***takasa. Ja ettei vaan loukkais jonkun marginaaliryhmän mieltymyksiä. voiperk.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu