Tosi on.
Virolaisten vuokrafimojen työntekijät pois Suomesta
14
2808
Vastaukset
- Martti K
Täysin samaa mieltä. Vievät suomalaisten työpaikkoja.
- Laiskat Soinin jonoo
Laiskat työntekijät kansallisuudesta riippumatta ovat haitaksi jokaisen työmoraalille! Laiska ja kellonajoista vähät välittävä työntekijä on pelkkä ylimääräinen kuluerä ja meistä suomalaisista löytyy ihan liikaa laiskoja pummeja, on nähty ominsilmin joo!
- Sest ist eesti
No miksei samantien kaikki virolaiset? Enemmänhän noista on haittaa kuin hyötyä, asuvatkin kuin olisivat vain käymässä. Maassa maan tavalla!
- pois3
Jokainen virolainen on vieläkin aivan samanlainen kuin venäläinen kummatkin kansat vois häipyä pois suomesta.. ELI RYSSÄT POIS SUOMESTA perustakaa joku puolue...
- Kiitos 2014
Kyllä se on kummallista, kun ensin Eesti vapaaksi sorron alta ja itsenäiseksi Neuvostoliitosta. Sen jälkeen halusivat rakentaa hyvän ja itsenäisen kulttuuria ymmärtävän maailman parhaan valtion jossa kaikki tekevät töitä ja kasvattavat maataan omille lapsilleen. Nyt tullaan Suomeen hinnalla millä hyvänsä töihin omine eväineen, ettei tarvitsisi jättää Suomen puolelle mitään muuta, kun roskat eväistä. Valton päämiehet kehuvat kilpaa, kuinka vähän valtiolla on menoja ja velkaa sekä kilpaa mainitsevat Suomea parempia olevan. KIITOS 1990-2014
- Aatteleppa ite
Kiitos 2014 kirjoitti:

No mitäpä itse tekisit, jos kävisit vaikka naapurikunnassa töissä ja siellä olisi ruoka 2x omaa kotikuntaasi kalliimpaa, samoin verotus 2x oman kotikuntasi verotusta kovempi ja palkat kuitenkin paremmat. Ostaisitko eväät omasta kotikunnasta 50% työpaikkakunnan hintatasoa halvemmalla ja maksaisitko ihan vaan maksamisen ilosta kaksinkertaiset verot sinne työskentelypaikkakunnalle?!
- KIITOS 1990-2014
Aatteleppa ite kirjoitti:
No mitäpä itse tekisit, jos kävisit vaikka naapurikunnassa töissä ja siellä olisi ruoka 2x omaa kotikuntaasi kalliimpaa, samoin verotus 2x oman kotikuntasi verotusta kovempi ja palkat kuitenkin paremmat. Ostaisitko eväät omasta kotikunnasta 50% työpaikkakunnan hintatasoa halvemmalla ja maksaisitko ihan vaan maksamisen ilosta kaksinkertaiset verot sinne työskentelypaikkakunnalle?!
Naapurikunnassa eläisin naapurikunnan säännöillä. Näinhän meitä on kasvatettu? Suomessa kuitenkin esim. rakennusalalla on pakko pitää alipalkattuja töissä, että pärjää urakkakilpailussa. Palkat ovat ulkomaalaisilla samanlaiset mitä meille ammattilaisille maksettiin vuonna 1985- 1990. Itse jouduin huomaamaan, että työt vaan loppuvat ellei laskutushinnat putoa ja niinhän ne loppuivat, kun hintoja ei voinut pudottaa eikä Suomalaisia vaihdettu halpatyövoimaan. Siinä se 25 vuoden yrittäminen lopetettiin sekä viidelle Suomalaiselle ammattimiehelle lopputili ja lomarahat. Kahdella heistä on toiminimi ja työt vähissä mutta yrittää pitää. Yksi vaihtoi alaa, auto kuskiksi. Kaksi työttömänä välillä vuokrafirman töissä. Suomalaisia rakennuttajia ei todellakaan kiinnosta onko tekijät Suomalaisia vai Ulkomaalaisia kunhan hinnat ovat sopivalla tasolla.
Suomalaisen ammattimiehen palkka pitää olla vähintään 16-23 € tunnissa, että pärjää. [Virolaiset vuokratyöfirmat tarjoavat ammattimiestä töihin17 € tunti kaikkine kuluineen] Siinä se kultainen kädenpuristus kerran vuodessa on, kun saa kesälomapalkan ja pääsee perheen kanssa kuukauden lomalle. Suomalaiselle kulu rakenteelle emme voi mitään sen kanssa pärjää kyllä jos kaikilla on samat säännöt. Ikävä kyllä näin se ei enää ole. KIITOS 1990-2014 - Tyhmää maksaa liikaa
KIITOS 1990-2014 kirjoitti:
Naapurikunnassa eläisin naapurikunnan säännöillä. Näinhän meitä on kasvatettu? Suomessa kuitenkin esim. rakennusalalla on pakko pitää alipalkattuja töissä, että pärjää urakkakilpailussa. Palkat ovat ulkomaalaisilla samanlaiset mitä meille ammattilaisille maksettiin vuonna 1985- 1990. Itse jouduin huomaamaan, että työt vaan loppuvat ellei laskutushinnat putoa ja niinhän ne loppuivat, kun hintoja ei voinut pudottaa eikä Suomalaisia vaihdettu halpatyövoimaan. Siinä se 25 vuoden yrittäminen lopetettiin sekä viidelle Suomalaiselle ammattimiehelle lopputili ja lomarahat. Kahdella heistä on toiminimi ja työt vähissä mutta yrittää pitää. Yksi vaihtoi alaa, auto kuskiksi. Kaksi työttömänä välillä vuokrafirman töissä. Suomalaisia rakennuttajia ei todellakaan kiinnosta onko tekijät Suomalaisia vai Ulkomaalaisia kunhan hinnat ovat sopivalla tasolla.
Suomalaisen ammattimiehen palkka pitää olla vähintään 16-23 € tunnissa, että pärjää. [Virolaiset vuokratyöfirmat tarjoavat ammattimiestä töihin17 € tunti kaikkine kuluineen] Siinä se kultainen kädenpuristus kerran vuodessa on, kun saa kesälomapalkan ja pääsee perheen kanssa kuukauden lomalle. Suomalaiselle kulu rakenteelle emme voi mitään sen kanssa pärjää kyllä jos kaikilla on samat säännöt. Ikävä kyllä näin se ei enää ole. KIITOS 1990-201417€/tunti kaikkine kuluineen..... tuohan on HYVÄ PALKKA, ei mitään halpatyötä! Tiesitkö, että varsin iso osa suomalaisista tekee töitä päivittäin reippaasti alle tuon?! Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa, jos kerran halvemmallakin saa. Suomalaiset on hinnoitelleet itsensä työmarkkinoiden ulkopuolelle jo aikapäivää sitten, tämä sama näkyy monella eri alalla. EU:ssa on vapaa työvoiman liikkuvuus ja sitä myöten duunareita saa myös "kohtuuhintaan" tänne Pohjolaankin. JOS suomalainen duunari ei ymmärrä nykyistä hintakilpailua ja tiputa "palkkavaatimustaan" muiden eurooppalaisten duunareiden tasolle, niin ei voi syyttää kuin itseään.
Ostaisitko itse maitosi 2€/litra, jos viereisestä kaupasta saa 70snt/litra? - eestin pellet ulos!
Tyhmää maksaa liikaa kirjoitti:
17€/tunti kaikkine kuluineen..... tuohan on HYVÄ PALKKA, ei mitään halpatyötä! Tiesitkö, että varsin iso osa suomalaisista tekee töitä päivittäin reippaasti alle tuon?! Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa, jos kerran halvemmallakin saa. Suomalaiset on hinnoitelleet itsensä työmarkkinoiden ulkopuolelle jo aikapäivää sitten, tämä sama näkyy monella eri alalla. EU:ssa on vapaa työvoiman liikkuvuus ja sitä myöten duunareita saa myös "kohtuuhintaan" tänne Pohjolaankin. JOS suomalainen duunari ei ymmärrä nykyistä hintakilpailua ja tiputa "palkkavaatimustaan" muiden eurooppalaisten duunareiden tasolle, niin ei voi syyttää kuin itseään.
Ostaisitko itse maitosi 2€/litra, jos viereisestä kaupasta saa 70snt/litra?Oletko jotenkin tyhmä vai mitä? tuo 17€/h on yrityksen laskutus tuntihinta josta työn tehnyt puoliryssä viron pelle työntekijä saa palkkana jotakin 5-8€/h
eestin yrityksillä huomattavasti kevyempi verotus kuin suomalaisten.
- ahn€u$
Ja tilalle 3 kertaa kalliimpia suomalaisa työntekijöitä, jotka vaativat heti kättelyssä johtajan palkkaa, ja vielä kultaset kädenpuristukset päälle?
- Anonyymi
VUOMRASTYÖ KIELLETTÄVÄ!
PS.
EDUSJUNTA on RKP/lahtariporvariston eudustaja kuten koko suomieliitti- jonka tehtävä on syytää suomen rahat muualle kuin kansamme hyvinvointiin esim kulttuuri, ym. humpuukipalatseihin ja rakennushannkeisiin- lestasipilän aikana mm, 12 miljardia yritystukiin ja EKP-pankkien EU-tukiin - joka EU on maailman suurin korruptiobisnes suureliitille?
Rinne ja halla-aho järkkää- halpatyövoimia virosta?
sipilällä vain uuss-suomalaisia?
Halla-aho höynäytti työläiset äänestään aktiivimalli-persuja- älkää enää meenkö höplään!!
Väyrynen ON SUOMEN PUOLELLA!
SAK TUKEE EK- korruptioo?
SAK EI PUOLUSTA SUOMALAISTA TYÖVOIMAA ESIM LAKOILLA, POIKOTEILLA TAI JÄRKKÄÄMÄLLÄ TARKASTUKSIA NÄILLE HALPATYÖVOIMA-KESKITYSLEIREILLE (kuten esim ruotsi ja tanska pisti asiat kuntoon omissa maissaan- töitä OMILLE KANSALAISILLE!)?
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001701307.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/1761721/virolaiset-rakennusmiehet
https://keskustelu.suomi24.fi/t/11533909/virolaisten-vuokrafimojen-tyontekijat-pois-suomesta
Suomelle sama elintaso ja ostovoima kuin OMALLA VALUUTALLA, EI-EUROSSA olevissa Ruotsissa ja tanskassa!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_eroaminen_eurosta
https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Chanel&stable=0#Hikipajat
Miksi poliitkkomme puolustaa ihmiskauppaa?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmiskauppa#Laiton_siirtolaisuus
MYÖS ANNA KONYULA puolustaa lahtariporvariston halpatyövoimaa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Kontula
TOKI HURRUR JÅÅ KANS- EI ME SUOMALAISA TYÖLLISTETÄ- NIILLE JOUTUIS MAKSAAN PALKKAA- ÅÅÅ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15642918/rkp-ei-aja-suomen-etua
https://www.suomenuutiset.fi/ministeri-mykkanen-iloitsee-ulkomaalaisen-tyovoiman-helpommasta-saatavuudesta-perussuomalaisten-tavio-ihmettelee-tarvetta-suomessa-puoli-miljoonaa-tyotonta/
MAAILMAN AMMATTILIITTO.
https://yle.fi/uutiset/3-8503403
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15583375/quotsivistyksessa-on-pienen-kansan-voimaquot
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2014/10/nsan-helsingin-vakoilukeskus-sijaitsee.html
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2016/05/lepomaki-stubb-ja-orpo-yrittavat.html
https://www.suomenuutiset.fi/suomesta-matalien-palkkojen-maa-saatavuusharkinnan-poistolla-olisi-karut-seuraukset/ - Anonyymi
Paskat firmat jotka potkii suomalaisia duunareita pois ja ottaa virolaisia tai vuokraukkoja tilalle pitäisi boikotoida kaikki konkurssiin.
Boikotoikaa tuollaisia firmoja, yhteisvoimalla paskat firmat nurin - Anonyymi
Virolaiset vuokramiehet on 6d, 10h min töissä. 3 viikkoa töissä, 1-1,5 lomalla. Toinen tulee lomalta tilalle. Siinä syy hyvin pitkälle
- Anonyymi
Suomi köyhtyy sitä tahtia että eiköhän me suomalaiset kohta kuljeta virossa töissä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!902045- 841825
- 491470
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai481425- 1431360
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481314Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441244Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261106Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket251005- 102986