Kriisi

Eli siis tilanne on tämä. Tyttöystäväni ja minä olemme alusta lähtien tunteneet, että olemme oikeita toisillemme ja aina on ollu kivaa yhdessä, kunnes noin kuukausi sitten kaikki muuttui..

Kaikki muuttui kuin salama kirkkaalta taivaalta, eli noin kuukausi ollaan menty älä koske minua,, älä puhu minulle taktiikalla. En mielestäni ole tehnyt mitään väärin vaan olen aina yrittänyt olla tukena ja keskustella asioista hänen kanssaan ja sanonut että minulle voi puhua jos oikeasti on jotain hätänä , mutta vastaus on vain että puhuminen alkaa ärsyttämään häntä ja että ei jaksa keskustella. Läheisyys on kadonnut muuten kokonaan jos ei lasketa nukkumaan menoa.

Sanoi minulle, että rakastaa minua ja samat tunteet kuin aikasemmin, mutta sitten taas toisaalta ahdistaa ja tarvitsee omaa aikaa mitä olen antanutkin. Asumme siis yhdessä.

En tiedä voiko tämä johtua siitä, että tyttöystäväni on hieman yli kuukauden ollut raskaana (eli jos hormoonit vaikuttaisi), mutta joka tapauksessa aikoo tehdä abortin, vaikka oli suunniteltu raskaus, koska on epävarma jatkosta kanssani. Toinen mieskin on käynyt mielessä, mutta loogisesti ajateltuna en pidä asiaa mahdollisena. Ja olemme siis olleet yhdessä sen verran, että edes alkuhuuman ei olisi pitänyt loppua, ei ainakaan minulta ole. Rakastan tyttöystäävääni hirveästi ja haluaisinkin jonkun näköistä näkökulmaa asiaan ja jos mahdollista, miten pääsisin takaisin tähän ideaaliseen tilanteeseen, jossa on läheisyyttä ja rakastamista niinkuin ennen. Tilanne on huolestuttava ja pelottava :(.
26401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Toinen mies on kuvioissa. Todennäköisesti tuo lapsikaan ei ole sinun.

Olen pahoillani, mutta tämä selittäisi käytöksen täysin.

Äänestä

Itse en lähtisi tuolle toinen mies linjalle, koska olemme kuitenkin suht tiiviisti viettäneet aikaa yhdessä ennen raskautta.

Äänestä
  • Voi olla, että mitään suhdetta ei olekaan, mutta vahva ihastus toiseen mieheen on todennäköinen. Kannattaa kysyä asiasta ihan suoraan - jos uskallat.

    Äänestä

Kyse voi todellakin olla hormoneista. Eritoten raskauden alkuvaiheessa ainakin itse olin todella herkkänä, saatoin pillastua mitättömistä jutuista, purskahdin itkuun enkä oikein tuntenut itseäni. Tilanne kuitenkin rauhoittui raskauden toisella kolmanneksella ja siitä eteenpäin olikin suht tasaista.

Puhukaa asiasta. Kerro tyttöystävällesi huolesi. Jos se tuntuu vaikealta, voitte pyytää keskusteluapua esim. neuvolasta. Tärkeintä olisi, että löytäisitte jälleen yhteisen sävelen ja se vaatii kommunikointia. Ottakaa myös selvää raskauteen liittyvistä asioista, hormoneista, muutoksista, lapsen kehityksestä jne niin ehkä sekin auttaa hahmottamaan tilannetta kun ymmärtää yksityiskohtaisesti, mitä on tapahtumassa.

Abortti on todella raskas päätös, toivottavasti ette päädy siihen... Sanoit, että raskaus oli harkittu, joten vastuu päätöksistään pitäisi pystyä hoitamaan, vaikka suhteessanne ryppyjä olisikin. En tuomitse, kyse on henkilökohtaisesta päätöksestä, mutta kehotan vain harkitsemaan tarkoin.

Äänestä

Aborttiin on varattu jo aika, olen kertonut huoleni ja yrittänyt jutella hänen kanssaan, mutta turhaan. Hänen mukaansa mikään ei ole vikana, mutta silti huomaan että kaikki ei ole okei.. toivon tosiaan että johtuu raskaushormoneista, ahdistus on kova koska tällä hetkellä en saa vastakaikua tunteilleni.

Äänestä
  • Päätös on toki teidän ja vain teidän, mutta abortti ei ole ehkäisykeino. Se on äärimmäinen ratkaisu tilanteessa, jossa muita keinoja ei enää ole. En vain ymmärrä, miten voitte edes harkita aborttia pelkästään sen perusteella, että kuukausi on mennyt hiukan huonommin.

    Ei tietty ole minun asiani ymmärtääkään, kunhan itse tiedätte mitä olette tekemässä, sillä sitä lasta ei enää takaisin saa. Se on todellakin sitten lopullinen ratkaisu.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Päätös on toki teidän ja vain teidän, mutta abortti ei ole ehkäisykeino. Se on äärimmäinen ratkaisu tilanteessa, jossa muita keinoja ei enää ole. En vain ymmärrä, miten voitte edes harkita aborttia pelkästään sen perusteella, että kuukausi on mennyt hiukan huonommin.

    Ei tietty ole minun asiani ymmärtääkään, kunhan itse tiedätte mitä olette tekemässä, sillä sitä lasta ei enää takaisin saa. Se on todellakin sitten lopullinen ratkaisu.

    Minä haluaisin kyllä pitää lapsen enemmän kuin mitään muuta, mutta sananvaltaa asiaan ei ilmeisesti minulla ole joten pitää vain tukea hänen päätöstään.

    Äänestä

  • Pelottavaa kirjoitti:

    Minä haluaisin kyllä pitää lapsen enemmän kuin mitään muuta, mutta sananvaltaa asiaan ei ilmeisesti minulla ole joten pitää vain tukea hänen päätöstään.

    Sinä olisit lapsen isä ja sinun mielipiteelläsi tulisi todellakin olla merkitystä. Asia toki on vaikea, kun kyse on naisen kehosta eikä ketään voi pakottaa raskauteen... :(

    Tilanteenne on vähintäänkin surullinen. Toivottavasti ratkaisunne on kuitenkin kokonaistilanteen kannalta paras mahdollinen.

    Voimia sinne!

    Juu kyllä vahvasti on annettu ymmärtää ettei mielipiteelläni ole mitään arvoa. Nainen tekee juuri kuin itse haluaa ja muutenkin on alkanut tekemään asioita ilman , että on tippaakaan kiinnostunut minun mielipiteistäni. Kuvioissahan on myös siis naisen EX ja heillä on yhteinen lapsi jo ja ylipäätänsä hän myös kohtelee kaikkia muita, jopa exäänsä, inhimillisemmin kuin minua. Ennen raskautta kuitenkin olimme korviamme myöten rakastuneita, mutta en tiedä kaikki hänen läheisensäkin sanovat minulle että yritä jaksaa, että hän ei tarkoita sanomisiaan ja tekojaan että johtuu vaan raskaudesta.

    Tuo ei kuulosta siltä, mitä parisuhteen tulisi olla. Ei edes silloin, kun toinen on hormonien vallassa. Hormonit kyllä saattavat vaikuttaa paljonkin mielialoihin, mutta ei se oikeuta kohtelemaan toista epäinhimillisesti.

    Sinun kannattaisi ehkä pohtia, mitä haluat parisuhteelta ja elämältä ja saatko sitä nykyisessä tilanteessasi. Kuulostaa ainakin siltä, ettet saa arvostusta osaksesi...

    Toivottavasti tilanteenne selkiytyy pian.

    Äänestä

Pienen itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että naisen kylmyys voi johtua myös siitä että olen niin sanotusti mukautunut tähän tilanteeseen ja miellyttämisen haluni on todella suuri. Eli toisin sanoen olen toiminut omasta mielestäni tilanteen vaatimalla tavalla ja palvellut naistani ja tehnyt kaiken hänen eteen.. Kysymykseni onkin, että onko enään mitään pelastettavissa tästä suhteesta jos muutan itseni takaisin ns. normaaliksi eikä ylihuolehtivaksi paasaajaksi? Tosin voi olla myöhäistä jos hänen tunteensa ovat kuolleet, koska eihän naiset halua miestä joka tekee kaiken vaikka he sitä pyytäisivätkin!

Äänestä

Erotkaa heti abortin jälkeen. Tuo ei enteile hyvää parisuhteelle.Naisesi on kylmennyt sinuun ja voi toki olla että on sairastunut psyykkiseen sairauteen.Et tule onnea kokemaan ko naisen kanssa.

Äänestä
  • Minun mielestäni olisi ihan naistakin kohtaan julmaa erota heti abortin jälkeen, koska ainakin itsestä tuntuu että silloin juuri minua tarvitaan. Tällä hetkellä tosin olo ei ole rakastettu/haluttu tai kunnioitettu ja se vähintäänkin ahdistaa. Mutta jos kyse on todellakin raskaushormooneista, abortin jälkeen pitäisi asioiden muuttua. Jos taas asia ei ole näin, niin kyllä se raja jokaiselle jossain vaiheessa tulee vastaan, niin minullekin vaikka tyttöystävääni rakastan erittäin paljon!

    Äänestä

Anna tilaa hänelle. Muuten hänellä voi olla sellainen olo, että hänen kroppaansa on "kajottu" kun vielä tuntematon ihminen kasvaa hänen sisällään. Hän on ns. menettänyt itsemääräämisen omaan vartaloon mikä on muuten luonnollista.

Liika koskettelu ja iholle tuleminen saattaa siis ahdistaa häntä ja lujaa. Hän ei varmaan itsekään ole perillä moisista muutoksista mitä raskaus aiheuttaa naisessa.

Äänestä
  • Kiitos tästä jokseenkin rohkaisevasta ja optimistisesta vastauksesta! En tiedä johtuuko hormoneista vai ei kun tyttöystäväni sanoi, että ei tiedä haluaako olla enää minun kanssa, hänestä tuntuu että hän haluaa elää sinkkuna ja tehdä asioita vielä kun kerkee vaikka hän nimenomaan aloitti seurustelun kanssani asettuakseen aloilleen, koska on jo jokseenkin paljon kokenut nainen.. Ehkä raskaushormoni vaikuttavat juuri sillä tavalla, että kyseenalaistaa suhteenkin kun itsellä on paha olla vaikka ei välttämättä tarkoita sitä, ken tietää.

    Äänestä

  • Pelottavaa kirjoitti:

    Kiitos tästä jokseenkin rohkaisevasta ja optimistisesta vastauksesta! En tiedä johtuuko hormoneista vai ei kun tyttöystäväni sanoi, että ei tiedä haluaako olla enää minun kanssa, hänestä tuntuu että hän haluaa elää sinkkuna ja tehdä asioita vielä kun kerkee vaikka hän nimenomaan aloitti seurustelun kanssani asettuakseen aloilleen, koska on jo jokseenkin paljon kokenut nainen.. Ehkä raskaushormoni vaikuttavat juuri sillä tavalla, että kyseenalaistaa suhteenkin kun itsellä on paha olla vaikka ei välttämättä tarkoita sitä, ken tietää.

    Nimimerkki heti heti osui oikeaan! Tyttökaverisi ei halua olla enää tyttökaverisi.Liitto tuli tien päähän.

    Äänestä

jos tyttöystävälläsi on tuollainen tunne että ei halua olla kanssasi enään ja haluaa olla sinkku?niin miksi olette suunnitellut raskautta ja kuitenkin haluaa tehdä abortin?ei kovin kypsää käytöstä,hormoonit voi olla hurjat joo,mutta ei siinä aborttia mieti.paitsi jos hän pelkää sitä,että lapsi ei olekkaan sinun,niin sen takia on sekasin.

Äänestä

ja lisään vielä tuskin kukaan nainen abortoi suunniteltua viatonta lasta,ei ne hormoonit kuitenkaan niin hulluksi tee.ja miten edes pystyisi tekeen jos naisella kerran ennestään on jo lapsi,kyllä tuossa on muutakin kun hormoonit ja se et haluaa olla sinkku,jos yli kuukausi sitten on suunniteltu ja heti kun raskaus toteutuu nii sit noin,miks ei kuukausi sitten halunnu olla sinkku?ei ois suunnitellu lasta ja jos halus olla sinkku ni ei ois hankkitunu raskaaks et saa viatonta lasta mennä tappaan vaan sen takia et yks kaks haluaakin olla sinkku.miten tollasta naista kuka halus sun kaa lapsen ja nyt haluaa tappaa sen,niin miten voit ees palvella sitä enään?ja tehdä kaikki sen eteen?anna ny helvetissä olla sen sinkku ja potkipellolle se!

Äänestä

joo ei laset ole ku koiranpentu haluan sen sit kun saan heitän meneen,mutta tuo on kyllä pahempi suunnitellaan raskautta vielä kuukausi sitten,ja sitten onnistuu tekee abortin,kylmä akka ei voi muuta sanoa.kyllä antaisin tommosen ehdottomasti antaa mennä viettämään sinkku elämää ihan rauhassa,enkä kattois enään päivääkään,noin sydämmetöntä ja epävakaata ihmistä.

Äänestä

en ymmärrä kyllä tuota,että lapsi on suunniteltu mutta silti tekee abortin?ei voi akka todellakaan täysillä kulkee,varmasti epäilee et on jonkun toisen,ei muuten haluttua lasta pois halua,paitsi jos ajattelee niin vitusti omaa persettään että ei edes lapsella väliä.

Äänestä
  • Sanoo että ei ole pettänyt minua ja suuttuu aiheesta, tosin niin varmaan moni muukin turhaan kysyttäessä.

    Äänestä

  • pelottavaa kirjoitti:

    Sanoo että ei ole pettänyt minua ja suuttuu aiheesta, tosin niin varmaan moni muukin turhaan kysyttäessä.

    tai sitten suuttuu, koska osuit oikeaan ja hän haluaa tätä peitellä

    Äänestä

Kiitos kaikille vastanneille! Tilanne kuitenkin eskaloitui niin, että suhteelle ei ole enään tiedossa jatkoa ja itse henkilökohtaisesti olen erittäin rikki.. Mutta elämä jatkuu :) Ei ollut onnellista loppua tällä tarinalla...

Äänestä
  • :( Voimia sinne...

    Äänestä

  • Voimia.Ajatteles jos tohon sopaan vielä viaton lapsi olisi syntynyt--veikkaan että parempi näin.Tyttökaverisi oli harvinasen hankala tapaus ja itsekäs.

    Äänestä

se on ihastunut johonkuhun toiseen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pelottavaa kirjoitti:

Eli siis tilanne on tämä. Tyttöystäväni ja minä olemme alusta lähtien tunteneet, että olemme oikeita toisillemme ja aina on ollu kivaa yhdessä, kunnes noin kuukausi sitten kaikki muuttui..

Kaikki muuttui kuin salama kirkkaalta taivaalta, eli noin kuukausi ollaan menty älä koske minua,, älä puhu minulle taktiikalla. En mielestäni ole tehnyt mitään väärin vaan olen aina yrittänyt olla tukena ja keskustella asioista hänen kanssaan ja sanonut että minulle voi puhua jos oikeasti on jotain hätänä , mutta vastaus on vain että puhuminen alkaa ärsyttämään häntä ja että ei jaksa keskustella. Läheisyys on kadonnut muuten kokonaan jos ei lasketa nukkumaan menoa.

Sanoi minulle, että rakastaa minua ja samat tunteet kuin aikasemmin, mutta sitten taas toisaalta ahdistaa ja tarvitsee omaa aikaa mitä olen antanutkin. Asumme siis yhdessä.

En tiedä voiko tämä johtua siitä, että tyttöystäväni on hieman yli kuukauden ollut raskaana (eli jos hormoonit vaikuttaisi), mutta joka tapauksessa aikoo tehdä abortin, vaikka oli suunniteltu raskaus, koska on epävarma jatkosta kanssani. Toinen mieskin on käynyt mielessä, mutta loogisesti ajateltuna en pidä asiaa mahdollisena. Ja olemme siis olleet yhdessä sen verran, että edes alkuhuuman ei olisi pitänyt loppua, ei ainakaan minulta ole. Rakastan tyttöystäävääni hirveästi ja haluaisinkin jonkun näköistä näkökulmaa asiaan ja jos mahdollista, miten pääsisin takaisin tähän ideaaliseen tilanteeseen, jossa on läheisyyttä ja rakastamista niinkuin ennen. Tilanne on huolestuttava ja pelottava :(.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu