Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä neljä vuotta. Muutimme yhteen noin pari vuotta sitten. Hän on tietokonepelaaja ja tykkää juoda viikonloppusin kaljaa. Yleensä viikonlopun päivät menee krapulan merkeissä eikä tehdä usein mitään.
Viimeiset pari kuukautta on tuntunut siltä, että tämä ei ole sitä mitä haluan. En tunne itseäni enää tässä suhteessa, enkä näe tulevaisuutta. Kaikki on vaan "ok", mutta tuntuu ettei tästä loppujen lopuksi tule mitään. Viikkoja olen valmistautunut eroamaan, olen tarkasti miettinyt onko tämä paras vaihtoehto. Ja kyllä se mielestäni on.
Otin asian puheeksi, ja tämä tuli todellakin hänelle yllätyksenä. Hänen mielestä suhteemme toimii todella hyvin ja kertoo että olen hänelle se oikea ja että hän näkee tulevaisuuden hyvin. Rakastamme toisiamme, mutta minua ahdistaa ihan valtavasti.
Hän itki ja oli ihan murtunut, minäkin olin murtunut. En ole vielä kirjaimellisesti sanonut etten tätä halua enää, ja että se on loppu. En pysty. En jaksa, en tiedä miten mä jaksan. Hän lähti ulos ja minä jäin lattialle itkemään, koska tuntui että pilaan kaiken, pilaan hänen elämänsä, olen se syyllinen.
Puhuttiin seuraavana päivänä, ja tulimme siihen päätökseen että yritämme vielä. Tilanne on todella järkyttävä ja molemmat ovat ihan pohjalla. Minua ahdistaa hirveästi sitä, etten uskalla tehdä sitä koska rakastan häntä (mutta eri tavalla), mutta samalla en usko itseeni! Minähän tiedän mikä olisi paras vaihtoehto. En pysty katsomaan kun häntä sattuu. Kun hän muuttaa pois. En tiedä, mitä teen ja miten minä tähän pystyn. Meillä on yhteisiä kavereita ja kaikki tulee tietämään, että minä jätin hänet.
Voisiko joku kertoa, miten pääsee syyllisyyden tunteesta eroon? Mitä minun pitää ajatella, jotta muistan minkä takia tämä on päätökseni ja etten ajattele miltä hänestä tuntuu, ja vain hyviä aikoja?
Olen Limbossa, en ole koskaan voinut näin pahoin.
auttakaa!!!
Viimeiset pari kuukautta on tuntunut siltä, että tämä ei ole sitä mitä haluan. En tunne itseäni enää tässä suhteessa, enkä näe tulevaisuutta. Kaikki on vaan "ok", mutta tuntuu ettei tästä loppujen lopuksi tule mitään. Viikkoja olen valmistautunut eroamaan, olen tarkasti miettinyt onko tämä paras vaihtoehto. Ja kyllä se mielestäni on.
Otin asian puheeksi, ja tämä tuli todellakin hänelle yllätyksenä. Hänen mielestä suhteemme toimii todella hyvin ja kertoo että olen hänelle se oikea ja että hän näkee tulevaisuuden hyvin. Rakastamme toisiamme, mutta minua ahdistaa ihan valtavasti.
Hän itki ja oli ihan murtunut, minäkin olin murtunut. En ole vielä kirjaimellisesti sanonut etten tätä halua enää, ja että se on loppu. En pysty. En jaksa, en tiedä miten mä jaksan. Hän lähti ulos ja minä jäin lattialle itkemään, koska tuntui että pilaan kaiken, pilaan hänen elämänsä, olen se syyllinen.
Puhuttiin seuraavana päivänä, ja tulimme siihen päätökseen että yritämme vielä. Tilanne on todella järkyttävä ja molemmat ovat ihan pohjalla. Minua ahdistaa hirveästi sitä, etten uskalla tehdä sitä koska rakastan häntä (mutta eri tavalla), mutta samalla en usko itseeni! Minähän tiedän mikä olisi paras vaihtoehto. En pysty katsomaan kun häntä sattuu. Kun hän muuttaa pois. En tiedä, mitä teen ja miten minä tähän pystyn. Meillä on yhteisiä kavereita ja kaikki tulee tietämään, että minä jätin hänet.
Voisiko joku kertoa, miten pääsee syyllisyyden tunteesta eroon? Mitä minun pitää ajatella, jotta muistan minkä takia tämä on päätökseni ja etten ajattele miltä hänestä tuntuu, ja vain hyviä aikoja?
Olen Limbossa, en ole koskaan voinut näin pahoin.
auttakaa!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ongelmaasi tuskin on oikeaa tai varsinkaan helppoa ja yksinkertaista ratkaisua. Kuitenkin, jos yrittää kiteyttää asian, niin kysehän on sinun omista tunteistasi ja sinun henkisestä hyvinvoinnistasi. Se, että ajattelet muiden (kaverien) reaktiota päätökseesi lisää vain omaa pahaa oloasi ja tuntuukin pahalta niin todelliset kaverit/ystävät ymmärtävät päätöksesi, muut eivät. Tämä on se, miten minä henkilökohtaisesti tulkitsen asian, eikä tosiaan ole totuus kaikille.
Ole itsekkäämpi. Romanttista että ajattelet hänen kannalta että tuhoat hänen elämän liiba laaba niin edelleen, mutta jos koskaan haluat päästä yli tuosta niin sun on oltava vähemmän kiltimpi.
Kannat kahden taakkaa nyt yhden edestä.
Se on luonnollista, että ihminen musertuu eron kohdatessa ja voi kestää vuosiakin ennenkuin pääsee kokonaan yli.
jokainen on vastuussa vain omasta tyytyväisyydestään!
Kun noin ahdistaa niin se on selvä merkki, että jonkin asian on muututtava.
Sä nyt olet lähinnä eroamassa kun teidän elämäntavat heikentää sua.
Muuta niitä elämäntapoja, laita se mies asumaan omilleen,
anna hänen juoda sitä kaljaa ja pelata jos haluaa,
mutta silloin kun olette yhdessä ei juo eikä pelaa vaan teette esim ruokaa, katsotte elokuvan, nukutte yhdessä, palaat omalle kämpillesi ja hän jatkaa sitten pelaamista yms omia juttujaan, sinä omia.
Ei rakkaus ole poissuljettu heti, jos yhdessä asuminen ei vaan suju koska on eri tavoitteet arjessa..
anna itsellesi lupa olla rakastunut, vaikka pidätkin eron mahdollisuutena jos miehesi ei sitten halua edelleenkään sunkans viettää aikaa vaan enemmän ryyppää ja pelaa.
turha sanoa että rakkaus on loppu, jos todelliset syyt on vain käytännöllisiä asioita.