Jukolan viesti kiellettävä lailla, kovaa rytinää.

Keski-Suomen poliisin mukaan Jämsän suunnasta tullut auto ajautui vastaantulevien kaistalle auton 50-luvulla syntyneen kuljettajan nukahdettua rattiin.

Poliisin alustavien tietojen mukaan mies oli tulossa Jukolan viestistä. Iltalehden saamien tietojen mukaan suunnistuskilpailuun osallistunut mies oli valvonut lähestulkoon koko yön.
Keski-Suomen poliisilaitos tiedotti sunnuntaina myös toisesta onnettomuudesta, jossa Jukolan viestistä matkalla ollut, 90-luvulla syntynyt kuljettaja oli kertomansa mukaan nukahtanut rattiin.

Miehen auto suistui ulos tieltä, jatkoi matkaa ojassa noin 100 metrin verran ja päätyi jyrkän rinteen pohjalle pajukkoon. Kuski selvisi kuitenkin vammoitta, eikä ajoneuvokaan vaurioitunut pahemmin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013061617158682_uu.shtml
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kieltolistalla. kirjoitti:

Keski-Suomen poliisin mukaan Jämsän suunnasta tullut auto ajautui vastaantulevien kaistalle auton 50-luvulla syntyneen kuljettajan nukahdettua rattiin.

Poliisin alustavien tietojen mukaan mies oli tulossa Jukolan viestistä. Iltalehden saamien tietojen mukaan suunnistuskilpailuun osallistunut mies oli valvonut lähestulkoon koko yön.
Keski-Suomen poliisilaitos tiedotti sunnuntaina myös toisesta onnettomuudesta, jossa Jukolan viestistä matkalla ollut, 90-luvulla syntynyt kuljettaja oli kertomansa mukaan nukahtanut rattiin.

Miehen auto suistui ulos tieltä, jatkoi matkaa ojassa noin 100 metrin verran ja päätyi jyrkän rinteen pohjalle pajukkoon. Kuski selvisi kuitenkin vammoitta, eikä ajoneuvokaan vaurioitunut pahemmin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013061617158682_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu