Luonnollisen lain sisältö vastaa kymmenen käskyn moraalilakia. Raamattu ilmoittaa Ensimmäisen Mooseksen kirjan alkuluvuissa, että ihminen on kolmiyhteisen Jumalan erityinen luomus. Jumala loi ihmisen Eedenin paratiisin hyvään – Raamatun ensimmäisessä luvussa Jumala toteaa seitsemän eri kertaa, että se, mitä hän loi, oli hyvää, ei lopullisen täydellistä – alkutilaan ja antoi ihmiselle kulttuurillisen tehtävän tehdä maa itselleen alamaiseksi, vallita sitä sekä viljellä eli kultivoida – latinaksi cultura, josta kulttuuri-sana juontuu – ja varjella sitä.
Jo alkutilassa Jumala Luojana asetti luomansa ihmisen vanhurskaan lakinsa alaiseksi. Ihmisen tahto oli vapaa eli kykeni tahtomaan sitä mitä halusi, vailla ulkonaista pakkoa. Mutta Adam rikkoi Jumalan lakia vastaan syntiin langetessaan ja veti mukanaan koko ihmissuvun perisynnin syyllisyyteen, turmelukseen ja hengelliseen kuolemaan, kuten Paavali Roomalaiskirjeen viidennessä luvussa korostaa. Ihmisen sydämen suuntautuneisuus on nyt kohdistunut jumalattomuuteen.
Lankeemuksesta huolimatta ihminen ei kuitenkaan lakannut olemasta Jumalan luoma olento Jumalan luomassa maailmankaikkeudessa.
Lankeemuksen jälkeenkin Jumalan luonnollinen ilmoitus todistaa Jumalan todellisuudesta ja luomisessa ihmiseen istutettu moraalilaki on edelleen ohjeellisesti voimassa jokaisen ihmisen omassatunnossa ilmeten, langenneen ihmisen itsepetos- ja tukahduttamispyrkimyksistä huolimatta. Näin katsoo Paavali Roomalaiskirjeen kohdissa 1:26–27 ja 2:14–16 puhuessaan luonnollisesta, luonnonvastaisesta – para physin – ja pakanoiden omantunnon myötätodistamisesta.
Lukaise ihan ite lisää täältä, jos kiinnostaa - http://www.patmos.fi/blogi/?entityId=573
Jo alkutilassa Jumala Luojana asetti luomansa ihmisen vanhurskaan lakinsa alaiseksi. Ihmisen tahto oli vapaa eli kykeni tahtomaan sitä mitä halusi, vailla ulkonaista pakkoa. Mutta Adam rikkoi Jumalan lakia vastaan syntiin langetessaan ja veti mukanaan koko ihmissuvun perisynnin syyllisyyteen, turmelukseen ja hengelliseen kuolemaan, kuten Paavali Roomalaiskirjeen viidennessä luvussa korostaa. Ihmisen sydämen suuntautuneisuus on nyt kohdistunut jumalattomuuteen.
Lankeemuksesta huolimatta ihminen ei kuitenkaan lakannut olemasta Jumalan luoma olento Jumalan luomassa maailmankaikkeudessa.
Lankeemuksen jälkeenkin Jumalan luonnollinen ilmoitus todistaa Jumalan todellisuudesta ja luomisessa ihmiseen istutettu moraalilaki on edelleen ohjeellisesti voimassa jokaisen ihmisen omassatunnossa ilmeten, langenneen ihmisen itsepetos- ja tukahduttamispyrkimyksistä huolimatta. Näin katsoo Paavali Roomalaiskirjeen kohdissa 1:26–27 ja 2:14–16 puhuessaan luonnollisesta, luonnonvastaisesta – para physin – ja pakanoiden omantunnon myötätodistamisesta.
Lukaise ihan ite lisää täältä, jos kiinnostaa - http://www.patmos.fi/blogi/?entityId=573
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmisen tahto on edelleen muodollisesti vapaa eli kykenee tahtomaan sitä mitä haluaa ilman ulkonaista pakotusta. Mutta koska hengellisesti kuollut sydän tosiasiallisesti haluaa vain jumalattomuutta, ei ihminen enää langettuaan kykene saavuttamaan hengellistä vanhurskautta eikä pelastusta moraalilain täyttämisyritysten avulla. Tässä mielessä langenneen ihmisen tahdon ratkaisuvalta on sidottu.
Kuitenkin sekä roomalaiskatolinen että luterilainen ja kalvinistinen perinne ovat olleet yhtä mieltä siitä, että luonnollinen moraalilaki on edelleen ihmisten välisen yhteiskunnallisen vanhurskauden normi. Tätä ihmiset kykenevät joltisestikin pitämään yllä ja tähän ihmisten tulee sitoutua yleistä hyvää edistääkseen ja pahaa välttääkseen.
Professori Antti Raunio luonnehtii Johdatus Lutherin teologiaan -teoksen (Kirjapaja 2001) sivulla 299 Lutherin käsitystä, joka on niin kutsutun klassisen luonnonoikeusperinteen mukainen:
”Luther edustaa varsin voimakkaasti käsitystä, jonka mukaan luonnollisen järjen tulee olla kaiken oikeuden lähde. Luonnollisen järjen toiminta puolestaan perustuu kultaiseen sääntöön ja kymmeneen käskyyn, jotka ovat paitsi Jumalan käskyjä myös järkeen sisältyviä periaatteita…Luonnollinen oikeus pätee kaikkialla, se on ikuista ja yhteistä oikeutta ja mikäli jokin laki on luonnollisen oikeuden vastainen, se ei ole mikään oikea laki”.
Tämän perinteisen ja yleisen kristillisen käsityksen mukaan Jumalan Siinailla erityisesti ilmoittama kymmenen käskyn moraalilaki toistaa jo luomisessa ihmisen sisimpään istutetun mutta lankeemuksen hämärtämän joskaan ei tyhjäksi tekemän luonnollisen lain sisällön 10-kohtaisena tiivistelmänä. Koska kymmenen käskyä ja Jumalan hyvät luomisjärjestykset ovat edelleen voimassa, Melanchthonin laatima luterilaisen kirkkomme perustava tunnustuskirja Augsburgin tunnustus lausuu artiklassa XVI:
”Yhteiskunnallisen elämän asioista seurakuntamme opettavat, että yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyviä tekoja ja että kristityillä on lupa toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa, ratkaista oikeusasioita keisarillisen tai muun voimassa olevan lain mukaan, tuomita lain vaatimiin rangaistuksiin, käydä oikeutettuja sotia, olla asepalveluksessa, tehdä laillisia sopimuksia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa sekä solmia avioliitto … evankeliumihan … ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt 5)”.
Pane merkille erityisesti viisi seikkaa näiden lainausten pohjalta.
Ensinnäkin: avioliiton solmiminen tähtää perheen muodostumiseen eli biologinen vanhemmuus luonnollisten heteronormatiivisten edellytysten pohjalta liittyy elimellisesti avioliiton käsitteen määritelmään. Tällä tavalla määritellyt avioliitto- ja perheinstituutiot ovat jumalallisia järjestyksiä.
Toiseksi: rakkautta tulee harjoittaa ja toteuttaa nimenomaan tällaisten jumalallisten järjestysten eli luomisjärjestysten mukaisesti, ei omalakisen autonomisesti. Rakkaus ja sen ehdoilla toimiminen ei ole ristiriidassa luomisjärjestysten velvoittavuuden kanssa.
Kolmanneksi: Kristuksen evankeliumi ei kumoa Jumalan luomisjärjestyksiä kuten avioliittoa ja perhettä. Evankeliumi ja sen sisältö ei ole ristiriidassa luonnollisten luomisjärjestysten kanssa.
Neljänneksi: lain tulee olla luonnonoikeudellisesti perusteltu ollakseen aidosti laki. Mikä tahansa mielivaltainen ja valtion asettama positiivinen velvoiterakennelma ei ole moraalisessa mielessä annetusti laki.
Viidenneksi: jos valtio tai muu esivalta käskevät lain nimessä jotakin synnillistä, ei tällaiseen ole suostuttava, vaan Jumalaa ja hänen moraalilakiaan ja siten myös luonnonoikeudellista oikeudenmukaisuutta on toteltava enemmän.
Luterilaisen kirkkomme tunnustuskirjat, kirkkolaki ja kirkkojärjestys sitoutuvat siis täysin raamatullisesti sekä Jeesuksen että apostolien opetukseen, Mt 22:21 ja Apt 5:29:
”Silloin hän sanoi heille: ’Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on’” ja ”Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: ’Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä’.”