- Mieskaverit & eteneminen suhteeseen

ladylike6

Tilanteeni on hieman outo. Minulla on useita miespuolisia kavereita, jotka tunnen ex-mieheni kautta jo vuosien takaa. Törmään näihin miehiin sattumalta kaupoissa, baarissa, lounaspaikassa (pienellä paikkakunnalla). Osa miehistä on varattuja osa vapaita.

Olen viime aikoina (eromme jälkeen) huomannut, että monet miehistä ovat kiinnostuneet minusta ihan uudella tavalla: heittävät läppää, flirttailevat, tulevat juttelemaan... mutta en ole (esim. baarissa) uskaltanut edetä asiassa eivätkä hekään.

Olen (kai aina ollut) perushyvän näköinen nainen, hieman lady-like. Olen "epätyypillinen" nainen, (käyttäytymis/juttelu)tyyliltäni sovin hyvin kaikenlaiseen porukkaan, myös miesporukkoihin. Ehdoton etuni (omasta mielestäni) on ollut hyvät juttelutaidot, osaan vitsit, puheenaiheet, myös flirttailla, mutta en ole tyrkky tai mene överiksi. Miehelleni olin aina uskollinen, en edes halaillu muiden kanssa, vaikka hän hyväksyikin läpänheiton muiden miesten kanssa.

Ex-mieheni sain usein kehuja minusta, että on onnekas kun on tollainen nainen yms. eli ilmeisesti olen ihan kiva tyyppi.

Nyt kun olemme eronneet olisi tietenkin kiva tutustua noihin kivoihin miehiin vähän eri kannalta eli vakavissaan. Porukassa on pari tyyppiä, joista olen aina tykännyt ja oletan heidänkin pitävän minua kiinnostavana monessa mielessä.

Miten on miehet, onko teillä jokin sanaton sopimus, että toisten exiin ei kajota? Miten lähetyä entistä "perhetuttua" romanttisessa mielessä?

Miten lähestyä "superkunnollista" miestä, joka on selvästi varuillaan, koska meillä on tämä yhteinen ystävä eli exäni.

Sanottakoon vielä, että suhteet exääni on täysin kunnossa. Olemme eronneet riidassa, mutta asiat on nyt sovittu ja molemmilla menee hyvin.

3

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyksä

      Eksän kaverit ovat no-no. Vaikka kuinka olisi erottu "sovussa" ja välit olisivat "kunnossa" (lainausmerkit koska väitteet ovat valhetta), kavereitten iskeminen ja niiden kanssa seurustelu on ihan yksinkertaisesti v***uilua.

      • lifemocker

        juurikin näin

        myös jonkun toisen exän pokailu on vittuilua, joten sitä ei harrasteta ainakaan HYVIEN kavereiden kesken. hyvän päivän tutut ovat sitten jo toinen asia, kun eivät ole kavereita.


    • hohhoijaa...

      Tykkäisitkö itse jos samainen exä deittailisi sun kavereita?

      Niin, aivan.

      Kuten ylempänä mainittu, tutut on toki eri asia kuin kaverit ja ystävät. Mutta mieti itse omalle kohdalle kuinka kaukainen frendi deittaamassa sun exää v*tuttaisi vähiten ja laskeskele siitä exän-loukkaamis-kertoimet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1571
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      981
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      866
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      754
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      750
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      339
      694
    9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      686
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      684
    Aihe