Olen tyrinyt elämäni rakkaimman ihmissuhteen niin täydelliseen umpisolmuun, että rakas naiseni ei halua olla enää missään tekemisissä kanssani. Olin naiselleni uskollinen, mutta pakenin hänen luotaan kahdesti, kun en pystynyt ymmärtämään hänen vaatimuksiaan.
Molemmat rakastamme toisiamme, mutta yli kuukauden taistelusta huolimatta hän jätti minut. Ja se on molemmille vaikeaa.
Tiedän, että peli on menetetty. Vai onko se. Rakastan tätä naista koko sydämmestäni. Joudunko vain yrittämään elämään sen kanssa. Itken välillä kotona ja töissäkin muilta piilossa. Yritän paeta todellisuutta.
Kertokaa siis naiset. Onko suhteemme kuollut? Vai onko minulla olemassa pienintäkään toivon kipinää?
Voiko nainen muuttaa vielä mielensä kuukauden, tai useamman kuluttua? Nopeasti se ei varmasti tapahdu.
Molemmat rakastamme toisiamme, mutta yli kuukauden taistelusta huolimatta hän jätti minut. Ja se on molemmille vaikeaa.
Tiedän, että peli on menetetty. Vai onko se. Rakastan tätä naista koko sydämmestäni. Joudunko vain yrittämään elämään sen kanssa. Itken välillä kotona ja töissäkin muilta piilossa. Yritän paeta todellisuutta.
Kertokaa siis naiset. Onko suhteemme kuollut? Vai onko minulla olemassa pienintäkään toivon kipinää?
Voiko nainen muuttaa vielä mielensä kuukauden, tai useamman kuluttua? Nopeasti se ei varmasti tapahdu.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aika hurjan tempun olet tehnyt, jos olet kahdesti lähtenyt lätkimään. Ei kukaan tekisi tuollaista vaikkapa työpaikassaan, jos ei ymmärtäisi, mitä odotetaan vaan selvittäisi asian muuten. Ei ole ihme, jos on luotto sinuun lujassa ja töitä siinä saat tehdä ennekaikkea itsesi kanssa, että opit ratkomaan asioita toisin, kuin häipymällä. Toisaalta se luotto toiseen pitää rakentaa aivan uudestaan. Mutta itsesi kannalta monesti siinä vaiheessa kun luulee, että parisuhdetaistelu loppuu, niin siinä on lähtökohta, mistä se opettelu omiin parisuhdetaitoihin vasta alkaa. Muutamasatamiljoonaa keskustelutreeniä vois tehdä hyvää. Suhde ja rakkaus on ennenkaikkea itsensä kasvattamista uusista tilanteista, tuliko nyt ensimmäinen eteen? Useimmilla niitä tulee tuhansia. Suhde on konkreettista tekemistä, tunteet ja mieli muuttuu naisilla aina, suuntaan tai toiseen, mutta jossakin vaiheessa taas takaisin, mutta sitten taas toiseen, eli sen kanssa saat tottua elämään.
Kiitos viestistäsi. Ymmärsin suurimman osan siitä. Tämä oli minun viides suhteeni. Suhteet ovat kestäneet 3 kuukaudesta 17 vuoteen. Eli keskutelutreenejä on kyllä takana... Ensimmäiseen avopuolisooni rakastuin nuorena, mutta vuodet kuluttivat meitä ja liittomme himmeni. Tämä viimeinen suhteeni on nähtävästi ainoa, jossa olen ollut aidosti rakastunut yli kymmeneen vuoteen. Jopa niin rakastunut, että olen valmis luopumaan useimmista omista vapauksistani saadakseni olla tämän naisen kanssa. Aivan itsestään selvää tämä ei kuitenkaan ole minulle alusta asti ollut. Ja kuten kertomksestani ehkä kuultaa, niin naiseni oli erittäin omistushaluinen.
Eli kaipailen edelleen veikkailuja: Is it ower forewer...
noilla tiedoilla on mahdotonta sanoa yhtään mitään
Mitä tarkoittaa "erittäin omistushaluinen"
Minusta tuossa on se syy, joka sinua on alkanut ahdistamaan. Se mitä mahdatkaan tarkoittaa tuolla "erittäin omistushaluisella" voi olla niin, että tuollainen vahva omistushaluisuus on riippuvuutta, johon hän on sinut sitonut ja omalla palvonnallaan saanut sinut tuntemaan itsesi erityisen tärkeäksi hänelle ja tavallaan vanginut sinut uskomaan, että ilman häntä et ole mitään.?
Minulle tuo sinun pari kertaa pois lähtösi kertoo paljon enemmän siitä, että sinulla ei sittenkään ole ollut hyvä olla tuossa suhteessa. Teillä on ehkä erilainen ajatus tullut siitä mitä suhteelta halutaan. Onko hän alkanut vaatimaan jotakin enemmän kuin mihin aikaisemmin olitte molemmat olleet tyytyväisiä? Esimerkiksi lasta, naimisiin, omaa asuntoa, muuttoa yhteenmuuttoa tms....??
Minulle heräsi tästä ajatus, että olet vain ollut tyytyväinen suhteeseen, koska sinulla on siinä ollut niin palvova kumppani, että on sallinut sinulle tiettyjä vapauksia enemmän kuin muut aikaisemmat kumppanisi. Aika on kuitenkin tullut vastaan ja tehnyt tehtävänäsä ja parisi alkanut huomata, että hän elääkin sinun elämääsi, mutta oma kulkee ohi hänen saamatta mitään. Hän ilmeisesti on alkanut vaatimaan täydellistä sitoutumista häneen ja kiristänyt otettaan niin, että mustasukkaisesti haluaa sinun nyt luopuvan kaikesta siitä mikä sinulle on tärkeää ja laittanut sinut valitsemaan.
Tuo on tietynlaista vallankäyttöä ja kiristystä, jos asia on noin...en sano, että on..kun en tiedä.
Mutta, minusta tuo on hyvä että saat katsoa rauhassa ja ottaa etäisyyttä asioihin.,miettiä mitä haluat. Voi olla niin, että sinusta ei ole vakavaan parisuhteeseen ollenkaan,.haluat helpon parisuhteen, jossa sinulle suodaan oma vapaus ja molemmin puolinen riippumattomuus. Kenties et halua ottaa liikaa vastuuta, se pelottaa sinua ja saa sinut paniikkiin ja epävarmaksi. Minulle tuli tunne, että haluat vain tuttua ja turvallista, sitä samaa mitä on teillä ollutkin, että hän kantaa tavallaan vastuuta sinun henkisestä hyvinvoinnistasi ja tekee kaikkensa sinun eteesi missä sinun on hyvä ollut olla.
Mietinkin sitä, että onko sittenkään kysymys rakkaudesta vaan vain siitä, että kaksi riippuvaista ihmistä on mustasukkaisesti kiinni toisissaan, mutta toinen alkanut ymmärtää, että haluaakin enemmän ja entinen ei enää riitä pitämään häntä varmana siitä, että hän olisikaan sinulle muuta kuin keinoemo, joka ruokkii ja paapoo ja on vain sinua varten.
Puhutko omasta elämästäsi?
Nyt tuli sen verran asiaa vastauksessa, että joutuu jo jäsentelemään.
>>Minulle tuli tunne, että haluat vain tuttua ja turvallista, sitä samaa mitä on teillä ollutkin, että hän kantaa tavallaan vastuuta sinun henkisestä hyvinvoinnistasi ja tekee kaikkensa sinun eteesi missä sinun on hyvä ollut olla.
Minulla oli tosiaan rankka työputki ennen suhteemme katkeamista ja on aivan selvää, että kumppanini joutui kärsimään siitä. En ollut tarpeeksi läsnä, enkä osallistunut tarpeeksi kotitöihin. Tämä tilanne toistuu työni takia kausittain, joskin ei aina yhtä rankkana, kuin tällä kertaa. Olen silti yrittänyt olla rakastava puoliso kumppanilleni niin paljon, kuin olen ehtinyt. Ja toki naisellanikin oli omia työpaineita omalla työpaikallaan.
Mikä sitten on rakkautta ja mikä on riippuvutta. Olen kuvitellut että aito kiintymys ja rakkaus kumppania kohtaan aiheuttaa väkisin jonkinasteista riippuvuutta. Mutta ilmeisesti me ihmiset näemme asiat niin monella eri tavalla.
Kyllä minusta rakastavassa suhteessa pitää pystyä tukemaan toista silloin, kun tämä sitä tarvitsee. Ja tunnustan, että tein tässä suhteessa ison virheen. Joskin erittäin paineistettuna.
> >mutta toinen alkanut ymmärtää, että haluaakin enemmän ja entinen ei enää riitä pitämään häntä varmana siitä, että hän olisikaan sinulle muuta kuin keinoemo, joka ruokkii ja paapoo ja on vain sinua varten.
En tiedä provosoitko testimielessä minua, mutta ajatelmassasi toki on looginen mahdollisuus. Miksei hän voisi ajatella noinkin. Mutta meidän tapauksessa se olisi kyllä varsin pintapuolinen ajatusmalli. Eikä se sopisi kuvaamaan kaikkea yhteistä aikaamme.
ootsä tyytyväinen tuohon työhösi?
nimittäin mitä järkeä sun on uhrata oma elämäsi jollekkin TYÖLLE?!
Toiset on. Mitäs sitten???
aika surullista jos ihmiselle työ on koko elämä. aika loogista, ettei sitä kumppani jaksa katsella - kertoo vain sen, että toisen prioriteetit eivät tue parisuhdetta ja toinen jää suhteessa yksin
No toisaalta en ja toisaalta olen.
Tein / teen osuuteni perheen ja yhteiskunnan varainhankinnassa.
Minulla on myös ylläpidettävää jälkikasvua.
Olisin voinut valita paremmankin duunin. Ja varmasti niin vielä teenkin.
Voihan se tietyllä tavalla ollakin surullista, mutta jotkut ovat sellaisia, ja jotkut heistä ovat onnellisia sellaisina. Meitä kun on moneen junaan!
ei muuten kannata työpaikan/pomon/yhteiskunnan etuja paljoakaan ajatella tekemisissään. ei nekään ajattele sun etuja ;)
En tosiaan tiedä tilannettasi, mutta olet muutaman kerran paennut naisen luota, koska hän on asettanut sinulle vaatimuksia joihin et pysty mielestäsi vastaamaan. Muutos siis pelottaa ja ahdistaa.
Syy ei ole sinun tai hänen työnsä tai teidän yhteisessä ajassanne vaan kysymys mitä ilmeisemmin liittyy teidän tulevaisuuteenne, johon hän haluaisi muutoksen, mutta sinä et ole valmis muutokseen. (täysin oma arvio)?
SInun on vaan itse ratkaistava tuo asia ja kohdattava asiat silmästä silmään. Mitkä asiat vaakakupissasi painavat ja merkitsevät sinulle enemmän kuin tuo muutos. Oletko halukas uhraamaan oman elämäsi, oletko epävarma, kadutko päätöstäsi, jos annat periksi, mitä riskejä, mitä hyviä puolia. Mikä lopulta on se todellinen syy epäröintiisi?? Sinä sen tiedät..yksin sinä.
Haluat suhteen, mutta et tiedä onko kaikki se mitä hän tarjoaa sittenkään sitä mistä sinä haaveilet. (taas oma arvio) ?
Näitä on vaikea täällä pyöritellä ja miettiä, kun ei tiedä toisen tilannetta ja voi vain heitellä ajatuksia ilmaan mitään sen järkevämpää.
romanien mittasia juttuja lukea, mutta se mua askarruttaa että onko kahden naisen suhteesta kyse, vai onko ap mies?
Vois se tuolta jostain selvitäkkin, mutta eipä ole mun kamppeet samassa pesukoneessa.