KYPROS EI SELVIÄ, haluaa sopimukset uusiksi

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2013/06/19/kypros-haluaa-helpotuksia-tukipakettiin-eu-hammentynyt/20138631/12?&n=2#commentsHere


"– Talous on joutunut syvään taantumaan, mikä on johtanut työttömyyden nousuun edelleen ja ja tehnyt julkisen talouden tasapainottamisesta vaikeampaa, Anastasiades kirjoittaa."

Meillä on ihan samoja vakavia ongelmia mutta meitä ei auta kukaan. Me vaan leikkaamme ja säästämme ja annamme rahat muille. Täällä on vielä ruoka, lääkkeet ja asuminen muutenkin taatusti kalliimpaa kuin aurinkoisessa Kyproksessa. Kun on kolme a:ta niin kaikki on hyvin ja leipäjonotkin on vain silmänlumetta.
986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jo luistaneet osasta velvoitteitaan ja jatkavat menoa samalla mallilla mikä oli ennen tukipaketteja, siis niitä joista Katainen sanoi tulevan meille miljoonien tuotot kun otetaan velkaa pienemmällä korolla ja lainataan Kreikkaan isommalla korolla, just eilen selvis että Suomi lähettää Kreikkaan lisäbudjetissa 80 miljoonaa lisäeuroa.

Äänestä

jo 3 maa joka pyytää helpotuksia lainoihin. on taas pulla tädillä pulla suussa.

Äänestä
  • Ja heinäkuussa liittyy Kroatia elätettävien joukkoon. Eläköön EUn laajentuminen!

    Äänestä

Vaikka en periaatteessa ole iloinen kenenkään pahoinvoinnista niin tässä tapauksessa otan tuollaisen tiedon vastaan ilolla. Se todistaa viimeistään, että talous ja rahaliitto ei voi toimia ja se tulee hajoamaan.

Äänestä

Se on verkkosukka Jutalle tiukka paikka , kun Kreikan velkoja aletaan antaa anteeksi , ja samalla mitätöityy jo ennestäänkin mitättömät vakuudet.

Äänestä

Johan tuo Wallruussikin manasi EU:n ja sen talouden hoidon olevan hallitsemattomassa tilassa Kultarannan kokouksessa. Miten " Isokenkäisen ",se pitää sanoa näille EU:n höynäyttämille kolloille päättäjille, ettei EU tule toimimaan?

Äänestä

> > Se on verkkosukka Jutalle tiukka paikka , kun Kreikan velkoja aletaan antaa anteeksi ,

Tuossa äänestyksessä pitäisi kansalaisille antaa täysin vapaat kädet, vailla mitään ylhäältä päin määrättyä hallituspuolueiden puoluekuria.

Samalla tavalla kuin tänään tehdyssä Turkistarhauksen äänestyksessäkin, kukin kansanedustaja sai äänestää omantuntonsa mukaan.

Ovatko Urpilainen ja Katainen valmiit antamaan kansanedustajille vapaat kädet äänestää, kun syksyllä (tai jo nyt kesälläkin..) tulee kyse Kreikan velkojen anteeksiantamisesta?
Tästä äänestyksestä jokainen kansanedustaja on tilivelvollinen kevään 2015 vaaleissa, suoraan omille äänstäjilleen.

Äänestä

Ne on kaikki nuo Välimeren maat samanlaisia huijareita koko sakki talous kuralla ja velkaa niin ettei pa..alle taivu. Hölmöillä ja kilteillä EU mailla maksatetaan koko kusetus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hölmöläiset maksaa kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2013/06/19/kypros-haluaa-helpotuksia-tukipakettiin-eu-hammentynyt/20138631/12?&n=2#commentsHere


"– Talous on joutunut syvään taantumaan, mikä on johtanut työttömyyden nousuun edelleen ja ja tehnyt julkisen talouden tasapainottamisesta vaikeampaa, Anastasiades kirjoittaa."

Meillä on ihan samoja vakavia ongelmia mutta meitä ei auta kukaan. Me vaan leikkaamme ja säästämme ja annamme rahat muille. Täällä on vielä ruoka, lääkkeet ja asuminen muutenkin taatusti kalliimpaa kuin aurinkoisessa Kyproksessa. Kun on kolme a:ta niin kaikki on hyvin ja leipäjonotkin on vain silmänlumetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu