Pikkumiehen syndrooma on olemassa. Tunnen lyhyitä miehiä jonkin verran. Varmasti kaikilla koko vaikuttaa jotenkin itsetuntoon. Toiset heistä ovat enemmän sinut itsensä kanssa kuitenkin. Määrittelen pikkumieheksi alle 170cm miehen. Tuntemani pikkumiehet ja lyhyet miehet ovat 157-175cm. Lyhyt mies on mielestäni 170-175cm. Suurimmat itsetunto-ongelmat ovat olleet alle 160cm miehillä.
Ensinnäkin minusta on äärettömän surullista, jos joku ei ole hyväksynyt omaa kokoaan ja ulkonäköään, niitä Luojan meille antamia raameja. Ylipainoa ei tarvitse kenenkään hyväksyä, sille asialle voi ja pitääkin tehdä jotain (ns.terveyskysymys). Muun ulkonäön hyväksyminen kuuluu osana aikuiseksi kasvamista. On myös totta, että usein lyhyet miehet eivät ole naisten suosiossa eivätkä saa näin ollen "hyväksyntää" näiden taholta. Itsensä kuitenkin pitää hyväksyä, vaikka muut eivät hyväksyisi. Vastenmieliseksi pikkumiehen tekee agressiivinen ja kiivas halu päteä ja kompensoida. Sitä munanjatketta yritetään saada esim. koulutuksella ja tutkinnoilla, vallalla tai rahalla. Pikkumiehet ovat usein myös suulaita ja sosiaalisia. Yleensä se ainainen äänessä olemisen tarve ja ystävien keräily palautuu juuri siihen pohjattomaan kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarpeeseen. Olen myös huomannut agressiivisen kilpailun (näkyy esim. matkimisena) kuuluvan joidenkin pikkumiesten vakiokäyttäytymiseen. Nämä piirteet tekevät pikkumiehestä todella vastenmielisen, vielä vastenmielisemmän kuin hänen ulkonäkönsä.
Minä en ottaisi pikkumiessyndroomasta kärsivää miestä koskaan. Sillä täytyy olla vaikutusta parisuhteeseen. Nainen voi pahimmassa tapauksessa tukea miestään kompensoinnissa, pätemisessä ja kilpailussa ja lähteä mukaan siihen, etenkin jos naisella itsellään on myös itsetunto-ongelmia. Yleensä itsetunnoltaan samankaltaiset ihmiset hakeutuvat keskenään parisuhteeseen.
Se on mielestäni surullista, jos joku ei ole normaalimittainen ja omaa keskiverto ulkonäköä ja että ihminen joutuu sen vuoksi kärsimään. Sitä ei kuitenkaan pidä ratkaista kiivaalla kompensoinnilla, pätemisellä ja kilpailulla vaan hyväksymällä itsensä, vaikka muut eivät hyväksyisi. Pikkumiehen on aivan turha alkaa myöskään tavoittelemaan missi- tai mallityyppisiä naisia (eikä pidä muidenkaan miesten, jotka eivät itse täytä mallimittoja). Kyllähän niitä 150-155cm naisia löytyy vaikka ulkomailta alle 160cm miehille.. Mielestäni ihmiset jaetaan kauniisiin/komeisiin, tavallisen näköisiin ja keskivertoa vähemmän viehättäviin tai fyysisesti ei viehättäviin ihmisiin (en halua käyttää tässä yhteydessä sanaa ruma). Kannattaa tavoitella puolisoa siitä omasta kategoriasta. Itselleni parinvalinnassa merkitsee 40% persoona, luonne ja arvomaailma, 30% ulkonäkö, 30% älykkyys. Kaiken tulee tavallaan miellyttää.
Ensinnäkin minusta on äärettömän surullista, jos joku ei ole hyväksynyt omaa kokoaan ja ulkonäköään, niitä Luojan meille antamia raameja. Ylipainoa ei tarvitse kenenkään hyväksyä, sille asialle voi ja pitääkin tehdä jotain (ns.terveyskysymys). Muun ulkonäön hyväksyminen kuuluu osana aikuiseksi kasvamista. On myös totta, että usein lyhyet miehet eivät ole naisten suosiossa eivätkä saa näin ollen "hyväksyntää" näiden taholta. Itsensä kuitenkin pitää hyväksyä, vaikka muut eivät hyväksyisi. Vastenmieliseksi pikkumiehen tekee agressiivinen ja kiivas halu päteä ja kompensoida. Sitä munanjatketta yritetään saada esim. koulutuksella ja tutkinnoilla, vallalla tai rahalla. Pikkumiehet ovat usein myös suulaita ja sosiaalisia. Yleensä se ainainen äänessä olemisen tarve ja ystävien keräily palautuu juuri siihen pohjattomaan kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarpeeseen. Olen myös huomannut agressiivisen kilpailun (näkyy esim. matkimisena) kuuluvan joidenkin pikkumiesten vakiokäyttäytymiseen. Nämä piirteet tekevät pikkumiehestä todella vastenmielisen, vielä vastenmielisemmän kuin hänen ulkonäkönsä.
Minä en ottaisi pikkumiessyndroomasta kärsivää miestä koskaan. Sillä täytyy olla vaikutusta parisuhteeseen. Nainen voi pahimmassa tapauksessa tukea miestään kompensoinnissa, pätemisessä ja kilpailussa ja lähteä mukaan siihen, etenkin jos naisella itsellään on myös itsetunto-ongelmia. Yleensä itsetunnoltaan samankaltaiset ihmiset hakeutuvat keskenään parisuhteeseen.
Se on mielestäni surullista, jos joku ei ole normaalimittainen ja omaa keskiverto ulkonäköä ja että ihminen joutuu sen vuoksi kärsimään. Sitä ei kuitenkaan pidä ratkaista kiivaalla kompensoinnilla, pätemisellä ja kilpailulla vaan hyväksymällä itsensä, vaikka muut eivät hyväksyisi. Pikkumiehen on aivan turha alkaa myöskään tavoittelemaan missi- tai mallityyppisiä naisia (eikä pidä muidenkaan miesten, jotka eivät itse täytä mallimittoja). Kyllähän niitä 150-155cm naisia löytyy vaikka ulkomailta alle 160cm miehille.. Mielestäni ihmiset jaetaan kauniisiin/komeisiin, tavallisen näköisiin ja keskivertoa vähemmän viehättäviin tai fyysisesti ei viehättäviin ihmisiin (en halua käyttää tässä yhteydessä sanaa ruma). Kannattaa tavoitella puolisoa siitä omasta kategoriasta. Itselleni parinvalinnassa merkitsee 40% persoona, luonne ja arvomaailma, 30% ulkonäkö, 30% älykkyys. Kaiken tulee tavallaan miellyttää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.