Olen tässä alkanut miettimään suhteessa etenemistä ja sen tuomaa turvallisuutta puolin ja toisin. Olemme seurustelleet 4 vuotta. Asumme yhdessä, mutta emme ole kihloissa emmekä siten myöskään naimisissa.
Minua vain askarruttaa ja myöskin vähän pelottaa, miten meidän käy, jos toinen osapuoli esimerkiksi kuolee. En ole niin sinisilmäinen, että ajattelisin, että ei me nyt nuorina (30 ) kuolla. Ei sitä tarvita kuin yksi rattijuoppo tai rattiin nukahtanut rekkakuski tai muu tosi huono tuuri.
Jos avopuolisoni kuolisi, minulle ei jäisi yhtään mitään. Ei tarvittaisi kuin yksi ilkeämielinen sukulainen miehen puolelta, joka häätää minut mieheni omistamasta asunnosta yhden päivän varoitusajalla. Siksi koska meillä ei ole mitään "vuokrasopimusta", joka takaisi minulle 6kk irtisanomisajan. Jäisin täysin tyhjänpäälle, ihan yhtäkkiä. Tokihan minulla on vähän omaisuutta ja todennäköisesti mieheni vanhemmat ja sisarukset eivät tekisi kuoleman sattuessa mitään tuollaista häätämistä. Mutta mistä sitä ikinä tietää.
Toisekseen Se Kuume meinaa iskeä ihan kunnolla päälle. Mutta ennen vauvoja haluan olla naimisissa ja ennen naimisiin menoa pitää tulla kosituksi ja ennen kosintaa...
Minua vain mietityttää todella paljon tällaiset lakipykäläsäädösjutut. Kihlatuillakin on jo lain edessä joitain velvollisuuksia ja myöskin etuja. Olen miettinyt jonkinlaista testamenttia meidän molempien hyväksi jos jotain pahaa tapahtuu.
En tiedä, onko avopuolisoni miettinyt mitään kosinta-kihlaus-avioliitto -settiä. On kyllä joskus sanonut, että menee naimisiin tasan yhden kerran, ja siitä haluaa olla varma. Eli "ihan heti" en ole kosintaa edes odottanut. Enkä kyllä odota vieläkään. Ehkä vuoden-parin päästä. Mutta nyt on tullut sellainen fiilis ja ajatus, että ennen kihlausta haluaisin jotenkin turvata meidän molempien tulevaisuutta ihan siltä varalta "että jos".
Murehdinko ihan turhaan? Stressaanko vain itseäni?
Pitäisikö ehdottaa miehelle tuota testamenttia?
Olenko ihan pöljä?
Minua vain askarruttaa ja myöskin vähän pelottaa, miten meidän käy, jos toinen osapuoli esimerkiksi kuolee. En ole niin sinisilmäinen, että ajattelisin, että ei me nyt nuorina (30 ) kuolla. Ei sitä tarvita kuin yksi rattijuoppo tai rattiin nukahtanut rekkakuski tai muu tosi huono tuuri.
Jos avopuolisoni kuolisi, minulle ei jäisi yhtään mitään. Ei tarvittaisi kuin yksi ilkeämielinen sukulainen miehen puolelta, joka häätää minut mieheni omistamasta asunnosta yhden päivän varoitusajalla. Siksi koska meillä ei ole mitään "vuokrasopimusta", joka takaisi minulle 6kk irtisanomisajan. Jäisin täysin tyhjänpäälle, ihan yhtäkkiä. Tokihan minulla on vähän omaisuutta ja todennäköisesti mieheni vanhemmat ja sisarukset eivät tekisi kuoleman sattuessa mitään tuollaista häätämistä. Mutta mistä sitä ikinä tietää.
Toisekseen Se Kuume meinaa iskeä ihan kunnolla päälle. Mutta ennen vauvoja haluan olla naimisissa ja ennen naimisiin menoa pitää tulla kosituksi ja ennen kosintaa...
Minua vain mietityttää todella paljon tällaiset lakipykäläsäädösjutut. Kihlatuillakin on jo lain edessä joitain velvollisuuksia ja myöskin etuja. Olen miettinyt jonkinlaista testamenttia meidän molempien hyväksi jos jotain pahaa tapahtuu.
En tiedä, onko avopuolisoni miettinyt mitään kosinta-kihlaus-avioliitto -settiä. On kyllä joskus sanonut, että menee naimisiin tasan yhden kerran, ja siitä haluaa olla varma. Eli "ihan heti" en ole kosintaa edes odottanut. Enkä kyllä odota vieläkään. Ehkä vuoden-parin päästä. Mutta nyt on tullut sellainen fiilis ja ajatus, että ennen kihlausta haluaisin jotenkin turvata meidän molempien tulevaisuutta ihan siltä varalta "että jos".
Murehdinko ihan turhaan? Stressaanko vain itseäni?
Pitäisikö ehdottaa miehelle tuota testamenttia?
Olenko ihan pöljä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
no kysy ensin haluaako hän avioitua ollenkaan koskaan? onko hän miettinyt sitä ollenkaan? toki voitte tehdä toisellennne testamentit jos siltä tuntuu. sillä lailla voi tehdä kyllä avoliitosta avioliiton kaltaisen ainakin perimisen kannalta.
Taidat olla vielä hyvin nuori ja epävarma.
Kihlauksella ei ole nykyisin enää mitään juridista merkitystä. Se on pelkkä jäänne.
Minusta on aika outoa, jos olette seurustelleet 4 vuotta ja asutte yhdessä, mutta ette ole keskustelleet tulevaisuudesta, avioliitosta, lapsista, testamentista...
Miksi et itse ole ottanut puheeksi niitä asioita, jotka sinua askarruttavat? Miksi et ole suoraan kysynyt mieheltäsi, miten hän näkee yhteisen tulevaisuutenne?
Voisit itsekin kysyä suoraan, onko hän halukas menemään kanssasi naimisiin, vai aiotko roikkua suhteessa loputtomasti odottaen, että mies kosii jos kosii?
Avioliitto on aika paljon muutakin kuin vain elokuvamainen kosinta ja päivä prinsessana. Siihen liittyy myös ihan taloudellisia kysymyksiä, kuten perintöoikeus, puolison elatusvelvollisuus, avio-oikeus avioliiton päättyessä jne.
Toistenne taloudellista asemaa voitte turvata esim. keskinäisellä testamentilla tai miehesi voi testamentata sinulle asuntonsa hallintaoikeuden tai asumisoikeuden. Voisithan myös ostaa osuuden miehesi asunnosta. Nuo kannattaa ottaa puheeksi, koska jos jotain sattuu, ei silloin enää ole mitään tehtävissä.
Voi myös olla, että mies ei aio kanssasi naimisiin, eikä halua sinun perivän omaisuuttaan, vaan jättää sen mieluummin sisaruksilleen. Heitä ei silloin sido mikään sinun luulosi siitä, että saisit jatkaa asumista nykyisessä kodissasi.
Taidat olla vielä hyvin nuori ja epävarma.
Avioliittolaki 1987 ei enää mainitse mitään kihlakumppanien erityisistä oikeuksista tai kihlauksen juridisesta vaikutuksesta eli kihlaus on vain perinnettä, eikä tuo sinulle mitään taloudellista etua. Vasta avioliitto ja nykyisin myös tietyin varauksin pitkä avoliitto tai/ ja yhteinen lapsi antavat jotain turvaa.
Avioliitossakin voi tehdä avioehdon, jolla suljetaan pois puolison avio-oikeus toisen omaisuuteen eli ei se avioliittokaan aina anna turvaa.
ööö...miehen jollain sukulaisilla ei ole mitään tekemistä miehen omaisuuden kanssa. Jollei hänellä ole lapsia,eikä puolisoa,lähin omainen on vanhempi joka päättää sitten hänen omaisuudestaan.
Ei kukaan serkku voi tulla yhtäkkiä sanomaan että muutama kuolinpesästä pois. Vain se joka hänet perii
Enpä tiedä, minkälaiset sukulaissuhteet tässä tapauksessa ovat olleet, mutta rivien välistä voisi lukea, ettei mies ollut kovin pidetty?
Perikunta saa häätää avopuolison
Lauantai 08.06.2013 klo 06:38
Avopuolison oikeudet toisen puolison kuollessa ovat huterolla pohjalla. Tämän sai kokea 45-vuotias helsinkiläismies, jonka avovaimo kuoli viime helmikuussa.
Asunto sijaitsi Helsingin Hakaniemessä.
Asunto sijaitsi Helsingin Hakaniemessä. IL
Mies muutti avovaimonsa omistamaan kerrostaloasuntoon Helsingin Hakaniemeen vuoden 2004 alussa. Yhtäjaksoista yhdessä asumista kertyi siis runsaat yhdeksän vuotta.
Nainen omisti asunnon hallintaan oikeuttavat osakkeet ja maksoi myös yhtiövastikkeet. Avomiehellä ei ollut puolisonsa kanssa myöskään vuokrasopimusta. Myöskään testamenttia avomiehen hyväksi nainen ei ollut eläessään tehnyt.
Naisen yllättäen kuoltua mies oli pulassa.
Mies sai alle vajaan kuukauden päästä kirjeen menehtyneen puolisonsa perikunnalta. Perilliset vaativat miestä poistumaan asunnosta. Antaen hänelle aikaa korkeintaan kuukauden.
Yhteydenotto tuli jo miehen mukaan jo ennen kuin naisen perunkirjoitusta oli tehty.
Pienituloisen miehen ei onnistunut järjestää itselleen Helsingistä korvaavaa asuntoa. Siksi hän jäi edelleen asumaan asuntoon. Avovaimon perikunnan mukaan mies ei todellisuudessa edes halunnut poistua asunnosta; vaatimuksillaan hän perikunnan mielestä vain halusi voittaa aikaa ja pitkittää muuttoa.
Käräjäoikeus: Heti ulos
Perikunta halusi muuttaa asunnon rahaksi. Perikunnan mukaan asunnon myyminen oli käytännössä mahdotonta, koska sen vapautumisesta ei ollut määräpäivää ja asunto piti ennen myyntiä perusteellisesti siivota.
Osapuolten välille ei syntynyt sovintoa.
Lopulta perikunta vaati 45-vuotiasta poistumaan omistamastaan asunnosta Helsingin käräjäoikeudessa. Kantajien eli perikunnan mukaan vastaajan eli avolesken asuminen ei perustunut vuokrasuhteeseen, siksi hänelle ei ole myöskään oikeutta vuokralaiselle kuuluvaan irtisanomisaikaan.
45-vuotias vastusti kannetta mutta ilmaisi olevansa valmis muuttamaan heti kun saa korvaavan asunnon. Joka tapauksessa irtisanomisessa tulisi hänen mukaansa noudattaa kuuden kuukauden määräaikaan.
Helsingin käräjäoikeuden keskiviikkona antama ratkaisu oli tyly avoleskelle. Avopuolisoiden yhteisasumisen purkamisesta säädetty laki ei kosketa tällaista tilannetta. Asunto kuuluu yksiselitteisesti perikunnalle.
Käräjäoikeus määräsi häädön uhalla miehen heti muuttamaan huoneistosta.
PETRI ELONHEIMO
Ei auttanut 9 vuoden yhteiselo.
Kannattais nyt tehdä se vuokrasopimus vai elätkö sinä miehen siivellä vai?