Velka taittuisi kehitysavun lopettamisella

http://www.taloussanomat.fi/sivu.php?page_id=1

Ja kun lopetettaisiin ylenpalttinen, maailmanennätysmäinen sosiaalimaahanmuuttajien hyysäys, niin velkatilanne saataisiin pienenemään.

Mutta tiedättehän, että suomen hallituspuolueet ottavat mielluummin omalta kansalta ja antavat verovarojamme muiden kansojen ihmisille.

Minkä maan hallitus meillä siis on ?

Norja ei toimi tuolla tavalla, Norja jakaa omilleen vastaavassa tilanteessa, mutta sehän on vain jossittelua sillä Norjan päättäjät kontrolloivat maavarojaan, eivät sössi asioita, kuten täällä ja pitävät sen itsellään, minkä maasta pumppaavat taikka saavat.
18145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kehitysavusta.. ON LEIKATTAVA!

Äänestä
  • Suomi tarvitsee itse NYT sitä kehitysapua. Emme voi jakaa tässä tilanteessa maailman ylisikiäville kansoille verovarojamme.

    Kyse on jopa siitä, että nykyisellä politiikalla hävitetään suomalaiset nimistä kansakuntaa !

    Sensijaan nämä ääriliberaalit huolehtii joistain kaukaisista kansoista, joiden asiat ei meille kuulu. Jokainen kansa kehittyköön omalla tavallaan.

    Nykyisen hallituksen tilalle on saatava täyspäisiä ihmisiä.

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    Suomi tarvitsee itse NYT sitä kehitysapua. Emme voi jakaa tässä tilanteessa maailman ylisikiäville kansoille verovarojamme.

    Kyse on jopa siitä, että nykyisellä politiikalla hävitetään suomalaiset nimistä kansakuntaa !

    Sensijaan nämä ääriliberaalit huolehtii joistain kaukaisista kansoista, joiden asiat ei meille kuulu. Jokainen kansa kehittyköön omalla tavallaan.

    Nykyisen hallituksen tilalle on saatava täyspäisiä ihmisiä.

    NIMENOMAAN !!! VAJAAPÄISET HYYSSÄÄVÄT hulluja lisää, ja ne on laitettava hoitoon !!! Ensimmäiseksi vihreät ULOS !!! ja samaan syssyyn Tuomioja pitkintietä, sillä HÄN on laittanu meidän verorahoja muslimien kouluihin opettamaan lapsia tappamaan, ja SITÄ RATAA TÄNNE VIRTAA LISÄÄ PAKOLAISIA HUIJAAMAAN SOSSUA , !!!

    ja muut hassit ja vastaavat ovat sallineet SUOMEN MAAN myymisen venäläisille rahanpesijöille !!!
    Joten TEHKÄÄ NYT HYVÄT IHMISET JOTAI !!!-että SE JÄRJETÖN HULLUUS LOPPUU !!!

    JA HAISTATTAKAA PITKÄTPASKAT NAURETTAVALLE SUVAITSEVAISUUDELLE !!!

    Äänestä

  • TÄYSPÄISIÄ !!! kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus edellinen ja suoraan kansan mielipide!Suomen hallitus niin pska
    että ainoana maailmassa vihaa omaa kansaa!!Pahimpina vihreät joka on
    terroristipuolueena lakkautettava!!Samoin nämä radikaalistalinistit joissa
    tallin taa vietävää sakkia,risuparta ensimmäisenä!

    Äänestä

  • Kyllä se on syytä lopettaa kokonaan, kun yli 60 vuodessa ei ole saatu muuta aikaan kuin väestöräjähdys ja oma-aloitteellisuuden täydellinen loppuminen.

    Äänestä

Kehitysapu tuottaa lisää autettavia. Jokainen pelastettu alkaa tuottamaan uusia pelastettavia. Väestöräjähdys ei ole hyvä asia nälänhädän vaivaamissa maissa.

Äänestä
  • Tutkitusti kuitenkin naisten koulutus ja ehkäisyn käyttö vähentää syntyvyyttä! Revi siitä. Suomi porsaan on syytä tiukentaa vyötä vyötärön ympärillä niin säästämme lääkärikuluissa tulevaisuudessa. Röh röh.

    Äänestä

  • ootko varma kirjoitti:

    Tutkitusti kuitenkin naisten koulutus ja ehkäisyn käyttö vähentää syntyvyyttä! Revi siitä. Suomi porsaan on syytä tiukentaa vyötä vyötärön ympärillä niin säästämme lääkärikuluissa tulevaisuudessa. Röh röh.

    Mitä niitä hyödyttää kouluttaa, kun oppi ei tartu päähän? Paskahuussin rakentaminen on rakettitiedettä jota pitää opettaa yhä uudestaan ja uudestaan.
    Tässä taulukossa kaikki yli viidentoista syntyvyyden omaavat maat ovat sellaisia jotka jokainen vähänkään järkevä kiertää kaukaa. Kerrassaan kaameita, brutaaleja täysin sivistyksen ulkopuolella olevia valtioita joissa ihmishenki ei maksa mitään.

    http://www.edu.vantaa.fi/vasamanet/sisalto/historia123/tilastot/tilasto35.htm

    Juuri näistä tulee beheading- ja burned alive-videoita ja muuta "monikulttuuria".

    Kun Afrikan maat itsenäistyivät siirtomaa-ajan jälkeen, ne taantuivat lähes kivikaudelle.
    Kastelujärjestelmät rapistuivat ja tuli "kuivuus", kun valkoinen isäntä oli tapettu tai ajettu maanpakoon.

    Teollinen tuotanto on lapsityövoiman varassa, koska aikuiset kuolevat aidsiin.

    Mitään koulutettua työvoimaa ei tarvita, koska heille ei ole töitä. Ulkomailta he eivät sitä saa, koska hakijat kilpailutetaan, eikä gorillaakin tyhmempi siinä kisassa pärjää. http://www.tieteessatapahtuu.fi/0504/javanainen.pdf

    Ehkä tuo on vähän liioiteltu juttu, mutta suuntaa se kyllä antaa.
    "Kokolla on jo pitemmän aikaa ollut lemmikkinä kissoja. Kokon kerrotaan itse pyytäneen hoitajaltaan kissaa ja antaneen sille itse nimen All Ball. Myös Gorilla nimeltään Toto (1931-1968) adoptoi Principe-nimisen kissanpennun, jota kantoi mukanaan kaikkialle.
    Koko on saavuttanut jonkin verran kuuluisuutta. Siitä on tehty useita elokuvia, muun muassa Koko – A Talking Gorilla vuonna 1977. 27. huhtikuuta vuonna 1998 Koko kävi myös chat-keskustelua Internetissä. Elokuussa 2004 Koko kärsi hammassärystä ja sen kerrotaan osanneen ilmaista kivun voimakkuutta asteikolla 1–10."
    Vaikuttaa vahvasti siltä, että Koko on fiksumpi chattaaja kuin vaikkapa sinä.

    Kokolla on myös 2000 sanan englannin kielen sanavarasto, mikä ylittää useimpien suomalaisten taidot.

    Jos afrikkalaiset ovat mielestäsi niin fiksuja, niin miksi joka ainoa maa siellä on katastrofaalisessa tilassa?
    Kalaharin autiomaa on kuivempi kuin Sahara, eikä siellä asuvia tarvitse kenenkään opettaa elämään. Osaavat ihan itse olla sontimatta juomaveteensä, mitä afrikkalaiset eivät osaa.

    Äänestä

  • Einsatzcommando kirjoitti:

    Tiesitkö, että on olemassa myös muita kehitysmaita kuin Afrikka? Pakkomielteesi Afrikkaan kielii jostain. Sanon myös, että siellä kulutuksen taso on niin alhaista että maailman suurimmat syöpäläiset löytyy USA:sta ja Euroopasta ja muista "sivistyneistä" maista. Juuri he, me aiheutamme eniten ympöristökatastrofeja, ei kehitysmaalaiset!!!!!!!!!!!!!!!! Valkoset käy myös huorissa, ja levittää AIDsia!!!!

    Helppoa syytellä muita ja kivasti kuluttaa tottumustaan. Toki se on totta, että joillakin on asennevamma tärkeää työtä kohtaan, kuten viemäröintiä ja sen tukottomuutta kohtaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Eilen illalla oli uutisissa, että Suomessa on noin 800 miljoonan leikkaustarve valtion menoissa. Jos turha ja aikansa elänyt kehitysapu lopetettaisiiin löytyisi hetyli miljardi rahaa käytettäväksi Suomalaisten palvelujen turvaamiseksi.
Myös maahanmuutosta sen kaikilta alueilta voisi leikata, kun se ei tuo kuin lisää sosiaaliturvaa väärin käyttäviä Suomeen.

Äänestä

Loittajalle ja koko ketjulle plussaa: 1000000000000000000000000000plussaa.

Äänestä

että kehitysavun lopettaminen vaikuttaisi mitenkään meidän veronkorotuksiin tahi etuuksien leikkauksiin. Jos niin uskot, uskot myös varmaan siihen, että jos sellainen ihme tapahtuisi että esim. kreikka maksaisi jotain takaisin jolloinkin, suomen kansa saisi siitä osansa.
Kyllä kuule sielä on ennen kansaa porukkaa käsi ojossa niin paljon, että parhaassa tapauksessa juuri tuo kehitysavun lopettaminen lisäisi korotustarvetta meidän veroihimme. Ja paineita lisävelan ottoon.
Ei sovi unohtaa, että ahneille ei mikään riitä.

Äänestä
  • No kyllä vaikuttaisi jäisi vielä monta sataa miljoonaa yli leikkaus tarpeen.

    Äänestä

Aina ihmetelly miksi lyöt tummaa lammast?miksi et lyö sitä valkoist mikä on tehnyne päätökset?

Äänestä

sithän mulle ei jää niin paljon."

Ihmisyys on sitä kovaa valuuttaa.

Äänestä

Ups.

Äänestä

Kehitysapu mahdollistaa Afrikan heimosotien käymisen. Kalashnikoveja saa tukkuostaja halvalla. Suomikin osti kiinalaisia kopioita miljoona kappaletta kun halvalla sai. Asialla taisi olla Elisabeth Rehn.
Lähetetään ne suoraan kehitysapuna pois ruostumasta. Parempaa ehkäisyvalistusta ei ole.
On aivan turha elättää välittäjinä toimivia kuolemankauppiaita, koska he vetävät välistä turhan paljon.

Somaliassa näyttäisi olevan tilanne rauhoittumassa, mutta silti sieltä tulee pakolaisia. Lähetetään heikommalle osapuolelle niin paljon aseita kuin pyytävät.

Ruandassa ja Algeriassakin varmaan olisi niille käyttöä.

Carl Haglund vihreänä varmaan kannattaa liikakansoituksen kitkemistä ja Linkola taputtaisi karvaisia käsiään.

Eikös meillä ole entisiä DDR:n ylijäämäpanssarivaunujakin? Pannaan nekin samaan kuormaan Hiacen romujen kanssa!
Siinä saattaisi syntyä jopa lopullinen rauha, kun vastapuoli ei uskalla hyökätä keihäin panssareita vastaan? Sitten ainakin syntyy, jos uskaltaa!

Äänestä

Minulla on parempi idea: lopetetaan harmaa talous. Sen jälkeen verorahamme riittävät melkein mihin tahansa. Tiedän, ehdotukseni tulee liian iholle monella tännekin kirjoittavalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Folio Mulder kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/sivu.php?page_id=1

Ja kun lopetettaisiin ylenpalttinen, maailmanennätysmäinen sosiaalimaahanmuuttajien hyysäys, niin velkatilanne saataisiin pienenemään.

Mutta tiedättehän, että suomen hallituspuolueet ottavat mielluummin omalta kansalta ja antavat verovarojamme muiden kansojen ihmisille.

Minkä maan hallitus meillä siis on ?

Norja ei toimi tuolla tavalla, Norja jakaa omilleen vastaavassa tilanteessa, mutta sehän on vain jossittelua sillä Norjan päättäjät kontrolloivat maavarojaan, eivät sössi asioita, kuten täällä ja pitävät sen itsellään, minkä maasta pumppaavat taikka saavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu