toimeentulotuki ja osa nykynuorisosta

Homma menee näin:

jos ei töitä löydy heti koulun jälkeen niin sitten toimeentulotuelle ja baari elämä alkaa...turha ihmetellä mistä näitä ns. syrjäytyneitä nuoria tulee. Pari vuotta baareja ja "kivaa" elämää veronmaksajien piikkiin takaa sen että nämä laiskistuvat eikä mikään enää kiinnosta kun rahaa tulee tilille tekemättä mitään.

Olen työssäni jutellut satojen nuorten kanssa ja tämä on suuntaus jota myös suuri osa nuorista paheksuu. Sanovat että osa heittäyttytyy tekemättömäksi ja rahaa tulee tekemättä mitään, Näyttää siltä että tsemppaajia motivoi hyvät ja ahkerat vanhemmat parhaiten "et jää sossun luukulle vaan menet töihin vaikka siivoamaan". Suurin osa näistä tsemppaajista joilla asenne kohdallaan pääseekin töihin. Kyllä Suomalainen työnantaja huomaa tekijän.

Suomesta ei työt tai tekeminen lopu koskaan
473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitä hyysäreitä tästä kuviosta. Vasemmistolaiset keräävät ääniä nimenomaan näiltä "tekemättömiltä" nuorilta miettimättä mikä on loppu lasku. Helppo saada ääniä hehkuttamalla että korotamme toimeentulotukea jne. Kohta vaativat kansalaispalkkaa 1000e kaikille. Siinä vaiheessa Suomi Oy pannaan narikkaan ja työlliset muuttavat pois maasta. Maahan saa jäädä vasemmistolaiset talousnerot syömääm nauriita ja porkkanoita jos joku jaksaa tai viitsii niitä viljellä...

Äänestä

Totta turiset, samaan aikaan hallitus vaatii ikäihmisiä jatkamaan työssä entistä pidempään, että nuoret saavat rauhassa jatkaa lorvimista. Siinä vaan käy niin että vanhat ihmisetkin palavat jossain vaiheessa loppuun ja millä sitten enää näitä nuoria töihin saadaan jotka ovat vuosikausia tottuneet elämään yhteiskunnan rahoilla tekemättä mitään. Nuoret töihin ja vanhemmasta päästä ihmisiä eläkkeelle. On monia jotka haluaisivat jo 60:senä jäädä eläkkeelle jos se olisi mahdollista.

Joutuu sitä vanhemmatkin ihmiset tekemään ns. paskaduuneja pienellä palkalla, pitäisi kelvata nuorillekin ja kelpaisikin elleivät saisi tukia melkein yhtäpaljon tekemättä mitään, kuin olla pienipalkaisessa työssä.

Äänestä
  • Suomalainen työntekijä on kallis yritykselle vakuutuksien tähden jne. Ulkomaalainen tulee halvemmaksi. Tuskin ees eläkettä kertyy, pimeät markkinat rehottaa. Melko naurettavaa että Suomen sisäinen liikenne on kalliimpaa kuin ulkomaille matkustaminen. Kertoo aika paljon.

    Turha syyllistää nuoria. Monet puhkuu intoa lukion tai amiksen jälkeen ja pettyy kun ei töitä ollutkaan kuin "tarvittaessa." Vanhat ikäpolvet on saaneet kerättyä omaisuuden kuten omistusasunnon. Nuoret voi vain haaveilla sellasesta. Saati että ajokortti pitää uusia tiuhempaan, passi jne. Nuoret joutuu koville!!!!!!!!!!

    Väestön ikääntyminen on suuntaus ja tavallaan luonnoton tilanne, mutta tosiasia ihmisten maailmassa lääketieteen turvin. Lopeta nuorten haukkuminen!

    Äänestä

"Näyttää siltä että tsemppaajia motivoi hyvät ja ahkerat vanhemmat parhaiten "et jää sossun luukulle vaan menet töihin vaikka siivoamaan". Suurin osa näistä tsemppaajista joilla asenne kohdallaan pääseekin töihin. Kyllä Suomalainen työnantaja huomaa tekijän."


Tuo on muuten enemmän kuin totta. Kotoa se oikea (tai väärä) asenne omaksutaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuoriso-ohjaaja s.78 kirjoitti:

Homma menee näin:

jos ei töitä löydy heti koulun jälkeen niin sitten toimeentulotuelle ja baari elämä alkaa...turha ihmetellä mistä näitä ns. syrjäytyneitä nuoria tulee. Pari vuotta baareja ja "kivaa" elämää veronmaksajien piikkiin takaa sen että nämä laiskistuvat eikä mikään enää kiinnosta kun rahaa tulee tilille tekemättä mitään.

Olen työssäni jutellut satojen nuorten kanssa ja tämä on suuntaus jota myös suuri osa nuorista paheksuu. Sanovat että osa heittäyttytyy tekemättömäksi ja rahaa tulee tekemättä mitään, Näyttää siltä että tsemppaajia motivoi hyvät ja ahkerat vanhemmat parhaiten "et jää sossun luukulle vaan menet töihin vaikka siivoamaan". Suurin osa näistä tsemppaajista joilla asenne kohdallaan pääseekin töihin. Kyllä Suomalainen työnantaja huomaa tekijän.

Suomesta ei työt tai tekeminen lopu koskaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu