Ihmisten hyväksi käyttö on mahdollista myös fb-ryhmissä, kuin myös netti sivustoilla. Sen olen huomannut näiden muutaman vuodenaikana jolloin olen seurannut ja hakenut tietoa henkisenväkivallan uhrille. Tuntui, että tietoa tahallisesti yritetään pimittää tai jos sitä saikin viranomaisten kautta, se osoittautui paikkaansa pitämättömäksi. Etenkin aluehallintoviraston kohdalla josta apua ihan ensimäiseksi haetaan.
Alussa kaikki sujui ihan ok, tehtii ilmoitukset työnantajalle ja asiaa luvattiin seurata. Tarkastajat kyllä yrittivät selvittää kai asiaa? Kuitenkin ns. vastapuoli sai jatkuvasti lisä aikaa vaikka heidän antamastaan selvityksistä oli selkeästi jo nähtävissä työsuhteeni epäasiallinen käyttäytyminen työnantajan puolelta ja jopa rikos.
Asiaa tutkittiin todella kauan, alkamisesta kopulliseen päätökseen meni yli 10 kk. Tänä aikana työrikos jo vanhentuu huomattavasti.
Viimein ammattiliittoni alkoi ajamaan asiaani eteenpäin ja se saatiin poliisille tutkittavaksi joka siirsikin sen sitten jo syyttäjälle. Jo tässä vaiheessa muut viranomaiset ja syyttäjäkin kummastelivat miksi AVI ei ollut vienyt asiaa eteenpäin. Lopulta asiani ratkaistiin käräjäoikeudessa, tuomarin ja lautamiesten päätöksellä siten, että ex työnantajani tuomittiin KAIKISTA esitetyistä rikoksista. Asia oli siis rikos oikeusistunto! Oikeus-salissa myös kuultavana ollutta Avin henkilöä kuultiin ja hän suuresti ihmetteli, miksi ei asiaa viety heti välittömästi poliisille. AVI:n toiminta sai siis pyyhkeitä jopa omiltaan.
Alussa kaikki sujui ihan ok, tehtii ilmoitukset työnantajalle ja asiaa luvattiin seurata. Tarkastajat kyllä yrittivät selvittää kai asiaa? Kuitenkin ns. vastapuoli sai jatkuvasti lisä aikaa vaikka heidän antamastaan selvityksistä oli selkeästi jo nähtävissä työsuhteeni epäasiallinen käyttäytyminen työnantajan puolelta ja jopa rikos.
Asiaa tutkittiin todella kauan, alkamisesta kopulliseen päätökseen meni yli 10 kk. Tänä aikana työrikos jo vanhentuu huomattavasti.
Viimein ammattiliittoni alkoi ajamaan asiaani eteenpäin ja se saatiin poliisille tutkittavaksi joka siirsikin sen sitten jo syyttäjälle. Jo tässä vaiheessa muut viranomaiset ja syyttäjäkin kummastelivat miksi AVI ei ollut vienyt asiaa eteenpäin. Lopulta asiani ratkaistiin käräjäoikeudessa, tuomarin ja lautamiesten päätöksellä siten, että ex työnantajani tuomittiin KAIKISTA esitetyistä rikoksista. Asia oli siis rikos oikeusistunto! Oikeus-salissa myös kuultavana ollutta Avin henkilöä kuultiin ja hän suuresti ihmetteli, miksi ei asiaa viety heti välittömästi poliisille. AVI:n toiminta sai siis pyyhkeitä jopa omiltaan.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Eikö siis kaiken minunkin tapaukseni myötä ole melkoisen selkeää, ettei AVI:n toiminta olekkaan huippua. Siellä elämää koskeviin asioihin päätöksiä ja selvityksiä tekevät kouluttamattomat ihmiset... on fysioterapeuttia, on rakennusalan inssiä... jne.... yhdelläkään noista ihmisistä ei ole vaadittavaa koulutusta saati pätevyyttä hoitaa näitä asioita.
Pitäisikö jotain kenties tehdä asialle?
Olemme yrittäneet, olemme kirjoittaneet anomuksia, kansalaiskirjeitä joka hemmetin taholle, olemme ottaneet yhteyttä oikeusasiamieheen, ministereihin, työsuojelun pääliköihin. En siis vain minä, vaan lukuisat muutkin ihmiset. Etenkin Veturi on tehnyt aivan uskomattoman paljon työtä, ei itsensä vaan meidän kaikkien eteen. H.D teki myös, ennen kuin käänsi kelkkansa. Ehkä hänellä ei vain ollut tarvittavaa taitoa toimia enää yksin kyseisessa asiassa ja siksi luovutti? Mene ja tiedä?
Joka tapauksessa, jokainen joka on tuonut asiaa esiin, ei ole tuonut sitä itsekkäistä syistä, vaan Suomalaisen työelämän puolesta, siksi että ehkä meidän lapsemme tulevaisuus olisi turvatumpi. Että henkinen väkivalta työpaikoilla saataisiin kuriin. Ei siihen auta pään silitykset eikä puheet. Ihmisten asenteen muuttaminen on satojen vuosien tulos, jos sittenkään.
Kyllä H.D tajuaa sen, mitä kaikki tämä merkitsee? Jostain kumman syystä hän ei vain halua, että asioista puhutaan ja niitä vaaditaan korjattavaksi. Minun tapaukseni oli loppujen lopuksi helppo, koska ammattiliitto toimi silloin kun se kuului toimia. Valitettavasti näin ei aina ole, siksi ihan selkeätkin tapaukset jäävät AVI:n pöydälle jatkamatta matkaansa sinne minne kuuluisi, poliisille.
Huolimatta siitä, että minä voitin, tunnen velvollisuudekseni kuitenkin puhua ja kirjoittaa asioista, en itseni vuoksi, olenhan jo saavuttanut voiton, vaan kaikkien muiden puolesta. Yhdenvertaisuus ei ole todellista meillä Suomessa! Jos joku kuvitteleekin niin, se on harhaa. Aivan keskenään samankaltaiset tapaukset saavat viranomaisilta erilaisen kohtelun ja päätöksen. Kuka teisä vielä sanoo että Suomi on vapaa ja oikeuden mukainen maa asua ja olla, saati tehdä työtä sillä oikeudella joka meillä kaikilla on!
-Palstalainen, HCD... kaikkien noiden nimimerkkien takana oleva henkilö kuitenkin, väittää, ettei kiusatun kannata taistella oikeuksistaan. Taistelihan hän itsekin, ja vielä hoviin saakka... turhaan. Hän ei saanut oikeutta, eikö siis kenelläkään muullakaan ole oikeutta sitä saada?
Väärin! Ei kukaan voi toisilta niin vaatia, etenkään ihmiseltä joka on niin maahan poljettu ja kokee olevansa oikeudeton, arvoton... Silloin kun kyseessä on todellinen kiusaamis, häirintä, savustus tms tilanne, jos vain voimia on, taistele oikeudestasi tehdä työtä. Ei, älä tee sitä kostaaksesi vaan tee se ainoastaan omien henkilökohtaisten tunteidesi kautta. Viha, katkeruus ja kauna ovat huonoja kumppaneita. Vilpittömyys, rehellisyys ja oman arvon rehellinen tunnustaminen ovat hyviä apuja oikeuksista kiinn pitäessäsi.
Aloituksessa puhuin kiusaamisesta ryhmissä, eli niissä fb ja netti sivuilla... ja, kyllä se on niissä mahdollista. Siten että ihminen alistetaan ja mitätöidään, kiihotetaan muita kiusattuja vastaan. Kiusatut ovat oman alansa mestareita, tahtomattaan jos heillä on esikuvanaan xxxxx kaltainen henkilö, joka käyttää heitä vain omaa valtaansa kasvattaakseen, kuvitteellista valtaansa, koska kaikki perustuu valheellisuudelle.
kaikki jotka ovat seutranneet tilannetta kiusaamisasioiden etenimessä, ovat ihan varmasti sen jo huomanneet. Kuinka moni meistä on valmis vannomaan sen nimeen, että asennetta muuttamalla oikeus tehdä työtä säilyy? Aina on olemassa narsisti pomoja ja työkavereita, jopa psykopaatteja... ei heidän asennettaan pysty muuttamaan. Mikään ei muutu niin kauan kuin tilanne pysyy tämän kaltaisena. Jos työnantajat eivät joudu oikeuteen vastaamaan teoistaan jos viranomaiset saavat antaa jrkyttäviä päätöksiä ja joskus jopa rikkoa omaa lakiaan vastaan. Mikään ei muut!
Henkisen väkivallan täydellinen kriminalisointi ja sen ehdoton noudattaminen muuttavat Suomalaisenkin työnatajien ja työntekijöiden asennetta ajallaan. Eli pakottamalla, koska puhuminen ja pään silitykset eivät auta.
Vanhan toistoa uudellleen ja uudelleen. Nämä ryhmäläiset ajavat ystäviään ja heidän perheitään suohon yllyttämällä epätoivoisiin oikeusprosesseihin. Eihän siinä auteta ketään vaan tehdään korjaamatonta vahinkoa toisille ihmisille vuosiksi eteenpäin.
En ole yhdessäkään ryhmässä! Asia on suht helppo tarkistaa jos intoa riittää. Muutama vuosi sitten, silloin kun työpaikkakiusatuissa oli vielä ylläpitäjiä enemmän, H... taisteli tällä samisella palstalla kiusaamisesta vapaaksi ryhmän kanssa, tai niin hän kuvitteli ainankin. Vuosi sitten hän aloitti taistelun häirittyjen ryhmän kanssa ja se on jatkunut, mutta lähinnä vain hänen mielikuvituksessaan, hän vieläkin kuvittelee että minä olen häirittyien ryhmässä. En ole, H...:n painostus aikoinaan oli niin järjetöntä, jouduin lähtemään ryhmästä suojatakseni muiden siellä olon, H:n vihahan kohdistui lähinnä minuun.
Vieläkin hän haastaa riitää häirittyjen kanssa, vaikka ainoastaan Veturi on täällä käynyt kommentoimassa hänen postauksiaan.
Kuinka H,palstalainen, tupla..., tai miksi hän itseään milloinkin tahtoo kutsuttavan, arvostaa ihmisen omaa vapaaehtoista ajattelu kykyä niin vähän, että hän oikeasti luulee, ettei ihminen kykene itsenäiseen ajatukseen tai toimintaan. Millä oikeudella hän vähättelee heitä?
Luuleeko H... että ihmiset ovat täysin ohjailtavissa ja jos luulee, niin miksi? Niinkö hän toimii?
Sinä vaan räksytät siellä, mutta et saa aikaiseksi mitää järkevää, turhan huutelua. Sinulla ei ole mitään omaa, vaan teet vihasi vallassa juuri päin vastoin kuin toiset ja luulet ettei sinun katkeruutsei paista sieltä läpi.
Anna heidän jo olla rauhassa, kukaan ei voita tällä sinun kostoillasi mitään, et sinä itse, ei kiusatut.. ei kukaan.
Yritä nyt muistaa se, etten minä ole yhdenkään ryhmän jäsen, halutessasi voit tarkistaa sen.
-Sivusta seurannut. Luulisi olevan, vaan kun H... ei pääse minuun käsiksi hänen järjetön vihansa ulottuu kaikkiin kiusattuihin. Mutta ei tämä minun vikani ole, tämä taistelu, tokihan olen väitellyt hänen kanssaan... mutta muista, että vielä silloin kun olimme tiimi H.n kanssa hän räyhäsi täällä ihan samoin muiden ryhmien kanssa. Eli kyllä se riidankylväjä on H.
Niin. Hakeudu hyvä ihminen hoitoon noiden harhojesi vuoksi..
Kohta veijokin on H ja sivusta seurannut, sinä, minä, kaikki, pian koko maailma on H. :D
Kaikkihan on sit ihan hyvin. Vai mitä h ja s?
"Harhaluuloja muistuttavia merkityselämyksiä voi ilmetä myös persoonallisuuden traumaperäisessä dissosiaatiossa, jolloin henkilö voi traumamuiston laukaisemassa emotionaalisessa tilassaan kokea toisten ihmisten eleet ja ilmeet aikaisemman traumaattisen kokemuksen mukaisesti mutta nykyhetken tilanteeseen nähden perusteetta vihamielisinä"
http://koti.welho.com/marhalla/D_persoonan_rakenteellinen_dissosiaatio.html#trau
Tiesitkö sen ettei diagnoosia tehdä näkemättä potilasta?. Te nettilääkärit olette erikoisia tohtoreita, teette sen näkemättä
En tee diagnooseja. Aloittajan kannattaa lukea teksti läpi.
Hetkinen.. ny joku varasti mun nimimerkin... en ole kirjoittanut tätä.
Hetkinen.. ny joku varasti mun nimimerkin... en ole kirjoittanut tätä.
enkä tätä.
Ei noita varaamattomia nimimerkkejä pysty varastamaan. Silloin jos rekisteröit nimimerkin ja joku sitä pystyy kuitenkin käyttämään. on kysymys varastamisesta.
Kiitos. ent. sivusta seurannut vain luuli tyhmyyksissään et täällä olis ns. reilu peli. Ettei ruveta toisten kirjoituksia sotkemaan.
Ei ole mun kirjoittama. Toi edellinen on.
Gib gas
Kuten jo sanoin aikaisemmin kirjoituksessani, joka sisältää tarkoituksellisesti neljä virhettä:
Seurailen silloin tällöin netin keskustelupalstoja. Teen sen uteliaisuudestani. Haluan tietää, miten ihmiset ajattelevat erilasista asioista.
Täytyy sanoa, että keskustelun taso harvoin yllättää älykkyydellään. Se jääköön kuitenkin omaan arvoonsa. Huolestuneempi olen kansalaisten kirjoitustaidosta.
Mutta tämä palsta on kaikkiein pahin, kiitos kahden riitelijän.
Poistun!
Tervemenoa.
Gib gas
Koetan selittää asian yksinkertaisesti, niin ehkä se menisi ymmärrykseen. Ketään ihmistä ei voi pakottaa muuttumaan uhkailemalla ja sama pätee myös viranomaisiin. Yritätte pakottaa viranomaiset tekemään jotain mitä he eivät halua tehdä. Viranomaiset toimivat lain puitteissa ja laillisesti, vaikka teistä se tuntuukin epäreilulta. Muutoksen voi saada aikaan kärsivällisyydellä ja yhteistyöllä. Esim. häiriköinti lukuisilla sähköposteilla, valituksilla tai rikosilmoituksilla ei toimi. Riehumisesta saa vain häirikön leiman ja menettää kaikki mahdollisuudet muutoksen saavuttamiseen. Kuvailemasi tapaus on vain yksi valtameressä ja sen perusteella ei ole syytä lähetä neuvomaan ketään muuta rynnimään oikeuteen henkselit paukkuen. Yllyttäminen on edesvastuutonta toimintaa, koska yllyttäjä ei koskaan kanna vastuuta seurauksista. Olen nähnyt niin monen ihmisen elämän menevän pilalle liiallisista luuloista oikeusjuttunsa voittamiseen. Uusin tässä sarjassa on Keskimäen tapaus. Ihmiset eivät ymmärrä sitä, että oikeudesta ei saa ihmisarvoa tai anteeksipyyntöä vaan rahaa. Oikeuden päätös unohtuu muutamassa kuukaudessa ja ainoa apu jutun voittamisesta on kiusaamisen kohteen usko itseensä. Itsetunnon saa takaisin ilman oikeusjuttuja muuttamalla omaa ajatteluaan ja jättämällä vääryydet niiden tekijöiden vastuulle. Oma suositukseni on, että käyttäkää kaikki lailliset mahdollisuudet, ammattiliitto, aluehallintoviraston työsuojelu ja harkitusti käräjäoikeus. Siihen on syytä lopettaa asioiden puiminen, jos viranomaiset sekä oikeus eivät ole samaa mieltä tapahtuneista asioista. Hyvää jatkoa kaikille.
jep, hyvä pointti, Ketään ei voi pakoittaa, ei uhkailemalla eikä muutenkaan! Samaa mieltä, vaan kun nyt ei ollutkaan kyse siitä, vaan siitä, ettei viranomaisilla on yhteneväistä linjaa päätöksiä annettaessa. Laki sanoo kuinka tulee toimia ja tehdä tietyissä tilanteissa. Toisinaan vaan käy niin, ettei selviäkään tapauksia, vaikka jopa näyttöä olisikin, osata viedä eteenpäin! Tässä on siis se ongelma, eli viranomaisilta puuttu se yhteneväinen linja. tuo tuo sen tyyppisen ongelman, ettei yhdenvertaisuus lain edessä toimi kaikkien osalta. Nimenomaan tähän täytyy saada muutosta. Jokaisella meillä täytyy olla yhteneväiset oikeudet lain edessä, siitä ei voi joustaa. Puuttumatta mihinkään yksittäistapaukseen... ne on asianomaisten itsensä selvitettävä ja vietävä eteenpäin. Kukaan ei yllytä tai painosta ketään ryhtymään yhtään mihinkään! Jokaisella on kuitenkin okeus saada vaihtoehdot käytettävikseen, ja sen mitä tekee ja kuinka toimii, sen jokainen ratkaiskoot ihan itse. kenenkään syyllistäminenkään ei ole viisasta eikä oikeudenmukaista, jokainen toimii tapauksensa kanssa parhaaksi katsomallaan tavalla. Onko sinulla kokemusta henkilökohtaisesti, siis oletko voittanut oikeudessa työnantajaasi vastaan? Vai kuinka tiedät miltä oikeudessa voittaminen tuntuu? Voin sanoa, että se tuntui puhdistavalle, eheyttävälle... se rahallinen korvaus on yhtä tyhjän kanssa, ainoastaan se merkitsi, että minulla on oikeus olla ja elää, tehdä työtäni rauhassa. Se merkitsee, kaikki muu on ihan tyhjän kanssa.
Sinulla tuntuu olevan aukko tiedoissasi kuinka esim. ammattiliitot, aluehallinto jne... sinun "oikeutetut" tahot toimivat. Jos nuo tahot toimisivat niin kuin niiden pitäisi, ongelmaa ei olisi.
Lainaan veturin tekstin tähän, että ihmiset tajuavat harjoittamanne toiminnan järjettömyyden ja viranomaisvihan: "Stm:n työsuojeluosaston virkamiehet ja näköjään myös ao. ministeri haluavat salata, että työsuojeluviranomaiset ovat toimineet perustuslain vastaisesti ainakin 1995 voimaan tulleesta perusoikeusuudistuksesta lähtien. " Tällaisilla salaliittoteorioilla ei auteta yhtään kiusattua tai ajeta kenenkään oikeuksia. Sinun piti mennä oikeuteen asti saadaksesi itsetuntosi takaisin, koska et siihen muuten kyennyt. Monet ihmiset pystyvät samaan ilman oikeudenkayntiä. Vetoat siihen miltä voittaminen tuntuu oikeudessa. Oikeuteen ei mennä tunteilemaan. koska asiat käsitellään siellä faktoina ei tunteina. SIksi on edesvastuutonta yllyttää ketään menemään oikeuteen tuntemaan, koska sellaisesta pelleilystä saa äkkiä ison laskun. Näinhän kävi jo ystävällesi Keskimäelle ja lasku tuplaantuu hovissa. Toimintanne on edesvastuutonta ja vahingoittaa vielä useita henkilöitä ja heidän perheitään. Ette vaan kuuntele järkipuhetta ennen kuin on liian myöhäistä. Selaista se elämä on.
Ketään ei ole edelleenkään yllytetty. Eiköhän se ole jokaisen henkilökohtainen päätös ja päätösten takana on vielä asianajajat! Ei oikeuteen lähdetä ihan puskista, vaan siinä on selvitetty hyvin tarkkaan ne faktat!
Oikeuteen ei todellakaan mennä tunteilemaan, vaan ne tosiasiat siellä puhuvat. Näin myös minun tapauksessani, vastapuoleni myönsi tapahtuneet itse, sen lisäksi oli asiakirjat jotka vahvistivat tapahtuneet. Vain hyvin kova ja tunteeton ihminen kykenee nousemaan jaloilleen tapahtuneiden jälkeen. Henkisen väkivallan kokeneet ovat heikoilla, heidän itsetuntonsa ja omaarvonsa ovat aivan nollilla. Vuosiakin kestäneen työpaikkakiusamisen, häirinnän, syrjinnän seuraukset ovat järkyttäviä henkilölle itselleen. Tähän kiusaamisen mahdollisuus perustuukin ja sitä mm arvioidaan oikeudessakin, eli millainen valta kiusaajalla on uhriin, kuinka se on vaikuttanut... Tiina tekee asiassa omat ratkaisunsa, joten sitä on edelleenkin tähän sotkea. Oikeuden käynnit perustuvat faktoihin, kuten minulla kävi, siitä huolimatta olet minunkin tapausta täällä ja omalla sivuillasi kommentoinut halveksivaan sävyyn. Vastapuoleni hyväksyi tuomion, koska todisteet ja todistajat näyttivät selkeästi tapahtumien kulun. Huolimatta siitä, sinun mielestäsi tuomio oli väärä tai huijaamalla saavutettu. ja sinäkö et sitten olisi katkera? Kaikella sillä kuinka hyökkäät jopa tuomioita vastaan näytät sen. Koska sinä et voittanut oikeudessa, kenelläkään muullakaan ei saisi olla sitä mahdollisuutta!
Niin. Koetahan olla sekoamatta aina kun oma osallisuutesi ja vastuusi otetaan esille..
onko käsityskyvyssäsi vikaa? Kuka väänti peistä A.Henriksonin kanssa Tiinan jutsta? Enemmän sinä olet syyllinen kuin minä. Tiina on aikuinen nainen ja omaa oman ajattelun taidon kuten myös hänen asianajansa, vähätteletkö heidän osuuttaan?
Niin. Ei ole hajuakaan kuka on vääntänyt peistä ja kenen kanssa. Kuvittelet tuntevasi kirjoittajia ja luulet kaikki H:ksi - vähättelet omaa vastuutasi. Mahdat nukkua hyvin kun Keskimäki saa sadantonnin laskun ulosottoon..
Kyseessä ei ole mikään salaliittoteoria, sillä perustuslain 21.1 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Jos et ymmärtänyt tuon perustuslain kohdan tarkoitusta, niin Korkein hallinto-oikeus toteaa päätöksensä KHO:2008:25 perustelujen kohdassa 3.4, että ”Perustuslain tarkoituksena on turvata jokaiselle mahdollisuus säännönmukaiseen muutoksenhakukeinoon eli valitukseen silloin, kun kysymys on muutoksenhakijan perustuslain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetuista oikeuksista ja velvollisuuksista.”
Työsuojeluviranomaisen asiakkaat eivät kuitenkaan voi valittaa heidän oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskevista ratkaisuista. Kyseessä on selvästi perus- ja ihmisoikeuksia loukkaavasta menettelystä.
Niin. Noiden samojen pykälien jankkaaminen on ihan turhaa - STM, AVI tai mikään viranomainen ei tee muutoksia käytäntöihinsä suomi24 salaiittoteorioiden perusteella..
Veturi on ehdottomen oikeassa. Jokaisen omassa päätöksessä on kuitenkin se, lähteekö tekemään valitusta.
Ei se ole sinulta pois, jos joku valitusta tekeekin. On tapuksia jotka ovat päätyneet hyvin ja on vastaavia tapauksia joissa ratkaisut ovat olleet ristiriitaisia kaltaistensa kanssa. Lyhyesti pääteltynä siis, yhdenvertaisuus ei toteudu. Kuten aiemmin kirjoitin, yhtenäinen linja täytyy olla.
Ryhmä yllyttää ihmisiä oikeuteen ja ei kanna neuvoistaan mitään vastuuta. Kun lasku lankeaa ilmoitatte jokaisen olevan omillaan. Tämähän tapahtui jo Keskimäelle. Kanssanne on turhaa keskustella, koska olette fanaattisia omaan toimintaanne ja liian syvällä kaivamassanne kuopassa nähdäksenne mitään muuta vaihtoehtoa.
Katkeran miehen puheita vain...
Kaikille on jo tullut ihan varmasti se selväksi. Siksi toistuvasti tuot Tiinan tapauksen esimerkkinä esiin.
Niin. Johan vitsin murjaisit..
Joo on tullut kaikille selväks, et tarviitte ammattiapua veturin kanssa.
H Sinä olet jankuttava mies. Miksi jankkaat samaa asiaa satoja kertoja? Ei tarvitse toistaa. Kyllä kaikki tietävät mitä mieltä olet. Sillä tosin ei ole mitään merkitysrä kenellekkään.
Niin. Taas on H joka nurkan takana - H siellä ja H täällä.. :D
Palstan kiusaaja -palstalainen-
H on katkeroitunut ja purkaa vihaansa sivullisiin. Todellinen ilkeämielinen H, totuus sinusta kerrotaan julkisuuteen heti seuraavan lehtijuttusi jälkeen. Nyt on aika vastata teoistaan. Toisaalta olet kertonut avoimesti julkisuudessa omista henkilökohtaisista asioistasi. Sieltä löytynee osittaista selitystä käytöksellesi, mutta sekään ei oikeuta sinua kiusaamaan muita.
Niin. Tänään riittää harhaisia ihan liiaksi asti.. :D
Palstalainen, Tuplakuitti, Hehe ja muut saman asian jankuttajat, mikä on teidän neuvonne työpaikkakiusatulle? Jos oikeuteen ei kannata mennä, millä sitten haetaan oikeutta? Mitä teidän mielestä kannattaa ihmisen tehdä, jota on kiusattu niin, että hän menettää kaiken? Te jankutatte, ettei oikeuteen kannata mennä. Mihin sitten?
Oikeuteenkaan ei pääse kuin suurella riskillä. Tuo johtuu ensiksikin siitä, että työsuojeluviranomaiselle tulleista häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua koskevista yhetydenotoista etenee poliisille esitutkintaa varten vain vajaa prosentti.
Jokainen ymmärtää, että työsuojeluviranomaisessa ei tunnisteta työturvallisuuslain tarkoittamaa epäasillista kohtelua.
Toiseksi, poliisi luottaa työsuojeluviranomaisen edustajien, yleensä puutteellisesti perusteltuihin näkemyksiin asiassa, eikä edes käynnistä esitutkintaa.
Oikeuden istunnot ja käsittelyt ovat äärettömän raskaita käydä läpi. Toisistaan poikkeavat valtavasti rikosasioiden käsittelyt ja riita-asioiden käsittely. Kukaan ei lähde oikeuteen kevein perustein, eikä yksikään asianajaja lähde viemään tuhoon tuomittua juttua eteenpäin.
AVI:lla on liikaa valtaa. Pia Mäenpää, syyttäjä sanoi minulle, ettei aluehallinto viraston päätökset määrittele onko tapauksessa tapahtunut rikosta tai työsuhteen muuta asiatonta kohtelua, se on VAIN heidän mieleipiteensä asiaan., heillä ei ole siihen tarvittavaa valtaa! ja tämä asia on kaikkien oikeuden tuomareiden ja syyttäjien tiedossa! Ainoastaan ammattiliitot takertuvat poliisin kanssa liikaa AVI:n päätöksiin.
Pia mäenpää sanoi, että oli AVI:n päätös mikä tahansa, asia kannattaa aina viedä joko itse poliisille tai ammattiliiton kautta hoitaa asia. Näin sanoi itse kihlakunnan syyttäjä odottaessamme istunnon jatkumista.
AVI:n ei kuulu antaa päätöstä työsuojelun valvontalain tarkoittamasta työpaikalle tehdystä tarkastuksesta, jossa on tarkastettu koneiden, laitteiden, telineiden, työtilojen, yms. turvallisuutta ja terveellisyyttä ja työturvallisuusmääräysten mukaisuutta. Tuollaisista tarkastuksista tarkastaja antaa tarkastuskertomuksen ja tarvittaessa toimintaohjeen ja/tai kehotuksen työnantajalle.
Mutta kun kysymyksessä on työntekijän oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva asia eli hallintoasia, valvontalain tarkoittamalla tarkastajalla ei ole vähäisintäkään toimivaltaa asiassa.
Hallintoasiaa selvittää valmistelija tai esittelijä. Yleensä ne ovat sama henkilö, mutta ei välttämättä. Jos hallintoasian ratkaisemiseksi on tarpeen tehdä tarkastus työpaikalle (erittäin harvoin on tarvetta), niin se tapahtuu hallintolain 39 §:n nojalla.
Tuollaisestakin tarkastuksesta annetaan tarkastuskertomus, mutta sillä ei ratkaista asiaa, vaan se on osa asian selvittämistä. Kun kysymyksessä on työntekijän perustuslain 21 §:ssä tarkoitettu oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva asia, pitää työsuojeluviranomaisen, kuten kaikkien muidenkin viranomaisten antaa asiassa perusteltu päätös, josta voi valittaa.
Se on vain näin. Pääsy tuomioistuimeen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa on sekä perusoikeus että ihmisoikeus. Tuota tosiasiaa ei yksikään viranomainen tai virkamies voi omilla toimintatavoillaan muuksi muuttaa.
Oikeuden hakeminen vie turhaan vuosia elämästä ja sen saamisesta ei ole mitään takuita. Katsokaapa omaa elämäänne häirintäryhmäläiset. Mitä jäi käteen? Katkeruus? 5000e? 25 lukijaa ryhmässä? Oikeuksiensa puolustaminen voi viedä terveyden pahemmin kuin itse työpaikkakiusaaminen. Toisten yllyttäminen ja näennäinen kohottaminen oikeustaistelijoiksi tekee hallaa jokaiselle ihmiselle ja heidän perheilleen. Jokaista kohdellaan joskus epäoikeudenmukaisesti ja sen voi vain jättää taakseen, koska oma ja perheen elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi vuosia kestäviin valitus- ja rikosilmoituskierteisiin.
Palkintoja oikeustaistelijoille ovat myös irtisanominen, avioero, lasten huoltajuusriita, ulosotto, lastensuojeluilmoitus, perheen hylkäävä asenne, ystävien kaikkoaminen, loputon katkeruus, terveyden menettäminen ja työkyvyttömyyseläke. Onnea kaikille oikeustaistelijoille.
Olet siis sitä mieltä, että työpaikkakiusatun ei kannata lähteä hakemaan oikeutta kohteluunsa?
Siinä tapauksessa kaikki työpaikkakiusaamissivut ovat täysin turhia.
Miksi ottaa ylös tapahtumia tai nauhoittaa esim. Kolmikantaneuvotteluja, jos se kaikki on ihan turhaa.
Palkinnot on lunastanut yksi henkilö. Tiedättekö kenelle tuli irtisanominen, avioero, lasten huoltajuuskiista, ulosotto, lastensuojeluilmoitus, ystävien kaikkoaminen, loputon katkeruus, terveyden menettäminen, työkyvyttömyyseläke, riita ystävien kanssa, ero ystävien kanssa, muiden kyttääminen netissä!!!
Vastaamatta nyt eritysesti kenellekkään, kun en tiedä kuka sanoo milloin mitäkin ja millä nimimerkillä. Ilmeisesti tässä on kyse perustavaa laatua olevasta mielipide eroista tai joistain "kaunoista". Ajattelin vain kun tällä palstalla jauhetaan vain yhtä ja samaa asiaa. Olisiko kellään mitään neuvoa, miten tästä eteenpäin???? Ilmeisesti ammattilaisia olette kaikki, joten uskoisin että osaatte auttaa toisianne.
Voi juma, tässäkin ketjussa taitaapi olla useampi palkinnon lunastanut. Aluehallintovirasto, Veturi, palstalainen, hcd, tuplavaikuitti, veijo, hehheh, tiina, paganihuayra. Ja kiistäkää nyt raivoisasti riidellen, kuka ei kuulu joukkoon. Sen jälkeen menkää taas ryhmäänne itkemään, kuinka teitä on kiusattu. Kuten mm kristiina. Taitaa olla aika selvä syy, miksi koette olevanne työpaikkakiusattuja. Lukekaa omia katkeria juttujanne. Vika löytyy teistä jokaisesta itsestänne. Joka paikassa riitaannutte. Ja sitten olette mieltä, että teitä kiusataan, varmaan lapsenakin teitä kiusattiin. Siis koitte noin, mutta jos on noin herkkä loukkaantumaan, niin jopa hyvän huomenen toivotus on kiusaamista, jospa sen sanoo väärällä äänenpainolla. Tappelette joka paikassa kaikkia vastaan.
Yhtään palkintoa en ole lunastanut.
Tupla vai kuitti. et ole edelleenkään vastannut kysymykseeni.
Pitäisikö koko työpaikkakiusaaminen painaa villasella?
Unohtui monta muuta mm identivarkauksien kohteeksi joutuneet Peltoset.
Suurimmat häviäjät tässä yhden henkilön organisoimassa määrätietoisessa mustamaalaamiskamppanjassa ovat sivulliset, esim Jounit, joiden nimen tämä ko henkilö varasti ja ryhtyi heidän nimellään mustamaalaamaan ihmisiä, joita hän ei edes tunne. Varokaa tätä oopperajuhlakaupungin mustamaalaaja, joka esiintyy työpaikkakiusaamisen asiantuntijana milloin missäkin.
Henrik Diktaattori?
Mihinkä se Tupla vaii kuitti? oikein hävisi, kun ei häneltä saa minkäälaista vastausta selviin kysymyksiin. Veikö kissa kielesi?
Näinkö sairaseläkeläiset viettävät päiväänsä :D
Palkinnot on lunastanut monta henkilöä.Tiedättekö kenelle tuli irtisanominen, avioero, lasten huoltajuuskiista, ulosotto, lastensuojeluilmoitus, ystävien kaikkoaminen, loputon katkeruus, terveyden menettäminen, työkyvyttömyyseläke, riita ystävien kanssa, ero ystävien kanssa, muiden kyttääminen netissä!!!
Voitteko katsoa itseänne ja miettiä, missä on vika.
No,kenelle?
tunnen yhden tyypin johon nuo kaikki natsaa :D... lisäksi vielä tuohon voisi lisätä alkoholi ongelman... ja mielen järkkymisen, eli ison pyörän heilahdus, ja aika rajusti vieläpä. Psykoosiin liityen harhat ja vainoharhaisuus vieläpä ;)