Surkea yksinäinen juhannus

Mulla on vasta 15 viettämätöntä juhannusta takana ja en vietä muutenkaan mitään juhla- enkä pyhäpäivää - en edes omaa syntymäpäivää. Itse asiassa asia ei tunnu enää missään, koska kaikki on kiinni omasta suhtautumistavasta. En välitä suoraan sanottuna samoista asioista, joista suurin osa ihmisiä välittää ja olen tullut immuuniksi sosiaaliselle samankaltaisuuden paineelle. Keksin omia juttuja ja loppujen lopuksi aika ei edes riitä niiden tekoon. Tosin tämä omaan seuraan rakastuminen ei tapahtunut hetkessä ja kääntöpuolena on myös se, että tiedän tarvittaessa voivani kävellä ovesta ulos ja jutella vastaan tulevien vieraiden ihmisten kanssa eli sosiaalisia taitoja ja itsevarmuutta löytyy ja olen myös sosiaalisessa ammatissa. Toisaalta olen myös introvertti luonteeltani ja riittävä määrä yksin oloa on minulle elintärkeää. Kun on sinut itsensä kanssa ja pystyy itsenäisesti tekemään kaikkia asioita, ei kärsi yksinäisyydestä niin paljon. Ei kaikkien tarvitse elää juuri samalla tavalla. Onnellisuus on HENKILÖKOHTAINEN asia. Voit myös olla varma siitä, että on ihmisiä, jotka suorastaan kärsivät tästä päivästä, koska joutuvat sen pakosta viettämään seurassa, jossa eivät oikeasti viihdy. Joillekin perheen tai "kavereiden" kanssa oleminen voi olla täyttä pakkopullaa tai jopa painajaista. Itse nautin ansaitusta valinnanvapaudestani suuresti...

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11539032

Onneksi minulla on samanlaisia tuttavia. Tosin hekin viihtyvät hyvin yksin, mutta olen oppinut olemaan ottamatta asiaa henkilökohtaisesti ja sitten kun tavataan ja puhutaan, puhutaan koko täyttä asiaa ja tulen siitä onnelliseksi. Tietysti voin aina kääntyä tarvittaessa heidän puoleensa. Itse asissa tuttavani ovat ihania. Ei mitään tyhjänpäiväistä smalltalkia tms. asioiden kiertelyä. Olen oppinut (naisena) hylkäämään naistenlehtien ihmissuhdeohjeet ja neuvot sekä vertailun.

Yksinäinen juhannnus täälläkin. Plääh. Tuntuu siltä että kaikilla muilla olisi tosi hauskaa mut mä vaan istun kotoo. Tulee aika luuseri olo.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11517370

Mi yhdestä juhannuksesta. Olen ollut 12 vuotta yksin, joulut ja uudet vuodet kans yksin.

Tätä lukiessa mietin että juu niinhän se on, itsekseen olemisessa ei ole mitään vikaa, MUTTA silti olen vahvasti sitä mieltä että ihmisen yksi perustarve on sosiaalisuus. On surullista että pitää uskotella itselleen että näin on hyvä, olenhan jo niin ja niin kauan yksinäni ollut synttärit/joulut ja juhannukset. Ei sen pitäisi niin mennä. Yksin olo muuttaa luonnetta.. Vuorovaikutuksestahan se elämä syntyy. Ei tässä viestissä kai mitään tärkeää pointtia ollut, mutta veikkaan että moni joka ajattelee viihtyvänäs hyvin yksin kokee kuitenkin pienen piston sydämessä että mitä jos..