Arhg, en kestä enää erään lähi-sukulaiseni tyytymättömyyttä ja vaativuutta!! Jatkuvaa marinaa kerrasta toiseen. Koko ajan vaan muistelee muiden epäonnistumisia, virheitä, puutteita, vääriä valintoja, omia loukatuksi tulemisiaan jne. Aina hän kaivaa ikävät ja vaikeat asiat esiin, vain harvoin tulee ulos mitään positiivista. Koko ajan huomio on siinä, mikä on huonosti ja mikä ei ole mennyt hänen mielensä mukaan ja se tuodaan sitten jatkuvana rimpsuna muidenkin tietoon. Kaiken pitäisi mennä juuri niin kuin HÄN haluaa, muuten tulee moitteita.
Valittelee jatkuvasti yksinäisyyttään, väittää miten hänet on hylätty, vaikka porukkaa käy hänen luonaan jatkuvasti. Tuntuu, ettei mikään, MIKÄÄN ole hänelle tarpeeksi. Jos teet tehtävälistasta 9 tehtävää kymmenestä, niin hän kiinnittää päähuomion siihen yhteen, mikä jäi tekemättä. Vaikka olisin edellisenä päivänä käynyt kylässä, niin saattaa jopa valehdella seuraavana päivänä jollekin, miten kukaan ei ole käynyt pitkään aikaan!
Muutenkin ihan älyttömiä ja kohtuuttomia vaatimuksia, eikä mikään asia mene perille. Mistään asioista ei saisi päättää itse, sillä hän tietää aina paremmin, mikä on paras ratkaisu kenellekin ihmiselle. Puuttuu jokaiseen pieneenkin asiaan. Mun hermot on nyt niin riekaleina!
Valittelee jatkuvasti yksinäisyyttään, väittää miten hänet on hylätty, vaikka porukkaa käy hänen luonaan jatkuvasti. Tuntuu, ettei mikään, MIKÄÄN ole hänelle tarpeeksi. Jos teet tehtävälistasta 9 tehtävää kymmenestä, niin hän kiinnittää päähuomion siihen yhteen, mikä jäi tekemättä. Vaikka olisin edellisenä päivänä käynyt kylässä, niin saattaa jopa valehdella seuraavana päivänä jollekin, miten kukaan ei ole käynyt pitkään aikaan!
Muutenkin ihan älyttömiä ja kohtuuttomia vaatimuksia, eikä mikään asia mene perille. Mistään asioista ei saisi päättää itse, sillä hän tietää aina paremmin, mikä on paras ratkaisu kenellekin ihmiselle. Puuttuu jokaiseen pieneenkin asiaan. Mun hermot on nyt niin riekaleina!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ilmeisesti kyseessä anoppi tai äiti?
Joskus voi paradoksinen suhtautuminen olla paikallaan ja tietääkseni jossain terapiamuodoissa sitä käytetäänkin.
Kokeilepa tätä: menet täysillä mukaan hänen negatiiviseen valitukseensa.
Kun hän valittaa yksinäisyyttään, niin myönnät hänen olevan oikeassa ja vähän pistät lisää bonusta, voivottelet yhdessä sitä kuinka mielettömän, äärettömän yksinäinen hän on ollut aina. Periaatteessa ei kukaan todellakaan välitä, niin hän on oikeassa, ei kukaan koskaan ikinä käy hänen luonaan... kuinka mielettömän yksinäinen onkaan ja millaisia ovat ihmiset, todella välinpitämättömiä hänen suhteensa...
Tarvitset runsaasti viisautta, että voisit olla aito ja esittää aidosti nämä negatiiviset tunnelmat. Rypekää oikein yhdessä siinä hänen negatiivisuudessaan, eli pistät paremmaksi. Yritä eläytyä hänen tunnelmaansa kuin paras näyttelijä.
On kuitenkin varottava, ettet SINÄ puhu yksilöiden pahaa kenestäkään, vaan yleisesti myötäillen.
Älä missään nimessä yritä piristää häntä, vaan saada tunnelma negatiivisuudessa potenssiin kymmenen.
ja kun hän puuttuu pieniin asioihin, puutu sinä vieläkin pienempiin, oikein tonkikaa niin pienissä asioissa kuin suinkin...
Toisaalta, jos mainittu valittaja on jo hyvin iäkäs, voi valittelun ja negatiivisuuden taustalla olla dementiaa tai muuta vanhuuden haperoitumista. Silloin ei kannata tällaiseen "terapiaan" lähteä.
Mutta mikäli hän on nuorempi ja ollut luonteeltaan tällainen aina, niin kantsii kokeilla... ehkäpä pieni positiivisuuden vivahdus kävisi siellä nupelossa, siis vastareaktio hänellä, että ei hitsi, ei nämä asiat noin huonosti voi olla kuin mitä sinä hänelle esität.
Hauskaa terapiapäivää... sen jälkeen päästyäsi "vapaalle", ota rennosti, keitä hyvät kahvit ja nauti leivokset ja palaudu iloiseen elämänmuotoon.
Aivan väärä neuvo tuo..
Ihminenhän saattaa olla vaikka ihan masentunut.
Ja kellekäs niitä pahoja, mieltä painavia asioita sitten kerrotaan, ellei ystävälle. (Sukulainenkin voi olla ystävä!!)
Elämässä on myös ikäviä asioita ns. realiteetteja.
Jollekkinhan niistä on avauduttava tai pakahtuu!!
Itsekästä olla kuuntelematta toisen suruja! Hylätään vain herkimmät, sehän se on nyky-ajan menttaliteetti!!
Mitä jos veisit ne leivokset hänelle, keittäisitte yhdessä hyvät kahvit ja vaikka halaisit toista..
Ei ollenkaan väärä neuvo! Nimenomaan kehoitan kuuntelemaan ja menemään mukaan.
Kuuntelija ei missään nimessä kiellä toisen tuntemuksia, vaan todentaa ne todeksi!
Minusta väärempää on se, että keinopiristää, ja asettaa toisen tunteet kyseenalaiseksi.
Esim.
Valittaja: Olen niin yksinäinen. Kukaan ei välitä minusta. Tunnen itseni tosi surulliseksi. Olen aina ollut yksinäinen.
Auttaja: Et sinä ole yksinäinen. Kyllä sinusta välitetään. Ihan turhaan tunnet itsesi surulliseksi. Yritä nyt vaan piristyä, kun minä tuon leivoksetkin. Et sinä ole aina ollut yksinäinen, sinusta vaan tuntuu siltä. Koeta nyt ryhdistäytyä, jollakin on asiat paljon huonommin kuin sinulla. Et voi olla surullinen, kun minä halaan sinua, pistäs nyt suutasi hymyyn. Katsos kun minä oikein sinua vartavasten kuuntelen, niin kyllä sinä piristyt.
Just. Joo. Kyllä tossa varmaan tuli valittaja kuulluksi ihan omana itsenään.
Liinan neuvo:
Valittaja: Olen niin yksinäinen. Kukaan ei välitä minusta. Tunnen itseni tosi surulliseksi. Olen aina ollut yksinäinen.
Auttaja: Niin. Puhut kyllä totta. Olet aika yksinäinen ja surullinen. Minäkin näen sen. Olet hyvin yksinäisen oloinen, kun sinusta ei välitetä.
Valittaja: Olen aina ollut yksinäinen.
Auttaja: Niin olet.
Valittaja: Ihmiset ovat niin välinpitämättömiä.
Auttaja: Se on totta, he ovat hyvin välinpitämättömiä.
Valittaja: Ihan typeriä.
Auttaja: Kyllä, todella typeriä.
Valittaja: Kaikki.
Auttaja: Kyllä, kaikki.
Valittaja: Oletko samaa mieltä?
Auttaja: Nyt tuntuu siltä, kun sinua kuuntelee.
Valittaja: Tuntuuko?
Auttaja: Tuntuu.
Valittaja: Ehkä eivät kaikki.
Auttaja: Niin...
Valittaja: Onneksi sinä kuuntelet ja ymmärrät miltä minusta tuntuu.
Eikö tässä menty jo askel eteenpäin?
Tietenkään kukaan nyt ei mene depressiota sairastavaa lisää masentamaan, mutta kroonisesta valittajasta ja negatiivisesta suhtautumisesta "kärsivälle" ihmiselle tunnetilaan mukaan meneminen voi avata oven hieman toisenlaiseen suhtautumiseen.
Jos tuo edellinen neuvo ei auta, niin minä kokeilisin sinuna sellaista että kun hän henkeä vetämättä valittaa asioista hirveällä paatoksella, niin kysy sen jälkeen häneltä "helpottiko?". Ja sen jälkeen voisi vielä kysäistä että onko mitään hyvää tapahtunut hänen elämässään viime aikoina ;)
Itselläni on myös tuollainen sukulainen ja hän on kovin rastasta seuraa pidemmän päälle.
Mulla ihan samanlainen sukulainen! Jos kyse vanhemmastasi, ollaankohan sisaruksia? :D Se on todella raivostuttavaa.
Olen ottanut varovasti etäisyyttä, vastaan aina kun soittaa ja juttelen ja käyn kylässä kun pyytää, mutta muuten otan kohteliaan varovasti (yritän ettei huomaa ettei vaan taas loukkaannu) etäisyyttä. Rakas ihminen on kun on vanhempi, mutta muuten tekee elämän välillä tosi vaikeaksi ja oman olon sietämättömäksi kun välillä ärsyttää, välillä tunnen itseni pataluhaksi ja epäonnistuneeksi, toisinaan surettaa.
En usko että tuohon on mitään muuta apua kuin hieman etäisyyttä ja jatkaa itse omaa elämäänsä, antamatta toisen narsistisella käyttäytymisellään vaikuttaa itseensä enää enempää.