Kiinnostaisi tietää, että kuinka moni täällä naimisissa olevista on mennyt aikoinaan naimisiin rakkauden takia? Tuntuu, että moni menee naimisiin perheen perustamisen tai säännöllisen seksin saannin takia. Kuka on oikeasti tuntenut syvää paloa toista kohtaan ja naimisiin meneminen juuri tämän ihmisen kanssa on ollut unelmien täyttymys?
Vielä se kiinnostaisi tietää, että kuinka monen rakkaus on muuttunut vuosien varrella niin, että toista jopa inhoaa? Miten tällaiseen tilanteeseen on päästy, eivätkö tunteet olleetkaan alunperin rakkautta tai onko toinen tai itse muuttunut?
Vielä se kiinnostaisi tietää, että kuinka monen rakkaus on muuttunut vuosien varrella niin, että toista jopa inhoaa? Miten tällaiseen tilanteeseen on päästy, eivätkö tunteet olleetkaan alunperin rakkautta tai onko toinen tai itse muuttunut?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Rakkaus vai unelmien täyttymys? Nuohan ovat kaksi ihan eri asiaa. Unelmien täyttymys viittaa itsekkyyteen ja omaan onneen. Rakkaus on äärimmäistä epäitsekkyyttä ja tähtää toisen onneen.
(Minä menin muuten naimisiin rakkaudesta, ja paloakin oli.)
Kun määrittelet rakkauden äärimmäiseksi epäitsekkyydeksi suljet kyllä pois suuren osan parisuhderakkauksista. En usko tuollaiseen epäitsekkyyteen monessakaan parisuhteessa. Kyllä oma nautinto ja oma hyväolo taitaa tulla suurella osalla ensimmäisenä.
Mutta olisihan se hienoa, jos pariskunnat tuntisivat tuollaista epäitsekästä rakkautta toisiaan kohtaan. Se olisi onnea se. Tuntisi varmaan olevansa turvassa.
Minä menin naimisiin aikuisella iällä. Syynä oli hyvin voimakas rakkauden tunne. Olen onnistunut ylläpitämään tuota mielentilaa yhdeksän aviovuoden ja 13 seurusteluvuoden ajan. Rakastan vaimoani sekä syvästi, että laajasti. Minusta hän on käsittämättömän kiinnostava ihminen, omaperäinen ja kaunis.
Rakkaus? Mitä se on?
Omalla kohdallani vakiintumisen tarve ja kohdalle osunut, nuori naisihminen jonka kanssa tunsimme riittävän voimakasta fyysistä vetoa ja yhdessä viihtymistä, riitti.
Kiintymys on syventynyt 45-vuotta ja suhde toimii edelleenkin kaikilla tasoilla.
Tietenkin kanssakäymisen painotukset ovat muuttuneet mutta periaatteet eivät.
Ei minulla koskaan ollut mitään unelmia.
Kuitenkin elämäni on ollut parempaa ja tyydyttävämpää kuin nuorena olisin voinut kuvitella.
Minä menin naimisiin rakastamani miehen kanssa, koska halusin lasten syntyvän avioliittoon.
Syitä on monia, olettaisin. Ja rakkaudeksi luullaan monenlaisia tunteita. KUkapa se varmuudella sen edes pystyisi määrittelemään mutta toimivan avioliiton edellytykset ovat aika monella jo tiedossa.
Minä rakastin miestäni ja halusin perustaa perheen juuri hänen kanssaan eli syitä oli tuolloin ainakin nuo kaksi. Rakkaus muuttaa muotoaan parisuhteen edetessä, se on jotensakin itsestään selvää. Rakastaminen on taitolaji ja valitettavan usein kuvitellaan, että se on sitä intohimoa ja tunteen paloa vielä vuosienkin jälkeen. Toki monella onkin mutta se on erilaista kuin silloin nuorena, innokkaana, idealistisenakin ja usein huolettomana.
Voin sanoa rakastavani miestäni vieläkin ja erityisen tärkeää on toisen kunnioittaminen ja hyväksyminen, tuotahan luultavasi kaikki haluavat itselleenkin. Vaikeita aikoja ja jopa inhon tunteitakin on koettu mutta tätähän se pitkä parisuhde on, myötä- ja vastoinkäymisiä. Hyvä parisuhde kestää negatiiviset asiat ja osaa ratkoa ongelmansa. Hyvä parisuhde ei ole pelkkää auvoista olotilaa vaan yhdessä kasvamista.
JOkainen muuttuu vanhetessaan ja kehittyessään ja sillä on vaikutusta parisuhteeseen.
Itse sanon suoraan, että avioliitto oli taloudellinen järjestely. Mitä sitä kiertämään. Ei tehty avioehtoa,mikä sopii minulle. Jos/kun erotaan (suurin osa eroaa), niin saan tasinkona puolet yhteenlasketusta omaisuudesta,jolla maksan omat velkani ja vielä jääkin rahaa. Olen realisti ja myönnän sen.
N36
Tietääkö äijäs että sitä on kusetettu pahan kerran......................
Jokainen tietää naimisiin mennessään ja varsinkin ilman avioehtoa naimisiin mennessään, että kyseessä on sekä juridinen, että taloudellinen liitto. Tähän ei vaikuta se rakastaako vai ei. Jopa toisen kuollessa on leskellä mahtavat edut asumisoikeuksinen ja lesken eläkkeineen. Tapahtuipa eriytyminen eron taikka toisen poismenon kautta, niin loppuelämä on turvattu. Edellyttää tietty, että on päässyt hyviin naimisiin:)
Rakkaudesta menin naimisiin. Ehkei rakkaus ollut sitä palavinta ja intohimoisinta, mutta tiesin että mieheni on luotettava, turvallinen ja rakastava. Kumppanuus ja pysyvyys oli ja on edelleenkin minulle kaikkein tärkeintä.
En ole katunut, kotimme on täynnä rakkautta ja luottamusta.
Yleensä näin on, kun luullaan asioiden olevan niin. Asiat eivät aina ole niin kuin ne näyttävät olevan. Meiiläkin oli vastaavaa,kunnes... näin jälkikäteen kaduttaa,mitä meninkin uskomaan toisesta.
Menimme naimisiin siinä vaiheessa, kun lasten "hankkiminen" alkoi tulla ajankohtaiseksi. Avioliitossa syntyneitä lapsia ei tarvitse tunnustaa, ja puolisoidenkin välillä tietyt juridiset asiat hoituvat helpoiten yhdellä sopimuksella, avioliitolla.
Kun muutin yhteen mieheni kanssa, pidimme toisiamme jo miehenä ja vaimona. Siinä vaiheessa siis jo päätin, että tämän miehen kanssa haluan olla loppuelämäni. Avioliitto ei asiaa muuttanut.
Molemmat olemme varmasti muuttuneet vuosien myötä, mutta kaipa tietty perusluonne on säilynyt. Unelmien täyttymyksestä en tiedä... Ei kukaan ole syntynyt täyttämään minun tarpeitani ja unelmiani. Mutta mieheni on mulle hyvä, elämä hänen kanssaan sujuu, ja mä haluan olla hänelle hyvä, tehdä hänen elämänsä helpommaksi. En tiedä, tarvitaanko siihen sen syvempää paloa. Itse ainakin olen nauttinut enemmän sellaisesta hiljaisesta varmuudesta kuin alkuvaiheen räiskymisestä.
Rakkaudesta tietenkin!!!
Nyt 9 vuotta naimisissa, yhdessä omaisuutta kartutettu ja eka mukelo tulossa... molemmilla sitten ton asian kanssa muuttukin mieli... :) mutta edelleen... rakkaudesta, ja en vois parempaa ja ihanampaa miestä itelleni saada!!! Vieläkin ihmettelen omaa tuuriani!!!