Raamatussa on paljon toteutuneita profetioita, jotka todistavat Jumalan olemassaolosta sekä siitä, että Hän toimii ja toteuttaa suunnitelmansa tässä maailmassa. Otan tähän esille muutamia mielenkiintoisia toteutuneita profetioita.
Toteutuneet profetiat:
Israelin kokoaminen ja maan jälleenrakentaminen
Hesekiel 34:13 Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa.
- (kirjoitusajankohta 593-571 eKr. – toteutunut 1800-luvun lopusta vuoteen 2006 ja siitä eteenpäin ….):
Juutalaiset olivat monta vuosisataa maanpaossa hajaantuneina kaikkialla kansojen seassa. Mutta 1800- luvun loppupuolella alkoi juutalaisten paluu profetioiden mukaisesti heidän omaan maahansa. Hesekiel 34:13 kertoo sen mitä on tapahtunut eli Jumala on jo koonnut ison osan juutalaisia omaan maahansa. 1948 juutalaiset virallisesti perustivat Israelin valtion!
Amos 9:
14 Silloin minä käännän kansani Israelin kohtalon, ja he rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, he tekevät puutarhoja ja syövät niiden hedelmiä. 15 Minä istutan heidät omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois maastansa, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi.
- ( kirjoitettu noin 750 eKr.)
Jer 32:
43 Vielä ostetaan peltoja tässä maassa, josta te sanotte: ‘Se on oleva autio, vailla ihmisiä ja eläimiä, kaldealaisten käsiin annettu’.
44 Peltoja ostetaan rahalla, kauppakirjoja kirjoitetaan ja sinetöidään ja todistajia otetaan Benjaminin maassa, Jerusalemin ympäristössä ja Juudan kaupungeissa, Vuoriston, Alankomaan ja Etelämaan kaupungeissa, sillä minä käännän heidän kohtalonsa, sanoo Herra."
- (kirjoitettu noin 626 - 586 eKr. – toteutunut ennen ja jälkeen 1948)
Amoksen kautta tullut profetia puhuu samasta kuin Hes 34:13. Mutta Amos 9:14,15 on tarkka kuvaus siitä mitä tapahtui kun israelilaiset palasivat omaan maahansa. Turkkilaishallinto hallitsi Israelin maata noin 400 vuotta, jona aikana alueella kasvavat puut pantiin verolle. Tämän seurauksena puita hävitettiin, koska ei haluttu maksaa niistä veroa. Tämän seurauksena isot alueet soistuivat ja kuivuivat. Kun sitten Israelin valtio syntyi 1948, niin juutalaiset maksoivat kallista hintaa mm. näistä suo- ja kuivista alueista. Israelilaiset sen jälkeen alkoivat viljellä maata sekä rakensivat autiot kaupungit ja istuttivat viinitarhoja jne.. Eli Tämä Amoksen profetia on toteutunut täydellisesti kirjoitusten mukaisesti!
Jes 51: 3 Niin Herra lohduttaa Siionin, lohduttaa kaikki sen rauniot, hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin ja sen arosta kuin Herran puutarhan; siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni.
- (kirjoitettu noin 701-681 eKr.- toteutunut jo suurelta osin)

Vastaukset 10
Vanhimmat
Profeetta Jesaja sanoi, että Herra palauttaa Israelin maan entiselleen ja tekee siitä paratiisiin. Tämä on jo suurelta osin toteutunut Israelin maassa. 1900 luvulla juutalaiset ovat maanviljelyksellään palauttaneet maata takaisin hedelmälliseksi viljelyalueeksi. Israelin maan monet suoalueet, jotka ovat olleet malarian saastuttamina on muokattu hedelmällisiksi viljelymaiksi. Galilean merestä (Gennesaretin järvi) on johdettu vettä erämaahan, joka on tämän seurauksena alkanut kukoistaa ja muuttunut hedelmälliseksi maaksi. On osia israelin maassa, jotka eivät vielä kukoista, mutta isot alueet Israelin maalla ovat jo muuttuneet hedelmälliseksi maaksi. 1800 luvun lopussa Israelia kuvattiin erämaaksi, mutta nykyisin Israel on ruoantuottajana monille maille sekä yli 200 miljoona puuta on istutettu Israelin maalle jälkeen 1800 luvun lopun
Jumala kokoaa Israelin kansan kaikista maista
Hes 34:
13 Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa.
- (kirjoitettu n. 593-571 eKr. – alkoi toteutua 1800- luvun loppupuolella)
Hes 34:13 alkoi toteutua 1800- luvun loppupuolella. Vuonna 1948 Israel itsenäistyi ja Israelin valtio perustettiin, jonka jälkeen alkoi juutalaisten voimakas muuttoliike Israeliin. Juutalaisten muuttoliike Israeliin on käynnissä koko ajan. Näin myös tämä profetia on toteutunut ja osittain jo toteutunut.
Isa 43:5,6
Fear not: for I am with thee: I will bring thy seed from the east, and gather thee from the west; I will say to the north, Give up; and to the south, Keep not back: bring my sons from far, and my daughters from the ends of the earth;
Jes 43:5,6
Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; minä tuon sinun siemenesi päivänkoiton ääriltä, päivän laskemilta minä sinut kokoan. Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä-
- (kirjoitettu noin 701-681 eKr.- toteutunut jo suurelta osin)
http://koti.phnet.fi/petripaavola/profetiat_toteutuvat.html
"Mikään, minkä Jumala on tallentanut Sanaansa, ei saa hävitä. Jotta Raamattu olisi meille Sanan väärentämätöntä maitoa,mitään ei saa muuttaa. ”Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut.” ( Matt 5:18 )"
Ei katoa pieninkään piirto, ei. Raamatun profetiat toteutuu. Turha on ihmisen potkia tutkainta vastaan.
Raamatussa on profetioita, ei ennustelua, eikä paholaisen ohjeita ennustelusta.
Eipä katoa pieninkään piirto raamatusta. Täyttyy vaan ne profetiat niin kiireesti. Aikaa lienee Herra jo nopeuttanut.
Linkistä.
- (kirjoitettu noin 701-681 eKr.- toteutunut jo suurelta osin)
Profetta Jesaja sanoi, että juutalaiset palaavat kotimaahansa idästä, lännestä, pohjoisesta ja etelästä. On muistettava, että Jesaja eli noin 2700 vuotta sitten ja mitä on tapahtunut juutalaisille ja Israelin maalle sen jälkeen! Vuonna 732 assyrialaiset veivät Israelin pohjoisen kuningaskunnan pakkosiirtolaisuuteen. Sitten Nebukadnessar tunkeutuu Juudaan ja kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen. Vuonna 605 eKr. vietiin ensimmäinen osa Juudaa babyloniaan. Vuonna 588 eKr. Jerusalemin valtauksen jälkeen vietiin lisää Juudan heimon jäseniä pakko-siirtolaisuuteen. Sitten vuonna 70 jKr. roomalaiset tuhosivat Jerusalemin kaupungin ja tappoivat monia sekä karkoittivat satoja tuhansia juutalaisia pois omasta maastansa Siitä lähtien juutalaiset ovat olleet hajaantuneina lähes joka maahan maailmassa. Mutta 1900 luvulla miljoonat juutalaiset ovat palanneet kotimaahansa Israeliin idästä, lännestä, pohjoisesta sekä etelästä.
Idästä: Monet juutalaiset lähi-idässä muuttivat Israeliin 1900 luvun alussa.
Lännestä: 1900 luvun keskivälin paikkeilla sadat tuhannet juutalaiset, jotka asuivat lännessä (Eurooppa ja Yhdysvallat) alkoivat muuttamaan Israeliin.
Pohjoisesta: Entinen Neuvostoliitto (Venäjä) on pohjoisessa Israelista käsin katsottuna. Neuvostoliitto (Venäjä) ei sallinut juutalaisten muuttavan Israelin maahan, vaan kielsi sen. Mutta monet maat ovat vuosia painostaneet Neuvostoliittoa (Venäjä) päästämään juutalaiset omaan maahansa. Neuvostoliitto (Venäjä) vihdoin vuonna 1980 salli juutalaisten paluun takaisin Israelin maahan. Tähän asti, sadat tuhannet Venäjän juutalaiset ovat muuttaneet Israeliin.
Etelästä: Etiopia, joka on etelässä Israelista katsottuna, myös kielsi juutalaisilta paluun Israelin maahan. Mutta kuitenkin vuonna 1985 Etiopia teki päätöksen, että juutalaiset saavat palata kotimaahansa Israeliin. Toukokuun 25 päivä vuonna 1991 14,500 Etiopian juutalaista lennättettiin Israelin maalle.
Jesajan profetia osui oikeaan sillä hän sanoi: Minä (Herra) sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Niin tämäkin on jo kirjaimellisesti täyttynyt, sillä niin Neuvostoliitto kuin Etiopia joutuivat taipumaan ja päästämään juutalaiset takaisin omaan maahansa.
Jesajan profetia osui myös oikeaan siinä, että juutalaiset palasivat maa äärestä takaisin kotimaahansa Israeliin. Viimeisen sadan vuoden aikana Kiinasta, Yhdysvalloista, Etelä- Afrikasta sekä skandinaviasta on juutalaisia muuttanut takaisin Israeliin, eli todellakin maan äärestä (ends of the world).
Jos Jumalan sanan profetiat ja suunnitelmat ovat viimeistä piirtoa myöten toteutuneet tässä maailmassa,niin sisältyykö niihin profetioihin,sanaan ja suunnitelmiin myös holokausti?
Kuten tunnettua,niin tämän holokaustin aikana eräässä tietyssä,tuhatvuotiseksi aiotussa valtakunnassa ja sen valtaamilla alueilla,tuhottiin eri tavoin arviolta noin 5,7-6 miljoonaa täysin viatonta,nyt kyseessä olevan kansan ihmistä.
Kuuluiko myös tällainen,1900-luvun järkyttävin tradegia,sanan ja profetioiden suunnitelmiin?
Kyllä vai ei?
Kysäsepä Herralta Jeesukselta Kristukselta itseltään. On suora yhteys nääs. Meille kenellekään ei ole annettu niin paljon viisautta, että kaiken Jumalan aivoituksen ymmärtäisimme. Ei edes tsunamiin löydy ratkaisua. Meille annetaan tietoa vain sen verran kuin tarvitsemme. Mutta kerran taivaassa saamme vastauksia. Niin, jos uskomme Jeesukseen.
paljon onkin sitten kysyttävää.
Raamatussa on kaikki jollakin tavalla profetiaa. VT ennustaa tulevaa ja UT lopun aikaa.
Mikäli raamatussa kaikki on jollakin tavall profetiaa,niin aivan yhtä hyvin voisi väittää sellaista että myös Kalevalassa kaikki on jollakin tavalla profetiaa.