Olen ollut sinkku koko lyhyen ikäni (yli 20-v jo), suurelta osin siitä johtuen, että olen sosiaalisuudestani huolimatta ujo tutustumaan ihmisiin syvemmin ja myös ujo tuppautumaan bileisiin jne. Olen miettinyt seurustelun aloittamista, mutta se arvelluttaa toisaalta, koska nautin tämänhetkisestä sinkkudestanikin (vapaudesta tehdä mitä haluan milloin haluan, en irtosuhteista). Mitä jos huomaankin, ettei seurustelu ole minua varten? Pelkään, että jumiudun jonkun kelpo herran kanssa suhteeseen, ja tajuan, etten olekaan yhtä onnellinen kuin olin sinkkuna. Tai sitten että tajuan joskus myöhemmin sinkkuelämää vietettyäni, ettei yksinäisyys olekaan mun juttu.
Aika tyhmä kysymys, mutta mitä tehdä? Kenelläkään kokemuksia/pohdintoja aiheesta?
Aika tyhmä kysymys, mutta mitä tehdä? Kenelläkään kokemuksia/pohdintoja aiheesta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei vain 12 4! Itse kärsin sinkkuudesta joka helvetin päivä. Kaipaan parisuhdetta, rakkautta, läheisyyttä, yhdessäoloa mutta nyt ei ole markkinat minua varten. Parempia aikoja odotellessa sillä ihminen muokkaantuu ja tottuu elämäntapaansa ja siitä on vaikea muuttaa muuta kuin oikean ihmisen ilmaantuessa elämään. Sitä odotellessa mutta ei varsinaisesti etsiessä.
"Olen miettinyt seurustelun aloittamista, mutta se arvelluttaa toisaalta, koska nautin tämänhetkisestä sinkkudestanikin"
Vain nainen voi sanoa noin. Miehet eivät tuosta vain voi aloittaa seurustelua, vaan naisen löytäminen ja iskeminen on monelle todella ison työn takana.
PS. Kuinka monen miehen nussima olet?
En ole sinkku, sori, mutta pölähdin tänne lukemaan teidänkin juttujanne.
Sulle vastaukseni on, että minä kamppasin muinoin miehen, jonka koin olevan liian ujo tekemään itse aloitetta. Hän oli silloin 21-vee ja hyvin passiivinen. Törmättiin festareilla, jonne hän oli tullut yksin ja minä isossa jengissä. Loiskutin vahingossa kaljani hänen paidalleen ja siitä se koko rytäkkä alkoi. ;D
En olisi kuunaan uskonut, miten miellyttävä kaveri hän on, miten hänen hiljainen persoonansa kiihotti minua ja miten meidän luonteemme sopivat yhteen. Mutta niin vaan oli, ja nyt siitä törmäilystä on yli 10 vuotta aikaa ja me ollaan yhtä kuin onnellinen perhe.
Niin että, ei se ole aina sinusta kiinni, millainen sun tulevaisuutesi tulee olemaan.
Jos kohdallesi sattuu esim. yhtä aktiivinen ja miehennälkäinen tyttö kuin mitä itse olin, se on menoa. :)
You never know what tomorrow brings…
Ai hiljainen persoonakin voi kiinnostaa ja jopa kiihottaa naista. Hämmästyttävää.
Olenpa päässyt helpolla, kun ei ole tarvinnut miettiä seurustelun aloittamista 34 vuotisen elämäni aikana.
Ei ikuisena sinkkuna elämisessä mitään väärää ole. Aluksi saattaa olla pitkää pelkoa tai jopa vihaa sinkkuna olosta, mutta viimeistään muutaman vuoden kuluttua löydät sisäisen mielenrauhasi ja pystyt täysin nauttimaan sinkkuna ja jopa selibaatissa elämisestä, tämä on täysin normaalijuttu ainakin miehelle.