Olen 20-vuotias nuori nainen ja seurustellut mieheni kanssa kolme vuotta. Yhdessä olemme asuneet kaksi vuotta. Emme ole uskovaisia ja elämme hyvinkin "syntistä" nuoren parin elämää; Katsomme telkkaria, kuuntelemme musiikkia, minä meikkaan, juomme alkoholia, käymme baareissa, harrastamme paljon seksiä yms. Minua on alkanut kuitenkin häiritsemään jokseenkin vanhoillinen ajatusmaailmani avioliiton suhteen, jota taas mieheni ei omaa ollenkaan.
Ensinnäkin, olen jo teini-iästä asti halunnut paljon lapsia. Haluaisin ainakin viisi! Mieheni taas haluaisi vain yhden ja kaksi on hänen ehdoton maksiminsa. Emme siis ole vielä hankkimassa lapsia, kun opiskelutkin alkavat vasta syksyllä, mutta lapsista on kuitenkin jo keskusteltu. Minua vaivaa kokoaikainen vauvakuume ja palan halusta saada olla äiti. Tätä on jatkunut jo yli vuoden. Toisekseen, minä haluaisin naimisiin mahdollisimman pian. Kahden vuoden päästä olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja olemme jo alustavasti sopineet, että viisivuotispäivämme olisi myös hääpäivämme. Mieheni mielestä meidän ei kuitenkaan tarvitsisi vielä silloinkaan mennä naimisiin, kun minä taas odotan sitä, kuin kuuta nousevaa.
Avioliittoelämältä unelmoin sitä, ettei minun tarvitsisi käydä ollenkaan töissä, vaan olisin kotona lasten kanssa. Mies saisi käydä töissä ja hoitaa perheen elättämisen. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi tehdä töitä tai siitä, että haluaisin vain laiskotella kotona. Kyse on siitä, että saisin hoitaa kotityöt kokonaan yksin ja ruoka olisi aina valmiina pöydässä, kun mies ja lapset tulisivat töistä ja koulusta. Olen aina rakastanut siivousta ja kodinhoitoa ja kesätyötkin olen aina tehnyt siivousfirmoille. Olen suorastaan kateellinen entisille yläasteen (lestadiolaisille) luokkakavereilleni, jotka tulevat joskus kaupassa vastaan. Heillä saattaa olla jo kaksikin lasta ja he ovat kaikki jo naimisissa. On kodit ja rakastavat miehet, jotka tuovat ruoan pöytään. Naiset hoitavat lapsia kotona ja tekevät kotityöt. Sellaisesta minäkin unelmoin! Olen jo vakavasti miettinyt kääntyisinkö lestadiolaiseksi, mutta en voisi jättää telkkaria, musiikkia, meikkausta, SEKSIÄ yms. Haluaisin siis vain tuon vanhoillisen avioliiton mallin elämäämme ilman, että pitäisi luopua mistään.
Olen yhdesti ottanut tämän unelmani puheeksi mieheni kanssa ja mieheni luuli sitä vitsiksi. Se keskustelu jäikin sitten siihen, enkä ole sen jälkeen tästä asiasta hänelle puhunut. Kysymykseni tulikin jo tuossa otsikossa: Miksi unelmoin vanhoillisesta avioliitosta?! Tämä saattaa ehkä olla väärä palsta asialle, mutta löytyykö kohtalotovereita?
Ensinnäkin, olen jo teini-iästä asti halunnut paljon lapsia. Haluaisin ainakin viisi! Mieheni taas haluaisi vain yhden ja kaksi on hänen ehdoton maksiminsa. Emme siis ole vielä hankkimassa lapsia, kun opiskelutkin alkavat vasta syksyllä, mutta lapsista on kuitenkin jo keskusteltu. Minua vaivaa kokoaikainen vauvakuume ja palan halusta saada olla äiti. Tätä on jatkunut jo yli vuoden. Toisekseen, minä haluaisin naimisiin mahdollisimman pian. Kahden vuoden päästä olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja olemme jo alustavasti sopineet, että viisivuotispäivämme olisi myös hääpäivämme. Mieheni mielestä meidän ei kuitenkaan tarvitsisi vielä silloinkaan mennä naimisiin, kun minä taas odotan sitä, kuin kuuta nousevaa.
Avioliittoelämältä unelmoin sitä, ettei minun tarvitsisi käydä ollenkaan töissä, vaan olisin kotona lasten kanssa. Mies saisi käydä töissä ja hoitaa perheen elättämisen. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi tehdä töitä tai siitä, että haluaisin vain laiskotella kotona. Kyse on siitä, että saisin hoitaa kotityöt kokonaan yksin ja ruoka olisi aina valmiina pöydässä, kun mies ja lapset tulisivat töistä ja koulusta. Olen aina rakastanut siivousta ja kodinhoitoa ja kesätyötkin olen aina tehnyt siivousfirmoille. Olen suorastaan kateellinen entisille yläasteen (lestadiolaisille) luokkakavereilleni, jotka tulevat joskus kaupassa vastaan. Heillä saattaa olla jo kaksikin lasta ja he ovat kaikki jo naimisissa. On kodit ja rakastavat miehet, jotka tuovat ruoan pöytään. Naiset hoitavat lapsia kotona ja tekevät kotityöt. Sellaisesta minäkin unelmoin! Olen jo vakavasti miettinyt kääntyisinkö lestadiolaiseksi, mutta en voisi jättää telkkaria, musiikkia, meikkausta, SEKSIÄ yms. Haluaisin siis vain tuon vanhoillisen avioliiton mallin elämäämme ilman, että pitäisi luopua mistään.
Olen yhdesti ottanut tämän unelmani puheeksi mieheni kanssa ja mieheni luuli sitä vitsiksi. Se keskustelu jäikin sitten siihen, enkä ole sen jälkeen tästä asiasta hänelle puhunut. Kysymykseni tulikin jo tuossa otsikossa: Miksi unelmoin vanhoillisesta avioliitosta?! Tämä saattaa ehkä olla väärä palsta asialle, mutta löytyykö kohtalotovereita?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saat päättää omista unelmistasi. Meillä on aika lailla tuollainen perhe. Mutta miehen pitäisi olla mukana juonessa. Valitettavasti ei tunnu siltä, että unelmasi toteutuvat nykyisen miehesi kanssa.
Lisäksi, kun lähdet tekemään lapsia, huomaat, että elämä ei voi mennä sinun ehdoillasi. Lasten hyvinvointi menee vanhempien hyvinvoinnin edelle. Jo yksikin lapsi on kapula parisuhteen rattaissa, viidestä puhumattakaan. Eli vaikka saisit haluamasi, tuloksena voi olla paljon haasteita ja surua. En halua maalata piruja seinille, mutta mitä teet, jos miehesi on uskoton ja sinulla on viiden lapsen katras eikä työpaikkaa?
Sinulle saattaisi sopia paremmin jonkun muun maalainen mies kuin suomalainen, esim. jostakin katolisesta maasta tuleva (esim. puolalainen tai saksalainen). Ajatuksesi ovat ihan OK, mutta miehesi pää ei ehkä käänny hyvällä eikä pahalla. Pidä tuo viidessä vuodessa avioituminen omana tahtotilanasi. Jos ei mies ole suostuvainen, etsi paremmin ymmärtävä mies. Yksi-kaksi lasta on aika vähän, en ole siihen itsekään tyytynyt. Hanki ammatti ensin kuitenkin, ja siivoushan sujuu myös, että et ole "kädetön" jos joudutkin yhtäkkiä monen yksinhuoltajaksi.
Älä hukkaa aikaa nykyisen kumppanisi kanssa.
Esille ottamasi asiat ovat pitemmäsä parisuhteessa avaintekijöitä enkä usko miehesi asenteen pohjimmiltaan muuttuvan vaikka hän sellaista väittäisikin.
Perhe-elämä, vastuu kaikinpuolisesta turvallisuudesta olivat meidän asenteissamme täysin samanlaisia.
Muiden käytännön asioiden lisäksi.
Kuitenkin perheemme rajoittui kahteen lapseen vaikka olimme puhuneet 3 - 4:n hankkimisesta.
Lyhyellä ikäerolla kaksi joista toinen oli levoton kuin olisi ollut kusiaisia housuissa, kypsytti vaimoni.
Myöhemmin hän on todennut sen hankalan vaiheen olleen kuitenkin varsin lyhyt.
Ennen lasten hankkimista elimme kahdestaan 3-vuotta.
Matkustelimme, vietimme vilkasta sosiaalista elämää ja ennen kaikkea, halusin varmistua ettemme hanki lapsia riitaiseen perheeseen.
Oikeastaan olet tyypillinen nuori nainen, jolla on pesänrakennusvietti ja vauvakuume yhtä aikaa. En ole varma, oletko itse rakastunut tuohon poikaystävään, vai onko hän vain sopivasti oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ette te ainakaan yhteen sovi, näin päällisin puolin arvioituna. Sinulla on tietenkin pelko, että jos tuo mies tuosta häviää, niin mistä löydät siihen hätään uuden miehen, joka olisi aviomiesmateriaalia.
Suomalainen yhteiskunta ei suosi kotirouva-elintapaa, joten miehen täytyy olla valmis uhraamaan kaiken suurperheensä elättääkseen. Tavallinen nuori mies ei siihen yleensä suostu, kyllä tämä useimmiten haluaa pitää hulppeat taskurahat vähintään omaan elektroníikkaan, urheiluharrastuksiin ja baritiskille. Siinä ei auta muu kuin ajaa vaimo ansiotyhön.
Pesänrakennusvietiltä vaikuttaa. Kantani on, että aikuisen pitää kyetä huolehtimaan itsestään. Elämässä tulee yllätyksiä, eikä yhtään haittaa, jos nyt nuorena hankit itsellesi koulutuksen ja jonkin verran työkokemustakin.
Kirjoituksesi on hyvin idealistinen. Unelmia saa olla, mutta ripaus realismia tekisi hyvää. Itse haaveilin neljästä lapsesta, miehelle olisi yksikin riittänyt. Olemme onnekkaita, että meillä on elävät ja terveet lapset, yhden meinasimme menettää jo ennen syntymäänsä. Äitiys paljasti itsestäni uusia puolia, niin hyvässä kuin pahassa. Vanhemmuus tarkoittaa vuosikausien vastuuta. Silti, jos alat äidiksi nuorena, sinulle jäänee vielä hyvinkin työvuosia lasten aikuistumisen jälkeen - mitä sitten ajattelit tehdä?
Lapsiperheen elättäminen yhden ihmisen tuloilla voi olla pidemmän päälle rankkaa. Se vaatii molemmilta puolisoilta samankaltaisen näkemyksen ja usein kykyä tyytyä taloudellisesti niukkaan elämään. Olen itse monilapsisesta perheestä ja sitä mieltä, että kaikkea ei todellakaan mitata rahassa, mutta kyllä raha monessa asiassa auttaa. Vanhempien vastuu ei ole kevyt kantaa. Yhden ihmisen tuloilla eläminen vaatii tältä työssäkäyvältä usein aika paljon. Elämä ei aina ole kovin idyllistä, jos täytyy miettiä rahojen riittämistä tai tehdä valintoja ylitöiden ja perhe-elämän välillä.
Ja sille rakastavalle miehelle voi tapahtua jotakin. Etenkin, jos perheessä on lapsia, kannattaa suunnitella taloudellinen puoli tarkkaan.
Haaveilet kotihengettären roolista, mutta ota huomioon, että muiden perheenjäsenten toiveet eivät välttämättä osu yksiin sinun toiveidesi kanssa. Entä, jos mies haluaisikin pitää hoitovapaata?
Syyt, miksi haaveilet vanhoillisesta liitosta, sinun on selvitettävä itse. Olet ehkä hoivaajatyyppiä, mikä sinänsä ei ole huono asia. Mutta hiukan kuulostaa siltä, että aristelet ottaa vastuuta itsestäsi ja haluat valita helpomman, turvallisemman vaihtoehdon, jossa ei itse tarvitse tehdä vaikeita päätöksiä? Tunnut haluavan selkeät raamit ja roolit, mutta ei avioliitto ja perhe-elämä aina silkkaa auvoa ole.