Hei,
olen tapaillut tässä erästä neitoa nyt viitisen kuukautta. Alusta asti on sinänsä ollut selvää, että vain tapaillaan, mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että minä haluan enemmä ja etten saa häneltä niin paljoa kuin haluaisin.
Tähän asti kaikki on sujunut kuin rasvattu: olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä, olleet kaikesta avoimia toisillemme, olleet riitelemättä ja arkisetkin asiat ovat menneet todella sujuvasti. Suhteessamme ei ole ollut ongelmia. Olemme vaihtaneet avaimet keskenään ja vietämme miltei kaikki yöt yhdessä.
Keskustelin eilen "tyttöystäväni" kanssa asiasta ja hän kertoi seuraavaa. Välittää minusta edelleen paljon ja haluaa jatkaa tapaamista, mutta ilman "seurustelun" leimaa. Se kun muuttaa suhteen liian vakavaksi ja menee silloin kuulemma vaikeaksi. Hänellä kun on 2 erittäin huonoa suhdetta pohjalla ja perustelee sitoutumiskammoaan sillä. Hän haluaisi vihdoin elää, kun ollut 10v suhteessa. Silti meillä on hiljainen sopimus siitä, että olemme vain toistemme kanssa.
Tilanne on aika jännä. Itsehän tässä luultavasti häviän, koska välitän hänestä ehkä enemmän kuin hän minusta. Ainakin siltä tuntuu tällä hetkellä. Kysynkin mielipidettä teiltä hyvä lukijat, että onko kanattavaa roikkua tämmösessä suhteessa, jossa sinänsä mikään ei ole vikana, mutta pieni epävarmuus kuitenkin tulevasta, koska seurustelun leimaa ei ole annettu? Onko kellään samanlaisia kokemuksia. Miksi suhde on muuttunut?
olen tapaillut tässä erästä neitoa nyt viitisen kuukautta. Alusta asti on sinänsä ollut selvää, että vain tapaillaan, mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että minä haluan enemmä ja etten saa häneltä niin paljoa kuin haluaisin.
Tähän asti kaikki on sujunut kuin rasvattu: olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä, olleet kaikesta avoimia toisillemme, olleet riitelemättä ja arkisetkin asiat ovat menneet todella sujuvasti. Suhteessamme ei ole ollut ongelmia. Olemme vaihtaneet avaimet keskenään ja vietämme miltei kaikki yöt yhdessä.
Keskustelin eilen "tyttöystäväni" kanssa asiasta ja hän kertoi seuraavaa. Välittää minusta edelleen paljon ja haluaa jatkaa tapaamista, mutta ilman "seurustelun" leimaa. Se kun muuttaa suhteen liian vakavaksi ja menee silloin kuulemma vaikeaksi. Hänellä kun on 2 erittäin huonoa suhdetta pohjalla ja perustelee sitoutumiskammoaan sillä. Hän haluaisi vihdoin elää, kun ollut 10v suhteessa. Silti meillä on hiljainen sopimus siitä, että olemme vain toistemme kanssa.
Tilanne on aika jännä. Itsehän tässä luultavasti häviän, koska välitän hänestä ehkä enemmän kuin hän minusta. Ainakin siltä tuntuu tällä hetkellä. Kysynkin mielipidettä teiltä hyvä lukijat, että onko kanattavaa roikkua tämmösessä suhteessa, jossa sinänsä mikään ei ole vikana, mutta pieni epävarmuus kuitenkin tulevasta, koska seurustelun leimaa ei ole annettu? Onko kellään samanlaisia kokemuksia. Miksi suhde on muuttunut?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Anna tyttöystävän nyt aikansa luulla että seurustelu tarkoittaa vapauden menetystä ja asioiden hankalaksi menoa..
samoin sinulla on oikeus kuvitella että elämä on epävarmaa, ilman seurustelun leimaa.
Todelisuudessa mistä tahansa parisuhteesta tai jopa avioliitosta voi erota milloinhyvänsä, joten käytännön merkitystä noilla sanamuodoílla ei ole.
Kannattaa sopia kuitenkin ääneenkin se, onko suhteessa oikeus tapailla muita.
Olette molemmat omalla tavallanne väärässä, heijastelette vain omia tänhetkisiä tunteitanne ja puheet on mitä sattuu.
Tytöystäväsi voi mahdollisesti myös yrittää tuota keinoa siksi, että välittää susta eikä halua menettää sua siksi että on jokin typerä seurustelu joka muuttaa hänen ajattelutapaansa liikaa ja vaikuttaa. Ymmärrän kyllä että seurustelun leima tuntuu rankalta myllynkiveltä kaulassa, jos on jotain äijää/äijiä kattellut 10 v nii vähemmästäkin menee hermot
Ja naiselle se on todellakin vapauden menetys että seurustelee, miehelle ei niinkään. Siksi mies on monesti innokas laittamaan seurustelun leiman, hän ei menetä siinä mitään, ainoastaan saa.
Nainen oikeasti menettää sen vapautensa. En tiedä mistä se johtuu.
Vaikka mies ei olisi edes mustis tai ei komentelisi.
Kiitos vastauksestasi (in relations)
Jos annan hänen luulla niin, niin silloinhan hän ottaa mitä todennäköisemmin hatkat ja antaa tän olla. Itse kun en kuitenkaan halua ahdistaa häntä liikaa. Tuntui eilen nimittäin, että asioista keskustelu ehkä vähän ahdistaa häntä liikaa, koska se tuo nuo vanhat suhteet mieleen. Vai mihin pyrit tuolla kommentillasi? Mitä hyötyä on hänen antaa luulla niin? Niin ja olemme kyllä sopineet jo pitkän aikaa sitten, ettei muita tapailla.
Siis luulemisella tarkoitan, että tyttöystäväsi nyt luulee selvästi että seurustelu luo ne paineet. Hän tulee nyt iloiseksi vain luullessaan, että olette yhdessä muta se ei ole seurustelua.
Hän ei tajua seurustelevansa. Mun mielestä seurustelu on sitä, että ollaan romanttisessa mielessä yhdessä, ja on sovittu ettei tapailla muita.
Eli jos ajattelee, niin jos hän haluaisi muuttaa tilannetta, niin hän joutuisi "eroamaan" susta ensin, koska muuten esim muiden kanssa oleminen olisi niinsanottua Pettämistä.
Ilman seurustelua ei ole pettämistäkään , mutta silti olette sopineet ettei muita...Eli tyttöystäväsi seurustelee sun kanssa kuitenkin parhaillaan, hän ei vaan ilmeisesti tajua sitä? Vai onko tää seurustelun määritelmä ihan mun omaa keksintöä, että seurustelu on sitä että on sovittu ollaan yhdessä, ei tapailla muita miehiä/naisia romanttisessa mielessä eikä mennä heidän kanssa sänkyyn tms.
Joko hän aidosti luulee, ettei tuo ole vielä seurustelua, tai sitten hän keksii ihan kummia.
Itse en voisi kuvitella, että olisin tavannut miehen ja sopinut ettei tavata muita..niin vielä selittäisin jotain että "joo mutta ei sitten seurustella"..Siis täh?
Puhuisin tapailusta ainoastaan siinä vaiheessa, kun on vielä tilaisuus tapailla muita, ei olla tilivelvollisia esim tulevaisuudensuunnitelmista..
"Silti meillä on hiljainen sopimus siitä, että olemme vain toistemme kanssa."
Nyt en tajua, oliko se sopimus hiljainen, eli molemmat tai toinen olettaa..
vai oliko se ääneen sanottu?
Jos se on vain hiljainen, niin voi olla että tyttöystävälläsi on vielä elämässään henkilöitä, jolle /joille hän ei halua näyttäytyä seurustelevana henkilönä.
Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että hän olisi kenenkään kanssa alkamassa olemaan, vaan sitä että ei jaksa esim päivittää facebookkiin "parisuhteessa" eikä halua tehdä julkista numeroa asiasta..haluaa pitää vaihtoehdot auki joka suuntaan. Voisin kuvitella että tämä olisi itselläni syy, miksi haluaisin olla nimenomaan seurustelematta. Haluaa olla vapaa, se voi merkitä itselle jotain , tai sosiaalisesti jotain.
En päässyt enää muokkamaan aloitusta, mutta ollaan puhuttu ihan kasvokkain siitä, että ei tapailtaisi muita ja että romanttinen suhde toisen kanssa ei kummastakaan tuntuisi kivalta. Molempien henkilöiden lähipiiri kyllä tietää meistä, mutta jotenkin tuo virallistaminen häntä ahdistaa. Monia syitä siihen varmasti miksi. Hänen sanoin suhde on nyt hyvä kun kaikki on on, mutta "virallinen" leima muuttaisi kaiken, koska on sen jälkeen tilivelvollinen tekemisistään eikä ole enää "vapaa". En nyt haluisi ahdistaa häntä kulmaan.
Mitä väliä minkä otsikon alla olette, kyse on vain ja ainoastaan siitä rakastatteko toisianne.
totta tuokin. Se ehkä vielä aikasta tosin tällaisessa nuoressa rakkaudessa.
ihmisten ois hyvä vakauttaa ittensä ennenkun alkaa mihinkään suhteisiin. Sä duud olet vain kesto laastari ja laastarit otetaan irti. Kun nainen ei taho mitään vakavampaa se tarkottaa sitä että se meinaa lemppaa sut kun saa ittensä kasaan; laatarin irrotus yleensä kirpasee, mutta vähemmän kun kärsiä haavasta.
Hiljaisilla sopimuksilla huijaat vain ittees, vai onks teil telepaattinen yhteys? Tosin en usko että on.
No siis ollaan sovittu ettei tapailla muita, ilmaisin itseni väärin tuossa aloituksessa. Oot siis sitä mieltä, että pitäis itse lähteä menemään suhteesta, vaikka kirpasee. Kerrankin nimitätin mimmi, jonka kanssa kaikki skulaa todella hyvin - paitsi yhteinen tulevaisuus tosiaan vähän hämärn peitossa.
Tietty kyseessä on seurustelusuhde, jos kuviossa on seksiä säännöllisesti, läheisyyttä ja yhdessä oleskelua tiuhaan.
Avoliitto on askel vakavampaan suhteeseen. Siinä vaiheessa voi alkaa ahdistamaan suhteen "virallistuminen" sukulaisten osalta. Vaikka kaikki kulissit on huonoja. Matala profiili on hyvä pitää ja elää ilman paineita, kuten "seurustelusuhteessa."
Avioliittoa ja omaisuutta sopii murehtia ikääntyessä ja vasta jos suhde on kestänyt ne huonotkin ajat vuosien saatossa.
Näin mäkin näkisin, että on suhde, koska asioista sovittu. Jotenkin kuitenkin vaikuttaa, siltä tai pelkään ettei kuitenkaan tarpeeksi olla. Sen jälkeen kun asiasta nimittäin mainitsin niin jotenkin tuntuu, kuin olisin mennyt pilaamaan sen, mikä aiemmin oli hyvin.
Itse tapailusuhteesta kärsivänä, sanoisin että anna toiselle aikaa. Rauhoita tilanne antamalla toisen pitää vapaudentunteensa. Sitoutumiskammo on hankala asia käsitellä. Pienikin painostus voi karkottaa toisen. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka usein on oikesti kyse kammosta/pelosta ja kuinka usein sitoutumiskammoiset ihmiset ovat vain itsekeskeisiä. Haluavat säilyttää täyden itsenäisyyden ja ottaa toisesta ihmisestä vain hyödyn antaen hyvin vähän takaisinpäin.
Kun alkaa tuntumaan ettet enää kestä sellaista suhdetta jossa ei voi keskustella yhteisestä tulevaisuudesta, kerro se hänelle. Mutta ole silloin valmis myös menettämään hänet. Kun kerran olette sopineet uskollisuudesta, voit mielestäni olla yhtä rauhallisella mielellä kuin olisit normi parisuhteessakin. Yhtään sen helpompaa tai vaikeampaa ei toisen pettäminen ole kummassakaan. Minä joudun elämään sen kanssa että molemmilla on oikeus olla kenen kanssa lystää, kuitenkaan kumpikaan ei ole toistaiseksi halunnut muita. Ja niin se on, että jos toinen päättää jotain muuta naista tapailla, minä jättäydyn sivuun. En aio ruveta jonon jatkoksi. Rakkaus pitää minua kiinni tässä miehessä vaikka toinen ei anna piiruakaan periksi suhteen laadun kanssa. Mikä pitää sinua kiinni naisessa.. kiintymys, seksi, yksinjäämisen pelko vai sittenkin orastava rakkaus..
Kiitos rohkaisevasta vastauksesta. Joo, oon nyt tän meidän pienen keskustelun jälkeen antanu neidille tilaa, vaikka se itsestä tuntuukin pahalta, koska tuntuu, että toisen menettäisi. Neiti on nyt kanssa niin paljon töissä, että ei varmastikaan ehdi kauheasti miettiä meitä, joten olen antanut hänen ottaa yhteyttä kun tarvis. En halua nimittäin painostaa häntä, vaan normalisoida tilanteen ja palata tuohon edelliseen tilaan. Olen nimittäin huomannut, että nyt keskustelun jälkeen on vähän tunteet viilennyt, joten ehkä on parasta antaa hänelle aikaa, vaikka se tuntuukin pahalta.
Ollaanhan me sovittu, että ei muiden kanssa mitään tehdä, mutta niin kauan kuin ei seurustella, niin ei myöskään olla tilivelvollisia toisillemme. Näin olemme puhuneet. Molemmat siis tietävät, ettemme hyväksyisi toisen seikkailuita, joten se olisi sitten siinä, jos jompi kumpi tyrisi.
Mua naisessa pitää kiinni se, että hän on kerrankin luonteeltaan semmoinen nainen, joka minulle sopii. Hän on lisäksi muutenkin erittäin miellyttävä.
Naiseni aikaisemmista suhteista sen verran, että miehet ovat erittäin paljon laiminlyöneet häntä. Eivät viettäneet juurikaan aikaa hänen kanssa, eivät tehneet asioita hänen eteen ja pettivät useasti. Hän katsonut toimintaa useita vuosia ja nyt häntä hieman ahdistaa se/ei osaa ottaa vastaan sitä, mitä minulta saa, koska ensimmäistä kertää joku halua olla hänen kanssaan enemmän. Tekee hänen eteen vilpittömästi asioita.
Tähän asti tosiaan kyllä ollaan vietetty erittäin paljon aikaa yhdessä. Nukuttu ehkä 70% ajasta yhdessä yms, mutta nyt jussin jälkeen vähemmän, koska hänestä tuntuu, että haluaisin enemmän kuin mitä hänellä tarjota, joka ahdistaa häntä, koska joutuu täten olemaan mukamas tilivelvollinen tekemisistään eikä saisi olla "vapaa"!
Oon aina joskus miettinyt mitä tuo tarkottaa että toinen alkaa haluta enemmän. Miksi? Jos kaikki on hyvin, miksi se pitäisi saada huonoksi ja jos mikään ei ole rikki, miksi korjata sitä? Jaksoittain aina toinen välittää enemmän, mitä sitten? Itsekin tiedät, ettette tapaile kuitenkaan muita ja että välitätte toisistanne, mitä enempää te nyt tässä vaiheessa tarvitte? Miksi pitää olla seustelu-leimasin kun tietää asiat ilmankin...
Mitä hemmetin sitoutumisen sopimuksia te tarvitsette, jokainen tietää, että siinä vaiheessa kun toisesta välittää, ei muiden kanssa ole ja jos hän ei välittäisi, hän todennäköisesti olisi. Epävarmuutta on aina ja jotenkin ihmeellistä tuo, että sanot välittäväsi, kaikki on hyvin, mutta se ei jotenkin riitä: siitäkö sinä tulet sitten onnelliseksi, kun joku tavaa sinulle "NYT SEU-RUS-TEL-LAAN" ja sekö suhteen takaa? Moni on naimisiinkin mennyt eikä sekään ole taannut, mitä oikein haet ja miksi, se tässä mietityttää. Kyse on sinun epävarmuudestasi enemmän kuin tyttöystäväsi, hän tietää mitä haluaa, hän pitää sinusta kiinni, hän on ihan tyytyväinen. Sinä se olet häntä jättämässä, haluat sanoja tekojen sijaan, haluat just mitä haluat vaikka olet saanut jo kaiken.
Mitä sinä siis häviät, sitäkään en oikein ymmärrä. Jos olet ihmisen kanssa kenestä välität, saat ystävyyttä, seksiä ja olette yhdessä, mitä sinä noin tarkalleen ottaen häviät? Et sinä hänen ajatuksiaan ja tunteitaan tiedä, sinun kuuluu tietää omasi.
Haluat enemmän, niinkun naimisiin ja lapsia vai? Jos et, niin et halua tuon enempää, seurustelu on eniveis ihan tota samaa: ollaan yhdessä ja yhden ihmisen kanssa. Ehkä nykymaailman yhteenmuutto on alkanut ahdistaa, ihmiset kun luulee, että heti pitää muuttaa myös yhteen, vaikka ei tarvitsekaan.
Tyttöystäväsi outo käsitys taas on, että 10 vuoden suhde ei ole elämistä. Nyt hän haluaa siis elää, onko hän ollut kuollut aikaisemmin? Elämä on just sitä, ja jos hän on itse luopunut itsestään, harrastuksistaan ja ystävistään, se ei ole huonon suhteen vika vaan hänen oma valintansa. On hyvä että hän haluaa kasvaa itsenäisemmäksi, koska selkeästi hänellä on taipumusta riippumiseen.
Ei niitä huonoja suhteita ole pakko valita ja jos toinen kuristaa hengiltä, siitä voi kyllä lähteä ennen kun 10 vuotta tulee täyteen. Yhdenkään suhteen takia ei tarvitse luopua kaikesta omastaan, hyvässä suhteessa molemmat voivat olla oma itsensä.Hyvä että hän miettii näitä asioita mutta jos hänen suhtautumisensa on että parisuhteessa "kuolee", hänene pitää miettiä myös omaa asennettaan ja käsityksiään eikä syyttää muita omista valinnoistaan.
Hänen miehensä voi olla ollut paskapää, mutta hän itse on sen valinnut ja siihen jäänyt, hän itse on valinnut elämästään "luopua" eikä parisuhteen kuulu olla sellainen ettei siinä voi "elää".
Tuosta voitte kyllä keskustella eikä teidän kannatakaan seurustella, ennen kuin asia on selvä hänellekin.
Että miettikää mitä se parisuhde on ja mitä on vakava... Ja mitä on läheisriippuvuus ja omat valinnat.
Mutta muuten, mikä on ongelma. Eläkää ja antakaa toistenne elää. Vai onks kiire jonnekin?
Siis en mä tarvitse sitä leimaa, mutta jotenkin nyt elelen vaan pelkotiloissa, että menettäisin sen mikä meillä oli, kun menin vähän avautumaan asiasta.
Ehkä mä vaan odottelen nyt hetken ihan iisisti ja katon mihin tää virta vie. Toivottavasti jatkuu samanlaisena.
Munkin tekis mieli keskustella asioista ihan rakentavasti, mutta toinen ahdistuu heti, kun lähtee avaamaan asiaa enemmän. Mähän en häntä tosiaan halua mitenkään rajoittaa ja haluaisin hänenkin sen ymmärtävän.
Oon mies ja mulla oli tollanen suhde. Paitsi, että mä olin ton naisen paikalla. Oli huonoja kokemusia suhteesta, nii en halunnu sitoutua kunnolla. Siinä tais mennä pari viikkoa/kuukautta, että olin valmis. Suhde kesti kunnes nainen petti :}
mitäs sä vihjaat tolla? Olit valmis ja sinä aikana se oli käyny vierassa, vai sen jälkee? Miten sun naises toimi tossa tilanteessa, kun huomas, että et halua liikaa sitoutua?
Meillä siis sopimus (suuliinen), ettei tapailla muita, koska kumpikaan ei syrjähyppyä hyväksyisi.
"Silti meillä on hiljainen sopimus siitä, että olemme vain toistemme kanssa."
jos mitään ette ole oikeasti puhuneet, SINÄ LUULET, että olette vain toistenne kanssa! olettaa ei kannata, sillä yleensä ihmiset ajattelevat aikalailla ERILAILLA asioista, et voi mitenkään olettaa, että toinen automaattisesti on samaa mieltä sinun kanssasi asiasta!
teidän nyt muutenkin kannattaisi jutella asiat selviksi, että mitä odotatte toisiltanne ja suhteeltanne. sillä eihän seurustelu poissulje sinun omaa elämääsi, kyllä sinä voit mennä kavereittesi kanssa yms ihan normaalisti vaikka olisitkin suhteessa, tämä sinun kannattaisi tehdä toiselle selväksi, että suhde EI VIE ELÄMÄSTÄSI MITÄÄN POIS (paitsi random panot) VAAN TUO LISÄÄ SISÄLTÖÄ ELÄMÄÄSI (kumppanin muodossa)!
jos taas toinen haluaa haihatella ja käydä vapaasti panemassa ketä huvittaa, niin eihän tällöin sinun kanssasi halua olla. tällöin olet pelkkä laastari! näyttää vähän roikkuvalta tapaukselta tämä ihminen, kun ei ole vielä entisiäkään eroja käsitellyt kunnolla pois alta ja nyt styylaa jo sinun kanssasi....
Käytännössähän te seurustelette jo, ihan riippumatta siitä, sanotaanko se ääneen vai ei. Et voi juuri vaikuttaa siihen, mitä tyttöystäväsi päässä tapahtuu. Anna hänelle aikaa, älä painosta, mutta älä myöskään unohda itseäsi. Sulla on oikeus kertoa rehellisesti, miltä susta tuntuu ja mitä sä haluat. Jos sen takia menetät tytön, se on kurjaa, mutta ei sekään ole reilua kumpaakaan kohtaan, että esität olevasi jotain muuta kuin mitä olet.
Olin kai sitten nuorena sitoutumiskammoinen, mutta en sanoisi sitä itsekeskeisyydeksi, päinvastoin. Koin syyllisyyttä siitä, ettei mulla mielestäni ollut antaa tarpeeksi takaisin kaikesta siitä hyvästä, jonka sain. Mies oli varma, että haluaa viettää loppuelämänsä kanssa, ja ahdisti, kun en vain voinut luvata samaa.
Rakkaus ei ollut mulle mikään kevyt sana. Tunsin kyllä rakastavani, mutta pelkäsin, ettei se riitä, enkä halunnut miehen laskevan niin paljon mun varaan. Tuntui, että olisin sitten vastuussa hänenkin tulevaisuudestaan. Jossain vaiheessa yritettiin olla erossa, mutta ei siitäkään mitään tullut. Minun onnekseni mies jaksoi odottaa päätöstäni. Siinä ollaan pysytty yli 20 vuotta.
Kiitos tästä vastauksesta. Tää antoi toivoa. Pitänee pitää vaan fiilikset kurissa ja antaa ajan näyttää :) Tuli hyvä fiilis.
En mäkää ehkä viel 5kk pohjalta ole naimisiin menossa ja loppuelämää viettämässä, mutta kuitenkin hyvin vakavissani hänen kanssaan.
Hienoa, että teillä mies kesti!!!
Itse en tuollaiseen ruljanssiin lähtisi, varsinkaan jos haluan olla itselleni rehellinen ja tavoitella sellaista suhdetta jonka haluan ja olen ansainnut. Pidemmän päälle tuo ei vain toimi! Tällaiset "sitoutumiskammoiset" ihmiset ovat juuri niitä, joita en ikinä ole edes ajatellut sillä silmällä, homma kurahtaa kuitenkin jossain vaiheessa siihen, että toista ahdistaa, on liian aikaista, on sitä on tätä jne. Hän ei selvästikään välitä sinusta tarpeeksi "virallistaakseen" suhteenne! Ei seurustelun myöntäminen ääneen muille ja itselleen mitään muuta! Hän ei vain halua sitoutua sinuun samalla tavalla kuin sinä häneen. Sinä teet nyt päätöksen kestätkö tilanteen ja epävarmuuden vai lähdetkö tavoittelemaan sitä mitä haluat ja etsit naisen joka on valmis sitoutumaan sinuun 100%. Ja mitä tuohon teidän seurusteluajan pituuteen tulee, niin tuossa vaiheessa minulle ja miehelleni oli jo aivan päivän selvää, että menemme naimisiin ja haluamme olla yhdessä ikuisesti. En tietystikään sano, että näin kaikilla pitäisi olla, mutta oikean ihmisen eteen sattuessa palaset vaan loksahtavat kohdalleen! Emmekä todellakaan hätäilleet suhteessamme, vaan menimme naimisiin vasta viime kesänä 6 v. avoliiton jälkeen :)
Tässä nyt on muutama erilainen mielipide annettu. Mä oon päättänyt nyt vähän aikaa kattella, mitä tapahtuu.