Olimme vielä pari kuukautta sitten mieheni kanssa molemmat kokopäivätöissä ja tienasimme kumpikin n. 2000e/kk. Siitä kun otti pois silloisen vuokramme (670e) ja laskumme, jäi n.4000 eurosta aika paljon rahaa kahden ihmisen talouteen. Olemme siis tottuneet elämään aika leveästi. Nyt toukokuun alussa muutimme kuitenkin pohjoisesta etelään opiskelupaikkojen perässä. Pääsimme molemmat toivomaamme korkeakouluun ja syksyllä alkaa sitten opinnot.
Tilanne on nyt kuitenkin sellainen, että jäimme molemmat työttömiksi muuttaessamme uuteen kotikaupunkiimme. Tottakai haimme töitä täältä jo ennen, kuin olimme edes muuttaneet, mutta se osoittautui vaikeaksi, koska emme päässeet työhaastatteluihin 600 kilometrin välimatkan takia. Niimpä olimme siis molemmat työttömiä, kun tänne muutimme - ja olemme edelleen.
Minä kyllä pääsin aika heti töihin feissariksi, mutta sain sieltä jo kahden viikon jälkeen potkut, koska en saanut tarpeeksi lahjoittajia. Sen jälkeen en minä, eikä miehenikään ole saanut töitä mistään, vaikka haettu on ja haastatteluissakin käyty. Tällä hetkellä töiden saantia estää muutenkin se, että kumpikaan meistä ei voi tehdä niitä enää, kuin 1,5kk ajan. Opinnot alkavat elokuussa, joten sen jälkeen ei töitä ole mahdollisuutta tehdä - ainakaan kokopäiväisesti. Eikä kukaan työnantaja halua palkata ketään niin lyhyeksi aikaa.
Ja tästä pohjustuksesta pääsenkin sitten ihan asiaan. Eli siis todellakin, olemme nyt virallisesti köyhiä. Emme saa mitään tukia (vielä). Olemme hakeneet Kelalta yleistä asumistukea ja mieheni on hakenut työmarkkinatukea. Kumpaakaan ei ole vielä kuulunut, eikä näkynyt. Tukia on haettu jo toukokuun alussa, eli melkein 2kk sitten! Kelalta ja työkkäristä on tullut vain pari kirjettä, jossa he vaativat lisää liitteitä jo toimitettujen lisäksi. Se on hidastanut asian käsittelyä. Nyt alkaa taas olla kulunut se surullisen kuuluisa kaksi viikkoa, joten rahojen pitäisi kyllä alkaa jo tulla tilillemme, mutta eipä vain näy!
Meillä on ollut viimeksi rahaa toukokuussa. Toukokuun viimeinen päivä tuli palkka sieltä feissarin työstä, joka oli kahdelta viikolta vain 490e lomarahat. Ja tuosta siis vielä verotkin pois. Meillä on kesäkuun vuokra maksamatta ja heinäkuun vuokra alkaa painaa jo päälle. Tilannetta ei helpota se, että vuokramme on huikeat 790e. Lisäksi meillä on puhelinlaskut, nettilasku ja sähkölasku maksamatta. Meillä kummallakaan ei ole mitään maksuhäiriömerkintöjä ja luottotiedot ovat ehdottoman kunnossa. Kuinka äkkiä nuo menevät jos ei maksa laskujaan ajoissa? Meillä ei ole sellaisesta kokemusta.
Toinen ongelma on ruoka. Kerroin alussa, että olemme tottuneet elämään aika leveästi ja tämä näkyy kauppakassissakin. Emme osaa ostaa halpoja ruokia, vaan ostamme samanlaisia ruokia, mitä ennenkin. Eli siis pihvejä, leikkeleitä, hedelmiä, jogurttia, juustoja (siis esim. homejuustoja), limukkaa, kaljaa, siidereitä, voita, majoneeseja, perunaa, uunituoreita leipiä, leivoksia... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Suomeksi sanottuna siis elämme yli varjoemme. Meillä menee helposti yhdellä kauppareissulla 100e, koska emme suosi ns. "halpistuotteita", vaan ostamme niitä merkillä varustettuja. Emmekä siis ole päässeet tästä "tavasta" eroon, vaikka rahaa ei olisikaan.
Olemme nyt siskolleni velkaa 300e, äidilleni 130e ja mieheni äidille 90e. Olemme lainanneet nuo rahat tämän kesäkuun aikana kulujamme kattamaan. Lisäksi meillä on tosiaan maksettavana kahden kuun vuokrat (yhteensä 1580e) ja laskut, joiden maksuaika alkaa kovaa vauhtia umpeutua. Tällä hetkellä tililläni on 60 senttiä ja mieheni tilillä 80 senttiä. Nyt alan vasta ymmärtämään OIKEASTI, mitä tämä köyhyys on ja miten ihminen joutuu velkakierteeseen. Aina ennen olen sitä ihmetellyt ja voivotellut, että miten muka jollekin voi käydä niin. Ei ihme, että päättäjätkään eivät älyä mistään mitään, kun eivät varmasti itse ole tällaista ikinä edes kokeneet!
Toivon vain koko ajan, että elokuu tulisi äkkiä ja opinnot alkaisivat. Silloin saisi Kelaltakin opintotukea opintolainaa 800e kuukaudessa. Se olisi luksusta verrattuna tähän hetkeen. Tilanne on todella masentava. Emme osaa elää "köyhän elämää" ja olemme kohta niin pahoissa veloissa, etten uskalla edes ajatella. Ei ole edes tietoa, milloin saamme seuraavan kerran rahaa... APUA!!!!!!!

Vastaukset 16
Vanhimmat
Joo ja säästöön ei sitten jäänyt ilmeisesti latiakaan??Kyllä te selviitte,opetelkaa tekee edukasta safkaa,uusavuttomuus on rumaa!!
Se on nyt sitten voi-voi. Tervetuloa köyhien joukkoon. Turha valittaa jos ei osaa käyttää rahaa sen mukaan miten paljon sitä on käytettävissä.
ei teillä kummallakaan tietysti käynyt mielessä liittyä työttömyyskassaan töissä ollessa. Ei tarvitsisi kelan kanssa asioida ja rahat varmasti riittäisi ihan hyvin. Kantapään kautta.....
Millä merkillä varustettuja elintarvikkeita te oikein ostatte? Rainbow?
Älä sure, kyllä pääsette ennen pitkää eroon tavastanne ostaa kalliita elintarvikkeita ja opitte ostamaan halvempia. Sitä kannattaisi opetella kyllä jo nyt.
Aloittajan köyhyys ei tullut yllätyksenä. Pikemminkin suunniteltuna.
Sitten vain etsimään sosiaalitoimisto ja sopimaan pikaisesti tapaaminen siellä. Voitte ehkä saada tilapäistä tukea, kunnes hakemukset on ratkaistu. Seuraavaksi yhteys ensin vuokranantajaan ja sitten muihin laskuttajiin, että teillä on nyt hakemuksia käsittelyssä, mutta rahat on siihen asti loppu ja maksuaikaa nyt tarvitaan.
Kun on aktiivinen ja yrittää hoitaa asiansa, joustoa yleensä löytyy. Mutta jos vain jättää laskut maksamatta ja sysää ikävät asiat pois mielestä, joutuu vaikeuksiin.
Joo, kaikki lähtee sosiaalitoimistosta ja kynnys sinne menemiseen oli ainakin mulla korkea, mutta pakkohan se oli! Ottakaa siis sossuun yhteyttä ja laskut ja vuokrakuitit mukaan. Niiden työtä on auttaa. Myös kirkolta saatte ruokakassin, selvittäkää lähin jakelupisteenne. Nyt sitten ruoasta tinkimään, kaikki ylimääräiset ostokset pois!
Tässä nähdään että korkeasti koulutetut tai sellaisiin kouluihin haluavat ovat perus elämän taidoiltaan vajaita. Luulisi että noista tuloista olisi jäänyt säästöön rahaa jne. siksi tuomitsenkin tämän aloituksen trolliksi. Hyväksi sellaiseksi. :-)
Ei välttämättä trolli ollenkaan.Moni uskoo että se hyvä elämä jatkuu aina vaan kunhan on halua sitä jatkaa.Kuitenkaan todellisuuteen ei riitä tokarit,työtausta ja haluaminen.Siinä hommassa kulkee aina myös mukana suuri onni.
Tiedän näitä hyvätuloisia paljon jotka halveksivat pienituloisia/köyhiä.Heitä kuitenkin pitäisi ymmärtää kun he tietoisesti tekevät suuriakin riskivalintoja.Kun köyhä sanoo elämän faktoja niin silloin köyhä ei tiedäkään elämästä yhtään mitään tietenkään..eli niitä alaspudotuksia odotellessa :).Vaikka hyväsydäminen olenkin niin nyt en aio olla pehmentämässä alastuloa.Nyt sitä saavat mitä tilasivat ihan itse.
AP!Nyt kipinkapin soskuun!Jos joltakin lainaatte rahaa niin ei tilien kautta,ne lasketaan sossussa tuloiksi eikä selittelyt auta!
Kyllä köyhyyskin on ihan hauskaa kun siihen tottuu.
On vain otettava asennetta, harjoiteltava kirppiksiä, leipäjonoja ym.
Ettepä paljon miehesi kanssa ajatelleet, kun suinpäin lähditte opiskelemaan etelään. Jos olisitte edes vähän miettineet tulevaisuutta, olisitte helposti esim. netistä saaneet tietoa siitä, että erilaiset tukirahat eivät heti pompsahdakaan tilille ja niitä ei maksella niin runsaalla kädellä, että sitä mennään pihvejä ja leikkeleitä siidereitä ostelemaan satasella/kerta.
Ei myöskään tullut missään vaiheessa mieleen, että jos ottaa asunnon vuokralle, siitä pitää maksaa vuokra sekä muut kulut?
Miten ihmiset voivat olla noin urpoja?
Minulla on vähän sellainen ikävä aavistus, että elokuu ei lohdutusta tuo. Katsos, vaikka saatte ne opintotuet, ette te osaa niillä elää ja kun ne velatkin on maksettava pois. Eli pahasti vaikuttaa sille, ettei noista tuista jää yhtään mitään käteen. Ja oletko nyt yhtään laskenut sitä, että se elokuun vuokrakin on opintotuista maksettava? Ja kuinka paljon mahdattekaan ehtiä vielä tehdä velkaa ennenkuin mitään korvausta tilillä näkyy?
Sosiaalitoimistonkin apu voi olla kiikun kaakun. Kerroit, että saitte molemmat palkkaa edellisessä paikassa ja sinä vielä jonkun verran tällä uudellakin paikkakunnalla. Sosiaalitoimisto edellyttää, että te elätte niillä tuloilla vielä pitkään maksupäivän jälkeen.
Vaikuttaa sille, että lennätte tuosta kämpästä ulos melkoisen ripeästi. Kukaan vuokranantaja ei ala kuukausia odottelemaan rahojaan teidän käydessä hummaamassa omat ja sukulaisten rahat mielitekoihin.
Mutta ainoa lohdutus on se, että kyllä se nälkä opettaa syömään muutakin kuin merkkituotteita.
Oikeastaan ei voi sanoa nyt muuta, että opetelkaa uimaan, kun kerta olette itse hypänneetkin siihen liemeen.
Sen verran annan ohjeita, että elämäntavoissa on tehtävä raju muutos ja HETI! Karsitten kaiken turhan ja ruokaostokset todella kuriin kustannusten puoleen. Turhaa tavaraa myyntiin vaikka tori.fi kautta. Pankista lainaa laskuihin, koska luottotietoja ei kannata laskea punaiselle, silloin olette todella lirissä. Asunto halvempaan, jos mahdollista.
Töitä löytyy toki tekeville, mutta niiden suhteen ei kannata alkaa valkkaamaan. Helpoiten kumpikin pääsee tekemään myyntineuvottelijan työtä puhelimitse, joka on yleensä lehtien myyntiä. Sillä pääsee kohtuulliseen ansioonkin, mutta edellyttää työn ottamisen todella tosissaan. Työ on iltaan painottuvaa ja onnistuu opiskelun ohella suhteellisen hyvin.
Hoh-hoi millaista avuttomuutta...Aikuiset ihmiset ja oikein korkeakouluun menossa, nähtävästi amis-tasolta suoraan...Ettekö todella osaa katsoa hintoja kaupoissa,. älkää viitsikö. Turpaan tekisi mieli leipoa, näitä trollaavia aloittajia niin samanikäisen äiti kuin olenkin...Ei tasan kukaan amk-opiskelija ole noin tyhmä!!!
Oma poikani opiskelee yliopistossa kolmatta vuotta, ei voi kuin ihmetellä aloittajien avuttomuutta .Voi-Voi.....Kaikkea sitä kuuleekin. Kyllä poikani ainakin on osannut suhteuttaa opisklijan pienet tulot kuluihinsa.Ruokaa osaa laittaa edullisista aineksista , säästää kaikessa missä voi, vaate-harrastus ym. kuluissa. Ehtii sitä sitten elää ja kokea varaksta elämää kun oikeasti sellainen on, valmistuttuaan ja töitä saatuaan..
Kerätkää metsästä nokkosia ja onkikaa kaloja.
Miten olisi vaikka budjetin ja ruokalistan suunnittelu? Nokkoslettuja, perunaa ja kalaa ... tai menkää kotiin odottelemaan että koulu alkaa ja opintotuki tulee.
Älkää ottako pikavippejä.
Voi jumalauta!! SIIS OPINTOTUKI JA OPINTOLAINA 800 EUROA?!?!??!?!???!? Sillä minä eläisin kaksi kuukautta!!!!! Aivan oikein TEILLE, tervetuloa köyhien joukkoon!
Tuhlatkaa ensin kaikki rahat. Olkaa sitten syömättä jokunen viikko. Pysyy linjat aika hyvin kurissa :) Sen jälkeen loppuu pihvinsyöminen. Löytyy pikku hiljaa opiskelijaruokalan eväät (jos niihin on varaa), pikanuudelit ja viimeisen eräpäivän einekset. Lisäksi kadulla kävellessä alkavat pullot tarttua mukaan, koska parilla kymmenelle sentillä saa jonkin verran perunoita, joita voi ensin keittää ja sitten paistaa (toki voi tehdä muusinkin).
Sitten tulee eteen hetki, jolloin täytyy valita, maksaako vuokran vai syökö. Jompi kumpi keskeyttää opintonsa ja menee työttömyyskortistoon tai etsii töitä. Näin voitte opiskella vuorovuosittain TAI sitten se toinen säästää pirusti sen työssäolovuotensa aikana, jolloin säästöillä voi ehkä pärjätä kaksikin sen vuoden ajan, jos on opittu venyttämään penniä.
Opiskelu on kallis sijoitus: yhteiskunnanko se pitäisi maksaa?!? Jos rahanköyttä on noin vaikeaa niin ehkä kannattaa vielä harkita sitä opiskelua.
Teillä voi tulla rahapulassanne niin kovat tappelut, että muutatte erillenne. Ei pidä päästää asioita liian pitkälle. Raha-asiat ovat erojen perussyitä.
Sitten vähän rankka neuvo: aika moni myy nykyään itseään rahoittaakseen opintojaan. Jos hedelmät ja pihvit ja "arkipäivän luksus" on niin tärkeä osa omaa identiteettiä niin kai sitä voi tehdä silloin tällöin katu- tai hotellikeikkoja jonkun hikisen äijän auton takapenkille tai jos olet siistimpi fiksu nuori nainen niin näitä hotellikeikkoja. Saatat huomata jopa pitäväsi uudesta "syntisen" jännittävästä elämäntavastasi ja huomata, että huor*amalla elää leveämmin kuin vaivalloisen opiskelun jälkeen mahdollisesti saadulla työllä.
Kannattaa yrittää etsiä halvempaa asuntoa jostain lähiöstä. Ei opiskeluajan asumiseen tarvita erityistä laatua - OPISKELLAHAN teidän on tarkoitus. Nykyään on järkevää suhtautua opiskeluun TYÖNÄ, joka tehdään mahdollisimman tehokkaasti. Kun kerran teillä kummallakin on jo työelämän kokemusta niin epäilemättä kykenette normaalia tehokkaampaan työtahtiin opiskeluissanne. Opinto-oppaiden opintosuunnitelmat ovat ohjeellisia; monilla aloilla nopeampikin eteneminen on mahdollista.
Töitä saadaan nykyään vuokrafirmojen kautta. Viikonloppukeikkoja voi yrittää saada esimerkiksi siivousalalta. Toki ensimmäisen työpaikan saaminen tuollakin alalla voi olla pystymetsästä tulevalle hemmotellulle puudelille hankalaa.
Kannattaa tosiaankin ottaa elintason harkittu lasku vakavasti, koska se on ainoa keino välttyä melkoisilta ongelmilta. Suoraan sanottuna kuulostat(te) tynnyrissä tai pumpulissa kasvaneiltä.