Asustelen koillis-lapissa ja olen kalastanut aina. Isän, vaarin ja enon mukana. Opin pilkkimään, onkimaan, kokemaan katiskan ja kuuntelemaan kalajuttuja Ensimmäisen harrini nostin isän sylissä omalla minivavallani ja muistan edelleen sen, kun suvun miehet innoissaan kannustivat. Iltanuotiolla syötiin muutakin kalaa, mutta minun kala oli juhlapuheen arvoinen ja maistuikin tietty parhaimmalle :D
Olin silloin reilu viisivuotias. Eli 25 vuotta aikaa. Nyt minulla on oma papuusi, ihan pieni vielä, mutta ollut jo veneessä, kanootissa ja nähnyt monenlaisia tunnelmia kalastukseen liittyen. Mutta maailma on nyt erilainen. Itse kalastan vain kotitarpeiksi ja vain senverran,mitä syödään.(joskus saalista tulee liikaa itselle, mutta silloin juoksutan niitä lähialueen vanhuksille ja muille, jotka ei pääse kalaan itse) Huolen aiheena on ympäristöön yleistynyt mielestäni se ikävä pyydystä ja päästä-kalastusmuoto. En hyväksy sitä ja siksi en oikein tiedä, miten tuon pikkuruisen ihmisen ohjaisin kalastuksen maailmaan.
Haluan olla uskottava äiti ja sillälailla perinteinen, että lapsi voisi kokea jotain samaa, mitä minäkin:) Ne ovat arvokkain perintöni.
Olin silloin reilu viisivuotias. Eli 25 vuotta aikaa. Nyt minulla on oma papuusi, ihan pieni vielä, mutta ollut jo veneessä, kanootissa ja nähnyt monenlaisia tunnelmia kalastukseen liittyen. Mutta maailma on nyt erilainen. Itse kalastan vain kotitarpeiksi ja vain senverran,mitä syödään.(joskus saalista tulee liikaa itselle, mutta silloin juoksutan niitä lähialueen vanhuksille ja muille, jotka ei pääse kalaan itse) Huolen aiheena on ympäristöön yleistynyt mielestäni se ikävä pyydystä ja päästä-kalastusmuoto. En hyväksy sitä ja siksi en oikein tiedä, miten tuon pikkuruisen ihmisen ohjaisin kalastuksen maailmaan.
Haluan olla uskottava äiti ja sillälailla perinteinen, että lapsi voisi kokea jotain samaa, mitä minäkin:) Ne ovat arvokkain perintöni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hienoa että perinteitä jatketaan.
Mielestäni kalastaminen ei ole vain kalan pyytämistä, se on perimmiltään ruuan saamista omien kätösten avulla.
Kalaa pitää kunnioittaa, se on kuitenkin elävä olento. Ei meidän huviksemme tehty vetojuhta. Monet vain tuntuvat kohtelevan sitä niin ( pyydystä ja päästä kalastajat ).
Hyväksyn kuitenkin sen että kun nuorelle opetetaan kalastusta, opetetaan kalan oikeaa käsittelyä. Miten sitä vahingoitetaan mahdollisimman vähän. Eli päästetään vaikka se takaisin. Miten tunnistaa se että kala on vahingoittunut liikaa ettei sitä kannata päästää takaisin veteen. Usein kalastaessa käy niin että kala mitä tulee ei välttämättä ole kokonsa puolesta edes järkevä valmistaa ruuaksi asti. Silloin on hyvä harkita että milloin sen voi viellä päästää vapauteen.
Joissain tapauksissa voi kalan ottaa ruuaksi, pakastaa sen ja valmistaa myöhemmin kun on saannut tarpeeksi kalaa vaikka kalakukkoon tai patakukkoon nam nam.
Itselläni on kalojen suhteen tietyt "vaatimukset" ei kaloja yli 5kg ruuaksi.
Ihan pienimmät kalat jotka eivät ole vahingoittuneet mitenkään, pyrin päästämään takaisin (koskee isompia kala lajeja). Näitä tulee kuitenkin hyvin harvoin. Eli noin 90 - 95% kaloista mitä tulee niin päätyy napaan. Riippuu siis hieman kala lajista, särjet ja ahvenet kelpaavat koosta riippumatta oikein mainiosti patakukkoon, kalakukkoon, lihapulliksi / pihveiksi.
Mielestäni nuorelle olisi hyvä opettaa että lähtökohtaisesti sieltä haetaan kalaa ruuaksi, ja toki se on todella hauskaa sen pyytäminen.