väliaikaista mutta kestääkö..

Olemme asuneet poikaystäväni kanssa yhdessä 2v. Seurustelua ennen yhteenmuuttoa 2kk. Aiemmin mieheni kävi viikonloppureissuilla harrastuksensa vuoksi, mutta nyt vuoteen ei olla paljoa erossa oltu. Samainen vuosi ollaan asuttu molemmille vieraalla paikkakunnalla, ja etenkään minulla ei siellä ole juuri kavereita. Tämä kesä nyt toi tullessaan tilanteen, että poikaystäväni lähti töihin 600km päähän, lähelle kotipaikkaamme. Olemme pyrkineet näkemään n. 2krt/kk. ongelmani on kamala ikävä. Poikaystäväni haluaisi viettää vapaa-aikansa kavereidensa kanssa ja puhelut riittäisi 3krt/vko. Itse taas soittaisin päivittäin. Todella vaikea osata olla yksin, ilman että kukaan odottaa kotona ja kuuntelee huolia :( hyviä selviytymisvinkkejä otetaan vastaan :)
1383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Omalla kokemusella voin sanoa, että älä ainakaan rupea liiaksi kyttäämään toisen tekemisiä/menoja sekä ahdistelemaan yhteydenpidolla. Kuulostaa tylyltä, mutta omalla kohdalla suhde melkein romahti tähän näin. Aluksi oltiin etäsuhteen alussa joka päivä paljon yhteydessä ja nähtiin noin 1.5 viikon välein. Tämän jälkeen näkeminen väheni, koska kummankaan kesätyöt eivät antaneet mahdollisuutta nähdä kuin 2,5-3 viikon välein ja matka niin pitkä 450km ettei ihan päivän takia kunnolla päässyt lähtemään. Tyttöystävälläni oli siellä paljon sosiaalista elämää ja tekemistä johtuen kotipaikasta ja itse vieraalla paikalla oikeastaan kokonaan ilman kavereita. Ei ollut sosiaalisiasuhteita johon olisi voinut kuluttaa ikävää ja pysyä näin ollen ns. järjissään. Siinä vaiheessa kun tapaamiset väheni väheni myös yhteypito osittain tyttöystävän puolelta. Tai ei se välttämättä paljoa vähentynyt, mutta sisältö muuttui jotenkin kummankin turhautuessa. Tässä vaiheessa kun itsellä oli liikaa aikaa yksikseen kerkesi oman pään sisällä pyöritellä kaikkia kauhuskeenarioita toisen kyllästymisestä toisiin miehiin.. Aloin jollakin tapaa ahdistelemaan toista soittelemalla useammin, kyselämällä liikaa, utelemalla ja olemalla vainoharhainen. Etsin toisesta syytä rakkauden katoamiseen vaikka mitään ei oikeasti tapahtunut. Tyttöystäväni turhautui ja ahdistui tästä, koska olin sanoinkuvaamattoman paranoidi välillä. Tämä ei kuitenkaan johtanut suhteemme loppumiseen, koska saimme puhuttua asiasta ja älysin idioottimaisuuteni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ripustautunutko? kirjoitti:

Olemme asuneet poikaystäväni kanssa yhdessä 2v. Seurustelua ennen yhteenmuuttoa 2kk. Aiemmin mieheni kävi viikonloppureissuilla harrastuksensa vuoksi, mutta nyt vuoteen ei olla paljoa erossa oltu. Samainen vuosi ollaan asuttu molemmille vieraalla paikkakunnalla, ja etenkään minulla ei siellä ole juuri kavereita. Tämä kesä nyt toi tullessaan tilanteen, että poikaystäväni lähti töihin 600km päähän, lähelle kotipaikkaamme. Olemme pyrkineet näkemään n. 2krt/kk. ongelmani on kamala ikävä. Poikaystäväni haluaisi viettää vapaa-aikansa kavereidensa kanssa ja puhelut riittäisi 3krt/vko. Itse taas soittaisin päivittäin. Todella vaikea osata olla yksin, ilman että kukaan odottaa kotona ja kuuntelee huolia :( hyviä selviytymisvinkkejä otetaan vastaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu