Kun tätä ero-palstaa lukee, huomaa että varsinkin täällä eropuolella on vahva naisedustus. Naiset "kauhistelee" täällä toistensa asioita ja "psyykkaa" eron olevan ainut vaihtoehto.
Monelle miehelle on "etsitty oma diagnoosi" ja joissain tapauksissa myös saatu ilmeisesti miehelle oikean lääkärinkin diagnoosi.
Miksi suomalainen nainen tällä tapaan maalailee piruja seinille?
Onko tämä "luulosairaus" tervettä?
Monissa tapauksissa naiset "diagnosoi" ja "demonisoi" puolisoaan ja sitten yrittää todistella "palstan korppikotkien saapuessa haaskalle" eron olevan ainut vaihtoehto ja siten hakevan erolle oikeutusta.
Monesti täällä sanotaan ettei puoliso muutu? Mitä manipulaatiota ja narsismia ja vallankäyttöä se on, että puolison pitäisi muuttua? Ja kun vuosia ollaan oltu tyytyväisiä, mutta kun nyt jostain syystä puoliso ei muutu niin sitten todetaan että koko suhde on ollut huono. Miten se nyt niin voi mennä?
Miehet tuntuvat täällä "järkeilevän" miten saisivat terveen ydinperheensä pidettyä kasassa ja lasten etua ajatella, mutta naiset monesti täällä on tehneet jo ratkaisunsa ja "erohan on ihanan vapauttava tunne". Vähät väliä lapsista tai vaikka lapsilla olisi isovanhempia ja muita turvallisia aikuisia elämässään. Draama queenit hakuaa laittaa kaikki kerralla pirstaleeksi niin "hyvä tulee" ja se on lapsillekin "varmasti parasta". Pah, sanon minä teille itsekkäille naisille. Lapsille hyvät aikuiset ja lämpimät suhteet fiksuihin isovanhempiin on todella tärkeitä. Niitä ei korvaa ositukset eikä uudet ihanat salarakkaat, jotka osaa ainakin hetken liehitellä.
Milloin suomalaisesta naisesta on tullut tämmöinen miehen esineellistäjä ja kotitohtori ja mistä nämä stereotypiat kumpuaa ja täällä niitä toistellaan?
"Väkivaltainen juoppo eikä välitä tippaakaan lapsistaan" . Viimeisin huvittava demonisaatio uutinen oli vasta iltapäivälehdissä, että naisten vaihdevuodet onkin evoluution johdosta miesten syy. Siis miten "kaikki" perheen ongelmat ovat lähtökohtaisesti miesten syytä?
No sitten alustuksen jälkeen omaan tapaukseeni: tapasin 10 vuotta sitten "elämäni naisen". Suhde on muutoin "kukoistanut" ja avioiduttiinkin muutama vuosi takaperin.
Valitettavasti hänessä ilmeni muutaman kuukauden jälkeen väkivaltaisia piirteitä. Minua miehenä (ollaan fyysisesti samankokoisia) se lähinnä huvitti silloin, mutta kun sitä tönimistä ja pystypainia jatkui vuosia aloin vähän ahdistua asiasta. Tokihan ymmärtäväisenä miehenä voin ajatella että mielialan vaihtelut johtuivat e-pillereistä, kuun liikeistä, horoskoopeista tai mistä tahansa, mutta väkivaltainen hän on joka tapauksessa.
Pari vuotta sitten sain tästä hänen aloittamasta fyysisyydestä tarpeekseni ja kun aiemmin olin mennyt karkuun päätin vihdoinkin "selättää" hänet ja ilmoitin että nyt on viimeinen kerta kun käyt minuun käsiksi. Taisi ottaa hänen luonnolleen? Ehkä olisi pitänyt näyttää "kaapin paikka" jo 8 vuotta aiemmin?
Hänen perustelut väkivaltaisuudestaan oli että kun ei pärjännyt minulle omasta mielestään verbaalisesti niin piti käydä käsiksi. Koko tilanne sai farssin piirteitä, kun hän meni anopille kertomaan, että minä olen väkivaltainen kun olin hänet laittanut ojennukseen ja painissa ekaa kertaa "selättänyt".
Kyllä kuvotti. Toinen oli siis 8 vuotta ollut väkivaltainen ja sitten kun ekan kerran "pakotin hänet rauhaan" meni asia ihan päälaelleen. Seuraava askel oli että nyt piti mennä parisuhdeterapiaan aiheena: "väkivaltainen" mies. Kun asiasta puhuttiin ja sanoin että 8 vuotta olen ollut ottava osapuoli niin eipä siitä asiasta voinutkaan puhua vaan minä olen nyt se väkivaltainen osapuoli? Aivan käsittämätön tilanne.
Samaan aikaan "yksinkertainen" anoppi sitten "sukujuhlissa" kailottaa minun olevan väkivaltaisen. Siitä asti en ole anopin kanssa ollut väleissä, koska kokemani jälkeen on röyhkeyden huippu tuollainen käytös.
Naiseni on asiasta kanssani samaa mieltä kahdenkesken, mutta ei halua asiaa oikaista, eikä siis edelleenkään halua myöntää/puhua omasta ongelmastaan. Nyt hän on kaksi vuotta vaan "kyräillyt", mutta selvästi hän on turhautunut, kun ei pärjää minulle ja aina riidellessä tulee verbaalista "tikaria selkään", kun minä olen "väkivaltainen", vaikka paini "selätyksestä" on jo kaksi vuotta kulunut ja se oli ihan "ystävällinen selätys".
Hänen "väkivaltansa" on viime aikoina saanut sitten uusia muotoja. Nyt hän kiristää seksillä ja soittaa rumasti suutaan. Lisäksi sisäinen kellonsa haluaa lapsia, mutta en tiedä on se järkevää?
Mikähän on seuraava klassinen eskalaatio tässä "varjotanssissa"?
Psykoterapeutti Jung on todennut:"tuokaa minulle terve ihminen niin minä parannan hänet". Osuvasti sanottu.
"Korppikotkat saapukaa haaskalle, kiitos";)
Miksi nainen haluaa diagnosoida miehensä ja sitten erota?
22
762
Vastaukset
- minä
Hei ! Minä en ole se korppi enkä kotkakaan jota odotit. Olen lueskellut näitä sivustoja ensimmäistä kertaa ja olen yllättynyt siitä, kuinka monella on suuria murheita suhteissaan. Tiedänhän toki, että useat eroavat ja jotkut ihsn järkevistä syistä. Hurjasti kuitenkin tietynlaista vihapuhetta...ovatko ihmiset niin yksin ongelmiensa kanssa? Kurja juttu.
- Kandee miettiä
Avioerokriisissä ja sen jälkeen on normaalia, että ajatukset pyörivät menneessä liitossa. Ihminen etsii syitä miksi liitto kaatui. Hän tekee paitsi analyysejä exästään myös itsetutkiskelua siitä, mitä hän itse on tehnyt väärin. Oikeasti, tämä pohdiskelu, jota kutsut "diagnoosin antamiseksi" on ihmistä kasvattavaa, jos se ei johda katkeruuteen vaan selittävään tarinaan, jolla ihminen saa sisäisen ymmärryksen siitä, mikä menneessä liitossa meni pieleen. Ei sitten mene samanlailla pieleen enää toista kertaa, hänen elämässään.
Nainen tai mies, joka käyttää väkivaltaa toistuvasti parisuhteessaan, on varmasti sielultaan epäterve. Väkivallan kohde on usein vuosien aikana alistettu uhri, joka ei enää osaa puolustautua terveen tavoin.
Joskus pitkään alistettu kumppani vastaa väkivaltaan väkivallalla. Itse asiassa se ei ole niin epätervettä, jos näin voi sanoa, vaikkakaan ei hyväksyttävää. Jos toinen on ollut edes henkisesti pitkäaikaisesti alistava, verbaalisesti ei-lahjakas voi vastata lopulta väkivallalla, kun hän on riittävän ahdistunut, ja tukahdutettu viha loukkauksista nousee hallitsemattomana esiin. Terve ihminen havahtuu viimeistään, kun toteaa itse alentuneensa väkivaltaan, ja toimii niin, että lähtee liitosta tai hakee apua itselleen ja kumppanilleen.
Sinä kerrot olleesi väkivaltaisessa liitossa 8v, se on ollut koko ajan epäterve liitto. Kannattaisi pohtia, mikä oli syy, että siedit niin pitkään naisen väkivaltaa. Et pelännyt, kerrot, mutta se ei ole hyvä syy sietää. Olitko salaisesti iloinen, kun nainen hyökkäsi sinua kohtaan fyysisesti, joka oli naurettavaa sinusta, pelottomuudessasi? Joskus kypsymätön, mutta fyysisesti voimakkaampi saa kieroja kicksejä siitä, että saa toisen tolaltaan. Olitko esim olit aina uskoton, ryyppäsit, eikä kypsymätön nainen ei osannut muuta kuin väkivallalla esittää suuttumustaan vääristä teoistasi?
Jos tiedät, että toimit itse aikuisen ja kypsän tavoin, etkä tehnyt suuria vääryyksiä naista kohtaan , oletko kenties itse riippuvainen auttamisesta ja narsistisesta naisesta, jonka epäterve käytös saa sinullekin aikaan draamaa, "tunteiden vuoristoradan", suurta rakkautta ja suurta epätoivo vuorotellen, jonka avulla olet riippuvainen hänestä, vaikka hän kohtelee sinua huonosti. Jos näin, jos jatkat ja suostut seksikiristykseen, seuraava vaihe on varmasrti se, että hän on "vahinkoraskaana". Sillä se on paras tapa naisnarsistille sitoa mies itseensä, jos hän huomaa, että mies alkaa henkisesti etääntyä. Myös ruman puheen sietäminen omalta kumppaniltaan on epätervettä. Lue vähän narsismista, jos tämä kakku on ongelmasi. Narsisti ei koskaan jätä uhriaan, joten nainen roikkuu sinussa niin kauan kun annat sen tapahtua. Narsisti saa myös kaikki ulkopuoliset uskomaan itseään, hän on hyvä, puoliso paha, joten osasi narsistin kumppanina osasi on olla paha mies, aina. Älä provosoidu ihmisten puheista, et voi niille mitään, etkä sille että narsistia uskotaan. Lopulta ajan kanssa, ihmisille selviää, kuka on kuka, tekojen kautta. - hoh-hoh-hoijaa
... ja edelleenkö sinä sitten edes harkitset tämän suhteen jatkamista? .... saatika lapsia? ... kyllä tässä on syytä syissä ja sepissä: niin kauan tilanne jatkuu samanlaisena kuin annat sen jatkua - pallo on sinulla. Jäätkö loukkoosi vai lähdet?
- MIESjung1
AP toteaa vaan että halusin tuoda tälläisen näkökulman esille. Yleisellä tasolla totean edelleen, että jos on pitkä suhde niin tottakai toisesta voi vikoja löytää. Toisekseen en tunne yhtäkään täydellistä ihmistä, eli koen että parisuhde on tietynlainen symbioosi, josta on kuitenkin omat etunsa ja synergiaa. Siten nämä naisen aloittamat "käsirysyt" ovat "pieni osa kokonaisuutta" ja on hänessä hyviäkin puolia. Minusta paljon enemmän kuin tämä heikko "riitelytaipumuksemme" ja joviaalina kaverina osaan ymmärtää, että riitaan tarvitaan kaksi. Kummallakin meistä on omat menneisyyden "traumat", joita aikanaan "paikkailimme" ja "terapoimme" toisiamme. Täällä on myös mainittu että jos vuodessa tulee 30000 avioeroa niin naiset laittaa omista syistään niistä eroista 24000 alulle. Naapurustomme todentaa tämän sillä joka toinen talo on saanut uuden "isännän". Ei hyvä varsinkaan heidän lapsilleen. Jokavuotisia "kesäjuhlia" kun ollaan vuosia vietetty porukalla niin ei näiden eroperheiden "vesat" kovin tyytyväisiltä ja iloisilta vaikuta. Päinvastoin monella isän kaipuu paistaa vahvasti läpi ja he "joutuu" kieltämään "toisen puolensa".. Ja kun kaupungilla näitä isiä on tavannut on monet heistä tulleet yllätettyä "housut kintussa". Naiset vaikuttaa varsin "äkkipikaisilta" käänteissään. Siitä "huoleni" johtuu.
No katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
Kandee miettiä: En ole ollut uskoton eikä alkoholi ole ongelma. Päinvastoin molemmat olemme tykänneet juhlia, eikä siitä ole ollut haittaa. Naisen juhlimisessa on tullut vaan erikoisia piirteitä. Hän on alkanut olemaan huolissaan omasta juomisestaan ja siinä taustalla varmaan on alkoholiongelmainen appiukko, eli isänsä. Kokonaisuutena minä olen hyvinkin vastuullinen ja hoitanut taloutemme erinomaiseen kuntoon. Talon rakensin ja maksoin pois. "Väkivaltainen juoppo"-kommentti liittyi siihen stereotypistämiseen tällä palstalla. Naiset eivät minusta oikein kanna vastuutaan tekemisistään vaan vierittävät kaiken vastuun puolisolleen. Narsismi sinällään on tämmöinen trendijuttu? Kaikki toisen "huonot" ominaisuudet saadaan verhoiltua tämän korulauseen alle. Kun käy "narsistien uhrien sivuilla" voi kaikista pärjäävistä ihmisistä rakentaa "narsistin" jos haluaa. Omasta enkä "äitini mielestä" en ole narsisti;) Eikä minusta puolisonikaan. Minusta olisi liian helppoa näin väittää ja saisi kaikki "sen maton alle lakaistua". Riippuvaisuutta on varmasti, mutta haittaaks se?
hoh-hoh-hoijaa: kuten edellä mainitsin niin täydellistä ihmistä tai parisuhdetta ei olekaan. Ihmisiltä puuttuu kyky sopeutua? Elämä on jatkuvaa kompromissien tekoa. Lisäksi puolisossa on paljon hyviäkin "ominaisuuksia", joten en kai nyt häntä tämän yhden asian takia "demonisoi" kokonaan. Halusin vaan tuoda esille, että naisetkin on yhtä lailla omalla tavallaan väkivaltaisia. Lisäksi voin todeta että elämässä on muitakin vastuita niin ei tämä yksi asia hetkauta kokonaisuutta, joka on tärkeämpi kuin osiensa summa.
- ella*
No kuule. Hyvin, hyvin usein naiset ovat naimisissa a) alkoholisti-miehen kanssa b) narsistin tai muunlaisen persoonallisuushäiriöisen miehen kanssa c) väkivaltaisen miehen kanssa. (tai näiden yhdistelmän). Naiset sietävät aikansa, sitten eivät enää siedä, hakevat eroa. Naiset eivät niinkään "diagnosoi" , vaan tekevät havaintoja miehestä miehen tekemisistä/tekemättä jättämisistä ja vetävät omat johtopäätöksensä.
Oletko itse miettinyt millaista miestä nainen sanoo "väkivaltaiseksi juopoksi, joka ei välitä lapsistaan tippaakaan"? Jos ihan objektiivisesti ja järjellä ajattelet, niin aika harva nainen sanoo noin ihan vaan huvin vuoksi tai vaikka mies todellisuudessa olisi raivoraitis ja pääasiassa hoitaisi lapsia. Havaintoja omasta puolisosta pitääkin tehdä, etenkin jos tuntee asioiden olevan vinksallaan.
Jokaisella on oikeus hakea eroa, ihan mistä syystä tahansa, tai ilman syytä. Naimisissa ei ole missään nimessä pakko olla, se on täysin vapaaehtoista.- heppu vaan
Pakko kommentoida tuohon ella*n tekstiin. Noiden a ja b -vaihtoehtojen lisäksi on sitten se hyvin yleinen c eli nainen on naimisissa hyvän ja vastuuntuntoisen miehen kanssa. Tämäkin liitto sitten päättyy usein naisen halutessa jännitystä, uusia tuulia, itsensä etsimistä tai mitä näitä nyt onkaan... Virallisesti tämä sitten todetaan "kasvoimme erilleen" tai "meillä ei ollut enää mitään yhteistä". Katsopas vaikka lukemattomia viestejä tälläkin palstalla.
Ja sitten alkaa taas kotipsykologia jyllätä naisen analysoidessa suhdettaan tervejärkiseen, vastuuntuntoiseen mieheen. Syy kaivetaan vaikka mistä kunhan sillä saadaan jälleen todistettua miehen olevan se perimmäinen syy... Eli kyllä ap oli harvinaisen oikeassa, naiset psykologisoivat eron kuin eron miehen syyksi! - kaisa*
heppu vaan kirjoitti:
Pakko kommentoida tuohon ella*n tekstiin. Noiden a ja b -vaihtoehtojen lisäksi on sitten se hyvin yleinen c eli nainen on naimisissa hyvän ja vastuuntuntoisen miehen kanssa. Tämäkin liitto sitten päättyy usein naisen halutessa jännitystä, uusia tuulia, itsensä etsimistä tai mitä näitä nyt onkaan... Virallisesti tämä sitten todetaan "kasvoimme erilleen" tai "meillä ei ollut enää mitään yhteistä". Katsopas vaikka lukemattomia viestejä tälläkin palstalla.
Ja sitten alkaa taas kotipsykologia jyllätä naisen analysoidessa suhdettaan tervejärkiseen, vastuuntuntoiseen mieheen. Syy kaivetaan vaikka mistä kunhan sillä saadaan jälleen todistettua miehen olevan se perimmäinen syy... Eli kyllä ap oli harvinaisen oikeassa, naiset psykologisoivat eron kuin eron miehen syyksi!Luepa heppu vaan Sherokin teksti tuosta alapuolelta. Jännityksen etsiminen yms tarkoittaa juuri sitä, että on kasvettu erilleen eikä ole enää mitään yhteistä. Muuta kuin osoite. Jos mies on muuttunut aivan päinvastaiseksi kuin oli esim. 15v sitten, niin ei se naisen "vika" ole, ei miehenkään. Niin vain on käynyt. Elämä on.
- Mahdoton mies
kaisa* kirjoitti:
Luepa heppu vaan Sherokin teksti tuosta alapuolelta. Jännityksen etsiminen yms tarkoittaa juuri sitä, että on kasvettu erilleen eikä ole enää mitään yhteistä. Muuta kuin osoite. Jos mies on muuttunut aivan päinvastaiseksi kuin oli esim. 15v sitten, niin ei se naisen "vika" ole, ei miehenkään. Niin vain on käynyt. Elämä on.
Kyllä nainen haluaa muuttaa miehen ja lasten tulon myötä siinä myös pitkälti onnistuukin. Sanotaan, että mies kuten nainenkin kasvaa vanhemmuuteensa, joka on iso muutos lähtötilanteesta eli siitä kun ihastuttiin ja rakastuttiin ja unelmoitiin yhteisestä tulevaisuudesta. Arki koulii kumpaistakin ja tapahtuu vuosien myötä isoja persoonallisuuksien muutoksia.
Lasten kasvettua jossain vaiheessa tulee eteen kriisi, jonka myötä jompi kumpi puolisoista kokee tarvitsevansa etäisyyttä kumppaniinsa kokien turhautumista tai etsien itseään tai miettien elämän tarkoitusta tai mitä milloinkin. Tuossa tutkiskellessa ja asioita pohtiessa havahdutaankin monesti siihen, että eihän se puoliso olekaan se sama johon on joskus tullut rakastuttua.
Eikä se tulevaisuus sitten aina ollutkaan sitä mistä alussa haaveiltiin vaan arki on rankkaa ja välillä täysin kestämätöntä eikä pelastajaa näy ei kuulu. Tätäkö se on sitten loppuelämä ja tulollaisen idiootin/ narsistin/ vainoharhaisen/ sairastelevan luuserin kanssako pitäisi kestää vanhuuden päivätkin? Sehän vain roikkuu minussa ja kyttää tekemisiäni, yhteiset lainat ja pankkitilit ovat kuristava kaulapanta. Lapsetkin tuottavat murheita kun huoltajuusvastuut pitäisi pystyä kaikesta huolimatta hoitamaan. Pakko saada happea, omaa tilaa, omaa aikaa tai seinät kaatuu päälle. Kuuleeko kukaan?
Monesti se tarvittava kuuntelija löytyy ja katse kääntyy tulevaisuuteen, seikkailuun ja jännitykseen. Jos ei sielunkumppania heti löydykään niin löytyy ainakin oma, uusi elämä kaikkine mahdollisuuksineen. Tiedä sitten kenen on syy vai onko kenenkään silloin kun tunteet vievät elämää ja elämä on täynnä tunteita. - heppu vaan
kaisa* kirjoitti:
Luepa heppu vaan Sherokin teksti tuosta alapuolelta. Jännityksen etsiminen yms tarkoittaa juuri sitä, että on kasvettu erilleen eikä ole enää mitään yhteistä. Muuta kuin osoite. Jos mies on muuttunut aivan päinvastaiseksi kuin oli esim. 15v sitten, niin ei se naisen "vika" ole, ei miehenkään. Niin vain on käynyt. Elämä on.
Kyllähän tuo Sherokin teksti ihan asiaa on, ainakin osittain. Mutta itsekin eronneena ja muutamaa muutakin eroa läheltä seuranneena minulle on muodostunut käsitys naisten ylivoimaisesta kyvystä filosofoida ja terapeutsea syy lähes poikkeuksetta mieheen, silloin kun nainen omien henkisten ongelmiensa vuoksi päättää lähteä liitosta. En tiedä onko se sitten jonkinlaista hallusinaation hakua omiin, joskus järjettömiinkin päätöksiin. Tai sitten se on vain naisen kykyä olla täysin hetkittäistenkin tunteiden viemänä ja kykyä tehdä oman elämänsä tärkeimmät päätökset ihan vaan fiiliksellä. Eipä sillä, kyllähän miehetkin monesti näitä päätöksiä fiiliksellä tekevät ja toteavat että "siltä silloin tuntui". Mutta ainakin kaikille tuntemilleni itse eroa hakeneille naiselle ominaista on ollut asian filosofoiminen ja kääntäminen aina miehen viaksi, aina.
Tässä olen havainnut kolme tyypillistä tapausta, joista ensimmäinen on se että nainen on koulinnut ja kouluttanut itselleen sopivaa aviomiestä vuosikausia. Välillä on käytetty valta-aseena seksiä, välillä jatkuvaa motkotusta kaikesta miehen tekemästä (olette varmaan törmänneet tällaiseen motkottavaan muijaan, jonka miestä käy sääliksi kun on ihan sama mitä mies tekee, aina on väärin...), välillä naisellisia houkuttelukykyjä (blingiblingiä;) ), välillä kiristystä, välillä lahjontaa. Ja kun vuosien saatossa on saanut miehen muutettua "ressukaksi", se ei enää olekaan kiinnostava. Kasvoimme erillemme...
Toinen tapaus on se, että nainen muutaman kerran edellisissä suhteissaan turpaan otettuaan etsii itselleen kiltin miehen. Elämä on kivaa, kavereille voi kehua kuinka hyvä mies onkaan. Vuosien päästä alkaa tuntua, että se haaveiltu kiva ja tasainen elämä vastuuntuntoisen miehen kanssa ei olekaan jännittävää. Haaveillaan jostain kauan sitten taakse jääneestä teinielämästä, ei muisteta kasvetun aikuiseksi. Ja eron syy on "meillä ei ollut enää mitään yhteistä".
Komas tapaus on se, että naisella on omastakin mielestään hyvä suhde ja kiva elämä, kunnes joku kaveri eroaa. Tämän jälkeen kaverin elämä alkaakin näyttää jännittävältä, ihanaa kun sillä vapautta, kivoja ihmissuhteita ja aikaa ihan vain itselle. Kaveri tietysti komppaa, koska ei voi myöntääkään että elämä ei paremmaksi muuttunut. Vapaus onkin yksinäisyyttä, kivat ihmissuhteet on pekkoja ja paseja jotka ovat huomanneet eronneilta lohkeavan pimppaa pienellä lirkuttelulla ja lähtevät heti seuraavana aamuna... vierestä seuraten tuo vaan näyttää hienolta, joten "halusin elämääni uuden suunnan" ja eropaperit vetämään.
Näille kaikille kolmelle tapaukselle yhteistä on, että nainen väkisinkin vääntää oman muutoksensa (tai itse järjestelmällisesti muuttamansa miehen) miehen viaksi. Kotiterapia toimii ja omalle hölmöllekin käytökselle etsitään vika aina toisesta... On jotenkin naurettavaa sanoa esimerkiksi "meillä ei ollut enää mitään yhteistä" kymmenen tai kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Jos jonkun kanssa on noin pitkään viihtynyt, yhteistä on väkisinkin tullut: yhteisiä muistoja, yhteisiä toteutuneita tai toteutumattomia unelmia, yhteisiä vastoinkäymisiä, yhteistä elettyä elämää ja vaikkapa yhteisiä lapsia. Lause on vain keksitty selittämään omia tunne-elämän ailahteluja.
Näille kolmelle tapaukselle yhteistä monesti on, että hetken päästä ollaankin pettyneitä omiin ratkaisuihin. Näitä sitten laskuhumalassa itketään, vaikka nousuhumalassa juuri tuli selitettyä ero sen miehen viaksi :) - mahdoton nainen
Mahdoton mies kirjoitti:
Kyllä nainen haluaa muuttaa miehen ja lasten tulon myötä siinä myös pitkälti onnistuukin. Sanotaan, että mies kuten nainenkin kasvaa vanhemmuuteensa, joka on iso muutos lähtötilanteesta eli siitä kun ihastuttiin ja rakastuttiin ja unelmoitiin yhteisestä tulevaisuudesta. Arki koulii kumpaistakin ja tapahtuu vuosien myötä isoja persoonallisuuksien muutoksia.
Lasten kasvettua jossain vaiheessa tulee eteen kriisi, jonka myötä jompi kumpi puolisoista kokee tarvitsevansa etäisyyttä kumppaniinsa kokien turhautumista tai etsien itseään tai miettien elämän tarkoitusta tai mitä milloinkin. Tuossa tutkiskellessa ja asioita pohtiessa havahdutaankin monesti siihen, että eihän se puoliso olekaan se sama johon on joskus tullut rakastuttua.
Eikä se tulevaisuus sitten aina ollutkaan sitä mistä alussa haaveiltiin vaan arki on rankkaa ja välillä täysin kestämätöntä eikä pelastajaa näy ei kuulu. Tätäkö se on sitten loppuelämä ja tulollaisen idiootin/ narsistin/ vainoharhaisen/ sairastelevan luuserin kanssako pitäisi kestää vanhuuden päivätkin? Sehän vain roikkuu minussa ja kyttää tekemisiäni, yhteiset lainat ja pankkitilit ovat kuristava kaulapanta. Lapsetkin tuottavat murheita kun huoltajuusvastuut pitäisi pystyä kaikesta huolimatta hoitamaan. Pakko saada happea, omaa tilaa, omaa aikaa tai seinät kaatuu päälle. Kuuleeko kukaan?
Monesti se tarvittava kuuntelija löytyy ja katse kääntyy tulevaisuuteen, seikkailuun ja jännitykseen. Jos ei sielunkumppania heti löydykään niin löytyy ainakin oma, uusi elämä kaikkine mahdollisuuksineen. Tiedä sitten kenen on syy vai onko kenenkään silloin kun tunteet vievät elämää ja elämä on täynnä tunteita.Monesti kuuntelija on auliisti apuaan tarjoava, mahdollisesti itsekin vaikeasta aviomiehestä eroon pyristelevä nainen. Salassa kuunneellaan puolin ja toisin, tai ainakin toisin. Nainen pääsee eroon miehestään ja rakastuukin sitten auttajaansa, kun huomaa, että auttaja kiirehtii paikalle, kun vähän tekstarilla heittää. Ja ainahan nainen arjessa kaikenlaisissa pikkuhommissa apua tarvitsee, kun ei tunne kaikkia kuusioavaimen kokojakaan.
Kummasti alkaa auttaja loitontua perheestään ilman, että edes on tuonut esiin mitään ongelmia omaan puolisoonsa. Ei ole puhunut, saati vihjaissut, että olisi jossakin puutteessa tai kokisi, ettei saa tarpeeksi paijausta. Jos auttaja huutaa omalle jälkikasvulleen ja kotona pyörähtää vain vaatteita vaihtamassa, on aivan selvää, ettei siinä hetkessä voi paljon paijata. Jos yrittää, niin saa kuulla käyneensä päälle. Omia lapsiaan haukkuu ja vihaa, katuuko ehkä heidän alulle saattamistaan vai mitä?
Näin auttaja on oikeastaan itse aiheuttanut kylmän tilanteen kotiinsa, josta yrittää paeta kuuntelijansa syliin. Pesä on valmiina odottamassa, mutta millainen pesä? Löytyykö sieltäkään se onnela? Tietenkin löytyy, vakuuttaa kuuntelija ja taivaasta sataa mannaa kaikkien eri isien kanssa tehtyjen lasten ja eri vanhempien mummojen ja vaarien kanssa puuhastellessa kun sukkuloidaan sun ja mun lasten viidakossa.
Joskus vaan happea saakin parhaiten, kun ajattelee nenäänsä pidemmälle, eikä jatka vaimonvaihtoruletissa uutta onnelaa etsien ja silloin voikin löytää kaikkien mahdollisuuksien elämän siitä, mistä ei osannut kuvitellakaan. - mahdoton nainen
heppu vaan kirjoitti:
Kyllähän tuo Sherokin teksti ihan asiaa on, ainakin osittain. Mutta itsekin eronneena ja muutamaa muutakin eroa läheltä seuranneena minulle on muodostunut käsitys naisten ylivoimaisesta kyvystä filosofoida ja terapeutsea syy lähes poikkeuksetta mieheen, silloin kun nainen omien henkisten ongelmiensa vuoksi päättää lähteä liitosta. En tiedä onko se sitten jonkinlaista hallusinaation hakua omiin, joskus järjettömiinkin päätöksiin. Tai sitten se on vain naisen kykyä olla täysin hetkittäistenkin tunteiden viemänä ja kykyä tehdä oman elämänsä tärkeimmät päätökset ihan vaan fiiliksellä. Eipä sillä, kyllähän miehetkin monesti näitä päätöksiä fiiliksellä tekevät ja toteavat että "siltä silloin tuntui". Mutta ainakin kaikille tuntemilleni itse eroa hakeneille naiselle ominaista on ollut asian filosofoiminen ja kääntäminen aina miehen viaksi, aina.
Tässä olen havainnut kolme tyypillistä tapausta, joista ensimmäinen on se että nainen on koulinnut ja kouluttanut itselleen sopivaa aviomiestä vuosikausia. Välillä on käytetty valta-aseena seksiä, välillä jatkuvaa motkotusta kaikesta miehen tekemästä (olette varmaan törmänneet tällaiseen motkottavaan muijaan, jonka miestä käy sääliksi kun on ihan sama mitä mies tekee, aina on väärin...), välillä naisellisia houkuttelukykyjä (blingiblingiä;) ), välillä kiristystä, välillä lahjontaa. Ja kun vuosien saatossa on saanut miehen muutettua "ressukaksi", se ei enää olekaan kiinnostava. Kasvoimme erillemme...
Toinen tapaus on se, että nainen muutaman kerran edellisissä suhteissaan turpaan otettuaan etsii itselleen kiltin miehen. Elämä on kivaa, kavereille voi kehua kuinka hyvä mies onkaan. Vuosien päästä alkaa tuntua, että se haaveiltu kiva ja tasainen elämä vastuuntuntoisen miehen kanssa ei olekaan jännittävää. Haaveillaan jostain kauan sitten taakse jääneestä teinielämästä, ei muisteta kasvetun aikuiseksi. Ja eron syy on "meillä ei ollut enää mitään yhteistä".
Komas tapaus on se, että naisella on omastakin mielestään hyvä suhde ja kiva elämä, kunnes joku kaveri eroaa. Tämän jälkeen kaverin elämä alkaakin näyttää jännittävältä, ihanaa kun sillä vapautta, kivoja ihmissuhteita ja aikaa ihan vain itselle. Kaveri tietysti komppaa, koska ei voi myöntääkään että elämä ei paremmaksi muuttunut. Vapaus onkin yksinäisyyttä, kivat ihmissuhteet on pekkoja ja paseja jotka ovat huomanneet eronneilta lohkeavan pimppaa pienellä lirkuttelulla ja lähtevät heti seuraavana aamuna... vierestä seuraten tuo vaan näyttää hienolta, joten "halusin elämääni uuden suunnan" ja eropaperit vetämään.
Näille kaikille kolmelle tapaukselle yhteistä on, että nainen väkisinkin vääntää oman muutoksensa (tai itse järjestelmällisesti muuttamansa miehen) miehen viaksi. Kotiterapia toimii ja omalle hölmöllekin käytökselle etsitään vika aina toisesta... On jotenkin naurettavaa sanoa esimerkiksi "meillä ei ollut enää mitään yhteistä" kymmenen tai kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Jos jonkun kanssa on noin pitkään viihtynyt, yhteistä on väkisinkin tullut: yhteisiä muistoja, yhteisiä toteutuneita tai toteutumattomia unelmia, yhteisiä vastoinkäymisiä, yhteistä elettyä elämää ja vaikkapa yhteisiä lapsia. Lause on vain keksitty selittämään omia tunne-elämän ailahteluja.
Näille kolmelle tapaukselle yhteistä monesti on, että hetken päästä ollaankin pettyneitä omiin ratkaisuihin. Näitä sitten laskuhumalassa itketään, vaikka nousuhumalassa juuri tuli selitettyä ero sen miehen viaksi :)Kymmenen pistettä hyvästä ja realistisesta kirjoituksesta!
- -ellu-
heppu vaan kirjoitti:
Kyllähän tuo Sherokin teksti ihan asiaa on, ainakin osittain. Mutta itsekin eronneena ja muutamaa muutakin eroa läheltä seuranneena minulle on muodostunut käsitys naisten ylivoimaisesta kyvystä filosofoida ja terapeutsea syy lähes poikkeuksetta mieheen, silloin kun nainen omien henkisten ongelmiensa vuoksi päättää lähteä liitosta. En tiedä onko se sitten jonkinlaista hallusinaation hakua omiin, joskus järjettömiinkin päätöksiin. Tai sitten se on vain naisen kykyä olla täysin hetkittäistenkin tunteiden viemänä ja kykyä tehdä oman elämänsä tärkeimmät päätökset ihan vaan fiiliksellä. Eipä sillä, kyllähän miehetkin monesti näitä päätöksiä fiiliksellä tekevät ja toteavat että "siltä silloin tuntui". Mutta ainakin kaikille tuntemilleni itse eroa hakeneille naiselle ominaista on ollut asian filosofoiminen ja kääntäminen aina miehen viaksi, aina.
Tässä olen havainnut kolme tyypillistä tapausta, joista ensimmäinen on se että nainen on koulinnut ja kouluttanut itselleen sopivaa aviomiestä vuosikausia. Välillä on käytetty valta-aseena seksiä, välillä jatkuvaa motkotusta kaikesta miehen tekemästä (olette varmaan törmänneet tällaiseen motkottavaan muijaan, jonka miestä käy sääliksi kun on ihan sama mitä mies tekee, aina on väärin...), välillä naisellisia houkuttelukykyjä (blingiblingiä;) ), välillä kiristystä, välillä lahjontaa. Ja kun vuosien saatossa on saanut miehen muutettua "ressukaksi", se ei enää olekaan kiinnostava. Kasvoimme erillemme...
Toinen tapaus on se, että nainen muutaman kerran edellisissä suhteissaan turpaan otettuaan etsii itselleen kiltin miehen. Elämä on kivaa, kavereille voi kehua kuinka hyvä mies onkaan. Vuosien päästä alkaa tuntua, että se haaveiltu kiva ja tasainen elämä vastuuntuntoisen miehen kanssa ei olekaan jännittävää. Haaveillaan jostain kauan sitten taakse jääneestä teinielämästä, ei muisteta kasvetun aikuiseksi. Ja eron syy on "meillä ei ollut enää mitään yhteistä".
Komas tapaus on se, että naisella on omastakin mielestään hyvä suhde ja kiva elämä, kunnes joku kaveri eroaa. Tämän jälkeen kaverin elämä alkaakin näyttää jännittävältä, ihanaa kun sillä vapautta, kivoja ihmissuhteita ja aikaa ihan vain itselle. Kaveri tietysti komppaa, koska ei voi myöntääkään että elämä ei paremmaksi muuttunut. Vapaus onkin yksinäisyyttä, kivat ihmissuhteet on pekkoja ja paseja jotka ovat huomanneet eronneilta lohkeavan pimppaa pienellä lirkuttelulla ja lähtevät heti seuraavana aamuna... vierestä seuraten tuo vaan näyttää hienolta, joten "halusin elämääni uuden suunnan" ja eropaperit vetämään.
Näille kaikille kolmelle tapaukselle yhteistä on, että nainen väkisinkin vääntää oman muutoksensa (tai itse järjestelmällisesti muuttamansa miehen) miehen viaksi. Kotiterapia toimii ja omalle hölmöllekin käytökselle etsitään vika aina toisesta... On jotenkin naurettavaa sanoa esimerkiksi "meillä ei ollut enää mitään yhteistä" kymmenen tai kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Jos jonkun kanssa on noin pitkään viihtynyt, yhteistä on väkisinkin tullut: yhteisiä muistoja, yhteisiä toteutuneita tai toteutumattomia unelmia, yhteisiä vastoinkäymisiä, yhteistä elettyä elämää ja vaikkapa yhteisiä lapsia. Lause on vain keksitty selittämään omia tunne-elämän ailahteluja.
Näille kolmelle tapaukselle yhteistä monesti on, että hetken päästä ollaankin pettyneitä omiin ratkaisuihin. Näitä sitten laskuhumalassa itketään, vaikka nousuhumalassa juuri tuli selitettyä ero sen miehen viaksi :)Varmaan voi olla näinkin. Tosin en tiedä yhtäkään tuollaista tapausta. Tuohon on pakko kommentoida, että ei ole mitään yhteistä. Nainen ja kyllä monet tietämäni miehetkin tarkoittavat tuolla, että ei ole yhteisiä kiinnostuksen aiheita ja niitä tulevaisuuden suunnitelmiakaan välttämättä.
Se mitä harvoin tuodaan esille ja on myös varmaankin harvinaisempi tapaus, on se, että monet todellakin elävät liitoissaan yksin. Toinen on vetäynyt täysin koko suhteesta. Eli ei ole yksinkertaisesti mitään yhteisiä muistoja edes. Jos toinen ei puhu sinulle viikko kausiin muuta ne pakolliset "tuo maitoa kaupasta" - tyyppiset asiat. Jos niitäkään. Eli parisuhde todellakin on tyhjä. Toinen elää totallisesti erillään suhteesta. EIkä häntä saa mukaan ystävällisistä yrityksistä huolimatta.
Toisella ei ole mitään mielipiteitä mihinkään yhteisiin asioihin. Ei tulevaisuuden suunnitelmia. Hän vain on, käy töissä ja vapaa-aikana harrastaa tai katsoo tv:tä illasta toiseen. Puhumatta puolisolle sanaakaan. - tatatgds
Mahdoton mies kirjoitti:
Kyllä nainen haluaa muuttaa miehen ja lasten tulon myötä siinä myös pitkälti onnistuukin. Sanotaan, että mies kuten nainenkin kasvaa vanhemmuuteensa, joka on iso muutos lähtötilanteesta eli siitä kun ihastuttiin ja rakastuttiin ja unelmoitiin yhteisestä tulevaisuudesta. Arki koulii kumpaistakin ja tapahtuu vuosien myötä isoja persoonallisuuksien muutoksia.
Lasten kasvettua jossain vaiheessa tulee eteen kriisi, jonka myötä jompi kumpi puolisoista kokee tarvitsevansa etäisyyttä kumppaniinsa kokien turhautumista tai etsien itseään tai miettien elämän tarkoitusta tai mitä milloinkin. Tuossa tutkiskellessa ja asioita pohtiessa havahdutaankin monesti siihen, että eihän se puoliso olekaan se sama johon on joskus tullut rakastuttua.
Eikä se tulevaisuus sitten aina ollutkaan sitä mistä alussa haaveiltiin vaan arki on rankkaa ja välillä täysin kestämätöntä eikä pelastajaa näy ei kuulu. Tätäkö se on sitten loppuelämä ja tulollaisen idiootin/ narsistin/ vainoharhaisen/ sairastelevan luuserin kanssako pitäisi kestää vanhuuden päivätkin? Sehän vain roikkuu minussa ja kyttää tekemisiäni, yhteiset lainat ja pankkitilit ovat kuristava kaulapanta. Lapsetkin tuottavat murheita kun huoltajuusvastuut pitäisi pystyä kaikesta huolimatta hoitamaan. Pakko saada happea, omaa tilaa, omaa aikaa tai seinät kaatuu päälle. Kuuleeko kukaan?
Monesti se tarvittava kuuntelija löytyy ja katse kääntyy tulevaisuuteen, seikkailuun ja jännitykseen. Jos ei sielunkumppania heti löydykään niin löytyy ainakin oma, uusi elämä kaikkine mahdollisuuksineen. Tiedä sitten kenen on syy vai onko kenenkään silloin kun tunteet vievät elämää ja elämä on täynnä tunteita."eihän se puoliso olekaan se sama johon on joskus tullut rakastuttua."
Usein käy näin. Toisaalta hyvin usein ei ole saanut kumpaniltaan mitään. Siksi ihan aiheellisesti mitkään asiat eivät ole vastanneet alkeellisempiakaan odotuksia. Eli ongelmien ydin ei ole liian suurissa odotuksissa/vaatimuksissa, vaan juuri siinä, että kumppani on muuttunut "eri ihmiseksi". Ainakaan minä en innostunut exäni muutoksesta. Alkuaikoina hän oli jotakuinkin sosiaalinen, tapasi ihmisiä, hän puhkui intoa ja teki paljon töitä. Jopa huomioi minua, matkustelimme sentään melko paljon, vaikka muita yhteisiä harrastuksia ei ollut.
Lasten synnyttyä hän oli töissä aina vain enemmän. Pyöritin kotia yksin, perinteiset naisten ja miesten työt. Lisäksi pian huomasin olevani naimisissa oleva kolmen lapsen yksinhuoltaja. Kaikki ehdotukset yhteisestä ajasta minun ja lasten kanssa, ex tyrmäsi hienovaraisesti. Vetosi kiireeseen ja sanoi kuin nauhalta "katsotaan sitten joskus". Sitä jatkui vuosia. Sitten enää kysellytkään. Ei jaksanut. Myöhemmin erosin. Se oli elämäni kaamein ja ihanin asia.
Tunteet eivät yksin vie elämää, vaan mukana on myös järki ja tahto. - tatatgds
tatatgds kirjoitti:
"eihän se puoliso olekaan se sama johon on joskus tullut rakastuttua."
Usein käy näin. Toisaalta hyvin usein ei ole saanut kumpaniltaan mitään. Siksi ihan aiheellisesti mitkään asiat eivät ole vastanneet alkeellisempiakaan odotuksia. Eli ongelmien ydin ei ole liian suurissa odotuksissa/vaatimuksissa, vaan juuri siinä, että kumppani on muuttunut "eri ihmiseksi". Ainakaan minä en innostunut exäni muutoksesta. Alkuaikoina hän oli jotakuinkin sosiaalinen, tapasi ihmisiä, hän puhkui intoa ja teki paljon töitä. Jopa huomioi minua, matkustelimme sentään melko paljon, vaikka muita yhteisiä harrastuksia ei ollut.
Lasten synnyttyä hän oli töissä aina vain enemmän. Pyöritin kotia yksin, perinteiset naisten ja miesten työt. Lisäksi pian huomasin olevani naimisissa oleva kolmen lapsen yksinhuoltaja. Kaikki ehdotukset yhteisestä ajasta minun ja lasten kanssa, ex tyrmäsi hienovaraisesti. Vetosi kiireeseen ja sanoi kuin nauhalta "katsotaan sitten joskus". Sitä jatkui vuosia. Sitten enää kysellytkään. Ei jaksanut. Myöhemmin erosin. Se oli elämäni kaamein ja ihanin asia.
Tunteet eivät yksin vie elämää, vaan mukana on myös järki ja tahto."Alkuaikoina hän oli jotakuinkin sosiaalinen, tapasi ihmisiä, hän puhkui intoa ja teki paljon töitä. Jopa huomioi minua, matkustelimme sentään melko paljon, vaikka muita yhteisiä harrastuksia ei ollut.
"
Niin, liittomme loppuvuosina hän ei koskaan käynyt missään, paitsi satunnaisilla työasioilla, työpaikka oli kotona (vaikka tilaa ei ollut), mutta siellä hän keskittyi vain hallitsemaan, sotkemaan, pomottamaan muita ja pohtimaan omia juttujaan. Yleensä hän eli omissa maailmoissa, puhui itsekseenkin, ei kuunnellut. Keskustelu ei luistanut, koska hän ei halunnut kuunnella. Joskus kyllä intoutui esitelmöimään maailman tilanteista ja häntä itseään kiinnostavista aiheista. Huoh. Hän saattoi puhua putkeen vaikkapa 20minuuttia. Jos yritti sanoa jotain väliin hän tiuskaisi "älä keskeytä". Jos meni toiseen huoneeseen, hän tuli perässä. Hän myös tykkää keräillä kaikenlaista, jolla ei tee mitään. Se oli paljon tärkeämpää kuin minä tai lapset. Kyllähän kaikenlaiselle roinalle oma huone ( autotalli, varasto, sukulaisten varastot ja autotallit) täytyy olla, lapsille ei. - dreddre
tatatgds kirjoitti:
"Alkuaikoina hän oli jotakuinkin sosiaalinen, tapasi ihmisiä, hän puhkui intoa ja teki paljon töitä. Jopa huomioi minua, matkustelimme sentään melko paljon, vaikka muita yhteisiä harrastuksia ei ollut.
"
Niin, liittomme loppuvuosina hän ei koskaan käynyt missään, paitsi satunnaisilla työasioilla, työpaikka oli kotona (vaikka tilaa ei ollut), mutta siellä hän keskittyi vain hallitsemaan, sotkemaan, pomottamaan muita ja pohtimaan omia juttujaan. Yleensä hän eli omissa maailmoissa, puhui itsekseenkin, ei kuunnellut. Keskustelu ei luistanut, koska hän ei halunnut kuunnella. Joskus kyllä intoutui esitelmöimään maailman tilanteista ja häntä itseään kiinnostavista aiheista. Huoh. Hän saattoi puhua putkeen vaikkapa 20minuuttia. Jos yritti sanoa jotain väliin hän tiuskaisi "älä keskeytä". Jos meni toiseen huoneeseen, hän tuli perässä. Hän myös tykkää keräillä kaikenlaista, jolla ei tee mitään. Se oli paljon tärkeämpää kuin minä tai lapset. Kyllähän kaikenlaiselle roinalle oma huone ( autotalli, varasto, sukulaisten varastot ja autotallit) täytyy olla, lapsille ei.Eikö se enää miehelle riitä että tuo leivän pöytään? Sen lisäksi mihen pitää olla leikkisä isä ja mahtava rakastajakin. Olisiko nyt kuitenkin niin että naiset ovat totaalisen vastuuttomia, kun sotkevat itsekkäin syin koko perheen asiat jollei kaikki ole töydellistä, vaikka täydellistä maailmaa ei olekaan? Mä olen helvetin pettynyt naisten vastuuttomuuteen, enkä todellakaan ymmärrä miksi he pettävät perheensä tilapäisten ongelmien vuoksi. En suoraan sanoen ihmettele lainkaan että suuryritysten ja politiikan johtohenkilöt pääsääntöisesti ovat miehiä. Naiset tunnekuohuineen eivät sovi johtotehtäviin.
AP:lle: sulle tulee käymään helvetin huonosti jos kannat kaikesta vastuun ja tuo naisesi tulee nylkemään sinut jiku päivä. - ------------
dreddre kirjoitti:
Eikö se enää miehelle riitä että tuo leivän pöytään? Sen lisäksi mihen pitää olla leikkisä isä ja mahtava rakastajakin. Olisiko nyt kuitenkin niin että naiset ovat totaalisen vastuuttomia, kun sotkevat itsekkäin syin koko perheen asiat jollei kaikki ole töydellistä, vaikka täydellistä maailmaa ei olekaan? Mä olen helvetin pettynyt naisten vastuuttomuuteen, enkä todellakaan ymmärrä miksi he pettävät perheensä tilapäisten ongelmien vuoksi. En suoraan sanoen ihmettele lainkaan että suuryritysten ja politiikan johtohenkilöt pääsääntöisesti ovat miehiä. Naiset tunnekuohuineen eivät sovi johtotehtäviin.
AP:lle: sulle tulee käymään helvetin huonosti jos kannat kaikesta vastuun ja tuo naisesi tulee nylkemään sinut jiku päivä."Mä olen helvetin pettynyt naisten vastuuttomuuteen"
Siinähän olet ja haukut väärää puuta. Naiset jättävät lähes aina vastuuttoman miehen, ennemmin tai myöhemmin. Myös miehet voivat halutessaan jättää vastuuttoman naisen, ei ole pakko roikkua, liitto ei ole mitenkään pakollinen kestää.
Täydellistä miestä ja naista, maailmaa ei ole olemassa. - sopuli9
heppu vaan kirjoitti:
Kyllähän tuo Sherokin teksti ihan asiaa on, ainakin osittain. Mutta itsekin eronneena ja muutamaa muutakin eroa läheltä seuranneena minulle on muodostunut käsitys naisten ylivoimaisesta kyvystä filosofoida ja terapeutsea syy lähes poikkeuksetta mieheen, silloin kun nainen omien henkisten ongelmiensa vuoksi päättää lähteä liitosta. En tiedä onko se sitten jonkinlaista hallusinaation hakua omiin, joskus järjettömiinkin päätöksiin. Tai sitten se on vain naisen kykyä olla täysin hetkittäistenkin tunteiden viemänä ja kykyä tehdä oman elämänsä tärkeimmät päätökset ihan vaan fiiliksellä. Eipä sillä, kyllähän miehetkin monesti näitä päätöksiä fiiliksellä tekevät ja toteavat että "siltä silloin tuntui". Mutta ainakin kaikille tuntemilleni itse eroa hakeneille naiselle ominaista on ollut asian filosofoiminen ja kääntäminen aina miehen viaksi, aina.
Tässä olen havainnut kolme tyypillistä tapausta, joista ensimmäinen on se että nainen on koulinnut ja kouluttanut itselleen sopivaa aviomiestä vuosikausia. Välillä on käytetty valta-aseena seksiä, välillä jatkuvaa motkotusta kaikesta miehen tekemästä (olette varmaan törmänneet tällaiseen motkottavaan muijaan, jonka miestä käy sääliksi kun on ihan sama mitä mies tekee, aina on väärin...), välillä naisellisia houkuttelukykyjä (blingiblingiä;) ), välillä kiristystä, välillä lahjontaa. Ja kun vuosien saatossa on saanut miehen muutettua "ressukaksi", se ei enää olekaan kiinnostava. Kasvoimme erillemme...
Toinen tapaus on se, että nainen muutaman kerran edellisissä suhteissaan turpaan otettuaan etsii itselleen kiltin miehen. Elämä on kivaa, kavereille voi kehua kuinka hyvä mies onkaan. Vuosien päästä alkaa tuntua, että se haaveiltu kiva ja tasainen elämä vastuuntuntoisen miehen kanssa ei olekaan jännittävää. Haaveillaan jostain kauan sitten taakse jääneestä teinielämästä, ei muisteta kasvetun aikuiseksi. Ja eron syy on "meillä ei ollut enää mitään yhteistä".
Komas tapaus on se, että naisella on omastakin mielestään hyvä suhde ja kiva elämä, kunnes joku kaveri eroaa. Tämän jälkeen kaverin elämä alkaakin näyttää jännittävältä, ihanaa kun sillä vapautta, kivoja ihmissuhteita ja aikaa ihan vain itselle. Kaveri tietysti komppaa, koska ei voi myöntääkään että elämä ei paremmaksi muuttunut. Vapaus onkin yksinäisyyttä, kivat ihmissuhteet on pekkoja ja paseja jotka ovat huomanneet eronneilta lohkeavan pimppaa pienellä lirkuttelulla ja lähtevät heti seuraavana aamuna... vierestä seuraten tuo vaan näyttää hienolta, joten "halusin elämääni uuden suunnan" ja eropaperit vetämään.
Näille kaikille kolmelle tapaukselle yhteistä on, että nainen väkisinkin vääntää oman muutoksensa (tai itse järjestelmällisesti muuttamansa miehen) miehen viaksi. Kotiterapia toimii ja omalle hölmöllekin käytökselle etsitään vika aina toisesta... On jotenkin naurettavaa sanoa esimerkiksi "meillä ei ollut enää mitään yhteistä" kymmenen tai kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Jos jonkun kanssa on noin pitkään viihtynyt, yhteistä on väkisinkin tullut: yhteisiä muistoja, yhteisiä toteutuneita tai toteutumattomia unelmia, yhteisiä vastoinkäymisiä, yhteistä elettyä elämää ja vaikkapa yhteisiä lapsia. Lause on vain keksitty selittämään omia tunne-elämän ailahteluja.
Näille kolmelle tapaukselle yhteistä monesti on, että hetken päästä ollaankin pettyneitä omiin ratkaisuihin. Näitä sitten laskuhumalassa itketään, vaikka nousuhumalassa juuri tuli selitettyä ero sen miehen viaksi :)Hyviä havaintoja. Monesti tämmöinen erokuvio leviää kulovalkean tavoin oli sitten kyse työpaikan tai serkusten tai kaverien kesken. Ihminen on sairas laumaeläin ja kun muutkin...
- Sherok
Itse yritin vuosia mieheni mielestä muuttaa häntä, mutta mielestäni kyseessä oli se että kaipasin sitä miestä jonka kanssa menin naimisiin, en miestä joksi hän oli muuttunut. Kaikki ihmiset kasvaa ja muuttuu, joskus ne kasvaneet ihmiset ei enään sovi yhteen. Jopa arvot voivat muuttua!
Niin ja kaikki me sairaita ollaan tavalla tai toisella ja enemmän tai vähemmän terapian/lääkityksen tarpeessa. Mielestäni tärkein asia "sairauden" määrityksessä on miten kyseinen ihminen kohtelee läheisiään. Tiedän ihmisiä jotka vaikuttaa ystävien ja työtovereiden mielestä hyvinkin mukavilta mutta läheisilleen ilkeitä/väkivaltaisia/manipuloivia ym. Ottaako mukavan esittäminen niin koville?!? En tiedä.. - 11+19
Naulan kantaan Sherok!
Hedelmistään puu tunnetaan, sanoi Jesse. Ihminen tunnettakoon siitä miten kohtelee läheisimpiä ihmisiään. Raha (miehen) ja kauneus (naisen) ovat ihan linnunsiemeniä arvojen ja auttavaisuuden rinnalla. - luuseri407
Päätin lähteä, kun vaimoni haukkui minut varkaaksi, valehtelijaksi ja huorintekijäksi. Voin käsi sydämellä ja vaikka viimeisellä tuomiolla sanoa, että mitkään näistä syytöksistä eivät pidä paikkaansa. Olen väsynyt käymään töissä ja kuulemaan vuodesta toiseen haukkumista puolisolta, joka ei ole vaivautunut hakemaan päivätöitä koko 20-vuotisen yhteiselomme aikana. (Haukkuu vain, että minulla on liian pieni palkka) Olen yrittänyt jatkaa lasten vuoksi, mutta kohta sekään ei ole riittävä syy. Viimeisin syytös oli se, että kyttään hänen isältään saamaa perintöä. Meillä on myös tiedossa listat ihmisistä, jotka eivät saa tulla käymään kylässä. Siihen kuuluu minun kaikki sukulaiseni ja vaimon omat sisaret. Ainoastaan vaimon oma äiti saa käydä meillä, mikä sattuu sillä hetkellä olemaan väleissä tyttärensä kanssa.
Tämä kaikki on uskomatonta, mutta totta. - pitkätukka-68
Naisilla on ylitsepääsemätön tarve diagnosoida miehensä. Exien diagnoosi on aina narsismi.
Oikeastaan narsisteja on kaikki muut miehet, paitsi oma uusi rakkaus, joka sekin muuttuu ajan myötä narsistiksi. - vttumitänuijiaolette
AP: Olet naisesi kanssa vapaaehtoisesti, joten älä viitsi ruikuttaa!!!
Normaali, tervejärkinen mies olisi lähtenyt lätkimään tuollaisesta parisuhteesta viimeistään toisesta käsiksi käymisestä. Tapelkaa jatkossakin vain keskenänne, älkää missään tapauksessa hankkiko lapsia kärsimään teidän kaltaisista idiooteista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 484944
Tappo Kokkolassa
Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap233237Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti
Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei271385Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?
Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei1801216- 66912
MAKEN REMPAT
Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna24878Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan
5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee49847Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille
Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel215731Mulla on kyllä
Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..35718Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt482697