Korttikoulutukset

Kysyn tätä silläkin uhalla, että leimaudun aloitekyvyttömäksi ja passivoituneeksi valmiin paketin odottelijaksi. Oletteko saaneet työkkärin kautta esim. hygieniapassikoulutusta?

Tuntemani ihmiset ovat saaneet työnantajiltaan mm. työturvallisuus-, trukianajo- ja tulityökorttikoulutukset sekä hintavan ajokorttiluokankorotuskoulutuksen (ehkäpä pienellä omavastuulla). Kuitenkin eräs tukityöllistetty oli kaksi vuotta hoitoapulaisena ilman, että hänellä oli hygieniapassia. Tämä olikin ainoa työrajoite hänen kohdallaan.

Voinko minä siis nyt saada (ammatinvaihtajana) palkkatukipaikan johtuen tästä ilmiselvästä puutteestani ammattitaidossani? Ja sitten taas seuraavan, kunhan muuten edellytykset täyttyvät. Ihan vaan jättämällä hygieniapassin hankkimatta omalla kustannuksellani - pitkälti periaatteen vuoksi.
101876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Työkkäri maksoi mulle hygeniapassin kun pääsin sellaiseen palkkatukityöhön jossa sitä tarvittiin. Aluksi ämpyilvät kyllä, mutta maksoivat ennen kun olisivat joutuneet perustelemaan kirjallisesti tekemisiään jälkeen päin. Mitään koulutusta siihen ei liittynyt vaan antoivat työkkäristä n. 50 sivuisen monistenipun ja ilmoittivat kokeen ajan ja paikan. Kävin sitten kokeessa ja sain tuon hygieniapassin. Noin vuonna 2011.

Tietokoneen A-kortin maksoivat myös kun olin sellaisella kurssilla joka kuului sen kurssin sisältöön. Vuosi oli silloin 1997.

Taitaa olla joka paikassa että yrittävt maksattaa noita kortteja työttömillä, vaikka ne on tehokkaimpia tapoja työvalmiuksien parantamiseen. Sitten ei ole rahasta pulaa jos kysymyksessä on jokin huuhaa-, humppa- tai kolmiloikkakurssi jolla ei ole mitään työvalmiuksia parantavia vaikutuksia.

Äänestä
  • Minulle on kirjattu työnhakusuunnitelmaan yksiselitteisesti, että tarvitsee hygieniapassin, että voi edes hakea ...

    Jos nyt sitten joku lipsahtaa lain vastaisesti tukipalkattuun työhön ilman vaadittavia kortteja, niin eikö työnantaja voisi arvostaa edes 150 €:n vertaa parin vuoden aikana saamaansa tuhansien eurojen palkkatukihyötyä? Muutenkin vaikutti sivusta seuraamani hoitoapulaisen asema työyhteisössä kaiken kaikkeaan epäsolidaarisuuden ilmentymältä.

    Äänestä

  • Kuka maksaa? kirjoitti:

    Minulle on kirjattu työnhakusuunnitelmaan yksiselitteisesti, että tarvitsee hygieniapassin, että voi edes hakea ...

    Jos nyt sitten joku lipsahtaa lain vastaisesti tukipalkattuun työhön ilman vaadittavia kortteja, niin eikö työnantaja voisi arvostaa edes 150 €:n vertaa parin vuoden aikana saamaansa tuhansien eurojen palkkatukihyötyä? Muutenkin vaikutti sivusta seuraamani hoitoapulaisen asema työyhteisössä kaiken kaikkeaan epäsolidaarisuuden ilmentymältä.

    Tuo hygieniapassitutkintomaksu on jotain 40€. Tuossa oli vielä se, että työkkärillä oli menossa paikallisessa amiskassa joku puhdistusalan koulutus, ja minä menin samaan aikaan kun he suorittamaan tuon tutkinnon ja sain sitten sen hygieniapassin. Oli siis valmiiksi ostettua koulutusta. Meinasivat maksaa hätäpäissään vielä 9€ suorituspäivältä ylläpitokorvauksenkin, mutta ei sitten maksaneet kun olin sinä päivänä töissä.

    Aika helppo tuo koe on, riitti kun lueskelin sitä työkkäristä saamaani monistenippua.

    Olisi mullekin työnantaja maksanut tuon tutkintomaksun, mutta kereksin saada sen työkkäristä ensin. Ja kyllä se työkkärin kuluu maksaa.

    Äänestä

  • 167-176 kirjoitti:

    Omaa työnhakuani on laajennettu matkailubisneksen suuntaan. Eli tarvitaan myös anniskelupassi. Jos ne nyt omalla kustannuksella hankkisi jostain muualta kuin kiinni olevista amiskoista, pitäisi ehkäpä saada töitä enemmän kuin kuukaudeksi ruska-aikana, jotta löisi leiville.

    Joulusesonkiin mennessä voisi tosin ilmaiseksikin saada.

    Äänestä

Täyttä kusetusta on mokomat kortit.
Lähes kaikki on voimassa vain 2-3vuotta
Hygieniaosaamiskortissani on voimassa toistaiseksi.
Hankittu 2009

Itse olen hankkinut kortit TE- toimiston piikkiin.
Tuskin tulen uusimaan kun nykyisin on kurssit lopetettu näiltä alueilta.

Minulla on hygieniaosaamiskortti
Tulityökortti
Tieturvakortti Tie1
Työturvallisuuskortti

Äänestä

Osaamistestiä ei vaadita henkilöltä, jolla on sellainen elintarvikealan koulutus tai tutkinto, johon sisältyy riittävä määrä elintarvikehygieniaa (hyväksyttävä tutkinto tai koulutus oltava suoritettu 1.1.1995 jälkeen). Hyväksytyt osaamistestaajat voivat myöntää hygieniapassin siis ilman testiä tutkintotodistuksen perusteella.

Äänestä

Eräältä kurssilta jonne erehdyin sain ADR-perusluvan, hygieniapassin ja trukkikortin. Tulityö- ja työturvallisuuskortin kustansin itse, nyt on pätevä olo työttömänä.....

Äänestä
  • Nyt et ole ainakaan kortitta liikenteessä!

    Äänestä

Pärstäkertoimen mukaan. Oulussa viimeisiin vuoden koulutuksiin en ole päässyt ja syyt mitä ihmeellisempiä. Johtuuko että en ole maahanmuuttaja tai tietyn lahkon edustaja? Siis tavallinen suomalainen tallaaja?

Äänestä

Tottakai ne maksaa aina joku muu kuin itse. Sen takia nuo hinnatkin on pilvissä kun järjestäjät tietää, että työkkäri, työnantaja tai nämä springhouse/aamos työvalmennusyritykset maksaa ne (työkkäri ne silloinkin maksaa kun työvalmennusyritykset laskuttaa vain enemmän). Helppoja kursseja ja on parempi päästä läpi muuten työkkäri osoittaa sormella ja sanoo omaksi syyksi jos ei pääse läpi ja voipa jopa karenssi napsahtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuka maksaa? kirjoitti:

Kysyn tätä silläkin uhalla, että leimaudun aloitekyvyttömäksi ja passivoituneeksi valmiin paketin odottelijaksi. Oletteko saaneet työkkärin kautta esim. hygieniapassikoulutusta?

Tuntemani ihmiset ovat saaneet työnantajiltaan mm. työturvallisuus-, trukianajo- ja tulityökorttikoulutukset sekä hintavan ajokorttiluokankorotuskoulutuksen (ehkäpä pienellä omavastuulla). Kuitenkin eräs tukityöllistetty oli kaksi vuotta hoitoapulaisena ilman, että hänellä oli hygieniapassia. Tämä olikin ainoa työrajoite hänen kohdallaan.

Voinko minä siis nyt saada (ammatinvaihtajana) palkkatukipaikan johtuen tästä ilmiselvästä puutteestani ammattitaidossani? Ja sitten taas seuraavan, kunhan muuten edellytykset täyttyvät. Ihan vaan jättämällä hygieniapassin hankkimatta omalla kustannuksellani - pitkälti periaatteen vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu