Kysymys naisille: Kuinka paljon miehen luontaiset ominaisuudet vaikuttavat hänen kiinnostavuuteen ja kuinka paljon on tehtävissä kovalla harjoittelulla? Pystyykö tavallinen mies mielestänne nousemaan kiinnostavaksi jos hän harjoittaa kehoaan, mieltään ja tyyliään? Kannattaako edes yrittää vai onko se kuitenkin jokin silmien tai hiusten väri mikä lopulta ratkaisee?
Lahjakkuus vai harjoittelu
-M-
67567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Minulla on omat epäilykseni.
Vastaus miehelle: Sen kiinnostavampi mies mitä vähemmän hänen tarvitsee itsensä kiinnostavaksi tekemiseen käyttää kovaa harjottelua. Miehen luontainen karisma, miehinen olemus ja vahva, mutta lempeä luonne on miehelle eduksi ja jos mies omaa vielä lempeän kauniit silmät ja säilyttää poikamaisen olemuksensa ja huikean huumorintajunsa läpi koko elämänsä, niin nainen on kerta kaikkiaan myyty.
Salilla treenikassi kourassa pakkomielteisesti ravaavat kehonsa palvojamiehet ovat ainakin minun mielestäni niitä kaikkein säälittävämpiä.
Oikea mies ei välitä vaikka ei ehtisi aina treenata ja pitää huolta kehonsa kunnosta. Oikea mies antaa itsensä olla mies, eikä tee kenenkään muun tähden ja mieliksi itsestään jotakin sellaista, josta ei tykkää tai pidä. Oma hyvä olo ja hyvä ulkomuoto tulevat tyytyväisyydestä itseensä ja siihen mitä tekee. Mitään ei saavuteta väkipakolla tai sen vuoksi, että kelpaisi paremmin jollekin.
Koko juttu lähtee korvienvälistä, joka näkyy koko kehossa.
Kaikki on opettelun tulosta. Jos joka tuntuu olevan luontaisen hyvä jossain asiassa, niin sekin vain tarkoittaa, että hän on harjoitellut ja saanut niin paljon kokemusta ko. asiasta, että se tulee jo luonnostaan.
Ehkäpä juuri tarkoitinkin tuota mitä sanoit, että mikään ei lähde väkipakolla vaan kaikkeen pitää olla tekemisen meininki - mielekkyys. Jos salitreeni ei maistu ja tykkää mielummin käydä ongella, niin turha sinne salille on mennä. Jonkun naisen mielestä kalastaja Eemeli on paljon miehekkäämpi ja seksikkäämpi kuin puntilla käyvä mies.
Ei tarvitse olla niinkään lahjakas, riittää että on aidosti kiinnostunut siitä mitä tekee.
aidosti kiinnostunut. Kommunistinen unelma.
Ollaan ihan rehellisiä. Jos aijot olla jossain jotain, joudut joskus tekemään asioita, jotka eivät ole niin kivoja. Kysymys on vastuun kannosta. Joku sen valtion kassaan on sen fyffen tuotava oli se kivaa tai ei, jotta naiset voivat leikkiä kommunistia valtion rahoilla.
Tämä yksinkertainen vastuunkantaminen on näillä kommunisteilla jotenkin vaikea ymmärtää. He luulevat, että se raha tulee jostain tyhjästä. Että joku sen vaan sinne tuo.
Ollaan sitten rehellisiä-Katsos, onko elämä sinun mielestäsi muutenkaan aina kivaa? Ei,..ei minustakaan. No, eri asia on mitä työssä joudumme palkkamme eteen tekemään siitä saadaan kuitenkin korvauksena palkka, joten jokainen kantaa sen oman kortensa kekoon.
Sitten puhutaan vapaa-ajasta, siitä mistä on kiinnostunut ja mihin sen käyttää- nääs, tuo vapaa-aikamme kun on ihan meidän omaa itseämme varten tarkoitettu ja siihen mitään kommunismia tarvitse sekoittaa.
Ihminen ei ole onnellinen, jos hän ajattelee sinun tavallasi, että "raadampa tässä niska limassa tuolle eukolle vähän puuteri rahaa ja se ei anna minulle edes pillua kuin kerran vuodessa, on se niin väärin"
Oletko silloin itse kommunistisessa avoliitossa, johon olet itse halunnut, mutta syytät siitä naistasi, joka sinun mielestäsi tuhlaa sinun vaivalla hankkimiasi rahoja. Oikeastaan sopii kysyä että kumpi on tyhmä, se joka pyytää vai se joka antaa.
Riittää, että on aidosti kiinnostunut postimerkkeilystä, Star Trekistä tai vaikka pienoismallien rakentelusta, niin voi suorastaan tuntea ihollaan kuumat seksuaaliset väreilyt, joita nainen lähettää katsoessaan määrätietoisesti postimerkki/dvd/pienoismallikokoelmansa parissa askartelevaa miestä.
Matti Nykänen on lahjakas.
Onpas hänen naiset todella onnellisia. Senhän näki jo Mervin naamasta.
Matti oli lahjakas yhdellä kapealla osa-alueella. Ehkä naisillekin olennaista ja tässä avauksessa ajateltu lahjakkuus on vähän kokonaisvaltaisempaa tai ainakin elämälle tärkeämmillä osa-alueilla kuin ponnistamisessa sukset jalassa.
Oli. Valitettavasti liian nuorena koettu liian iso pyöritys teki hänestä mitä teki ja lahjakkuus hävisi kaiken sen alle. Lahjakkuus on 90-%:sti työtä ja harjoittelua aiheen eteen ja jos siihen ei kykene, lahjoilla ei ole mitään merkittävää arvoa.
"Oikea mies ei välitä vaikka ei ehtisi aina treenata ja pitää huolta kehonsa kunnosta. Oikea mies antaa itsensä olla mies, eikä tee kenenkään muun tähden ja mieliksi itsestään jotakin sellaista, josta ei tykkää tai pidä. "
-Ja oletusarvoisestihan jokainen salilla treenaava mies tekee sen vain ja ainoastaan jotta näyttäisi hyvältä vastakkaisen sukupuolen silmissä, vai..?! XD
No eipä noilla ponnistuslahjoilla mitään arvoa enää 40-vuotiaana ole muutenkaan. Mutta niistä ponnistuslahjoistaan Matti kyllä otti lähes kaiken irti, mistä kertoo kultamitaliläjänsä. No olisi ehkä voinut voittaa vielä jokusen kisan enemmän, mutta sillä ei juuri ole väliä. Muistetaan kuitenkin yhtenä kaikkien aikojen parhaista. Omassa erikoisessa lajissaan. Ei yhtenä parhaista ihmisenä tai yhtenä suurimmista yleislahjakkuuksista.
Tiedätkö reinkarnaatiosta? Se on vähän sama juttu. Lapamato-eksistenssistä ei yleensä hypätä suoraan nirvanaan. Eli kyllä siihen aika monta uudelleensyntymää tarvitaan ennen kuin epäkiinnostavasta tulee kiinnostava. Sitä joko on tai ei ole.
Ja mitä tuohon kiinnostavuuteen taas tulee, niin jokaisesta ihmisestä löytyy jotain, joka kiinnostaa jotakuta lapamatoa. Ei jokaisen tarvitse olla jotakin järjettömän ihanaa tai kiinnostavaa, riittää kun on ihminen, jolla on sydän paikallaan ja inhimillinen ote ja ajatus kaikkia olevaisia kohtaan.
Mikä ihmisessä sitten kiinnostaa toista ihmistä,..sano se? Mikä toisessa ihmisessä on kiinnostavaa ja mikä epäkiinnostavaa,..sano se? Eikö olekin niin, että joku toinen herättää meissä mielenkiinnon vaikka toinen ei näe hänessä mitään kiehtovaa..Olemme taas näiden ikuisuuskysymysten äärellä, että MIKÄ on MIKÄ ja MITÄ on MITÄ....tai KUKA ON MITÄ.
Eli lapamadon ei mielestäsi kannata edes yrittää kun kaikki on geeneihin kirjoitettu?
Ei nyt niinkään vaan sanoisin että lapamadostakin löytyy varmasti se lajinsa harvinaisuus, josta geenit ovat muokanneet valioyksilön :)
Naiset nimenomaan arvostavat sitä, että mies on luonnostaan itsevarma, älykäs ja kehityskelpoinen. Jos mies on jo lähtökohtaisesti täydellinen, niin silloin naisia kyllä riittää. Miesten onneksi kaikki naiset eivät ole niin älykkäitä, että ymmärtäisivät, millainen on aidosti korkeatasoinen ja hyvä mies.
Minusta kaikkien kiehtovin on mies joka itseään harjoittaa ja sitä kautta jatkuvasti ihmisenä kehittyy. Oleellista on kuitenkin että "harjoitusohjelma" ja päämäärät tulevat olla miehestä itsestään kumpuavia, eivätkä epätoivoista rimpuilua yrittää mukautua muiden ihmisten odotuksia vastaavaksi.
Veikkaan että pahin rimpuilu mitä mies voi tehdä, on kehittää itseään niin että hän olisi enemmän naisten mieleen? Jos näin tekeekin, niin se tulee salata hyvin tarkkaan.
Njaa, mitäpä tuohon vastaisi? Ulkoapäin ohjautuvuus yleensä näkyy jossakin vaiheessa joten itse suosi(ttele)n oman sisimpänsä kuuntelua. Varsinkaan kun ei ole mitään yhtä universaalia "naisten mieleen" formaattia.
Tosin se sisin saattaa nimenomaan ohjata kehittymään, jotta saisi naisia. Kunnianhimokin todennäköisesti olemassa lähinnä naisten suosion saamiseksi, vaikkei sitä välttämättä tiedostakaan.
Lahjakas muuten helposti vaikuttaa muiden mielestä ahkeralta ja päämäärätietoiselta. Esimerkiksi jos on saanut lähes synnyinlahjakseen atleettisen vartalon, uskoo suurin osa miehen treenaavan ahkerasti, vaikka todellisuudessa kuntoilunsa olisi vähäistä.
OK, eli kaikki sellaiset ponnistelut joiden tarkoituksena on parantaa omaa asemaa parisuhdemarkkinoilla on syytä jatkossakin tehdä salassa ja tarpeen vaatiessa verhota ne aivan joksikin muuksi.
Mutta sittenhän ei luultavasti mitään ristiriitaa synnykään (henkilölle itselleen tai muille), jos sisin on linjassa harjoitusten ja tavoitteiden kanssa; on koko prosessi sitten tiedostamatonta tai tiedostettua. Luonnonlahjakkuuksia on takuulla kaikilla saroilla, mutta harvoin kai se täysin yksinään riittää. Joku voi olla vaikka musikaalisesti lahjakas muttei omaa mitään mielenkiintoa musiikkia kohtaan. Ei hänestä luultavasti huippumuusikkoa koskaan kehity lahjoista huolimatta, koska motivaatiolla on merkittävä rooli lähes kaikelle ihmisen toiminnalle.
ja, nyt kun fyysisen esimerkin nostit, harvemmin kait atleettinen vartalo atleettisena säilyy läpi elämän ilman mitään ponnisteluja? Minusta tuntuu, että on paljon yleisempää se, että ihmiset aliarvioivat toisten ponnisteluja - ts. saattavat tokaista kuinka onnekas joku on ollut syntyessään tietynlaisen vartalon kanssa tajuamatta että ko. henkilö on harrastanut aktiiviurheilua koko elämänsä.
Ihan kuin haluaisit ymmärtää väärin :) noinhan minä en sanonut, sinä tulkitsit kuten halusit.
Pelkällä lahjakkuudella ei huipulle kehitytä, mutta parisuhdepeleissä ei tarvitsekaan olla maailmanmestari. Sinunkaan miehesi tuskin ovat olleet absoluuttisesti maailman parhaita. Tuskin edes parhaita sinulle realistisesti saatavilla olleista. Silti ovat saaneet sinut. Käytännössä kasin mies tai nainen voi saada vaikka kuinka "tasokkaan" kumppanin. Ja kasiin riittää pelkkä lahjakkuus.
Siinä olet varmaan oikeassa, että yleisempää on väärinarviointi toiseen suuntaan. Kaikkein useimmiten tätä ehkä kuulee "kultalusikka"-mutinoissa.
Sekin on totta, että vartalot rupsahtavat, mutta edelleen atleettigeeninen näyttää paremmalta kuin yhtä laiska huonogeeninen.
Äläkä jää pohtimaan noita parhaita mahdollisia tulevissa suhteissasi: romantiikan vuoksi saa huijata itseään uskomaan puolisonsa absoluuttiseen parhauteen. Sitäpaitsi eihän sitä voi mitenkään varmaksi tietää.
Ja vartaloista puhuminen nyt vaan se yksinkertaisin esimerkki, jonka kautta asiaa hahmottaa.
Ei, kyllä minä yritin ymmärtää oikein. Ehkä sitten epäonnistuin. Mietin mikä siinä on naisten mielestä niin ikävää jos mies treenaa itseään naisia varten mutta ehkä se on juuri tuo "naisten mieleen" formaatti josta naiset ei pidä. Kaikki naiset ovat mielestään ainutlaatuisia yksilöitä ja se että mies pystyy itseään kehittämällä nostamaan suosiotaan lähes kaikkien naisten silmissä, muistuttaa ikävällä tavalla siitä että ehkä tässä ei ollakaan ihan niin persoonallisia.
Ehkä siinä on myös se, että nainen haluaa uskoa rakastuneensa syntyjään ainutlaatuiseen mieheen, eikä kehen tahansa tavikseen, joka on vain naista varten muokannut itseään. Jälkimmäinen on ikään kuin feikkiä vs. aito unelmamies.
Niin , niin kuin aito unelmamies. :)
Ei minulla ole tarvetta kieltää faktaa, että on olemassa esim. yleisiä kauneus- tai komeusihanteita, onhan näistä erilaisia tutkimustuloksiakin. Eli miksei niitä kohden kannattaisi yrittää pyrkiä JOS se itsestäkin tuntuu oikealta ja antaa itselle hyvää fiilistä (esim. kovan fyysisen treenin kautta tuntee olonsa hyväksi, terveeksi ja itsevarmaksi omassa kropassaan – pelkkää plussaa).
Mutta oikeastaan mietin asiaa laajemmin akselilla ulkoapäin ohjautuvuus – sisältäpäin ohjautuvuus. Annan ääriesimerkin: Mies käy 5-6 kertaa viikossa kuntosalilla ja on hakeutunut lentäjäksi (heh) saadakseen naisia. Käymme treffeillä ja luulen ensin että mies kuntoilee koska siitä nauttii ja on hakeutunut unelma-ammattiinsa. Mutta aika pian alkaa tulla lausuntoja tyyliin: ”äh, pitäisi mennä salille muttei millään viitsisi”, tai ”paskaduuni – palkka on hyvä, muttei millään viitsisi lennellä ympäri maailmaa, unirytmi koko ajan sekaisin ja tuntuu ettei koskaan saa olla rauhassa kotona.” Minä kysyisin: ”No onko pakko mennä (salille)? Tee jotain muuta (treeniä) välillä?” johon mies vastaisi (huom.) vakavalla naamalla: ”Pakko mennä kun naiset tykkää”, tai ”Mitä muuta mä sitten treenaisin?”. Tai ammatista: ”Oletko harkinnut muuta duunia?”, johon mies vastaisi: ”No, mitä mä sitten tekisin?”
Ts. ulkopäin ohjautuva ihminen tekee asioita ensisijaisesti muita miellyttääkseen ja tätä ei mielestäni pysty kovin pitkään salaamaan. Esimerkki on toki karrikoitu, ja selvää on että jokaisella (sisältäpäin ohjautuvallakin) on päiviä, jolloin ei (esimerkkiä mukaillakseni) huvita treenata tai miettii ”miksi hel*etissä hakeuduin tähän duuniin?” Mutta siinä kun ulkoapäin ohjautuva miettii ”minun pitää jatkaa tätä toimintatapaa koska tätä minulta odotetaan” (ei itse etsi ratkaisuja) niin sisältäpäin ohjautuva ihminen hakee itse ratkaisunsa ”miksi teen tätä, nautinko tästä tosiaan, mitkä ovat minun vaihtoehdot?”. Ulkopäin ohjautuva menee salille (koska hän kokee, että häneltä sitä odotetaan) ja treenaa siellä ky*piintyyneenä, kun taas sisältäpäin ohjautuva (joka voisi yhtä lailla heittää vitsinä tuon ”pakko mennä kun naiset tykkää”) voisi todeta ”naiset saa luvan kestää vaikkei sick-pack olisikaan täydellinen” tai ”menenkin lenkille salin sijaan” tms.
Todellisessa elämässä varmaan suurin osa meistä toimii välimaastossa. Mutta oleellista minusta on yksilön löytää oma paikkansa tuolla ulkopäin ja sisältäpäin ohjautuvuuden akselilla. Nuorempana esim. minä tein enemmän asioita miellyttääkseni toisia, mutta kun en nauttinut tekemistäni asioista voin huonosti. Vähän aikaa se voi olla ok, mutta pidemmällä aikavälillä se syö ihmistä. Jos mukautuminen ja ulkopäin ohjautuvuus jatkuu ja jatkuu, uskon että se pahimmillaan voi johtaa erilaisiin tragedioihin (itsemurhiin tms.) kun henkilö ei yksinkertaisesti enää jaksa pitää kulisseja yllä.
Mutta mm. esimiestyössä olen huomannut että ihmiset ovat tässäkin hyvin erilaisia. Siinä kun toinen haluaa ja tarvitsee hyvin tarkat ohjeet miten toimia (on lähes täysin ulkopäin ohjautuva), niin toinen haluaa tietää vain päämäärän ja haluaa itse selvittää kuinka päämäärään pääsee. Sitten on vielä ihmisiä, jotka kyseenalaistavat päämäärät ja haluavat olla päämääriä määrittelemässä. Jos kahden viimeksi mainitun ryhmän henkilöitä yrität pistää tiukkaan muottiin (esim. asiantuntijatyössä), he luultavimmin lähtevät kävelemään ennemmin tai myöhemmin.
Ja vielä, jokainen totta kai tekee henkilökohtaisia kompromisseja, esim. ”en nyt niin kauheasti tykkää tanssimisesta, mutta koska naiset tykkää, haen heitä tanssimaan”. Minäkin pidän korkokenkiä. Ulkopäinhän tämä hullu malli on tullut, mutta olen sen jossain määrin omaksunut koska koen oloni itsevarmemmaksi ja seksikkäämmäksi korkokengissä. Mutta koska korkokengät voivat olla terveysriski, valitsen kengät tarkkaan, korot ovat suurimman osan aikaa maltilliset, en koskaan pidä korkokenkiä koko päivää jne. Minä voin pitää korkokenkiä omasta päätöksestäni, mutta jos mies sitä minulta vaatii, niin mies saa monosta aika pian.
Summa summarum: tasapainoinen ihminen on löytänyt oman paikkansa tuolla ulkopäin ja sisältäpäin ohjautuvuuden akselilla ja on siksi – niin, tasapainoinen, koska hänellä ei ole sisäistä konfliktia (omat vs. muiden odotukset). Tämäntyyppinen tasapainoisuus on mielestäni yksi miehen viehättävimmistä piirteistä ja pesee mennen tullen mm. erilaiset ulkonäköön liittyvät piirteet.
Itsestäänselvyyksiä latelet :D No ei vaineskaan...tuo korkokenkä juttu oli aika hupaisa...
Mutta, juttusi ei todellakaan kerro tasapainoisesta ihmisestä, eikä korkokengällä saa mennä miestä lyömään vaan täyttää ihanan miehensä toive ja näin kertoa rakastavansa miestänsä ja haluavansa näyttää hänen silmissään seksikkäältä kaunottarelta. Monosta saaminen ei kerro tasapainosta vaan epätasapainottomuudesta ja itsekkyydestä.
Toisen toiveet ovat myöskin minulle rohkaisu, mutta pakottaminen johonkin on jo sitten toinen juttu.
Entä jos kaikki tuntuu pakolta? Käyn salilla 4 kertaa viikossa ja se on todellakin aina äh. En ole löytänyt elämässäni vielä mitään asiaa, mikä olisi kivempaa kuin se, ettei tee mitään. Silti olen menestynyt. Joka päivä kuitenkin elämä tuntuu raskaalta, koska kaikki tekeminen on niin raskasta aloittaa. Jopa roskien vieminen tai leivän voiteleminen.
Jos nyky-yhteiskunnassa voisikin vaan olla tekemättä mitään, niin sitä tekisin (heh). Suomessahan se on periaatteessa mahdollista, mutta en luota siihen, että saisin ilmaista rahaa vielä seuraavat 50 vuotta, jotka suurin piirtein ehkä elän. Jos tietäisin saavani, lopettaisin kaiken muun tekemisen paitsi ehkä liikunnan, sillä minusta on kuitenkin mukavaa olla terve ja voimakas. Keskittyisin vaan kuuntelemaan musiikkia sängyllä ja katselemaan elokuvia ja sarjoja koneelta.
Ai, lottamari
Aika pahan laitoit, mutta uskon tässäkin ihmisten olevan kovin yksilöllisiä, ts. kuinka paljon sietää itsensä pakottamista. Vaikka kirjoituksesi toisaalta kuulostaa pahalta, (kun kirjoitat että jopa leivän voiteleminen on raskasta aloittaa), niin toisaalta kuulostaa, että olet tehnyt oman kompromissin ainakin jollain tasolla – olet päättänyt tehdä töitä ja liikkua (näet niiden positiiviset puolet) eli sinulla ei kuulostaisi olevaan ainakaan vakavaa sisäistä konfliktia (?).
Kirjoitat ”kaikki tekeminen on niin raskasta aloittaa”. Oleellista on mielestäni se, että paraneeko olo aloittamisen jälkeen vai ei? Uskon että monella muulla (itsellänikin) on sama ongelma, aloittaminen on hankalaa, mutta sitten kun pääsee alkuun, niin tulee jo parempi olo – esim. liikkuessa endorfiinit alkavat erittymään, työtehtävään keskittyessä tehtävä vie mennessään, siivoamisen aloitettuaan ei enää ajattele asiaa.
Jos olo ei kohene aloittamisen myötä ja jos pakottamisen fiilis on päällä koko ajan, en ainakaan itse voisi hyvin. En esim. itse pystyisi käymään salilla 4 kertaa viikossa – se olisi liikaa minulle, tylsistyisin, tympääntyisin ja lopettaisin kokonaan. Minä käyn 1-2 kertaa ja sen lisäksi harrastan vaihtelevasti muita lajeja, eniten juoksua (2-5 kertaa viikossa). Jos jonkun asian suhteen itselleni alkaa tulla näitä pakottamisen/tylsistymisen fiiliksiä, teen jotain muuta välillä, kokeilen eri lajeja.
Ja jos tuo muutoskaan ei auta, ts. lajin/työpaikan tms. vaihtaminen ja olo edelleen raskas, kaikki tekeminen pakottamista, miettisin myös että pitäisikö käydä kysymässä asiantuntijoilta että olenko masentunut vai mistä moinen jatkuva raskas olo johtuu.
Jos ei ole kyse masennuksen tyyppisistä ongelmista, niin oleellista on mielestäni löytää se oma balanssi, punnita eri asioiden hyvät ja huonot puolet. Sikäli olen kyllä täysin samalla linjalla kanssasi, että jos voittaisin lotossa, niin heti jättäisin työt, voisin olla ”tekemättä mitään”, vain ”harrastella” eri asioita (liikuntaa en jättäisi samoista syistä kuin mainitset).
Ei kaikilla ehkä ole mahdollisuuksiakaan elää sisältäohjautuen, jos ne sisältäohjaavat vietit ohjaavat epärealistisia tai mahdottomia tavoitteita kohden. Silloin tekee vaikka sitä paskaduunia elääkseen, ei siis muita miellyttääkseen, mutta koska se miellyttää itseä kuitenkin enemmän kuin muut vaihtoehdot kuten köyhyys.
Minusta sisältäohjautuvakin voi ottaa ohjeetvvastaan nöyrästi, saattaahan hänen sisäinen ohjauksensa käskeä olemaan hyvä työntekijä ja nauttimaan siitä. Ymmärtäen ja.hyväksyen siis roroolinsa. Esimerkiksi ammattijääkiekkoilijat pääosin sisältäohjautuvia, mutta ei heidän tarvitse kyseenalaistaa jokaista valmentajan päätöstä, eikä olla mukana päättämässä, koska ymmärtävät, ettei se ole heidän roolinsa.
Joo, oikeassa olet, nuo omat mainitsemani esimerkit olivat vain yhdet esimerkit ja mielestäni sinä annoit lisäesimerkkejä sisältäohjautuvasta ihmisestä (ehken siis onnistunut olemaan kovin selkeä omissa pohdinnoissani aiemmin tai ehkä esimerkkini olivat huonoja).
Totta kai olosuhteet ja lähtökohdat vaikuttavat, eli olosuhteiden pakosta voi paskaduunin tekeminen olla oma valinta (tai tietyn roolin valitseminen). Toinen samassa tilanteessa oleva henkilö saattaa valita tuilla elämisen ja pienemmän toimeentulon. Joskus valinnan varaa voi olla enemmän, mutta joskus on pakko valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta.
Valintoja ja kompromissien tekoahan elämä on, mutta oleellista on se, kuka ne valinnat ja kompromissit tekee, ts. oliko esim. jääkiekkoilijaurahaave pelaajan vai hänen vanhempiensa.
Ihan hyvin kirjoitit, mutta ehkä vähän yleistävään sävyyn, siksi mainitsin poikkeavia esimerkkejä.
Alkuperäinen sytyke jääkiekkoharrastukseen ja sittemmin ammattiin tulee usein ulkoa, mutta muuttuu omaksi intohimoksi. Onko tuo sitten ulkosisäsyntyistä vai Mitä?
Ei todellakaan tarvitse olla mestari. Parisuhde on sellainen ihme asia, että jonkun kanssa elämään vain halutaan päästä ilman mitään erikoista syytä. Tuntuu vain kivalta olla yhdessä. Ei muuta erikoista. Mutta se taikatunne syntyy kuitenkin harvoin. Ihmeellisiä juttuja.
Yleensä jonkin alan lahjakas ihminen on tavallisesti on intohimoinen ja innokas eli hän on mukana omasta sisäisestä halusta. Yksinkertaisesti hän haluaa piirtää, soittaa, laulaa... Sisäinen into usein kertoo että ihminen on lahjakas.
Miksi arvasin että kysyt juuri tuota? :)
Tuohan on hyvä esimerkki siitä että henkilö on hyväksynyt ulkoapäin tulleen "odotuksen" ja kokee sen nyt omakseen, jolloin siitä mielestäni on tullut sisältäohjautuvaa. Loppupeleissä minusta sillä ei ole niin väliä mistä alkuperäinen sytyke on tullut, kunhan henkilö nauttii tekemästään. Jos ei nauti, niin sitten kannattaa ehkä miettiä miksi tekee asioita joista ei nauti ja onko vaihtoehtoja.
Ehkä kyselen vain itsestäänselvyyksiä.. En tiedä mikä minut tähän ohjaa? :/
Sinähän muuten itsekin sanoit, että lopettaisit työsi jos ei siihen ei olisi taloudellista syytä. Eli et tee sitä mistä nautit. Oletko suunnitellut muuttavasi elämääsi nautinnollisempaan suuntaan?
Niin, ja minä kirjoitan itsestäänselvyyksiä…
Nykyinen työni on itse asiassa minulle paras mahdollinen vaihtoehto tällä hetkellä (kaikki eri tekijät huomioiden). Ja koska en ole taloudellisesti riippumaton, työtä on pakko tehdä (minulle tuilla eläminen ei ole vaihtoehto). Näin ollen koen olevani todella onnekas kun olen voinut valita sen itselleni parhaan vaihtoehdon (realistisista vaihtoehdoista). Toki se ei ole pelkkää onnea, olen tehnyt sen eteen paljon töitä myös.
Voisin tietysti kiukutella tai olla onneton kun taloudellisista syistä joudun töissä käymään, mutta mitäpä se kiukuttelu auttaisi kun vaihtoehtoja ei ole? Sitä paitsi se olisi mielestäni jo elitististä kun kuitenkin minulla on ollut mahdollisuus siihen toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon (ts. parhaaseen realistiseen vaihtoehtoon).
Yritätkö ärsyttää minua, ajaa pois vai ärsyttääkö/tylsistyttääkö sinua joku/jokin?
Mutta eikö voisi kuvitella tekevänsä sellaista työtä, josta nauttisi vaikka olisikin taloudellisesti riippumaton?
En minä tietenkään sinua yritä ärsyttää, kunhan huomasin tuollaisen kohdan johon tarttua. Omasta mielestäni ihanne-elämään tosiaan kuuluisi se, että tekisi jotain sellaista, mistä nauttii (ja tekisi sitä siis mielellään ilman rahaakin) ja millä samalla turvaa taloutensa. Esimerkiksi nyt ne jääkiekkoilijat taas kerran. Heistä suurin osa pelaa, koska rakastaa pelaamista. Jos eivät pystyisi pelaamaan ammatikseen, pelaisivat ilmaiseksi jossain harrastelijaliigassa kuitenkin sen mitä palkkatyöltään ehtisivät. Samankaltaiseen intohimon, nautinnon ja elannon yhdistämiseen pitäisi kaikkien pyrkiä.
Eikä tämä ole mitenkään erityisesti sinulle suunnattu piikki, sinulta tuo varmasti onnistunut keskivertoa paremmin ja paremmin kuin itseltänikään.
Olen ihan täysin samaa mieltä kanssasi tuosta ihanteesta, samoin ajattelen itsekin. Enhän missään kohtaa sanonutkaan etten nauttisi työstäni? Itse asiassa nautin työstäni tosi paljon ja minulla on tuota intohimoa työtäni ja erikoisalaani kohtaan (joskus ehkä liikaakin?). Mutta syy miksi lopettaisin työt jos saisin lottovoiton, on pelkästään se, että haluaisin enemmän vapaa-aikaa. Tätä työtä ei voi tehdä osa-aikaisesti (eikä usein edes normaalin työajan puitteissa), työn luonne on sellainen. Eli vaikka rakastan työtäni enkä vaihtaisi sitä ainakaan tällä hetkellä mihinkään muuhun, niin välillä mietin että se vie liikaa aikaa. Mutta se on oma valinta, kaikella on hintansa. Ehkä jos sitä voisi jatkaa osa-aikaisena niin sitten varmasti harkitsisin jatkamista lottovoitosta huolimatta.
Uskoisin että monet noista ammattilaisjääkiekkoilijoistakin ainakin ajoittain pohtivat sitä kuinka paljon joutuvat reissaamaan, treenaamaan työnsä takia tms. – harva saavutus tulee ilman uhrauksia, vaikka se intohimo olisikin (esim. Selänteen vuosittaiset pohdinnat jatkaako vai ei). Kimikin luultavimmin kiroaa kaikenlaisen PR-sirkuksen formuloiden ympärille, mutta sietää sen rakkaudesta ajamiseen.
Ehkä sinulle sopisi sitten alkaa yrittäjäksi samalle alalle, jolloin voisit, ainakin jos homma kannattaisi, eiväkä kustannukset päätä huomaisi, säännellä omaa työmäärääsi paremmin? No mitään alastasi tietämättä tosiaan puhun, eihän tuo monella alalla ole mitenkään mahdollista.
Joo, kyllä siihen intohimoonkin voi kyllästyä. Tosin ainakin Selänteen osalta "työnkuvakin" on muuttunut vuosien varrella: entisestä supertähdestä on tullut 2-3-ketjun peruspelaaja, vaikkakin on vanha legenda. Mutta ei enää se joukkueensa tai puhumattakaan koko liigan ykköstähti. Rakastamiaan maalejakin tekee nykyisin harvemmin eli työstä tulee palkitsemista vähemmän kuin 10-15v sitten. Eivätkä paikatkaan välttämättä kestä samaan malliin ja otteluiden jälkeen väsyttää enemmän ja pidempään.
Hassua että mainitset, yrittäjyys on harkinnassa, mutta on ainakin tällä hetkellä liian aikaista, ehkä muutaman vuoden kuluttua. Kiitos myös siitä olutvinkistä, täytyy laittaa "korvan taakse".
Lähtisin oitis opastamaan sinua seksittömän oluenjuonnin saloihin, mutta pyrin vähentämään.
Tuskinpa nainen kovin hyvin tietää onko mies lahjakas vai kovan työn tulos. Tosin kun kova työ ei muuta geenejä eikä ominaistuoksuja tai kasvoja ainakaan täysin, niin lahjakkaalla on aina etulyöntiasema JOS hänkin tekee töitä.
Toisaalta eivätkö myös ahkeruus, sinnikkyys ja päämäärärietoisuus voi tulla osin lahjoina?
Kaikki oikeat saavutukset ovat kovan työn takia. Mutta ihmisen geenejä eikä ominaistuoksuja eikä piirteitä voi muokata. ainakaan täysin. Lahjakkuus on vaikea käsite. Minusta ahkeruus, sinnikkyys ja päämäärärietoisuus ovat myös tärkeitä luonnepiirteitä.
Ehkä tässä kysymyksessä ongelma on se "naiset" -kollektiivina.
Eli elämä on matka, ei ainoastaan päämäärä.
Ne jotka tykkääväät valmiista (rahat maine) paketista valitsevat sellaisen.
Ne jotka nauttivat myös matkasta ja ymmärtävät potentiaalia, valitsevat sellaisen.
Joskus elämän tarkoitus ei ole tulla ainoastaan rikkaaksi rahasta. Joskus elämän ja omien toiveiden eteen pitää tehdä töitä ja olla päättäväinen. Sellaiselle matkalle valitaan erilainen matkakumppani. Eikö? Sellainen toinen päättäväinen, joka tukee sinua muutoksessa. Koska elämä on muutosta.
Teemu, lähdetkö kanssani treffeille?
En lähde, mutta lottamari
"Luontaiset ominaisuudet" ovat annetut ihmiselle siksi, että niitä kehitetään ja harjoitetaan. Lahjakkuus on suurimmalta osalta työtä ja harjoittelua, ilman niitä kukaan ei ole mitään eikä pysty mihinkään.
Elämä on kasvamista ja kehittymistä eikä silmien ja hiusten väri vaikuta siihen asiaan mitenkään, koska kyse on tahtomisesta ja haluamisesta, yrittämisestä ja eteenpäin menemisestä.
Valitettavasti geneettiset ominaisuudet, kuten hiusten väri tai kasvonpiirteet, ovat naisille uskomattoman tärkeitä. Itseään kannattaa tietysti aina kehittää, mutta onko turhaa kehittää itseään kelvatakseen naisille jos menestys on kuitenkin lähinnä genetiikasta kiinni? Tuskin kukaan haluaa turhaa työtä tehdä.
Kasvojen luustolle ei tietysti mahda mitään, mutta katsopa jotain läskistyneiden / laihtuneiden ihmisten ennen / jälkeen - kuvia. Mielestäni moni näyttää aivan eri ihmiseltä. Läskinä leuattomia pullamössyköitä, mutta laihempina ne kasvonpiirteet tulevat esiin, mikä kaunistaa lähes poikkeuksetta. Myös miehiä.
Sinä kerrot tässä, että naiset ovat yksinkertaisia. Mutta onneksi rivien välit kertovat, missä se oikea ja todellinen yksinkertaisuus asuu.
Kysymys tosiaankin oli kompa kuten milto.teemu heti viestiketjun alussa oivalsi. Eivät naiset osaa tai halua ajatella että niinkin mukavan asian kuin ihastumisen taustalla voi olla paljonkin määrätietoista työtä. Eikä se työ aina ole edes kovin hauskaa. Nainen haluaa viimeiseen asti uskoa että mies on täysin luonnostaan hänelle sopiva. Mikäpä sen romanttisempaa.
En ole muuten koskaan kuullut että nainen myöntäisi tekevänsä jotakin parantaakseen asemiaan sinkkumarkkinoilla. Ehkä joku muu on päässyt todistamaan sellaista ihmettä?
Kieltääkseen tuon asemiensa tietoisen parantelun naiset ovat keksineet meikkaavansa ja pukeutuvansa tissitoppiin ihan vain itseään varten ja tuuletuksen vuoksi.
Kyllä, unohtaen että myös rehellisyys ja avoimuus voisivat olla aika kovaa valuttaa. Ehkä jopa tissitopin luokkaa.
Tottakai meidän luontaiset ominaisuutemme luovat meille pohjan siihen mitä me ollaan. Kiinostukseen vaikuttaa sitten monet seikat, mutta ihminen voi kehittää itseään. Tietyt synnynnäiset ominaisuudet kuten temperamentti, pysyvät aina tietyllä tapaa samanlaisina, mutta niitä voi opetalla hallitsemaan, käyttämään "oikein" jne. Kuten esimerkiksi itselläni kiivasta temperamenttia on ollut pakko opetella hallitsemaan, se on mahdollista, ja toisaalta, paineensietokykyä olen kasvattanut myös, ennen en uskaltanut mitään, nykyään uskallan lähes mitä vaan. Mutta järkevästi. Yhteistulos on järkevä ja temperamenttinen ihminen, joka saa aikaan mutta osaa sanoa myös ei ja pitää puolensa.
Ihmisille usein tulee hyviä ominaisuuksia vanhetessa. He muuttuvat karimaattisemmiksi, koska heidän sisäinen tarinansa, eli elämänkokemus, itsevarmuus ja oma olemus vahvistuu ja se sitten heijastuu ulospäin. Monesti nuoret miehet ovat rimpuloita, bambeja: epävarmoja, esittävät, ja ties mitä, etsivät tietyistä stereotypioista miehisyyttä, vaikka se miehisyys on omana itsenään olemista eikä ulkoinen asia. Niin, naiseus ja miehisyys eivät sinänsä ole kovin erilaisia. Se uskaltaa olla Nainen joka on jo varma itsestään, ja pystyy olemaan nainen vaikka olisi mikä "bodari", ilman esittämistä miehisyydestä. Ja mies voi olla kuka on, vaikka kukkamyyjä, miehisesti jos hän on varma omasta itsestään.
Eli, ihminen vahvistuu usein luontaisesti kokemuksen myötä, mutta jos on solmussa ja kieltää itseltää kaikki kokemukset eikä suosu kasvamaan mimstään, odottaa koko ajan jonkun ulkopuolisen "vapauttavan" itsensä... Ei onnistu.
Eli ei voi ikuisesti syyttää yläasteen koulukiusaamista, vaikka se traumaattista olisikin: pitää osata itse hakea apua, oli se reilua tai ei. Ei voi syyttää sosiaalisten tilanteiden pelosta muita ja odottaa että kotoa tullaan hakemaan, vaan pitää taitsella pelkojaan vastaan. Ei voi olettaa, että muut antavat itsevarmuutta ja ettei koskaan mokaa, joudu kestämään omaa heikkouttaan ja sietämätöntä virheellisyyttään, se pitää kasvaa kestämään ja itse parantamaan.
No, mitä parisuhteen valintaa tulee, sitä varten ei kannata itseään muuttaa, koska sitä ei voi hallita: voihan olla että alitajuisesti uskot kaikista muutoksista huolimatta ettei sinua kukaan rakasta, valitset aina narsistiset naiset tai yrität epätoivoisesti niitä ketkä eivät ole sinua lähelläkään. Sitten taas itket että olet kaikkesi tehnyt mutta ei onnistu. Sen sijaan, muutos tuo sinulle positiivisia asioita ja ehkä sitä kautta muutkin asiat onnistuu: uskallat jutella usemamille ihmisille, osaat olla oma itsesi, löydät harrastuksesi ja ne ihmiset kenen kanssa haluat olla tekemisissä, ja uskallat käydä yksinkin jossain. Muutut vaikka kuntoharjoittelulla paremman näköiseksi ja itsetuntosi vahvistuu, mitä kautta alat varmaan näyttääkin kiinnostavammalta... Mutta sinun pitää silti osata valita ja näyttää avomelta. Muuten ihmiset tulkitsee sinun olevan varattu tai muuten pois mahdollisuuksista.
Sinun pitäisi siis kasvaa ja muuttua omista lähtökohdistasi, siksi että itse haluat. Ei siksi että odotat saavasi siitä muilta palkkion. Se on taas sitä vastuun siirtämistä muille: jos takaate että saan jonkun, minä teen näin. Eli aitoa kiinostusta asiaan ei ole? Palkkio voi olla se tekeminen itsessään, eikä muita ehkä tule. Ei voi tietää. Mutta onnellisemman ja paremman elämän voi aina saada kun kehittää itseään?
Luonne ratkaisee. Rehellinen, rohkea, viisas, oikeudenmukainen, lempeän huumorin omaava mies saa paikan.
Otsiko lahjakkuus vai harjoittelu ei ole ihan oikein. Mielestäni lahjakkuus on taipumusten ja kovan harjoittelun tulosta.
No sitten olet väärässä. Lahjakkuus nimenomaan ei harjoittelulla parane.
Niin minäkin samaa mieltä. Lahjakkuus voi parantua harjatusten myötä mutta harjoittelemalla lahjakkuus ei synny. Olen lahjakas monien mielestä 16- vuotiaana ja nyt tyyli vähän muuttui ja taito on kehittynyt mutta se sama tunne tai kyky pysyy samana.
Väärin poijjaat. Ehkä muissakin asioissa pätevät musiikilliset lahjakkuuskuviot, jotka itse tunnen parhaiten. Jos musiikillisesti lahjatonta lasta aletaan opettaa musiikin maailmaan riittävän varhain ja opettelu ja työskentely on tehokasta ja oikeaoppista, niin lahjaton sujahtaa lahjakkaan ohi jossain kohdassa, jos musiikillisesti lahjakas ei tee lahjoilleen mitään. Olettaa vain, että kun on lahja, se riittää.
Lahjakkuus on isoimmalta osaltaan työtä, joten täysin lahjatonkin saattaa riittävästi halutessaan ja tahtoessaan tulla hyväksi ja vielä paremmaksi. Lahjakkaalla työ voi olla helpompaa, tapahtua enemmän luonnostaan, mutta molemmat tarvitsevat työn ja harjoittelun.
No kun ei ole lahjakkuus työtä, kuten itsekin ensimmäisessä kappaleessasi jo melkein oivalsit ja toisessakin olet vielä puoliksi kärryillä
Lahjakkuus on se luontainen kyky siellä pohjalla ennen työtä. Lahjakkuus harjoittelu = osaaminen / kyvykkyys. Osaamiseltaan lahjaton voi siis hyvinkin mennä lahjakkaan ohi, mutta eivät ne lahjat harjoittelemalla mihinkään kehity. Siksi koko sanakin on LAHJA eli saatu ilman työtä, ilmaiseksi syntyjään. Lahjakkuus pelkästään ei tosiaan yleensä riitä huipulle. Mutta naisensaannissa, kun ei tarvitse huipulla ollakaan, niin se riittää saantiin.
Monesti vaan ihmisillä menee sekaisin juuri lahjakkuus ja kyvykkyys ja siksi on tuollaisia harhaluuloja niinkuin sinullakin ainakin toisen kappaleen ensimmäisen lauseesi mukaan.
Ja sinä olet ilmeisesti tyhmä, sori. "Lahjakkuus pelkästään ei tosiaan riitä huipulle", mutta yhdistelmä lahjakkuus työ harjoittelu vie. Koeta takoa se kalloosi, tollo ja koeta edes ymmärtää oikein.
Kommentoin sivusta. Oma käsitykseni tästä lahjakkuuden ja harjoittelun suhteesta sekä musiikissa, urheilussa kuin kaikessa muussakin on kutakuinkin seuraava:
Aivan maailman huipulle pääsemiseen, oli kyse sitten asiasta kuin asiasta, tarvitaan sekä poikkeuksellista erityislahjakkuutta että äärimmäisen ankaraa harjoittelua ja työtä. Pelkästään toinen näistä ei riitä.
Tästä alaspäin kaikille on kuitenkin kaikki mahdollista. Sillä hirmuisella työmäärällä, jolla luontaisesti lahjakkaasta tulee huippu, myös kutakuinkin lahjattomasta voi tulla keskitason tekijä, sanotaan nyt vaikka kaupunginorkesterin soittaja tai kansallisen tason urheilija, toisinaan jopa lähes huipputekijä. Vastaavasti poikkeuslahjakkuudelta tälle tasolle pääsemiseen ei tarvita kuin jonkin verran työtä ja sitoutumista; etenkin urheilun maailmasta löytyy monia tunnettuja esimerkkejä tyypeistä, jotka ovat pärjänneet ihan kivasti, mutta joista olisi kovemmalla työllä ja sitoutumisella voinut tulla vieläkin kovempia tekijöitä.
Ja sama aina kyläpotkupalloiluun ja -pelimanneihin asti; lahjakkaan ei tarvitse tällä amatööri tasolla harjoitella lainkaan (sen kun soittelee ja potkii vaan kerran viikossa), tavisten tarvitsee.
Kirjoitinpas itsestään selvää asiaa pitkästi.
Ne ihmiset, jotka eivät ole lahjakkaita luonnoltaan, eivät ymmärrä mitään lahjakkuudessa. Näille ihmisille pitkällä harjoittelu on sama kuin lahjakkuus. Sen takia on niin paljon lahjattomia toitä. Harmaita ja tylsiä, pelkkä harjoitteluja, ilman sitä pientä eroa, joka tekee taideteoksen taiteeksi ja harjoittelija mestariksi. Huipulle joskus päästään ilman lahjoja muita keinoja käyttäen.