Englantilaisen Laurence Sternen vähän 1700-luvun puolivälin jälkeen julkaisema romaani Tristram Shandy – elämä ja mielipiteet (The Life and Opinions of Tristram Shandy, Gentleman) on kirjallisuushistoriallinen kuriositeetti, kokeellinen "postmodernistinen" romaani ajalta kaksi vuosisataa ennen postmodernismia. Erona tietysti oikeaan kirjalliseen postmodernismiin on se, että siinä missä 1900-luvun lopun kirjailijat pyrkivät rikkomaan vakiintuneita romaanin konventioita, Sternen aikaan ei vielä ollut tietoakaan siitä, mitä nämä konventiot tulisivat olemaan; lopputulokset muistuttavat silti hämmästyttävästi toisiaan eri lähtökohdista huolimatta. Nyt ei kuitenkaan ole aika analysoida romaania enempää vaan puhua eräästä teoksessa esitellystä aiheesta: keppihevosista.
Keppihevosella (hobby-horse) Sterne tarkoittaa monelle meistä – ellei peräti jokaiselle – ominaista mieltymystä tai intohimoa jotakin asiaa kohtaan, niin voimakasta sellaista, että tästä tulee olennainen osa persoonaamme sekä ulkoisesti muiden silmissä että myös sisäisessä maailmassamme.
Tästä esimerkkinä kirjan päähenkilön ja minäkertojan Tristram kertoo Toby-sedästään, hieman höpsähtäneestä sotaveteraaniherrasmiehestä, jonka keppihevosena on yksityiskohtaisten linnoitusasetelmien rakentelu uskollisen Trim-palvelijansa kanssa. Kertojahahmolle itselleen taas keppihevosena toimii yksityiskohtaisen elämäkertansa kirjoittaminen (eikä detaljeista tingitä; kirja on edennyt kolmanteen osaan asti, ennen kuin kertoja pääsee edes omaan syntymäänsä).
Myös monella palstapersoonalla tuntuu olevan omat keppihevosensa; joillekin se voi olla neitsyys, toiselle taas risteily, eräille kaikenlaisten asioiden ylianalysointi... Miettikää siis keppihevosia: mitkä näyttäisivät olevan niitä muille, ja mikä on omasi? Millaisen leiman kukin palstan keppihevosista antaa "ratsastajalleen", ja onko leima plussaa, miinusta vai neutraali pariutumisen kannalta?
Tätä tekstiä varten päädyin tekemään perusteellista taustatyötä noin kymmenen sekunnin verran, nimittäin googlaamaan, onko keppihevosen käsite tässä merkityksessään ollut vakiintuneesti olemassa jo ennen Sterneä, vai onko se hänen keksintöään. Loppujen lopuksi unohdin, miksi tätä edes tutkin (koska ei sillä tekstin kannalta mitään väliä ollut), sillä päädyin tähän suomenkielisen Wikipedian artikkeliin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keppihevonen
Lukiessani keppihevosten sukutauluista, keppihevostalleista, kouluratsastuskisoista sun muista tunsin jollakin oudolla tavalla vieraantuneeni todellisuudesta – tai todellisuuden minusta. Ihan piristävä tunne sekin.
Keppihevosella (hobby-horse) Sterne tarkoittaa monelle meistä – ellei peräti jokaiselle – ominaista mieltymystä tai intohimoa jotakin asiaa kohtaan, niin voimakasta sellaista, että tästä tulee olennainen osa persoonaamme sekä ulkoisesti muiden silmissä että myös sisäisessä maailmassamme.
Tästä esimerkkinä kirjan päähenkilön ja minäkertojan Tristram kertoo Toby-sedästään, hieman höpsähtäneestä sotaveteraaniherrasmiehestä, jonka keppihevosena on yksityiskohtaisten linnoitusasetelmien rakentelu uskollisen Trim-palvelijansa kanssa. Kertojahahmolle itselleen taas keppihevosena toimii yksityiskohtaisen elämäkertansa kirjoittaminen (eikä detaljeista tingitä; kirja on edennyt kolmanteen osaan asti, ennen kuin kertoja pääsee edes omaan syntymäänsä).
Myös monella palstapersoonalla tuntuu olevan omat keppihevosensa; joillekin se voi olla neitsyys, toiselle taas risteily, eräille kaikenlaisten asioiden ylianalysointi... Miettikää siis keppihevosia: mitkä näyttäisivät olevan niitä muille, ja mikä on omasi? Millaisen leiman kukin palstan keppihevosista antaa "ratsastajalleen", ja onko leima plussaa, miinusta vai neutraali pariutumisen kannalta?
Tätä tekstiä varten päädyin tekemään perusteellista taustatyötä noin kymmenen sekunnin verran, nimittäin googlaamaan, onko keppihevosen käsite tässä merkityksessään ollut vakiintuneesti olemassa jo ennen Sterneä, vai onko se hänen keksintöään. Loppujen lopuksi unohdin, miksi tätä edes tutkin (koska ei sillä tekstin kannalta mitään väliä ollut), sillä päädyin tähän suomenkielisen Wikipedian artikkeliin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keppihevonen
Lukiessani keppihevosten sukutauluista, keppihevostalleista, kouluratsastuskisoista sun muista tunsin jollakin oudolla tavalla vieraantuneeni todellisuudesta – tai todellisuuden minusta. Ihan piristävä tunne sekin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sen verran uskallan väittää että sekä vaimoni että tyttäreni keppihevoset ovat kookkaampia kuin omani.
Mielenkiintoinen aloitus. En ole ainakaan muistaakseni lukenut tuota kirjaa, mutta päähäni pälähti seuraava:
Itse olen, ainakin näin aikuisiällä, tottunut yhdistämään keppihevonen –termin käytön retorisessa määritelmässään verukkeena, tekosyynä, vrt. http://fi.wiktionary.org/wiki/keppihevonen.
Eli vaikka Hämis määrittelitkin keppihevosen Sternen mukaan (mieltymyksenä, intohimona jotakin asiaa kohtaan), niin halusitko kuitenkin palstan esimerkeilläsi viitata johonkin syvempään? Ovatko palsta(laiste)n teemat intohimoja, mieltymyksiä vai verukkeita? Toimiko oma retorinen ja kirjallinen älysi keppihevosena? Jos kyllä, niin mille?
Pahoittelen hidasta vastausta, olin reissussa pari päivää.
Kyllä minullekin keppihevonen retorisessa arkimerkityksessään on juuri tuo tekosyy tai veruke, ei sitä normaalisti tule Sternen tavalla ajateltua. Jostakin vain tuli palstaa selaillessani tuo hänen määritelmänsä mieleen, vaikka kirjansa lukemisesta on jo vuosia. Tuossa muuten onkin yksi tapa määritellä (subjektiivisesti) merkittävä teos: merkittävä teos on sellainen, joka tekee lukijansa alitajuntaan kestovaikutuksen ja voi pulpahtaa sieltä vielä paljon myöhemmin täysin odottamatta esiin. ("Merkittävä teos" on eri asia kuin "klassikko", jonka historiallisen arvon pystyy tunnistamaan ja käsittämään, mutta joka silti voi jättää tunteiden tasolla täysin kylmäksi ja unohtua heti lukemisen päätyttyä.)
Alitajunta siis tekee tepposiaan, joten en mene takuuseen, ettenkö tiedostamattani ajatellut sterneläistä keppihevosta myös arkiretorisena sellaisena. Jokin palstan neitsyys/teininainen-keppihevonenhan toimii juuri näin: yhtäältä kyse on persoonaa määrittävästä intohimoisesta pakkomielteestä, toisaalta verukkeesta ja puolustusskeinosta omalle surkeudelle ja saamattomuudelle: kun nostaa riman korkeudeksi 620 eikä ylitä sitä, voi kuvitella olevansa samassa veneessä Sergei Bubkan kanssa, vaikka oma ennätys olisikin patjan reunan korkeudella.
Risteily puolestaan on moninkertaisena keppihevosena hyvin symbolinen. Edesmennyt idolini ja hieno mies Juha Vainio kuvasi "Albatrossi"-laulussaan Tornator-laivaa vertauskuvana menetetyistä unelmista, tilaisuuksista ja nuoruudesta, ja täsmälleen samaa tematiikkaa on tulkittavissa erään palstalaisen kirjoittelussa.
"Mä elämältä olin odottanut muutakin."
"Albatrossin" minäkertoja on elänyt tylsän ja kaavamaisen elämän, jonka vastakohdan muodostavat hänen ystävänsä meriseikkailut, jotka saattavat olla vain kertojan kuvitelmia ja fantasioita siitä, millaista tuo elämä on ollut. On helppo nähdä yhtymäkohtia palstakirjoituksiin, joissa myöskin työntäyteistä rutiinielämää elävä mies kaipaa laivalle, joka vuosien varrella saavuttanut hänen ajatuksissaan myyttiset ulottuvuudet. Tornator – tai Tukholman-risteily – kuitenkin on ja pysyy iäti haaveena, jonka kauneus muodostuu juuri mahdollisuuden toteutumattomuudesta. Siksi tämä pakkomielle ei SAA toteutua kummallekaan heistä; itse unelma ja kaikki sen varaan rakennettu (eli koko elämä!) sortuisi sen mukana, jos kävisi ilmi, ettei laivoilla olekaan tarjolla sen hurjempia seikkailuja kuin maissa.
Voihan olla niin, että kokemusten ja elämän merkityksellisyys riippuukin enemmän kokijasta itsestään kuin hänen ympäristöstään, jolloin sisäisesti tylsän ihmisen seikkailutäyttymys jää saavuttamatta, vaikka kaikki ulkoiset puitteet haaveelle toteutuisivatkin. Siksi on helpompaa ja turvallisempaa tarttua toteutumattomaan haaveeseen veruke-keppihevosena kuin lähteä toteuttamaan sitä ja ottaa riski. Riski on löytää todellinen minuutensa ja huomata sen olevan oikeastikin se rutiinityötä tekevä lasin pohjan tuijottaja!
Juha Vainion vakavista teksteistä moni käsittelee mennyttä nuoruutta. Mainitun palstakirjoittajan teksteissä puolestaan vilisevät fantasiat ja finasteridit, joilla nuoruutta ollaan epätoivoisesti siirtämässä tulevaisuuteen. Kummatkin muistuttavat kauniilla ja koruttoman herkän karkealla tavalla, että nuoruus ja elämä pitäisi uskaltaa elää silloin kun se on. Nyt.
Näin myös laivoista saatiin keppihevonen sekä intohimona että verukkeena. Nämä kahden eri merkityksen yhdistelmän mahdollisuudet lienevät silti yksittäistapauksia ja onnistuvat vain humanistisen paskanpuhumisen taitoni ansiosta. Todennäköisesti eri keppihevosia ei saada systemaattisesti yhtymään (vaikka Wikipediassa mokomien sukutauluista puhuttiinkin).
Omien keppihevostensa analysoiminen on vaikeaa. Pitäisin enemmän siitä, että joku tekisi sen puolestani, sillä uskon olevani sillä lailla poikkeuksellisen heikko ihminen, että puolueettoman analyyttisuuden sijaan pyrkisin selittämään ilmiöt itselleni mahdollisimman edullisessa valossa. Mutta kun oma lehmä ei ole ojassa, keppihevosta voi lyödä kuin vierasta sikaa – tehkää siis niin!
Ettei vaan Hämsyli olisi viikonloppua taas viettänyt jonkun toisen keppihevosena ;)
Itse asiassa viikonloppuni meni palkattomissa töissä, joten lajinmäärityksessä päädytään tällä kertaa ihan vain aasiin.
Keppihevoset ovat lasten leluja ja pääasiassa niillä harjoitellaan onanoimista.
Jotain samanlaista brain-fuckia niillä nähtävästi harjoitetaan myös aikuisiällä.
Ja nyt kun vielä muistutan sinua, ettei kyseisen lajin intohimoinen aivo-onanointi edes tuota talouskasvua vaan saattaa vaikuttaa siihen jopa negatiivisesti, niin eikös koko iltasi olekin pelastettu!
Tais olla liian älykäs avaus tänne.
Niin taisi olla. Kun luin aloitusviestin muutama päivä sitten, olisin halunnut välittömästi vastata siihen jotain, mutta jäin miettimään fiksumpaa vastausta -- enkä ole vieläkään sellaista onnistunut muodostaa. Kai on todettava, että olen sokea ainakin omille keppihevosilleni jos sellaisia on, enkä minä näe oikein muissakaan palstalaisissa merkkejä niistä. Oikeastaan, mikäli tulkitsin sterneläisen keppihevosen määritelmän oikein, jo mainituista ainoastaan laivaristeily tuntuisi olevan sellaisen. Oikeastaan sekin on vain osa keppihevosta, joka käsittelee enemmänkin "yksin elämisen" (ei "yksinelämisen") mahdottomuutta, eli että risteilylle ei voi mennä yksin, baareihin ei voi mennä yksin, mitään ei voi tehdä yksin ilman että joku kyselee ja ihmettelee paheksuvasti.
Minulla on yksi tuttava - en voi sanoa että kaveri, mutta tuttava nyt kuitenkin - jolla minusta on sterneläinen keppihevonen. Tyyppi harrastaa muutamia yksilöurheilulajeja, joista yhtä aivan poikkeuksellisella hartaudella. Juuri siitä syystä hänestä ei voi tulla minulle kaveria, sillä en jaa näitä intohimoja, ja silti jokseenkin aina, kun juttelen hänen kanssaan tai olen samassa porukassa hänen kanssaan, keskustelu tuntuu kuin väkisin kääntyvän näihin hänen harrastuksiin. Näin käy, koska hän ei ole toisaalta niin kuin minä, joka voin olla hiljaakin porukassa jos keskustelunaihe ei kosketa minua tai minulla ei muuten vain ole mitään järkevää lisättävää siihen (samasta syystä en ole ottanut osaa tähän keskusteluun, vaikka olisin halunnut).
En tiedä tajuaako tyyppi itse ärsyttävyyttään, vai onko hän ärsyttävä vain minun mielestäni. Tässä tilanteessa hänen sternen hevosensa lähestyy sitä keppihevosen määritelmää, jonka minä tunsin entuudestaan, eli että jokin asia on vain tekosyy tai keino johonkin toiseen päämäärään. Joskus ainakin luulen, että tämä tuttava käyttää näitä harrasteitaan voidakseen olla itse äänessä ja jättääkseen muut varjoon. Tai todennäköisemmin kyse ei ole mistään tietoisesta pyrkimyksestä, vaan vähän puutteellisista sosiaalisista taidoista.
Paitsi tietysti monien palstalaisten keppihevoseksi voisi laskea jonkinlaisen ATM-aatteen, koska kaikki tuntuu liittyvän siihen ja jos ei liity, niin se pannaan liittymään. Olen voinut nyt käsittää jotain väärin.
Enpä tiedä. Tuo on vaan niin ympäripyöreästi esitetty ajatus, ettei tuosta saa oikein otetta tai ei tuohon ole mitään jatkettavaa. Kuten aloittaja itsekin toteaa, omille "keppihevosilleen" on jokseenkin sokea. Jokaisella meistä on omat päähänpinttymänsä. Myös muillakin kuin niillä "assburgereilla", joihin aloituksessa selvästi viitataan. Sen lisäksi tuo keppihevos-metafora saisi minusta jäädä ihan suosiolla sinne 1700-luvulle. Ehkä keppihevoset aiheutti tuolloin suurempia intohimoja kuin tänä päivänä ja ko. metafora oli silloin ymmärrettävämpi.
Ehkä sitä tyyppiä vuorostaan ärsyttää sinun juttusi. Ei kai se ole sattumaa, että kavereiksi päätyy yleensä ihmiset, joille on yhteisiä kiinnostuksenkohteita, niin ei joudu kuuntelemaan asioista, jotka ei itseä kiinnosta. Puutteellisina sosiaalisina taitoina voisi myös pitää sitä, että ärsyyntyy jonkun jutuista, eikä osaa vaihtaa puheenaihetta tai käsitellä tilannetta jotenkin muuten.
Voi olla, että häntä ärsyttää minun juttuni, mutta niitä ei yleensä vaan ole, kun muut jyräävät yli keskusteluissa. Se epäilemättä on osaltaan minun taitojen puutetta. Kummallista kyllä, monien muiden kanssa olen onnistunut paljon useammin ottamaan osaa keskustelunohjaukseen, vaikka kyse ei olisikaan läheisistä kavereista.