Täällä "huutelee" nuorehko 2 pienen lapsen yh äiti.. Kerron alkuun hiukan faktatietoja elämöstni..
Takana hyvin vaikeita elämän aikoja edellisistä suhteista ( pettämistä, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, seksuaalista hyväksikäyttöä). En tiedä olenko totaalisen sekoamispisteessä tällä hetkellä, olen kahden asunnon loukussa kun jossainnpitää lasten kanssa elääkkin, sekä yli 1,5 vuotta joutunut maksamaan ex puolison asumisen yhteisessä talossamme johon minullakin ole edes pääsyä (avaimia). Lasten isän kanssa kaikki yhteistyö on tuhoontuomittua vaikka kuinkamolen yrittänyt, häntä ei kiinnosta lapset yhtään, pitää ainoastaannsen minkä on pakko ja toisinaan ei sitäkään, tapaa lapsia max 4 päivänä kuukaudesta. Tilanne on tällä hetkellä kaikinpuolin vaikea eikä asiat oikein tahdo edetä edes asianajajalla..
Tuntuu että olen umpikujassa ja ahdingossa josta ei ole oikein ulospääsyä, voimat lasten kanssa ovat vähissä, masennus hiipii pikkuhiljaa ja ottaa otettaan enemmän.. Mikään ei tahdo kiinnostaa, ei harrastuksia tms.. Olen lasten kanssa kotona lähes jatkuvasti..
Kuitenkin minulla on jo lähes vuoden suhteesta ihana mies johon voin täysin luottaa, hänellä ei ole lapsia. Hän on mukana perheessä ja lasten kanssa mikä hänen osaltaan on mahdollista.. Hän muutti asumaan luoksemme muutama kuukausinsitten.. Ongelmana suhteessa on se että hänellä on harrastus joka vie paljonkin aikaa ympäri vuoden projekteineen ja kuvittelin olevani asian kanssa fine, vaan eipä niin olekaan enää.. Olen loppujen lopuksi ( tietenkin äitinä) yksin sidottuna tähän arkeen.. En voi mennä, tehdä ja olla missä tykkään silloin kun huvittAa ja niin kauankin haluan.. Varmastikin tuki tähän elämääni olisi enemmän kuin tervetullutta.. Hän on viikottain keskimäärin 7 tuntia harrastuksensa parissa, välillä viikonloppuja ( jokatoinekin näin kesä aikaan) 3 tuntia- 3 vuorokautta.. Itse taas haluaisin olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon, mutta enempään hän ei pysty.. Tilannettaanon vaikea selittää, koska ymmärrän täysin että omaa aikaa on oltava ( minullakin pitäisi) mutta tietynlainenntuki ehkä puuttuu? Vai onkohan asia vaan niin että jollainlailla olen katkeroitunut omastantilanteestani enkä osaa asennoitua tähän.. Rakastan hirmuisesti ja hänkin minua oletettavasti ainakin, vaikken aina sitä ehkä niin syvästi huomaakkaan.. Olemme keskustelleet asiasta mutta ei oikein ole yhteisymmärrystä löytynyt.. Pohdin olenko jotenkin liian " vaativa" vai heittääkö päässä.. Mitä kaikki paha olo on tai mistä se johtuu.. Omasta ajatuksen kulusta jossa pyörii tuhat asiaa kerrallaan?
Takana hyvin vaikeita elämän aikoja edellisistä suhteista ( pettämistä, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, seksuaalista hyväksikäyttöä). En tiedä olenko totaalisen sekoamispisteessä tällä hetkellä, olen kahden asunnon loukussa kun jossainnpitää lasten kanssa elääkkin, sekä yli 1,5 vuotta joutunut maksamaan ex puolison asumisen yhteisessä talossamme johon minullakin ole edes pääsyä (avaimia). Lasten isän kanssa kaikki yhteistyö on tuhoontuomittua vaikka kuinkamolen yrittänyt, häntä ei kiinnosta lapset yhtään, pitää ainoastaannsen minkä on pakko ja toisinaan ei sitäkään, tapaa lapsia max 4 päivänä kuukaudesta. Tilanne on tällä hetkellä kaikinpuolin vaikea eikä asiat oikein tahdo edetä edes asianajajalla..
Tuntuu että olen umpikujassa ja ahdingossa josta ei ole oikein ulospääsyä, voimat lasten kanssa ovat vähissä, masennus hiipii pikkuhiljaa ja ottaa otettaan enemmän.. Mikään ei tahdo kiinnostaa, ei harrastuksia tms.. Olen lasten kanssa kotona lähes jatkuvasti..
Kuitenkin minulla on jo lähes vuoden suhteesta ihana mies johon voin täysin luottaa, hänellä ei ole lapsia. Hän on mukana perheessä ja lasten kanssa mikä hänen osaltaan on mahdollista.. Hän muutti asumaan luoksemme muutama kuukausinsitten.. Ongelmana suhteessa on se että hänellä on harrastus joka vie paljonkin aikaa ympäri vuoden projekteineen ja kuvittelin olevani asian kanssa fine, vaan eipä niin olekaan enää.. Olen loppujen lopuksi ( tietenkin äitinä) yksin sidottuna tähän arkeen.. En voi mennä, tehdä ja olla missä tykkään silloin kun huvittAa ja niin kauankin haluan.. Varmastikin tuki tähän elämääni olisi enemmän kuin tervetullutta.. Hän on viikottain keskimäärin 7 tuntia harrastuksensa parissa, välillä viikonloppuja ( jokatoinekin näin kesä aikaan) 3 tuntia- 3 vuorokautta.. Itse taas haluaisin olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon, mutta enempään hän ei pysty.. Tilannettaanon vaikea selittää, koska ymmärrän täysin että omaa aikaa on oltava ( minullakin pitäisi) mutta tietynlainenntuki ehkä puuttuu? Vai onkohan asia vaan niin että jollainlailla olen katkeroitunut omastantilanteestani enkä osaa asennoitua tähän.. Rakastan hirmuisesti ja hänkin minua oletettavasti ainakin, vaikken aina sitä ehkä niin syvästi huomaakkaan.. Olemme keskustelleet asiasta mutta ei oikein ole yhteisymmärrystä löytynyt.. Pohdin olenko jotenkin liian " vaativa" vai heittääkö päässä.. Mitä kaikki paha olo on tai mistä se johtuu.. Omasta ajatuksen kulusta jossa pyörii tuhat asiaa kerrallaan?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kirjoitus virheitä olen ainakin saanut i padilla aikaiseksi :D
12 ekan rivin perusteella pidin sinua idioottina mut loppu jutustelun perusteella
hylkeenä joka tarttuu joka tilaisuuteen jos vaan pelastus tulee. Eli varakas mies pelastaa sut pulasta ja sitten jätät sen. 99% naisista tekee niin.
Sama tulkinta mulla ja turhaan joku miinustelee. Nyt siis isoa plussaa kiltille miehelle.
Ei anna mun kone plussata kilttiä miestä. Mutta totuuden hän sanoi. Todella tyhmä nainen.
Kuulostaa vähän siltä että sun pitäisi vaan ruveta setvimään asioitasi. Esim miksi ihmeessä maksat exäsi elämisen? Miksei sinulla ole osaksi omistamaasi taloon avaimia? Tuollaiset asiat kannattaa selvittää ettei ne ole taustalla ketuttamassa koko ajan.
Pienten lasten vanhempien kohdalla aika on aina kortilla. Et ole siinä asiassa ainoa. Tietenkään et voi mennä ja tulla niinkuin haluat, sen pitäisi olla selvää jo ennen kuin lapsia hankitaan. Ehkä tarvitsisit kuitenkin apua lasten kanssa. Onko sinulla ketään sellaista sukulaista/tuttua joka voisi joskus katsoa lapsia niin että ehtisit tehdä jotain omia juttuja?
Miehesi on lapseton ja siksi hänellä on aikaa omille jutuilleen. Jos rupeat kadehtimaan häntä, suhteenne varmasti kärsii. Itse olen lapseton, mutta olen nyt vähän aikaa seurustellut kaksi lasta omaavan miehen kanssa. On hänkin joskus sanonut että olisi kiva kun olisi aikaa asioille niin kuin minulla (sama mitä monet tutukin ovat sanoneet), eikä siinä mitään. Mutta jos hän rupeaisi asiasta jotenkin "kiukuttelemaan" niin se olisi jo vähän liikaa. Asia kuitenkin on niin, että me molemmat olemme tiemme valinneet. Itse hän on niitä lapsia tahtonut, ja minä taas olen lapsettomana tahtonut pysyä. Näillä eväillä mennään eteenpäin, turha ruveta kiukuttelemaan että ei tää olekaan kivaa.
Hesarista muistaakseni kerran luin yh-äidistä joka oli saanut lastenhoitoon apua, ihan vaan että voisi harrastaa jotain ja jaksaisi paremmin, taisi olla aika lopussa sitä ennen. Tässä kun äkkiä googletin, tällainen tuli vastaan. Kannattaa kysellä tällaisista jutuista. Tämäkin apu on järjestetty siksi että sitä voisi joku hakea.
http://olotila.yle.fi/perhe/pyyda-kotipalveluapua-perheen-arkeen-tietoa-palvelusetelista
Tsemppiä!
Naiset on idiootteja vaikka mietin joskus että eivät ole mutta tääkin tapaus sen osoittaa että ovat. Ei sille vain voi mitään et naiset rakastuu idiootteihin, se on kai sairaus naisilla jota ei voi parantaa. Aina on parannuskeino mut naisten pikku aivot sitä ei tajua et miten siitä eroon pääsee.
Asiat ovat olleet jo alkuvuodesta saakka asianajajalla, hän on kyllä toimittanut kirjeen esim taloon ja kiinteistöön koskien, olen käynyt poliisilla ja yrittänyt kaikenlaista.. Vaan enpä saa avaimia.. Tämä kävi niin että viime kesänä oli vaan vaihtanut taloon lukot.. En pääse veloista pois tietenkään ennen kuin tolppaa on saatu myytyä, eli hän asuu siellä uuden naisensa kanssa, minä maksan puolet. Olemme myös yrittäneet häneltä periä tuloksetta asumiskorvausta omakotitalosta, kuin myös elatussopimusta..
Meillä ei kyllä ole sitten niin minkäänlaista "rahakysymystä" suhteessa! Ainostaan exän hyväksikäyttö oli rahallinen sekä henkinen helvetti..
Miksi kaadat vastuuta omasta onnellisuudestasi uuden kumppanin niskaan ?!
Hänen aikaa vievä harrastuksensa ei ole todellakaan se ongelma, vaan sinun elämäntilanteesi, joka on totaalisen päin persettä, sen varmaan tiedostatkin.
Ei ole uuden kumppanin asia "onnellistuttaa" sinua, vaan sinun pitää hoitaa asiasi kuntoon. Ei ole uuden kumppanisi vika, että sinulla on kaksi lasta kus'päisen exäsi kanssa - kaksi lasta, jotka vievät aikasi. Lasten hankkiminen on jokaisen oma valinta etkä todellakaan ole ainut nainen telluksella, joka kärsii ns oman ajan puuttumisesta lasten ollessa pieniä. Olet itse valinnut tiesi ja halunnut lapsia, joten miksi pidät uutta kumppaniasi epäreiluna jätkänä hänen käyttäessään aikaa harrastukseensa?
Olitko siis naimisissa exäsi kanssa ja asunto eron jälkeen osittamatta?
Oletko hakenut kärjäoikeudesta ns pesänjakajaa osituksen tekoa varten vai mikä on homman nimi?
Miksi maksat exäsi asumisesta?
Aikaa saakin käyttää harrastuksiin, mutta mielestäni hänkin siinä vaiheessa kun on perheeseen liittynyt on osaltaan hyväksynyt lapsiperheen arjen.. Tietynlainen tuki olisi varmaankin ihan ok?
En olekaan ajatellut kaataa hänen niskaansa kaikkea, viedä hänen harrastustaan, mutta mielestäni joustoa tällaisessa elämäntilanteessa voisi olla enemmän kun kuitenkin olemme perhe ja pari kaikkineen murheineen päivineen.. Vai kuuluuko tosiaankin ajatella niin että valitsee hänkin elämäänsä meidät kaikkine iloineen ja murheineen, mutta on oikeutettu tekemään silloin kun itse haluaa, niin paljon kuin itse haluaa ja niin kauan kuin mieli tekee? Kun kuukauteen mahtuu jos pidempiä reissuja viikonloppuihin 2, viikkoon 2-3 iltaa suoraan töistä omaa aikaa harrastuksiin ja muut menot päälle, tuntuu että hän haluaa yhdistää sinkkutyylistä elämää perhe elämään tukematta perhettä? Olenko aivan väärässä?
Olen kyllä halunnut lapsia ja ollut naimisissa jo ennen heidän tuloaan, mutten koskaan voinut aavistaa että elämä kaatukin tähän pisteeseen... Olisi varmasti helpompaa jos lasten isä edes haluaisi pitää lapsiaan, hiukan enemmän kuin 4 päivää.. Mutta kun ei halua niin ei halua, minun näkökantani on se että puolet heistä on hänenkin, hänellä pitäisi olla tahtoa viettää aikaa heidän kanssaan, mutta tässä tapauksessa kaikki vastuu ja oleminen onkin lähes ainostaan minulla.
Ositusasia on koko ajan kuin myös muut ( elatus, tapaamis sopimukset) asianajajalla ja talo myynnissä.. Asiat eivät vaan etene niin nopeasti koska toinen osapuoli pistää hanttiin eikä mikään käy..
"mielestäni hänkin siinä vaiheessa kun on perheeseen liittynyt on osaltaan hyväksynyt lapsiperheen arjen."
-Oletko varma, että hän ajattelee samoin..?!
Ei kannata tehdä mitään olettamuksia vaan puhua asiasta suoraan hänelle.
"Tietynlainen tuki olisi varmaankin ihan ok? "
-Tottakai. Mutta ethän tiedä hänen ajatuksiaan tästä(kään) asiasta jos et puhu hänen kanssaan. Voihan olla, että hän omasta mielestään tukee sinua paljon jo nyt. Tai voi olla, että hän ei ole tullut ajatelleeksi koko asiaa. Puhukaa...
"Olen kyllä halunnut lapsia ja ollut naimisissa jo ennen heidän tuloaan, mutten koskaan voinut aavistaa että elämä kaatukin tähän pisteeseen"
-Tuskinpa sitä kukaan omalta osaltaan koskaan osaa moista aavistaa...
"Mutta kun ei halua niin ei halua, minun näkökantani on se että puolet heistä on hänenkin, hänellä pitäisi olla tahtoa viettää aikaa heidän kanssaan,"
-Turha miettiä mitä hänen "pitäisi" haluta tms. Realiteetit ovat sitä mitä ne ovat. Toisen mieltä ja intressejä ei voi muuttaa. Kannattaa vaan hyväksyä faktat ni helpotat omaa jaksamistasi, kun et stressaa sitä mitä exän pitäisi haluta.
Olet siis pettynyt uuden miehesi käytökseen ja kyselet meiltä, onko se, että toinen käyttää harrastukseen aikaansa jotenkin "väärin"... Kannattaisi varmaan tämä keskustelu käydä sen harrastavaisen miehen kanssa eikä hakea täältä vahvistusta sille, kun tunnet elämän nyt olevan "epistä" sinua kohtaan. Näillä meidän mielipiteillä kun ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sinun parisuhdetilanteesi kanssa eikä ole olemassa vain yhtä oikeaa vastausta.
Mies on hyväksynyt kyllä "koko paketin" - mutta ei hän todellakaan ole lastesi toinen huoltaja, vaan sinun kumppanisi.
Neljä pv kuukaudessa on minunkin lapseni isänsä luona = joka toinen vkl, joten what's the problem? Hyvin yleinen käytäntö ja toimivakin sellainen. Sinä kuitenkin kaiketikin olet lähihuoltaja eli lapsilisät tulevat sinulle myös elarit ? Jos ei elareista sopua löydy, maksaahan yhteiskunta "isättömillekin" lapsille elarit, joten kysypä lastenvalvojalta asiaa. Viranomaiset sitten kyllä laittavat "voudin" karhuamaan edes tuon peruselarin verran lastesi isältä.
ollaan puhuttu kyllä asioista, hän ymmärtää tilanteeni/tilanteemme ja sanoikin ettei ehkä aina osaa tukea tarpeeksi...
Elämä olis varmasti helpompaa minunkin osaltani jos isä kantaisi vastuun lapsistaan ja pitäisi heitä, tottahan toki stressaan asiasta koska se vaikuttaa niin lapsiin, minuun kuin muuhunkin perheeseen ja elämään..
Enpä tiedä, onko sitten oma pää vaan todellakin sekaisin, onko oma ajattelu ihan hakoteillä tai järki kadonnut.. tiedä häntä sitten, kiitos kuitenkin kaikille kommenteista sillä nimenomaan haluan saadakkin muiden mielipiteitä omasta ajattelustani.. :)
Itse olet "entisen" elämäsi sotkut aiheuttanut, uudella miehelläsi ei ole niihin osaa eikä arpaa. Silti oletat, että hänen pitäisi niiden seurauksiin osallistua. Jos miehellä ei ole lapsia niin paljon mahdollista, ettei hän edes niitä halua.
Lisäksi, hän saattaa olla kiinnostunut sinusta mutta ei sinun aiemmasta elämästä eikä siihen liittyvistä asioista.
Huoltajuus lienee jaettu virallisella päätöksellä siten, että lapsesi ovat entisellä miehelläsi vain joka toinen viikonloppu, joten siihen sinun on tyytyminen. Mahdollisesti olet jopa itse sellaista järjestelyä ajanut, eli rajoittunut biologisen isän tapaamisoikeuden minimiin?
Uutta miesystävääsi et voit velvoittaa ottamaan isän paikkaa. Todennäköisesti uusi miehesi ei jää suhteeseen ellet tyydy siihen mitä hän haluaa tarjota. Toisen miehen lapsien kasvattaminen ja elättäminen on melko epäkiitollinen tehtävä.