Ei toivoa??

Olen 29.v mies joka on ollut kolme vuotta suhteessa naisen kanssa joka on minua 5vuotta nuorempi. Tässä suhteemme aikana olemme käyneet monenlaisia tilanteita läpi ja monesti olemme olleet jo eroamassa. Jopa terapiaa on kokeiltu. Molemmat ovat omalla tavallaan hankalia, mutta intohimoa ei ole koskaan puuttunut. Aivan suhteenme alussa naiseni petti minua harrastamalla seksiä toisen miehen kanssa jota hän oli tapaillut ennen minua. Itsellänikin oli vielä muutama viikko ennen tätä tapahtumaa toinen nainen joten siitä selvittiin, ainut mikä laittoi suhteemme koetukselle oli että hän valehteli asiasta pitkään ja vannoi rakkauttaan minuun. Luottamuksen uudelleen rakentamiseen meni todella paljon aikaa ja nyt vihdoin olimme saaneet suhteemme jonkinlaiseen tasapainoon ja päätimme ostaa yhteisen kodin. Olen viettänyt viimeiset viikot yötä päivää remontoiden uutta asuntoa ja tästä piti tulla yhteinen unelma ja asiat rullasi. Nyt eilen satuin remonttia tehdessä kuulemaan naiseni puhelunkeskustelun ystävälleen osittain tai sanotaan että kuulin oleellisen. Hän oli sopinut treffit selkäni takana tämän saman miehen kanssa jonka kanssa petti minua 3vuotta sitten. Ennen tätä hetkeä tämä ei ole ollut mahdollista koska ko. mies on ollut ulkomailla tähän asti.

En tiedä mitä tehdä? Olen loukussa asunnon suhteen ja se on ainakin pakko rempata intoa asiaan ei enää ymmärrettävästi ole. Kaikki se luottamuksen rakentaminen romahti sillä sekunnilla. Jaksanko enää edes yrittää uudestaan? Treffit tietty peruuntui kun kuulin asiasta ja sen jälkeen täällä on itketty ja selitelty. Uhkailtu itsemurhalla sun muuta. Tämä mies on tässä vuosien varrella yrittänyt saada yhteyttä naiseeni monen monta kertaa, mutta tähän asti tästä on kerrottu minulle joka kerta.. Nyt jotain oli toisin ja luin tänään heidän keskusteluaan ja se oli selkeää seksuaalista jännitettä sisältävää tekstiä.. Muisteltiin vanhoja aikoja yhdessä ja nyt oli valmistauduttu ostamalla uusia vaatteita. Mies tietää hyvin olemassaolostani ja oli nytkin huolissaan jos satutaan samaan baariin illan aikana. Upea naiseni lupasi etten satu siihen baariin koska en siellä viihdy..

Viimekerralla olin aivan hajalla kun asioiden oikea laita selvisi minulle. Nyt en ole samalla tavalla. Olen melkein ainostaan vihainen että miten toiselle voi tehdä näin jos kerran oikeasti rakastaa? Luultavasti vastaus on kysymyksessä. Hän tietää että olen hyvä mies ja en ole häntä pettänyt mutta ei ehkä rakasta minua samalla tavalla kuin minä häntä? Nyt tietysti mitään fyysistä ei tapahtunut, mutta olen melkein varma jos tämä ilta olisi toteutunut niin jotain olisi käynyt. En ole idiootti ja ymmärrän intohimon kirjoitetusta tekstistä kun sen luen.

Voiko tästä enää palata? Onko edes järkeä yrittää? Pitäisikö vaan tehdä asunto valmiiksi myydä se pois ja jatkaa elämää ilman häntä? Olen aina ymmärtänyt sen että olen vanhempi ja hän ei vaan ole niin kypsä. Samoin minussa on virheeni jotka varmasti ovat edesauttaneet asiaa. Hän sanoo sen olleen huomion hakua ja oli kyllä jo keskustelussa tälle miehelle sanonut että mitään ei tule tapahtumaan ja hän tulee kotiin mun viereen. Mielessä kävi jopa hetken kostaminen. :D Ihmeellinen on ihmismieli kun oikein koetellaan. En tietysti vajoa sille tasolle mutta pahalta kyllä tämä tuntuu....
8169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kerronpa sinulle pettymisen jo kokeneena ettei pettäjä naisesi rakasta tai välitä susta tuona taivaallista. Vaikka se asioiden tultua ilmi saa itkupotku raivarit mutta vainkoska ei kestä jäädä jätetyksi. Sinuna remppaisin asunnon takaisin myyntikuntoon ja alkaisin haistella uusia tuulia. Sitä ennen nostaisin naisen tavaroineen pihalla sillä hän o tapapettäjä.

Äänestä
  • Niinhän se varmaan on. Kyllä tuon jo ymmärtää ja olen jo eilisestä valmistautunut siihen että erotaan. Toistaiseksi tuntuu yllättävän vähän pahalta. Ehkä juuri siksi että toinen on niin paskana että jollain oudolla tavalla tuntuu hyvältä nähdä hänen kärsivän nyt. Tiedän että jos hän olisi mua kohtaan kylmä ja vain toteaisi että erotaan sitten niin olisi todella paljon vaikeampaa.

    Asunnosta ulos heitto ei onnistu kun olemme sen yhdessä ostaneet.

    Äänestä

"Molemmat ovat omalla tavallaan hankalia, mutta intohimoa ei ole koskaan puuttunut."

Suhde loppuu jos ollaan hankalia. Nainen ajautuu toisen syliin, jos mies on hankala ja määräävä. Ja jos nainen on hankala, mies miettii olisko parempiluonteisempaa. Parisuhteen idea on, ettei olla liian hankalia, vaan puhutaan rauhassa. Toki tuossa tilanteessa ymmärtää että hermostuu.

"Aivan suhteenme alussa naiseni petti minua harrastamalla seksiä toisen miehen kanssa jota hän oli tapaillut ennen minua. Itsellänikin oli vielä muutama viikko ennen tätä tapahtumaa toinen nainen joten siitä selvittiin"

Luulen että nämä vanhat jutut pitäisi jo haudata unohduksiin.

"ainut mikä laittoi suhteemme koetukselle oli että hän valehteli asiasta pitkään ja vannoi rakkauttaan minuun"

Hän ei halunnut sitä toista, vaan sinut. Mies jättäisi jos olisi sanonut että kyllä oli toinen alussa, vielä kun ei ollut varmaa mikään.

"Hän oli sopinut treffit selkäni takana tämän saman miehen kanssa jonka kanssa petti minua 3vuotta sitten."

Tarkoittiko hän "treffeillä" tapaamista joka tehdään kuin ystävän kanssa. Vai romanttisia TREFFEJÄ. Siinä on jonkinlainen ero asiassa. Hän ei uskaltanut sanoa sinulle suoraan siitä, koska olisit suuttunut, koska mies oli sama kuin oli se sotku.

"En tiedä mitä tehdä? Olen loukussa asunnon suhteen ja se on ainakin pakko rempata intoa asiaan ei enää ymmärrettävästi ole."

Joko saatte sotkun selväksi, tai sitten sen voi myydä ja ostaja voi remontoida mieleisekseen. Pitääkö se omistaa 2 vuotta että sen voi myydä, ettei mene veroja paljon? Mikä aika se on tuollaisessa rakennuksessa? Kysy kiinteistönvälittäjältä tai lakiasioista tietävältä. Joku palstakin voi antaa vastauksia. Missä asuu sen kaksi vuotta, jomman kumman pitäisi kuitenkin muuttaa pois - jos sotku ei selviä.

"Treffit tietty peruuntui kun kuulin asiasta ja sen jälkeen täällä on itketty ja selitelty. Uhkailtu itsemurhalla sun muuta."

Missä asiassa hän uhkasi sillä? Koskaan ei saa uhata itsemurhalla, se on epäkypsää eikä sellainen oikein toimi. Hän siis rakastaa sinua ja siks uhkasi jos jätät? Vai siksi ettei päässyt toisen kanssa tapaamiseen, olisi halunnut tavata vanhan tutun kaverina? Älä itketä häntä missään tapauksessa (älä myös dramatisoi liikaa vaikka ahdistaa), se on väärin ketään kohtaan. Miksi et antanut mennä tapaamiseen, jos siinä ei ollut mitään erikoista meneillään? Ihan kuin jotain väärinkäsityksiä olisi välillänne kuitenkin.

"Tämä mies on tässä vuosien varrella yrittänyt saada yhteyttä naiseeni monen monta kertaa, mutta tähän asti tästä on kerrottu minulle joka kerta.."

Yrittänyt saada pelkkää seksiä, vai aitoa suhdetta naiselta? Miehen motiivi? Kaverillisuus ei siis ole kyseessä miehellä..?

"Nyt jotain oli toisin ja luin tänään heidän keskusteluaan ja se oli selkeää seksuaalista jännitettä sisältävää tekstiä.."

Mies kirjoitti seksistä - eikä nainen juurikaan? Mies muisteli aloitteellisesti vanhoja aikoja? Mies siis ei ole kiinnostunut aidosti naisesta, ja nainen on ollut joskus rakastunut mieheen vai ei. Julmaa peliä? Mies siis haluaa pelkkää seksiä? Vai sen varjolla aitoa suhdetta? Kaveruutta, tukea? Mistä tunnistat seksuaalisen jännitteen vs. romanttisen jännitteen ja kaverillisen jännitteen jossa on mies ja nainen? Tunnistaako 25-vuotias nainen että mies haluaa pelkkää seksiä? Ei todellakaan tunnista kaikki. Eikä nainen ehkä tahallaan tee sellaista, siinä voi olla väärinkäsitys. Nainen on voinut ajatella tuttuuttakin, ei seksiä.

"Muisteltiin vanhoja aikoja yhdessä ja nyt oli valmistauduttu ostamalla uusia vaatteita. Mies tietää hyvin olemassaolostani ja oli nytkin huolissaan jos satutaan samaan baariin illan aikana. Upea naiseni lupasi etten satu siihen baariin koska en siellä viihdy.."

Uusia vaatteita. Varmaan näyttääkseen siistiltä? Sinun pitäisi tehdä miehelle selväksi, että hän voi olla rauhassa baareissa. Minusta on ikävää antaa luulla, että on pelättävää. Nämä asiat hoidetaan niin että nainen päättää kenen kanssa on ja kenen kanssa ei ole. Miehen syy se ei ole, vaan teidän parisuhdeasianne ja naisen päätökset. Ja hyvä jos ette ole samassa baarissa, sinä voit lähteä pois ja yleensäkin pysyä rauhallisena. EI pidä jäädä paikanpäälle katsomaan tai puhumaan. Asiat puhutaan muualla kuin baareissa humalassa.

Jatkuu..

Äänestä
  • "Olen melkein ainostaan vihainen että miten toiselle voi tehdä näin jos kerran oikeasti rakastaa?"

    Nainen on vasta 25-vuotias. Ja sitten halusiko hän miehestä jotain (suhdetta, seksiä, rakkautta, hyväksymistä?) vai kohdata tämän ilman mitään fyysistä kontaktia. Miehet aina sitä haluavat, naiset voivat kieltäytyä. Itsekin naisena jouduin koko ajan kieltäytymään ehdotuksista. Nainen voi kuvitella että joku haluaa tavata ystävyyspohjalta, se on tyypillistä naisille. Tai romanttiselta pohjalta. Miehellä voi olla vaan reikä mielessä. Ei toki pakosti.

    "Luultavasti vastaus on kysymyksessä. Hän tietää että olen hyvä mies ja en ole häntä pettänyt mutta ei ehkä rakasta minua samalla tavalla kuin minä häntä?"

    Liian kiltti mies, mutta usein määräävä mies? Jos nainen ei rakasta sinua samalla tavalla kuin sinä häntä, silloin joku muu voi kiinnostaa enemmän. Tai jos yrität ohjata häntä, eikä hän saa itse hallita elämäänsä. Tai jos olet liian mustasukkainen. Se ajaa muualle. Tai yhteisen ajan puute. Onko teillä yhteisiä asioita? Ota selvää onko hän rakastunut sinuun tai koskaan ollut? Vai karkaako hänen tunteensa aina toisaalle?

    "Nyt tietysti mitään fyysistä ei tapahtunut, mutta olen melkein varma jos tämä ilta olisi toteutunut niin jotain olisi käynyt. En ole idiootti ja ymmärrän intohimon kirjoitetusta tekstistä kun sen luen."

    Miksi olet siitä niin varma? Se aiempi tapaus ei sitä määrää kuitenkaan. Enemmän naisen perusluonne ja ajatusmaailma ym. Miehellä oli intohimoa juu viestissä, mutta ei välttämättä naisella, jos nainen vaan myönteli kun oli pakko sanoa jotain. Jos nainen on alisteisessa asemassa - hänen on pakko myönnellä. Muuten toista ei edes näe. Edes tuttuna, ilman seksiä. Miehet ovat sellaisia.

    Mutta jos nainen itse on kiihkeitä viestejä kirjoitellut, hän on voinut aiemmin rakastua ja on ollut pakko vastata niin. Tuskin nainen mikään perverssi on. Tai jos itse kirjoitteli, olisko siinä sitten jotain?

    "Olen aina ymmärtänyt sen että olen vanhempi ja hän ei vaan ole niin kypsä."

    25-vuotias voi vielä hakea miestä. Sitä joka tuntuu oikealta. Ei ole niin varma, ellei ole varma.

    "Samoin minussa on virheeni jotka varmasti ovat edesauttaneet asiaa."

    Niin, ei kannata ajaa toista pois virheillä, vaan kehittää itseään positiivisempaan kuten hänenkin. Tosin kaatunutta maitoa ei saa takaisin jos on karkottanut? Ainakaan heti. Vai saako.

    "Hän sanoo sen olleen huomion hakua ja oli kyllä jo keskustelussa tälle miehelle sanonut että mitään ei tule tapahtumaan ja hän tulee kotiin mun viereen."

    Eli hän haluaa huomiota ihmisiltä. Niin. No eikö se ole hyvä jos on niin sanonut miehelle? Eli sä olet ykkönen?

    "Mielessä kävi jopa hetken kostaminen."

    Ei kannata, jos naisen tarkoitus ei ole ollut edes pettää. Koska luulen että hän olisi kieltäytynyt miehen seksiehdotuksista. Kaikki ei ole aina niin pahaa miltä näyttää, vaikka toisinpäinkin voisi olla. Toki jos siellä oikeasti olisi aiottu alkaa vakavaan suhteeseen ja seksiin, se olisi ongelma. Missä tarkoituksessa tapaamiseen on menty? Kaverimielessä? Se olisi hyvin tyypillistä naisille.

    "En tietysti vajoa sille tasolle mutta pahalta kyllä tämä tuntuu.... "

    Pitäisi saada selväksi se, että onko nainen rakastunut sinuun vai ei. Rakastaako aidosti vai ei. Jos jos ei, onko homma loppu. Vai pelkääkö yksinoloa ja on siksi kanssasi? Tai taloustilanne. Ja kiinnostaako toinen mies vai oliko eri tarkoituksella tapaaminen? Mikä se pointti oli siinä näkemisessä, sellainen on aika helppo sopia yhtäkkiä. Huomionhaku? Saako hän sinulta positiivista huomiota?? Ethän arvostele häntä.... ja ole negatiivinen pessimisti. Positiivisuus kannattaa... :) Suhteessa. Miten teillä on mielestäsi hankalat luonteet?

    Älä tiukkaa kysymyksiä. Vaan rauhassa puhele. Älä ole draamallinen vaan hyvä kaveri. Mitä saat selville ilman puhetta, eleet/ilmeet, muualta. Mitä voit päätellä ja onko johtopäätös oikea. -Onko nainen kokenut miesten kanssa, vai onko vielä kokemuksia hakeva? Siksi epävarma ja haluaa ihailua. Itsetunto?

    Äänestä

  • jatko... kirjoitti:

    "Olen melkein ainostaan vihainen että miten toiselle voi tehdä näin jos kerran oikeasti rakastaa?"

    "Hän ei halunnut sitä toista, vaan sinut. Mies jättäisi jos olisi sanonut että kyllä oli toinen alussa, vielä kun ei ollut varmaa mikään."

    Siis sinä olisit voinut jättää hänet, jos hän olisi myöntänyt. Ja hän taisi sittemmin rakastua sinuun?

    Äänestä

  • korjaan kirjoitti:

    Wow olipas todellinen vastaus. Kyllä keskustelusta oli selvää mistä on puhe. Seksistä puhuttiin ihan suoraan niillä sanoilla. Naiseni varmasti ajatteli lähtevänsä kaveritapaamiseen. Oli toki kirjoittanut että hänellä on ikävä tätä toista miestä ja kehui seksiä hänen kanssaan. Treffeillä tarkoitin ihan selkeää sopimista että siellä nähdään ja siihen aikaan. Ei kuitenkaan kahdenkeskeistä illallista vaan baarissa. Olen itse valinnut että aion olla tälle naiselle uskollinen mutta liian kiltiksi en itseäni kuvailisi ja varmasti näin että luonteeltani olen kontrolloiva tietyissä asioissa sitä tarkoitin omalla hankaluudella. Hänen hankaluudella tarkoitin epäitsevarmaa käytöstä ja huomion hakua. Olemme tässä vuosien varrella törmänneet vastaaviin ongelmiin ja aina silloin kun minulla on jotain aikaa vievää elämässä. Tarkoittaen että en kerkeä niin paljon huomioimaan häntä kuten esim nyt tämän asunnon ja muiden töiden ohella. En kuitenkaan voi elää elämääni niin että pelkään että milloin tulee kiireitä niin taas haetaan huomiota muualta. Tämän luulen olevan osoitus huonosta itsetunnosta. Itsekkin siihen olen syyllistynyt nuorempana. Siksi olenkin hänen toimiaan koittanut ymmärtää nämä vuodet.

    Se että hän valitsi minut aikanaan voi myös olla seuraus siitä että toinen mies oli ulkomailla joten suhde hänen kanssaan oli käytännössä mahdoton. Ja kaiken lisäksi tämä toinen mies kohteli naistani ennen minua todella huonosti.

    Asunnosta menee verot voitosta kun alle 2.v myy.

    Tämän toisen miehen motiivi on ainoastaan seksi. Ainakin mun näkökulmasta. Hänellä oli mahdollisuus olla naiseni kanssa ennen mua mutta vain kohteli huonosti.

    Uhkasi itsemurhalla kuulemma sen takia että on niin hirveä ihminen että mun on parempi ilman häntä. Lapsellista tiedän mutta hänellä on jäänyt tälläinen käytösmalli nuoruudesta kun asiat ovat vaikeita. Heittäytyy uhrin rooliin kun itse ensin loukkaa. Naiseni entiset parisuhteet ovat noudattaneet samaa kaavaa. Ex-miehelle jäi kiinni pettämisestä niin samoja toimintamalleja oli silloin.

    Äänestä

Parasta mitä voit tehdä naiselle nyt on jättää hänet. Jos annat taas anteeksi, hän ei taaskaan ymmärrä tekojensa vääryyttä ja jatkaa taas lapsellisissa teiniajatuksissaan. Menee korkeintaan pari vuotta, ja sinua petetään taas. Jos jätät, hän joutuu sen tosiasian eteen mihin jokaisen aikuisen tulee joutua:aikuinen vastaa itse tekemisistään ja vääryyksistään. Vain lapset ja teinit saavat tehdä mitä tahansa pahuuksia jännitystä tai seilkkailuja etsien, mutta saavat aina anteeksi

Jos jätät, ei hän tee itsemurhaa, en uskoisi, sillä hän on nuori ja elämännälkäinen, kuten chattailu todisti jo. Itsemurhalla uhkailu on lapsellinen temppu, jolla hän yrittää manipuoloida sinua anteeksiantamaan. Kun hän huomaa, että se ei mene läpi, on seuraavan tempun vuoro. Todennäköisesti hän tarjoaa sinulle lohtuseksiä, siis yrittää vietellä sinut puolellleen ja saada sitä kautta anteeksiantosi. Älä mene siihenkään lankaan.

Asuntoasia kuulostaa ylipääsemättömältä, mutta raha ei ole niin tärkeää kuin on hyvä parisuhde ja onnellinen elämä. Älä jää kärsimään petollisen naisen viereen pelkän asunnon takia. Pohdi, löydät varmasti aikuisen päätöksen. Aika usein vastuunottokykyisempi osapuoli, siis sinä, lunastaa puolikkaan itselleen, tai asunto laitetaan heti myyntiin. Veroseurauksia asunnosta ei tule paljon, koska myyntivoittokaan ei tule olemaan suuri lyhyen omistuksen vuoksi.

Kokemuksesta oppineena, tulet vielä löytämään paremman vaimon.

Äänestä
  • Tiedän jättämisen olevan tavallaan se ainoa oikea vaihtoehto. Tiedän myös sen että vaikeaa se tulee olemaan. Varsinkin kun joudumme nyt jokatapauksessa olosuhteiden pakosta olemaan saman katon alla ainakin 2kk. Harmittaa ihan älyttömästi ettei toinen voinut olla tarpeeksi kypsä ja vajosi tällaiseen tekoon. Vielä enemmin harmittaa että tunteet häntä kohtaan ovat olemassa ja siksi olo on jopa fyysisesti huono. Unta olen näinä parina yönä saanut 4h kerrallaan. Sen jälkeen herään aina säpsähtäen jatkamaan miettimistä siitä kohtaa mihin se jäi nukahtaessa.

    Ei hän itsemurhaa tule tekemään. Se on selkeä uhkailukeino. Ja toden totta lohtuseksi on seuraavana vuorossa. Niinkuin sanoin niinse puoli on aina toiminut vähän liiankin hyvin ja hän tietää sen kyllä varsin hyvin että silloin mua koetellaan. Hahh. No eiköhän siitäkin selvitä.

    Kait se asuntoasiakin siitä järjestyy joskus. Ongelma on tällä hetkellä vaan se että voimat remontin läpiviemiseen ovat aika kateissa. Samoin huomenna pitäisi mennä ihan oikeisiinkiin töihin. Nämä olisi niitä hetkiä kun kaipaa sitä että olisi fyysinen työ. Olen uran edetessä ajautunut konttorityöhön niin pään pitäisi pelata, nyt varsinkin kun osa porukasta on lomalla. :/

    Jännä homma kuinka paljon apua tänne kirjoittamisesta on ollut. En olisi koskaan kuvitellut yleensäkään kirjoittavani tänne tai että ihmiset ovat vielä vastanneet. Kiitos siis kaikille. :) Kirjoittakaa lisää ihmeessä. Tämä on huomattavasti halvempaa kuin terapia. Hahh.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Once again kirjoitti:

Olen 29.v mies joka on ollut kolme vuotta suhteessa naisen kanssa joka on minua 5vuotta nuorempi. Tässä suhteemme aikana olemme käyneet monenlaisia tilanteita läpi ja monesti olemme olleet jo eroamassa. Jopa terapiaa on kokeiltu. Molemmat ovat omalla tavallaan hankalia, mutta intohimoa ei ole koskaan puuttunut. Aivan suhteenme alussa naiseni petti minua harrastamalla seksiä toisen miehen kanssa jota hän oli tapaillut ennen minua. Itsellänikin oli vielä muutama viikko ennen tätä tapahtumaa toinen nainen joten siitä selvittiin, ainut mikä laittoi suhteemme koetukselle oli että hän valehteli asiasta pitkään ja vannoi rakkauttaan minuun. Luottamuksen uudelleen rakentamiseen meni todella paljon aikaa ja nyt vihdoin olimme saaneet suhteemme jonkinlaiseen tasapainoon ja päätimme ostaa yhteisen kodin. Olen viettänyt viimeiset viikot yötä päivää remontoiden uutta asuntoa ja tästä piti tulla yhteinen unelma ja asiat rullasi. Nyt eilen satuin remonttia tehdessä kuulemaan naiseni puhelunkeskustelun ystävälleen osittain tai sanotaan että kuulin oleellisen. Hän oli sopinut treffit selkäni takana tämän saman miehen kanssa jonka kanssa petti minua 3vuotta sitten. Ennen tätä hetkeä tämä ei ole ollut mahdollista koska ko. mies on ollut ulkomailla tähän asti.

En tiedä mitä tehdä? Olen loukussa asunnon suhteen ja se on ainakin pakko rempata intoa asiaan ei enää ymmärrettävästi ole. Kaikki se luottamuksen rakentaminen romahti sillä sekunnilla. Jaksanko enää edes yrittää uudestaan? Treffit tietty peruuntui kun kuulin asiasta ja sen jälkeen täällä on itketty ja selitelty. Uhkailtu itsemurhalla sun muuta. Tämä mies on tässä vuosien varrella yrittänyt saada yhteyttä naiseeni monen monta kertaa, mutta tähän asti tästä on kerrottu minulle joka kerta.. Nyt jotain oli toisin ja luin tänään heidän keskusteluaan ja se oli selkeää seksuaalista jännitettä sisältävää tekstiä.. Muisteltiin vanhoja aikoja yhdessä ja nyt oli valmistauduttu ostamalla uusia vaatteita. Mies tietää hyvin olemassaolostani ja oli nytkin huolissaan jos satutaan samaan baariin illan aikana. Upea naiseni lupasi etten satu siihen baariin koska en siellä viihdy..

Viimekerralla olin aivan hajalla kun asioiden oikea laita selvisi minulle. Nyt en ole samalla tavalla. Olen melkein ainostaan vihainen että miten toiselle voi tehdä näin jos kerran oikeasti rakastaa? Luultavasti vastaus on kysymyksessä. Hän tietää että olen hyvä mies ja en ole häntä pettänyt mutta ei ehkä rakasta minua samalla tavalla kuin minä häntä? Nyt tietysti mitään fyysistä ei tapahtunut, mutta olen melkein varma jos tämä ilta olisi toteutunut niin jotain olisi käynyt. En ole idiootti ja ymmärrän intohimon kirjoitetusta tekstistä kun sen luen.

Voiko tästä enää palata? Onko edes järkeä yrittää? Pitäisikö vaan tehdä asunto valmiiksi myydä se pois ja jatkaa elämää ilman häntä? Olen aina ymmärtänyt sen että olen vanhempi ja hän ei vaan ole niin kypsä. Samoin minussa on virheeni jotka varmasti ovat edesauttaneet asiaa. Hän sanoo sen olleen huomion hakua ja oli kyllä jo keskustelussa tälle miehelle sanonut että mitään ei tule tapahtumaan ja hän tulee kotiin mun viereen. Mielessä kävi jopa hetken kostaminen. :D Ihmeellinen on ihmismieli kun oikein koetellaan. En tietysti vajoa sille tasolle mutta pahalta kyllä tämä tuntuu....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu