Olen terveydenhoitaja-opiskelija ja teen opinnäytetyötäni, jonka aihepiiri tarkastelee perhettä. Haluaisin mielelläni teidän määritelmiänne asiasta. Eli kuinka määrittelisit käsitteen perhe?
Olisin kiitollinen asiallisista vastauksista.
Olisin kiitollinen asiallisista vastauksista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yhdessä, samaa taloutta pitävät henkilöt. Eli vaihtoehtoja: kaksi aikuista, kaksi aikuista ja lapset, yksi aikuinen ja lapset. Ei solukämppäasujat tms. Mielestäni siis asumismuoto ja talouden hallinta tekevät perheen. Ainoastaan yksin eläjät ja kimppakämppäläiset jäävät siis käsitteen ulkopuolelle. Toisaalla asuvat sukulaiset ovat siis sukua, eivät perhettä. Tietenkin perhekäsite vanhempien ja sisarusten kesken jää elämään vaikka lapset muuttavatkin omilleen... mutta vain sanontatapana "meidän perheessä ruukattiin tehdä näin..".
Mä kyllä käsitän perheen laajemmin. Toki tähän ydinperheeseen kuuluu vain minä, mies ja lapsi, mutta pidän myös vanhempiani, miehen äitiä (ollaan tiiviissä yhteydessä, isän kanssa ei niinkään, ovat siis eronneet), siskoani, tätiäni ja siskon miestä perheemme jäseninä. Peruste ei niinkään nyt ole kuka asuu ja missä vaan se, että ollaan yhteydessä ja tunnetaan yhteyttä.
Geneettinen sitoumuskaan ei ole tärkeä, vaan se, että tietää, että tuo henkilö ei IKINÄ katoa minun elämästäni, kävi miten kävi. Vaikka välillä vihaisin niin ikinä en eroon pääse, enkä haluakkaan.
Perheeseen voi kuulua myös hyvä ystävä.
vastauksesta :)
kaikki ketkä syö samasta jääkaapista.
Käsittääkseni (en nyt sitten tähän hätään lakikirjasta / tms tarkastanut) samasta jääkaapista syövien juridinen termi on "ruokakunta" (mikä sanahirviö), liittyen varsinkin kelan kiemuroihin.
Eräällä toisella palstalla väitettiin kivankovaan, että vasta lapset tekevät perheen, lapseton pariskunta on vain pariskunta ja juridinen termi on "talous".
Meillä ei ole lapsia, mutta silti koen ja tunnen olevamme perhe, sanoi kuka mitä vaan.
perhe muodostuu ennenkaikkea tunnesiteistä.
Siihen voi kuulua myös sellaisia jotka eivät ole verisukulaisia..ja olla kuulumatta vaikka olisikin.
Perhe on se tukiverkosto joka jää jäljelle kun kaikki muu on mennyttä.
Harvalla muuten on edes sellaisia ystäviä jotka voisi laskea perheeseen kuuluviksi.