Yhä useampi pelkää sutta tai karhua

Tämä onkin ollut aistittavissa...

"Syynä pelon lisääntymiseen lienee kärjistynyt petokeskustelu, Metsähallitus ja Riistakeskus arvelevat tiedotteessaan. Ainakin susikanta on pikemmin laskenut kuin kasvanut vuodesta 2009."

http://www.hs.fi/kotimaa/a1372036829712
24116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

heeeee nää onnäitä cityläisten lukuja....

Äänestä
  • Kyselytutkimus ei ollut Helsingin Sanomien toteuttama, mikäli siihen viittaat... Metsähallituksen ja Suomen riistakeskuksen tilaaman tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy.

    Äänestä

Huh huh.. No eiköhän tämä tilanne rauhoitu ja unohdu. Aina kun lumet sulavat "petohavainnot" vähenevät. Enää ne sudet eivät kuljekaan "kotioven" edestä, kun ne silloin pahimman kohun aikaan tekivät sitä "suurina" laumoina koko ajan. Tuskin kukaan jättää marjastamisen petokohun takia, kovin moni ei varmaan muistakaan että siinä lähimetsässä on niitä hirveitä petoja jotka saattavat tulla ja syödä suihinsa.
Saa nähdä miten käy sitten kun metsästyskausi taas alkaa ja metsästäjät päästävät koiransa yksikseen metsään oman onnensa nojaa. Koirien ja petojen puolesta toivon että kohtaamiset jäävät vähäisiksi.
Onneksi nyt on suunnitteilla, ellei jo meneillään, se kunnon kartoitus kun susimäärät lasketaan. Kun tulokset julkistetaan, päästään näkemään onko ihmisillä oikeasti syytä pelkoon vai onko kyse vain median manipuloinnista. Itse veikkaisin jälkimmäistä.

Äänestä

Mikähän kartoitus se sellainen on ? Asia annettiin kyllä Ruralia-instituutin tutkittavaksi, eikä siinä petomääriä lasketa, vaan käydään läpi eri tahojen kanssa ns. petopolitiikkaa. Siinähän luvattiin maaseudun väestölle paremmat mahdollisuudet vaikuttaa pmaan elinympäristöönsä. Se onkin kiinnostavaa nähdä, kuinka se käy, koska samalla pitäisi pystyä niitä susiakin jossainpäin maata pitämään.
Asiassa edetään myös yhdessä Ruotsin kanssa EU.n suuntaan, koska siellä on annettu kuitenkin jonkinmoiset puitteet missä liikkua ja niitä haluttaisiin hölllentää vähän.

Äänestä

Se on sellainen kartoitus jossa lasketaan susimäärät siten ettei kenelläkään osapuolella ole siitä määrästä mukisemista. Nyt susimäärät on susitutkijoiden sekä metsästäjien laskemat eikä puolueettomuuteen voi luottaa.
Tällainen kartoitus on siis suunnitteilla, sitä en tiedä milloin se toteutetaan tai onko se ehkä jo käynnissä..

Äänestä

Mikähän se puolueeton taho sitten onkaan ? Ja minkä perusteella se arvionsa tekee ?
Nythän on niin, että tämä "tutkijataho" on yhtä kuin RKTL, ja se on valtion laitos, jonka pitäisi olla puolueeton, mutta se on metsästäjien taholta asetettu kyseenalaiseksi. Toki se voi näin olla, koska kyseinen laitos on saanut aina touhuta ilman valvontaa, ja tutkijat toki tahtovat pysyä työllistettyinä.
Mutta rirvokkaan asiasta tekee se, että nämä kaksi tahoa, saavat tietonsa pääosin samasta lähteestä. Tutkijoilla on toki sen lisäksi pantasudet, joita seuraavat. Metsästäjillä taas on paremmat paikalliset tiedot, noin pääosin. Kuitenkin perusta kanta-arvioille tulee pantasusien seurannasta ja metsästäjien petoyhdysmiesten havainnoista.
Joten tämä puolueeton taho, joutuu siis tukeutumaan kyseisiin havaintomenetelmiin, joten mitenkä he sen luotettavimpiin tuloksiin pääsisivät ?
Suurpetoyhdysmiesten havainnot, antavat kuvan lähinnä levinnäisyydestä, ja pantasudet antavat täsmätietoa tiedettyjen laumojen liikkeistä. Pimentoon jää siis aivan yhtä paljon kuin nytkin. Laumoista lähteneet nuoret sudet ovat nykysysteemillä vain lisättävä luku tiedettyyn kantaan, ja se luku on 15%.
Se on jonkinmoinen nyrkkisääntö, eikä mikään fakta. Ilves laskennassa tuo tutkijoiden sen puolen nyrkkisääntö osottautui täysin paikkansapitämättömäksi, kun täsmä lasken´taa tehtiin viimetalvena, joten ei se susienkaan kohdalta välttämättä paikkaansa pidä.
Ennen kuin lumi on maassa, ei mitään kanta-arviota voi kyllä tehdä.
Mielenkiintoista on nähdä mitä tuosta tulee ja kuinka asia hoidetaan.

Äänestä
  • Siis kysehän on juuri tuosta mistä itse puhuit. Metsästäjien sanaan ei luoteta koska he ovat (osittain) susivastaisia ja ajatellaan että he nostavat lukuja ylemmäs sekä heidän kykyjään tulkita eri jäljistä saatavia määrätietoja on myös joutunut kritiikin kohteeksi. Metsästäjät (ja susivastaiset ihmiset) eivät luota näihin tutkijoihin koska pitävät heitä susien suojelijoina ja uskovat heidän laskevan lukuja alemmas.
    Siksi ollaan rakentamassa jonkinlaista tutkijaryhmää jonka tulokseen kaikki tahot voisivat luottaa. Sitä, miten tämä ryhmä aiotaan rakentaa, en tiedä.
    He käyttävät todennäköisesti ihan samoja tekniikoita kuin aikaisemminkin mutta kritiikki ei olekaan missään vaiheessa koskenut näitä tekniikoita vaan niitä ihmisiä jotka näitä tekniikoita käyttävät.

    Äänestä

  • kettukiittaa kirjoitti:

    Siis kysehän on juuri tuosta mistä itse puhuit. Metsästäjien sanaan ei luoteta koska he ovat (osittain) susivastaisia ja ajatellaan että he nostavat lukuja ylemmäs sekä heidän kykyjään tulkita eri jäljistä saatavia määrätietoja on myös joutunut kritiikin kohteeksi. Metsästäjät (ja susivastaiset ihmiset) eivät luota näihin tutkijoihin koska pitävät heitä susien suojelijoina ja uskovat heidän laskevan lukuja alemmas.
    Siksi ollaan rakentamassa jonkinlaista tutkijaryhmää jonka tulokseen kaikki tahot voisivat luottaa. Sitä, miten tämä ryhmä aiotaan rakentaa, en tiedä.
    He käyttävät todennäköisesti ihan samoja tekniikoita kuin aikaisemminkin mutta kritiikki ei olekaan missään vaiheessa koskenut näitä tekniikoita vaan niitä ihmisiä jotka näitä tekniikoita käyttävät.

    Jos halutaan tarkkoja tietoja määristä, niin olisi syytä asettaa nuo tekniikat kyseenalaisiksi. Eihän tutkijat reagoi yksittäisiin havaintoihin, heillä ei ole sellaiseen aikaa, tai kiinnostusta. He aktisoituvat vasta, kun jostain uudelta alueelta alkaa tulla toistuvia ilmotuksia petojen törmäilystä. Se taas vie noin 2 vuotta, koska silloin he tietävät, että kyseessä ei ole kulkusudet, vaan paikalleen asettunut lauma. Laumasta he haluavat pannoittaa yksilön tai jos rahaa, niin useammmankin.
    Eli epätarkkuus tulee siitä, kun resussipula sanelee havainnointia ja ne kulkusudet ovat vain jossain prosenttiarviossa.
    Minä en oikeuin luota myöskään tutkijoiden sanaan, koska siinä on tuo suuri epävarmuustekijä, joka perustuu vain arviolle niiden susien osalta, jotka eivät ole osa jotakin laumaa.

    Äänestä

  • odotellaan tulevaa kirjoitti:

    Jos halutaan tarkkoja tietoja määristä, niin olisi syytä asettaa nuo tekniikat kyseenalaisiksi. Eihän tutkijat reagoi yksittäisiin havaintoihin, heillä ei ole sellaiseen aikaa, tai kiinnostusta. He aktisoituvat vasta, kun jostain uudelta alueelta alkaa tulla toistuvia ilmotuksia petojen törmäilystä. Se taas vie noin 2 vuotta, koska silloin he tietävät, että kyseessä ei ole kulkusudet, vaan paikalleen asettunut lauma. Laumasta he haluavat pannoittaa yksilön tai jos rahaa, niin useammmankin.
    Eli epätarkkuus tulee siitä, kun resussipula sanelee havainnointia ja ne kulkusudet ovat vain jossain prosenttiarviossa.
    Minä en oikeuin luota myöskään tutkijoiden sanaan, koska siinä on tuo suuri epävarmuustekijä, joka perustuu vain arviolle niiden susien osalta, jotka eivät ole osa jotakin laumaa.

    Eiköhän tutkimukset toteuteta nyt ihan eri tavalla kuin aikaisemmin koska nyt on kyse koko lajin tulevaisuudesta. Aikaisemmin laskennat tehtiin vain kartoituksen takia ja sen vuoksi että saadaan tietää paljon kaatolupia voidaan antaa. Nyt laskentojen tulokset määräävät sen millä tavalla koko susiasiaa aletaan lähestymään, panokset ovat huimasti korkeammat.

    Äänestä

Nykyset susikantojen laskennat tosiaan heittää kyllä johonkin suuntaan, sitä en tiedä kumpaan enkä rupea nyt mitään valehtelemaan kun en tiedä. Hyvä esimerkkihän on se että perhossa ei pitänyt olla susia ja siellä sitten ampu niitä kuitenkin? Varmaan jossakin toisessa paikassa piti olla sitten niitä vaikkei oikeasti ollutkaan. Enemmän minä näin kesällä kattelen heinikoissa jalkoihin kun käärmeitä on ja ne ei välttele ihmistä kuten susi ja karhu, kumpikaan noista "hirmu pedoista" ei varmaankaan tule mielelllään sinne missä raivaa raivaus-sahalla kun pitää sen verta ääntä.

Äänestä

Eniten sutta ja karhua pelkäävät iltapäivälehdistön toimittajat!
Kyllä kehä III ulkopuolella on aina osattu suhtauta petoihin järkevästi, ilman hysteeristä tunteilua.
Susija ja karhuja oli ennenkin samat määrät kuin nykyisin, niiden liikkeistä ei vain revitelty otsikoita.
Olisi hauska tavata se taho joka pystyy laskemaan pedot tarkasti. Eläimet piiloutuvat ja liikkuvat isoillakin alueilla saman vuorokauden aikana. Laske niitä siinä sitten.

Äänestä

Jäi vähän askarruttamaan tuo "kartoitus" ja selvisihän se sitten.
Metsästäjäliitto on esittänyt maatalousministeriölle ja Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitokselle, että ensi talvena tehdään kattavat suurpetojen lumijälkilaskennat.
Molemmat tahot ovat asiaan suostuneet.
Helsingin yliopiston alainen Ruralia-instituutti on julkaissut tutkimuksen suden salametsästyksestä.
Tutkimus on ladattavissa. www.helsinki.fi/ruralia>> Julkaisut.
Nimi on Suurpetopolitiikka kriisissä-salakaadot ja yleisön tuki

Äänestä

Ei tuolla linkki aukea, mutta löytyy tutkimus, kun googlettaa ensin Ruralia-instituutti ja sen omaan hakuun "suurpetopolitiikka kriisissä" niin sieltä löytyy.

Äänestä

Siinä olikin mielenkiintoinen tutkimus, varmasti ensimmäinen laatuaan ja myös ensimmäinen, jossa tarjotaan ratkaisua ongelmaan. Ihme kun tuosta ei ole isommin missään huudeltu, tuo nyt on kuitenkin se , johonka polittiset päättäjät tukeutuvat, tai ainakin tutustuvat.

Äänestä

Ei kai siitä ainakaan eläinsuojelutaho halua ihmeemmin huudella, koska ratkaisussa ei haeta ankarampia rangaistuksia salametsästykselle, eikä lyödä susialueiden asukkaita kyykkyyn. Aika radikaali on kyllä tuo, että tarjottaisiin rahallinen korvaus susialueella asumisesta. Toisaalta maakotkan suhteen se ymmärtääkseni on toiminut.

Äänestä

Tuon Rulalia- tutkimuksen pohjalta kuitenkin sitä petopolitiikkaa aletaan harkita, joten on toivoa siitä, että suojelun ylilyönneistä luovutaan asian suhteen.
Viiemisessä Metsästäjä-lehdessä olikin tuosta susien kanta-arviosta. RKTL: tutkija Samuli Heikkinen selitti asiaa juurta jaksain. Hänen mukaansa ovat kyllä täysin metsästäjien vapaaehtoistyön varassa. 2000 vapaaehtoista suurpetoyhdyshenkilöä on se taho, josta tutkijat saavat perustietonsa ja sen pohjalta lasketaan susikanta.
Aineiston johtopäätöksistä tuo erimielisyys sitten syntyy, mutta siihenkin voi vaikuttaa se, että kaikki petoyhdyshenkilöt eivät välttämättä ilmoitakkaan tietojaan järjestelmään, kun tilanne on heidän osaltaan kärjistynyt.
Aika hauska a muuten se, että kun susien suojelijat pitävät näitä RKTL:n tutkijoita tavallaan "ominaan", niin Kemijärvellä viime talvena petoillassa RKtl:n tutkija suositteli poromiehille vaihtoehtoisena ammattina turkistarhausta ja mehilästen hoitoa, eli hunajan tuottamista.

Äänestä

Metsästäjät laskevatkin susikannan ihan oman mielensä mukaisesti. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä elämänsä aikana edes yksi susi livenä.

Äänestä

Eiköhän jokainen taho laske ne oman mielensä mukaisesti ? Ei tuota lukua kukaan tarkasti pysty edes laskemaan, siinähän on aina olettamustekijä mukana.
Tutkijoiden ilmoittama luku on aina se minimikanta, eikä mikään tarkka luku.
Media taas muuttaa kyseisen luvun "tarkaksi" luviksi.
Eläinsuojelijat joilla ei asiata ole muuta tietoa kuin muiden tahojen laskelmat, he aina ilmoittavat mahdollisimman pienen luvun ja metsästäjät taas mahdollisimman suuren luvun.

Äänestä

Mitäs mieltä suojelijat ovat tutkimuksesta ? Ei ole kuulunut yhtään kommenttia siitä.
Se on kuitenkin ainoa puolueeton tutkimus asian tiimoilta.
Sitä tavaavat myös ne viralliset tahot, jotka susipolitiikasta tulevat päättämään.

Äänestä
  • Mistä tutkimuksesta?

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Mistä tutkimuksesta?

    varmaan tarkoittaa jotain sellaista missä vihernarsistit esittävät oman näkemyksensä ainoana oikeana totuutena...

    Äänestä

Peen jauhaja ei taida osata lukea viestejä alhaalta ylospäin, kieltämättä se vaatii normaali älyn lahjat. Ruralia instituutin tutkimus, paragraafit sen löytämiseksi löytyy tuosta hieman ylenpää. Suora linkki ei toimi, joten peen jauhajalle sen esiin kaivaminen on liian monimutkainen tehtävä.

Äänestä
  • Nimim. Itse aiheesta kysyi:
    "Mitäs mieltä suojelijat ovat tutkimuksesta ? Ei ole kuulunut yhtään kommenttia siitä."

    Nimim. Kettu kiittää oli kolmas kommentoija koko keskustelussa ja oli ensimmäinen joka otti yleensäkin tutkimuksen puheeksi:
    "Onneksi nyt on suunnitteilla, ellei jo meneillään, se kunnon kartoitus kun susimäärät lasketaan. Kun tulokset julkistetaan, päästään näkemään onko ihmisillä oikeasti syytä pelkoon vai onko kyse vain median manipuloinnista. Itse veikkaisin jälkimmäistä."

    Ja hän myös kirjoitti useamman kommentin aiheesta.

    Siksi minä kysyin mistä tutkimuksesta nimim. "Itse aiheesta" puhuu koska koko tutkimuskeskustelun aloitti nimim. Kettu kiittää, eikä tarvitse kovin montaa keskustelua lukea että huomaa hänen kuuluvan luonnonsuojelijoiden porukkaan. Joten eiköhän suojelijoiden mielipide tule siinä aika hyvin selville vai mitä? Jos ei tule selville niin ei kuitenkaan voi sanoa etteikö suojelijoiden puolelta ole tullut YHTÄÄN kommenttia koskien tutkimusta. Koska tämä Kettu kiittää nimimerkin kommentti oli niin päivänselvä ja helposti luettavissa, luulin että "itse aiheesta" puhuu jostain toisesta tutkimuksesta.
    Mutta toki joo minähän se olen tässä se typerys joka ei osaa lukea viestejä alhaalta ylös päin eikä ylhäältä alaspäin..

    Äänestä

Kertaakaan en ole eläissäni hukkaseen tai otsoon törmännyt, vaikka olen liikkunut 80-luvulta asti alueilla, joissa niitä on havaittu olevan, karhuvaroituksia vieläkin enemmän noilla alueilla, karhun jätöksiin ja jälkiin kyllä olen törmännyt. Kuinkahan monasti karhu on ollut esim. haju- tai näköetäisyydellä ihmisen tietämättää. Metsäpoluilla ja metsässä liikkuvana ihmisenä on ollut kyllä tunne, että kyllä se metsien kuningas on varmaan minutkin havainnut joskus. Susi ja karhuhan pelkää ja väistää ihmistä viimoiseen asti. Näiden metsien uljaat hyökätessään ihmisen kimppuun tarvitaan jokin tekijä. Lenkkeilijä, pennut jolloin ihminen on päässyt liian lähelle tai pennut jääneet toiselle puolen ihmistä, susien hyökkäävä käytös on kanssa harvinaista, jopa harvinaisempaa kuin karhun. Menkäätte siis vain metsäpoluille tallomaan ja laulelemaan ja välillä pientä tömähtelyä, kyllä ne piilossa pysyy eikä esiin tuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turkistarhaton_suomi kirjoitti:

Tämä onkin ollut aistittavissa...

"Syynä pelon lisääntymiseen lienee kärjistynyt petokeskustelu, Metsähallitus ja Riistakeskus arvelevat tiedotteessaan. Ainakin susikanta on pikemmin laskenut kuin kasvanut vuodesta 2009."

http://www.hs.fi/kotimaa/a1372036829712

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu