Kulttuurierot

Tässä taannoin on ollut tosi helteisiä 30 asteen lämpöisiä päiviä ja ei ole mieli tehnyt kovin rankasti pukeutua vaikka auringon ultrasäteiden vaarallisuus tiedetäänkin.
Minulla oli minishortsit jalassa, kun olin ulkoilemassa ja vastaani tuli nuorehko nainen, joka oli ulkomaalaiseen naisille tyypilliseen tapaan verhonnut itsensä päähuivilla ja pitkällä kaavulla vain kasvot olivat näkyvillä. Kun hän tuli minua vastaan, niin empä ole moista halveksuvampaa silmäystä ennen saanut kuin tältä ulkomaalaistaustaiselta naiselta. Hän katsoi minua niiiiin halveksuvasti ja paheksuvasti, että siinä ehdin miettiä miten naisen pitää alistua vihaamaan, häpeämään, kieltämään, kätkemään, paheksumaan oma naisellinen olemuksensa ja luonnollinen ruumiinsa jonkun ajatuksen takia, joka ei minulle ole auennut ja verhota itsensä tuolla tavalla kesähelteelläkin.

Edustimme siis kahta erilaista kulttuuria, olimme molemmat naisia ja silti niin kaukana toisistamme. Hän mielestäni edusti miesten näkökantaa, kun minä puolestani tahdoin olla itseni, naisen ääni.

Olin tuon naisen silmissä varmasti alhainen, syntinen ja luultavasti hän mielessään ajatteli, että pukeudun niin saadakseni miehiltä huomiota, mutta miten vääristynyttä kuvaa miehet meistä naisista ja naisen paljaasta pinnasta meille naisille luovatkaan. Olet huora ja huono nainen, syöjätär, viettelijätär ja täysin turmeltunut ja sinun tulisi hävetä kulkea noin vähäpukeisesti, koska olet NAINEN! Miehet saavat mielihyvin kulkea rinta paljaana ja shortseissaan, niin ei kukaan ajattele, että ompas siveetön ihminen.
22152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jahas. Kyllä ainakin Iranissa lyhythihaisten käyttö miehillä saattaa olla jopa rangaistavaa tietyissä tilanteissa. Lähi-idässä ollaan kyllä muutenkin monessa asiassa Suomea edellä.

Eli kyllä kyseessä on ihan suomalainen ja länsimaalainen ilmiö, jossa naiset pukeutuvat samoin kuin maksulliset kanssasisarensa. Tällä sitten koitetaan miehiä miellyttää. Ehkä se jotain miellyttääkin. Itse pidän tätä kuitenkin vastenmilisenä white trash -ilmiönä. Perse paljaana kaupungilla kulkeminen ei ole mikään statement vaan selvä merkki harkintakyvyn heikkenemisestä tai sen puutteesta.

Äänestä
  • Haluaisitko sinä, että sinua rangaistaisiin t-paidan käytöstä päällä tai kesähelteellä shortsit jalassa kaupungilla pukeutumisesta?

    En tiedä, minua ei haittaa vaikka ihmiset kulkevat lyhyissä hameissa tai minishortseissa kesähelteellä kaupungillakin, jossa lämpömittari hipoo 30 astetta. Ehkä meidän pitäisi ottaa oppia afrikkalaisista tai alkuasukkaista, joille ihmiskeho on luonnollinen asia, eikä häpeän asia.

    Mikä on luonut meille häpeäkulttuurin, jossa häpeä on kohdistunut vääränlaiseen ajattelutapaan, kun samaan aikaan muita pahempia häpeällisiä asioita julkisesti kyllä siedetään, eikä niitä katsota paheksuen, eikä niihin haluta puuttua?

    Äänestä

  • lottamari<3 kirjoitti:

    Haluaisitko sinä, että sinua rangaistaisiin t-paidan käytöstä päällä tai kesähelteellä shortsit jalassa kaupungilla pukeutumisesta?

    Niin, esim. tupakointia ei juurikaan paheksuta, vaikka se on terveydelle haitallista ja aiheuttaa merkittävää epämukavuutta myös sivullisille. Sen sijaan esim. naiset eivät saa kulkea kaupungilla yläosattomissa, vaikka siitä ei olisi mitään haittaa kenellekään.

    Äänestä

  • lottamari<3 kirjoitti:

    Haluaisitko sinä, että sinua rangaistaisiin t-paidan käytöstä päällä tai kesähelteellä shortsit jalassa kaupungilla pukeutumisesta?

    En tiedä, minua ei haittaa vaikka ihmiset kulkevat lyhyissä hameissa tai minishortseissa kesähelteellä kaupungillakin, jossa lämpömittari hipoo 30 astetta. Ehkä meidän pitäisi ottaa oppia afrikkalaisista tai alkuasukkaista, joille ihmiskeho on luonnollinen asia, eikä häpeän asia.

    Mikä on luonut meille häpeäkulttuurin, jossa häpeä on kohdistunut vääränlaiseen ajattelutapaan, kun samaan aikaan muita pahempia häpeällisiä asioita julkisesti kyllä siedetään, eikä niitä katsota paheksuen, eikä niihin haluta puuttua?

    Eh? T-paita on aluspaita? En ikinä näyttäytyisi julkisella paikalla t-paidassa.

    Kiva olla esimerkiksi lounaalla terassilla, kun vähän matkan päässä annostaan syö joku muija perse paljaana. Hyi stna! Rannalle voidaan pukeutua miten vaan, mutta kaupungille vaatteet päälle. Varsinkin, kun toiset syövät. Ja kyllä, tästä voitaisiin ihan rangaistakin.

    Äänestä

Nuo mchokulttuurien miehet saavat hyvin usein seksiä suomalaisilta naisilta. Sen sijaan suomalainen mies ei miltei koskaan saa somali tai arabinaisilta.

Äänestä

Minun puolestani jokainen saisi olla vaikka alasti jos siltä tuntuu. Pukeutumista säädellään liikaa sekä länsimaisessa että varsinkin muslimikulttuurissa.

Äänestä

Minä pidän ulkomaalaisia naisia ystävällisinä kuin taas suomi naiset ei ole ystävällisiä koskaan ollutkaan.

Äänestä
  • Millainen nainen on ystävällinen nainen? Miehen tahtoon alistettu, pelokas, epävarma, heikkoitsetuntoinen ja oman kauneutensa ja naiseutensa kieltäväkö?

    Äänestä

Toisaalta, voidaanko ajatella niin, että me länsimaalaiset olemme rappeutuneita luonteiltamme, piittaamattomia ja tietämättömiä mihin houkutuksiin vähäpukeutuminen johtaa. Kenties meiltä on moraalinen selkäranka murtunut ja siksi emme tajua, että seksuaalisuutta ei pidä herätellä muuta kuin sänkykammarissa pimeässä peiton alla ja hyvin siveästi sielläkin,..ehkä ei ihan alastomana sielläkään riestastellen.

SIlti, jos ajatellaan ihmisen lisääntymistä miten se on jakautunut, niin miten selittyy sitten se, että olemme melkein tuhkamuna kansa vaikka puoli alastomana ja seksiä tihkuen synnillisesti täällä tyrkyllä ollaan, kun taas taas siellä missä naiset ovat nilkkohin asti vaatetuksella varustetut ja ei näy kuin silmämunat, niin lisääntyminen on viisinkertainen meidän lisääntymiseemme verrattuna.

Äänestä
  • Siellä miehet päättävät parin valinnasta, ja myös valitsevat parinsa. Meillä parin valinnasta päättävät naiset, mutta he eivät valitse ketään. Ainoastaan paneskelevat pelimiesten kanssa. Parisuhteeseen haluavia ätmejä on vaikka kuinka paljon, mutta he eivät pääse lisääntymään (huom. parisuhde on muutakin kuin lisääntymistä, mutta tässä oli nyt puheenaiheena lisääntyminen), koska kukaan ei huoli heitä. Naiset eivät halua edes tutustua.

    Äänestä

  • ätmi joka ei kelpaa kirjoitti:

    Siellä miehet päättävät parin valinnasta, ja myös valitsevat parinsa. Meillä parin valinnasta päättävät naiset, mutta he eivät valitse ketään. Ainoastaan paneskelevat pelimiesten kanssa. Parisuhteeseen haluavia ätmejä on vaikka kuinka paljon, mutta he eivät pääse lisääntymään (huom. parisuhde on muutakin kuin lisääntymistä, mutta tässä oli nyt puheenaiheena lisääntyminen), koska kukaan ei huoli heitä. Naiset eivät halua edes tutustua.

    Hahahah.... oot hauska! :-DD

    Äänestä

Äänestä persuja.

Äänestä

"Miehet saavat mielihyvin kulkea rinta paljaana ja shortseissaan, niin ei kukaan ajattele, että ompas siveetön ihminen."

-Ei ehkä siveetön, mutta täysi juntti on sellainen mies joka keskustassa liikkuu ilman paitaa. Ja tämä siis riippumatta miehen fysiikasta. Tänäkin kesänä näitä juntteja tullut jo muutama vastaan...

Äänestä
  • Onko miehen epähygieenistä laittaa ruokaa ilman paitaa?

    Äänestä

  • Mies1985 kirjoitti:

    Onko miehen epähygieenistä laittaa ruokaa ilman paitaa?

    Riippu miehestä. Ja toki siitä mitä kokkailee... ;D

    Äänestä

On hienoa että tänne on alettu saamaan mamuiksi myös naisia jotka pyrkivät opettamaan katseenluomisillaan löysämoraalisisille suomisiskoille käytöstapoja ja pukeutumisetikettiä.

Äänestä

Vietän koko kesän kotona sisällä etten saa halveksuvia katseita.

Äänestä

Tästä koneen äärestä näkyy pienelle puistokaupunginosan kadulle. Suurin osa kulkijoista on sään mukaan pukeutuneita suomalaisia: tällä viikolla shortseja, lyhythihaisia paitoja ja joskus joku miespuolinen pyöräilijä ilman paitaakin. Kesämekkojakin näkyy. Pitkälahkeisia housuja myös. Hölkkääjiä hölkkävaatteissaan.

Näkyy myös parin kilometrin päästä kerrostaloalueelta läheiseen päiväkotiin kulkevia etnisiä äitejä lapsikatraineen. Äideillä on monta kerrosta kangasta sekä vartalon että pään ympärillä, oli millainen helle tahansa. Vain kasvot ja kädet näkyvät, joskus kaavun alta vilahtaa visusti pitkiin lahkeisiin verhottu nilkka. Pikkupojilla on yllään shortsit ja T-paidat, mutta pikkutytöt on kääritty pitkiin hameisiin ja kasvot ja hiukset peittäviin huiveihin. Jos kuljen tästä pari kilometriä Mannerheimintien suuntaan, näen myös kokonaan mustaan verhottuja kummituksia, joiden silmiä peittää musta verkko ja käsiä hansikkaat.

Suomi on suomalainen maa. Me emme tarvitse tänne pikkutyttöjä, jotka kasvavat ja elävät verhojen peitossa, ja äitejä, jotka kasvattavat tyttärensä kankaisessa tynnyrissä. Me emme etenkään tarvitse tänne niitä miehiä, joiden itsehillinnän heikkouden vuoksi mamutaustaiset naiset on peitettävä ja suomalaisten naisten ja tyttöjen on pelättävä omassa maassaan sekä maahan tulleita että täällä vinoon kasvatettuja nuoria miehiä, joiden tyypillistä röyhkeää käyttäytymistä voi rautatieasemilla ja joissakin lähiöissä käydä tarkastelemassa. Toki melkein jokaisessa ihmisryhmässä on poikkeusyksilöitäkin, mutta niitä on harvassa. Ne harvat pääsevät TV-uutisiin ja vähemmistöasiamiehiksi selittämään asioita niin kuin ne eivät ole.

Se, joka haluaa kohdata verhoamiskulttuuria, menköön Saudi-Arabiaan tai Afganistaniin katsomaan sitä ja ilakoikoon sen rikkaudesta sen syntysijoilla - sitä ei oman kulttuurimme ja isänmaamme suojelemisen ja ylläpitämisen vuoksi pidä tuoda Suomeen. Se ei ole tasa-arvoista eikä ihmisarvoista eikä se koskaan tule integroitumaan tänne. Jokainen säkissä pidettävä nainen tuhoaa sirpaleen pohjoismaista vapautta ja itsemääräämisoikeutta. Itse he eivät sitä tiedä eivätkä ymmärrä, joten on meidän tehtävämme toimia.

Meillä muuten toimitaan näissä asioissa ensi sijassa äänestämällä. Hidastahan se on, mutta niin se demokratia toimii.

Äänestä
  • "Jokainen säkissä pidettävä nainen tuhoaa sirpaleen pohjoismaista vapautta ja itsemääräämisoikeutta."

    -Pohjoismaiseen yksilönvapauteen kuuluu myös oikeus ilmaista itseään ja uskontoaan pukeutumisellaan, niin kauan kuin se ei riko lakia.

    Senkus pukeutuvat burkhaan...ei ole pois multa, eikä käsittääkseni sultakaan. ;)

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    "Jokainen säkissä pidettävä nainen tuhoaa sirpaleen pohjoismaista vapautta ja itsemääräämisoikeutta."

    Vapauden ja ihmisoikeuksien riistoa ei voi perustella traditiolla tai kulttuurilla. Vitsi on siinä, että nämä ihmiset nimenomaan eivät ole vapaita, mitä taas perustellaan uskonnon vapaudella. Vapautta alistaa, aivopestä ja sortaa viattomia lapsia ja ihmisiä uskonnon nimissä.

    He ovat vapaita vasta kun heidän mielensä on vapaa. Taistelussa ihmisten aivopesua vastaan burgha ja niqab kielto on täysin oikeutettua.

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    "Jokainen säkissä pidettävä nainen tuhoaa sirpaleen pohjoismaista vapautta ja itsemääräämisoikeutta."

    -Pohjoismaiseen yksilönvapauteen kuuluu myös oikeus ilmaista itseään ja uskontoaan pukeutumisellaan, niin kauan kuin se ei riko lakia.

    Senkus pukeutuvat burkhaan...ei ole pois multa, eikä käsittääkseni sultakaan. ;)

    Kyllä se alkaa olla sinultakin pois, kun käärit huivia pellavapäisten lapsenlapsiesi silkohapsille suojaksi hallitsevan vähemmistön paheksuvilta katseilta.

    Äänestä

Kyllähän yleensä nimenomaan naisilta vähäinen vaatetus on nykyään sallittua. Miesten shortsit ovat pitkälahkeisia, hihattomiakin aika vähän, ilman paitaa ei kukaan (sivistyksen parissa).. naisilla taas saa olla vaikka kuinka lyhyttä shortsia ja hamosta, napapaitaa, avointa veetä jne..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lottamari<3 kirjoitti:

Tässä taannoin on ollut tosi helteisiä 30 asteen lämpöisiä päiviä ja ei ole mieli tehnyt kovin rankasti pukeutua vaikka auringon ultrasäteiden vaarallisuus tiedetäänkin.
Minulla oli minishortsit jalassa, kun olin ulkoilemassa ja vastaani tuli nuorehko nainen, joka oli ulkomaalaiseen naisille tyypilliseen tapaan verhonnut itsensä päähuivilla ja pitkällä kaavulla vain kasvot olivat näkyvillä. Kun hän tuli minua vastaan, niin empä ole moista halveksuvampaa silmäystä ennen saanut kuin tältä ulkomaalaistaustaiselta naiselta. Hän katsoi minua niiiiin halveksuvasti ja paheksuvasti, että siinä ehdin miettiä miten naisen pitää alistua vihaamaan, häpeämään, kieltämään, kätkemään, paheksumaan oma naisellinen olemuksensa ja luonnollinen ruumiinsa jonkun ajatuksen takia, joka ei minulle ole auennut ja verhota itsensä tuolla tavalla kesähelteelläkin.

Edustimme siis kahta erilaista kulttuuria, olimme molemmat naisia ja silti niin kaukana toisistamme. Hän mielestäni edusti miesten näkökantaa, kun minä puolestani tahdoin olla itseni, naisen ääni.

Olin tuon naisen silmissä varmasti alhainen, syntinen ja luultavasti hän mielessään ajatteli, että pukeudun niin saadakseni miehiltä huomiota, mutta miten vääristynyttä kuvaa miehet meistä naisista ja naisen paljaasta pinnasta meille naisille luovatkaan. Olet huora ja huono nainen, syöjätär, viettelijätär ja täysin turmeltunut ja sinun tulisi hävetä kulkea noin vähäpukeisesti, koska olet NAINEN! Miehet saavat mielihyvin kulkea rinta paljaana ja shortseissaan, niin ei kukaan ajattele, että ompas siveetön ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu