Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kookosöljy on erittäin terveellistä

kj.mattila

Maailman terveellisin öljy. Hyvä englanninkielinen kirjoitus kookosöljystä on Weston A. Price-säätiön sivuilla:

A New Look at Coconut Oil. Mainitut sivut ovat muutenkin ravitsemustiedon aarreaitta.

Kookosöljy on maailman terveellisin öljy!

Näin sanoo tri Bruce Fife, naturopatian tohtori ja kirjan "Coconut oil is the healthiest oil on earth" tekijä. Nykyinen tutkimus näyttää tukevan tätä rohkeaa lausuntoa. Kookosöljyä, jota aiemmin syytettiin kolesterolitason nostamisesta, lääkärit itse asiassa käyttävät nykyään monenlaisten vaivojen hoidossa. Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että kookosöljyllä on bakteereja ja viruksia torjuvia vaikutuksia, ja sitä käytetään nykyään jopa AIDS-potilaiden hoidossa. Filippiineillä viime vuonna tehdyt tutkimukset osoittivat, että kookosöljy todellakin vähentää AIDS-potilaiden viruskuormaa.

Lauriinihappo

Avainasemassa kookosöljyn terveellisessä koostumuksessa on keskipitkä-ketjuinen lauriinihappo, jota se sisältää runsaasti, jopa yli 50%. Ainoa muu huomattava lauriinihapon lähde luonnossa on äidinmaito. Tri Jon J. Kabara Michiganin valtion yliopistosta sanoo: "Koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa ei ole ollut niin tärkeää korostaa lauriinihapon tärkeyttä. Kookosöljyssä olevat keskipitkä-ketjuiset rasvat ovat samanlaisia kuin äidinmaidon rasvat ja niillä on sama ravitsemuksellinen merkitys."

(Katso: HEALTH OILS FROM THE TREE OF LIFE (NUTRITIONAL AND

HEALTH ASPECTS OF COCONUT OIL) osoitteessa www.coconutoil.com/John%20Kabara.pdf

Tri Mary Enig, ravintotieteilijä ja biokemisti ja yksi maailman johtavista rasvojen ja öljyjen asiantuntijoista, sanoo edelleen: "Suunnilleen 50% kookosöljyn rasvahapoista on lauriinihappoa. Lauriinihappo on keskipitkä-ketjuinen rasvahappo, jolla on hyödyllisenä lisäominaisuutena se, että se muuntuu elimistössä monolauriiniksi. Monolauriini on bakteereja, viruksia ja alkueläimiä torjuva monoglyseridi, jota elimistö käyttää tuhoamaan lipidikuorisia viruksia, kuten HIV, herpes, sytomegalovirus ja influenssa, erilaisia taudinaiheuttajabakteereja kuten listeria monocytogenes ja helicobacter pylori sekä alkueläimiä kuten giardia lamblia. Jotkut tutkimukset ovat myös osoittaneet vapaalla lauriinihapolla olevan joitakin antibakteerisia ominaisuuksia."

(Katso Coconut: In Support of Good Health in the 21st Century .

69

1077

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vantaan KoK nuoret

      Jos minulle vit.....tuiltaisi edes osan siitä kun Teltta-terrapeutti Mattilalle ,,panisin koneeni kiinni ja möisin sen Venäläisille kympillä. (6 pennillä )

      Ukkeli työntää tuubaa jo yli 8 vuotta ja koko ajan samaa jörniä !

      Tämäkin täysin turha aloitus, jos ei totta edes linkit.

      • Samaa teltta-terapeutti tuubaa vuodesta toiseen. Taidat olla mieletäsi sairas. Mene hoitoon vai onko sinut luokiteltu toivottomaksi tapauksksi?

      • Jos katsoo kosse111 piimäleilinnaamaa huomaa kuinka sokeri tekee tuhojaan.

        Käyttäisit sinäkin kookosöljyä.

      • Iltalehdestä tuttu nimimerkki Kosse111 riehuu monilla palstoilla. Aloittaa Iltalehden Ulkomaan uutisissä ja ennen kuutta ja siirtyy Suomi24:ään ja illaksi t

    • kriittisyyttä peliin

      Uskon ennemmin ravinnon turvallisuuden professoria Helsingin yliopistolta kuin kj.mattilaa ja hänen esittelemiään rasvakauppiata.

      • Marina Heinoseen ei voi luottaa. Hän ei tunne asioita.
        Vähän vastuuta, Marina Heinonen

        Molempien iltapäivälehtien lööpeissä on tänään viisi vuotta vanha kääretorttu, joka selvisi labrasta puhtain papaerein. Puhtain siis sikäli, että se oli yhä ihan syömäkelpoista, ei pilaantunutta. Tämä ei hämmennä minua laisinkaan, mutta hämmentävä oli Helsingin yliopiston professorin, Marina Heinosen kommentti:

        “Minusta se oli huikeaa! Miksi annetaan esimerkiksi vain yhden vuoden parasta ennen -aika, kun elintarvike kuitenkin säilyy pidempään ja siten voitaisiin ehkäistä ruoan turhaa pois heittämistä?”

        Ihan asiaa ajatella tietenkin hävikin minimoimista, mutta että on huikeaa, että elintarvike on viisi vuotta ok. Helsingin yliopiston professori suorastaan rohkaisee ihmisiä syömään ruokaa, jonka ravintoarvo on nollassa. Okei kyse on kääretortusta, joka ei ehkä ole lähtökohtaisesti hyvä vitamiinien lähde, mutta aivan varmasti moni pitää tätä ikuisuuksia säilymistä hyvänä asiana nyt myös muiden elintarvikkeiden kohdalla . Kun kerran professoris ihminen sanoo, että viisivuotinen ruoka on huikeaa, mistä sitä kuluttaja erottaa, onko se muiden elintarvikkeiden kohdalla hyvä vai huono asia?"

        http://www.kemikaalicocktail.fi/2012/12/vahan-vastuuta-marina-heinonen/

      • Kyllä kj.mattila osaa kirjoittaa varsin uskottavaa tekstiä viitetietoineen, eli uskotaan kaikki. Hyvä kun joku tuo todellisuutta esille meille "pohjolan sarvikuonoille".
        Toinen juttunsa on sitten nämä kotimaiset "professorit" jotka eivät ole totuutta nähneetään, muutoin kuin mitä THL Pekka Puska heille kulloinkin määrää.

      • uusajattelija kirjoitti:

        Kyllä kj.mattila osaa kirjoittaa varsin uskottavaa tekstiä viitetietoineen, eli uskotaan kaikki. Hyvä kun joku tuo todellisuutta esille meille "pohjolan sarvikuonoille".
        Toinen juttunsa on sitten nämä kotimaiset "professorit" jotka eivät ole totuutta nähneetään, muutoin kuin mitä THL Pekka Puska heille kulloinkin määrää.

        Marina Heinonen kyllä suosittaa syömään viisi vuotta vanhaa kääretorttua mutta ei terveellistä kookosöljyä.

    • VP?

      koojkosöljyä saappaan nahkaan siinä se täyttää tehtävänsä.... suuhun en laita.

      • Kosse111, kirjoitit saman viestin Iltalehden palstalle. Sinut on paljastettu.

    • becel-pappa

      Yhdelläkkään täällä kirjoittavista, itseni mukaan lukien , ei ole tieteellistä pätevyyttä arvioida kookosöljyn ominaisuuksia ihmisen terveyden kannalta.

      Mutu-tuntuma on vain yhden ihmisen kuva asista ---ei enempää...

      • Eikä sinulla Becel margariinin mannekiinina ole tieteellistä pätevyyttä arvioida kookosöljyä eikä keinorasvamargariinia.

    • 12+19

      Miksi uusi aloitus? Etkö osannut kirjoittaa vastinetta jo olemassa olevaan aloitukseen aiheesta?

      • Ei täällä ole aloitusta että kookosöljy on erittäin terveellinen.

      • 10+16
        kj.mattila kirjoitti:

        Ei täällä ole aloitusta että kookosöljy on erittäin terveellinen.

        Just. Eli koska on olemassa ketju, jossa keskustellaan kookosöljyn terveellisyydestä, niin siihen ei voi vastata, koska aloistusviestissä on vastakkainen mielipide kuin sinulla. Vaan vastakkaisesta mielipiteestä pitää tehdä oma aloitus.

    • hesarin toimittaja

      Mattilahan on narsisti-pelle ja vanha juoppo käppänä jonka historian voi lukea naamasta

    • lähdekritiikki

      Tuohan on kookosöljyn kauppiaiden markkinointisivusto. Kannattaisiko harrastaa edes jonkinlaista lähdekritiikkiä?

    • cuba libre

      Aika sellaista perustavaraa kookosöljy, kuulemma. Ei sisällä mitään ihmiselle välttämätöntä, joskaan ei nyt niin pahaakaan ole. Vertailun vuoksi vaikkapa rypsiöljy sisältää ihmiselle välttämättömiä omega3 -sekä omega6 rasvahappoja.

      Ja kuten kaikkien ruokien osalta, kaikessa on omat negatiivisetkin puolensa. Rypsiöljylläkin, kuten monessa höpökirjoituksessakin sanotaan (joskin propagandaattisen höpösävyyn). Siksi monipuolisuus on valttia, että saa ne tarvittavat eikä joudu kärsimään yksipuolisesta ruokavaliosta, jolloin ne yksittäisten ruokien negatiiviset puolet tulevat esiin, eikä välttämättä saa kaikkea mitä tarvitsee...

      • Rypsiöljy on epäterveellistä koska se hapetuu kuumennettaessa. Rypsiöljyssä on haitallista omega-6-rasvahappoa 22086mg/100g kun kookosöljyssä vain 1905mg/100g. Ihmiset saavat liikaa omaga kuutosta.

      • VP?
        kj.mattila kirjoitti:

        Rypsiöljy on epäterveellistä koska se hapetuu kuumennettaessa. Rypsiöljyssä on haitallista omega-6-rasvahappoa 22086mg/100g kun kookosöljyssä vain 1905mg/100g. Ihmiset saavat liikaa omaga kuutosta.

        Älä kuumenna.

      • petrus Argentum
        kj.mattila kirjoitti:

        Rypsiöljy on epäterveellistä koska se hapetuu kuumennettaessa. Rypsiöljyssä on haitallista omega-6-rasvahappoa 22086mg/100g kun kookosöljyssä vain 1905mg/100g. Ihmiset saavat liikaa omaga kuutosta.

        Marrila hapettuu Vantaan yksiössään kun sitä hieman täällä kuumentaa.

        Jo pelkkä vertaus ISONTALON PIIMÄLEILIIn saa takakamari keisarin paniikkiin.

      • cuba libre
        kj.mattila kirjoitti:

        Rypsiöljy on epäterveellistä koska se hapetuu kuumennettaessa. Rypsiöljyssä on haitallista omega-6-rasvahappoa 22086mg/100g kun kookosöljyssä vain 1905mg/100g. Ihmiset saavat liikaa omaga kuutosta.

        Monessa mielessä rypsiöljy on paljon terveellisempää kuin kookosöljy, koska se
        - sisältää välttättömiä ravintoaineita, kuten
        - Omega-6-sarjan linolihappo, Tämän puute aiheuttaa esimerkiksi ihon kuivumista/hilseilyä http://fi.wikipedia.org/wiki/Linolihappo
        - Etenkin http://fi.wikipedia.org/wiki/Alfalinoleenihappo Tätähän erityisesti kaivataan. Sen huono puoli on tuo, etei se kestä proesssointia/kuivumista kovinkaan hyvin, Js siksi täälläkin "vastustetaan" rypsiöljyä... Joo, eli kaikkein terveellisin komponentti tekeekin sittä epäterveellisen. Just.

        Kookosrasva. No, silläkin on hyvät puolensa, kuten paistettavuus. Se ei kuitenkaan sisällä mitään välttämätöntä rasvahappoa mainittavia määriä. Siihen liittyvät terveysväittämät ovatkin enemmän sellaista propagandaattista pumhuukia. Joskin tottakin niissä on, kuten kaikissa emävalheissa aina tuppaa olemaan. Ja voihan sitä olla, että siitä joskus löytyy jotain oleellista, että sitä sitten voisi perustellusti olla vähän ruokavaliossa tai jossain puutostilassa hieman enempi.

        Maailmalla käytetään paljon sellaisia kasviöljyjä, mitkä ovat liki pelkästään omega-6:sta. Rypsiöljyssä omega-6 rasvahapon osuus on vain 22%. Kokolailla kaikki rasvat sisältävät myös tyydyttyneitä rasvahappoja, niin myös rypsiöljy. Teoreettisen tason ongelmaa tämä on mahdollisesti aiheuttanut ( tosiaan on tutkimuksia mitkä tähän suuntaan viittaavat), mutta kovin pientä se on niihin ongelmiin verrattuna, mitä liika tyydyttynyt rasva tai etenkin transrasva on aiheuttanut.

      • cuba libre kirjoitti:

        Ihmiset saavat ravinnostaan usein jopa liikaa omega-6-rasvahappoja koska sitä on monessa ruoka-aineessa joten sitä ei kannata enää nauttia rypsiöljyn muodossa lisää. Rypsissä on omeka kuutta 22086mg/100 kun kookosöljyssä vain 1905mg/100g.

        Tunnettua myös on että kookosta kasvaissa maissa ei ole lainkaan samassa mitassa erilaisia sairauksia koska syävät paljon kookostuotteita.

        Naurun saarilla kasvaa kookospalmuja ja ovat kansana yksi maailman lihavimpia.

      • VP?
        kj.mattila kirjoitti:

        Ihmiset saavat ravinnostaan usein jopa liikaa omega-6-rasvahappoja koska sitä on monessa ruoka-aineessa joten sitä ei kannata enää nauttia rypsiöljyn muodossa lisää. Rypsissä on omeka kuutta 22086mg/100 kun kookosöljyssä vain 1905mg/100g.

        Tunnettua myös on että kookosta kasvaissa maissa ei ole lainkaan samassa mitassa erilaisia sairauksia koska syävät paljon kookostuotteita.

        http://worldnews.about.com/b/2008/03/20/tiny-island-of-nauru-has-worlds-highest-diabetes-rate.htm

        Eipä näytä olevan sairauksia. Arviolta 30% sairastaa diabetesta.

      • cuba libre
        kj.mattila kirjoitti:

        Ihmiset saavat ravinnostaan usein jopa liikaa omega-6-rasvahappoja koska sitä on monessa ruoka-aineessa joten sitä ei kannata enää nauttia rypsiöljyn muodossa lisää. Rypsissä on omeka kuutta 22086mg/100 kun kookosöljyssä vain 1905mg/100g.

        Tunnettua myös on että kookosta kasvaissa maissa ei ole lainkaan samassa mitassa erilaisia sairauksia koska syävät paljon kookostuotteita.

        Kookosta kasvavissa maissa on usein ylikansoitukseen sekä köyhyyteen liittyviä ongelmia. Näillä ei ole mitään tekoa kookoksen kanssa, mutta noiden ongelmien yksi sivumuoto on se, että siellä harvemmat syövät liikaa, esimerkiksi kookosta, joka taitaa olla sielläpäin enempi herrojen herkuttelutuote ja liikkuvat riittävästi.

        Riisiäkin syövät siellä. Joten riisistähän se sitten johtuu ettei niitä sairauksia ole. Jep :p

        Omega-6:set eivät niin ole ongelma, mutta omega-3:sten vähyys kylläkin, kuten myös, erityisesti, liika tyydyttynyt rasva sekä transrasvat joita saadaan vaikkapa sipseistä. Ja erityisesti myös liika sokeri siinä lisänä vielä laittaa asiat vinksalleen, varmistaa että homma ei ole kunnossa. Siinähän se. Liika sokeri sekä sipsit pois -> jo sillä tavoin saadaan terveellisyyttä lisättyä ja rasva-arvojakin parempaan suuntaan. Tämä ei tarkoita ääriruokavaliota, mutta kaikkea tarpeen mukaan. On nopeillakin hiilihydraateilla paikkansa, vaikkapa rankan liikuntasuorituksen tai kovan fyysisen työn yhteydessä.

        Mutta sitä en osaa sanoa, että miksi pitäisi kovasti lisätä tyydyttyneiden rasvojen käyttöä, kun suomalaiset syövät näitä valmiiksi jo yli tarpeen....

        THL:n ja Puska professorimafian propagandaa että tyydyttynyt rasva olisi ongelma. Sehän on luonnollista ja sydänystävällistä. Hyvin olet sinäkin monikansallisen margariiniteollisuuden aivopesemä.

      • trolliakka

        Mattila kirjoittaa vhh tuubaa aamusta aamuun !

    • Politiikka trooppisia öljyjä vastaan

      Miksi kookosöljy sai sellaisen pahan maineen menneisyydessä? Kuitenkin valtaosa tutkimuksista, jotka tukevat kookosöljyn terveellisyyttä, on ollut tiedossa jo pitkään. Vastaus on: politiikka ja talous. Kookosöljy oli yhteen aikaan hyvin yleisesti käytössä USA:ssa leipomisessa, paistamisessa, jälkiruoissa ja popcornia valmistettaessa. Mutta 1980-luvulta alkaen eräät hyvin voimakkaat ryhmät mukaan lukien Amerikan Soijapapuyhdistys (ASA), Maissintuottajien yhtymä (CPC) ja Center for Science in the Public Interest (CSPI) alkoivat järjestelmällisesti tuomita kaikkia tyydytettyjä rasvoja.

      Valheellista tiedettä käytettiin yleisön vakuuttamiseksi siitä, että KAIKKI tyydyttyneet rasvat ovat epäterveellisiä, vaikka tosiasiassa tyydytetyt rasvat, joissa on paljon keskipitkäketjuisia rasvahappoja, kuten lauriini, ovat hyvin terveellisiä. Näitä organisaatioita tuki USA:n lääkelaitos FDA, jonka henkilökunnasta monet ovat lähtöisin ja monet palaamassa kasvisöljyteollisuuteen.

      Tuloksena oli, että useimmat ihmiset siirtyivät kasvisöljyihin ja lauriinihapon pääasiallinen saanti trooppisista öljyistä loppui. Maat, joista nämä trooppiset öljyt tulivat, pääasiassa Malesia ja Filippiinit, olivat liian köyhiä vastaamaan näihin valheellisiin väitteisiin sijoittamalla suureen mainoskampanjaan. Vasta äskettäin trooppisten öljyjen terveyshyödyt ovat alkaneet tulla julkisuuteen. Suuri määrä tätä tutkimusta on nähtävänä nettisivuilla www.coconut-info.com

      • cuba libre

        Kookosta ei nykyään pidetä minään pahiksena, joskaan sitä ei minään terveystuotteenakaan pidetä myöskään, koska sellaista se ei ole. Liika pahasta, mutta sopiva määrä ok. Sama pätee kokolailla kaikkeen ruokaan. Liika yksipuolisuus ei ole hyvä asia. Eikä liiallinen tyydyttyneiden rasvojen käyttö varsinkaan.

        Tänään reilu tunnin hikilenkki ja ennen lähtöä ruokalusikallinen kookosöljyä.

      • cuba libre
        kj.mattila kirjoitti:

        Tänään reilu tunnin hikilenkki ja ennen lähtöä ruokalusikallinen kookosöljyä.

        Kyllähän ne kookoksen tyydyttyneet rasvat käy energiaravintoaineesta, eli ihminen osaa polttaa niitä. Siinä missä muutkin rasvat. Rajallisesti toki, mutta kuitenkin siten että pihisee sekä pörisee. Eilen kävin reilut tunnin session punttisalilla, mutten syönyt ruokalusikallista kookosäljyä. Palkkariksi pistin heraa sekä maltodekstriiniä ( erittäin nopea hiilari ), kunnon insuliinipotkulla palautuminen käyntiin. Dieetatessa olen hiukan maltillisempi tuon malton kanssa, eli hiilareiden määrää sekä laatua kontrolloin kyllä. Ja nopeampia hiilareita rajoitan vain liikunnan välittömään yhteyteen.

        Laihduttajalle on vaarallista liikunnan jälkeen tankata maltodekstriiniä tai muuta hiilihydraattia. Polttoainetta ei enää tarvitse suorituksen jälkeen vaan normaali proteiinipitoinen ruoka vähillä hiilihydraateilla riittää.

      • cuba libre
        kj.mattila kirjoitti:

        Laihduttajalle on vaarallista liikunnan jälkeen tankata maltodekstriiniä tai muuta hiilihydraattia. Polttoainetta ei enää tarvitse suorituksen jälkeen vaan normaali proteiinipitoinen ruoka vähillä hiilihydraateilla riittää.

        Välttämätöntä se ei ole, mutta kun homma toimii niin miksi sitä sitten muokkailemaan. Nimittäin lihasten glykogeenivarastoihin ne kokolailla menee, aika surauksella. Ja tällä hetkellä en laihduta, vaan olen lievällä plussakaloridieetillä. Laihdutin kyllä, 27kg hiukan lyhyemmässä ajassa, 35 kg on painoa kokonaisuudessaan tippunut. Eikä maltodekstriinillä palautusjuoman yhteydessä siinä ollut niinkään virkaa. Palautumista vaan helpottaa.

      • cuba libre
        kj.mattila kirjoitti:

        Laihduttajalle on vaarallista liikunnan jälkeen tankata maltodekstriiniä tai muuta hiilihydraattia. Polttoainetta ei enää tarvitse suorituksen jälkeen vaan normaali proteiinipitoinen ruoka vähillä hiilihydraateilla riittää.

        Ja toki, palkkarin jälkeen ateria. Vähän tuontapaisella sabluunalla menen: http://lihastohtori.wordpress.com/2013/04/11/ravinnon-ajoitus/ Ja mainittakoot, että lihastohtori itse näyttäisi olevan sitä mieltä, että dieetin yhteydessä palkkarissa ei tarvitse välttämättä olla yhtään hiilareita. Eli kukin tyylillään, vomakkaasti ketogeeniseen dieettiin nopeat hiilarit sopivatkin todella huonosti...

      • PVC?
        kj.mattila kirjoitti:

        Tänään reilu tunnin hikilenkki ja ennen lähtöä ruokalusikallinen kookosöljyä.

        Kuinkas paljon meni tunnissa? Voihan sitä lähteä köpöttelemään metsäpolulle muutaman kilometrin verran ja sanoa käyneensä lenkillä. No hikihän sinulle tulee siinä kyllä :D

    • ei ei

      Varpu Tavi kirjoittaa syö rasvaa ja laihdu kirjasta:

      "Tein muuten aikoinaan pistokokeita koko kookosöljy-hypen aloittaneen Mary Enigin kirjan lähteistä.Pistokokeet tuottivat vesiperän. Niissä ilmoitetuista lähteistä, jotka pääsin lukemaan, ei ollut kerrottu sellaista kuin Enigin ja Fallonin kirjassa väitettiin."

      Maija Haavisto jatkaa kookoksesta:

      "Kookosöljyn potentiaaliset hyödyt ovat kyllä aina mystisesti epäilyttävien lähteiden takana. En ole koskaan löytänyt mitään tukea väitteille esim. kilpirauhasen toimintaa parantavasta vaikutuksesta. Kerran eräs kookosöljyfriikki pyydettäessä antoi webbisivun, jolla näytti olevan lähdeviitteitäkin sivukaupalla. Innostuin tästä löydöksestä. Ehkä joillain väitteillä olisikin perää?

      Osoittautui kuitenkin, että kaikki kookosöljyä koskevat lähdeviitteet olivat viittauksia ikivanhoihin kirjoihin. Tutkimuslähteitäkin oli, mutta ne kaikki koskivat jotain tutkimuksia tyyliin “jos hiirenpoikasille antaa päivässä desin rypsiöljyä, josta ei ole poistettu erukahappoa, ne kuolevat” ja tästä oli sitten vedetty johtopäätös, että kookosöljy on terveellistä ja kaikki muut rasvat epäterveellisiä… Itse kookosöljytutkimuksiin ei oltu viitattu."

      Lue lisää (mm. Varpun vastaus):

      http://varputavi.wordpress.com/2012/01/26/rasvoilla-parempaa-terveytta/

      • cuba libre

        Niinpä. Ei kookosöljy mikään pahiskaan ole, mutte jotkin tahot jostain omituisesta syystä sitä hypettävät. Vaikkakaan riittävää tieteellistä näyttöä siitä, että se olisi jotenkin terveellinen, ei ole. Ellei joitain yksittäisiä tutkimuksia maallikkotulkinnoilla sellaisiksi lueta... Tai jotain propagandapuputusta...

        Ihan käypänen paistorasva se on, silloin jos haluaa vähän kookoksen makua ruokaan. Kestää paistamista, eikä murkina tartu. Mutten kyllä näkisi syitä, että miksi sitä pitäisi varsinaisesti suosia.

        Kyllä ruuissani joskus on kookosta, makunsa takia.

        Suht neutraalia perusrasvaa, joskin tyydyttynyttä. Sehän tiedetään, että liiallinsen tyydyttyneen rasvan käytöllä on voimakkaat yhteydet sydän- ja verisuonitauteihin. 1rkl kooksöljyä -- no, se ei kokonaisrasvabudjettia keikauta...

        Juuri se tiedetään ja asia on uusimmissa tutkimuksissa todettu ettei tyydyttyneillä rasvoilla ole mitään yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin.

    • Uusi karppi

      Ursula SCHWAB joka on ravitsemusterapian apulaisprofesori Itä-Suomen Yliopistosta, sanoo; että rasvan laatu on perusongelma Suomalaisessa ruuassa.
      Kovan rasvan osuus r-valiossa saatiin laskuun 70-luvulla ,mutta nyt tuo kehitys on kuitenkin pysähtynyt ja rasvan laatu on taas kääntynyt huonompaan suuntaan.

      PEHMEÄN RASVAN saanti onnistuu s euraavasti:

      - leipärasvana pehmeä 60-70 % margariini, ruuanvalmistukseen kasviöljyä , s ekä kalaa ainakin 2 x viikossa.

      KOVAN RASVAN määrä saadaan alas taas lisäämällä nauttimalla maitotuotteita joiden rasan osuus on korkeintaan 17 %

      Myös tyrnimarja on siemenöljynsä ansiosta vanhuksille sopivaa suojaa sydämelle..

      Ursula ei ole mikään halpa puoskari vain ansioitunut tutkija.

      • Just tänään kävin hakemassa maitotilalta täysravaista tilamaitoa niin pysyy terveenä kun saa luonnollista ja sydänystävällistä eläinrasvaa.

        Voita onkin kaapissa ja smetanaa joten kohta ruoanlaittoon.

        Ursula on halpahintainen puoskari ja margariiniteollisuuden mannekiini joka on Puskan tapaan monikansallisen suurteollisuuden marionetti.

      • VPK?
        kj.mattila kirjoitti:

        Just tänään kävin hakemassa maitotilalta täysravaista tilamaitoa niin pysyy terveenä kun saa luonnollista ja sydänystävällistä eläinrasvaa.

        Voita onkin kaapissa ja smetanaa joten kohta ruoanlaittoon.

        Ursula on halpahintainen puoskari ja margariiniteollisuuden mannekiini joka on Puskan tapaan monikansallisen suurteollisuuden marionetti.

        Itse lainailet ja linkittelet rasvakauppiaiden mainoksia tänne totuutena. MIkäs sun ammattisi ja koulutuksesi on?

      • VP?
        kj.mattila kirjoitti:

        Just tänään kävin hakemassa maitotilalta täysravaista tilamaitoa niin pysyy terveenä kun saa luonnollista ja sydänystävällistä eläinrasvaa.

        Voita onkin kaapissa ja smetanaa joten kohta ruoanlaittoon.

        Ursula on halpahintainen puoskari ja margariiniteollisuuden mannekiini joka on Puskan tapaan monikansallisen suurteollisuuden marionetti.

        Vieläkö sinus kiinnostaa maitotilan lapset ?

      • Timo Juska

        Mattila on halpahintainen variksenpelätin ja smetanasalakuljettaja Viipurista joka on Puustisen tapaa kansallispelle Heikkilän marionettejä.

      • Timo Juska kirjoitti:

        Mattila on halpahintainen variksenpelätin ja smetanasalakuljettaja Viipurista joka on Puustisen tapaa kansallispelle Heikkilän marionettejä.

        Terve kosse111. Älä ota enempää kossua, sekoilet vain.

      • VP? kirjoitti:

        Vieläkö sinus kiinnostaa maitotilan lapset ?

        Sairashan sinä olet.

    • kansa tietää

      Kookosöljy, mutta huom vain naisille,koska se ei heillä tartu verisuonistoon niinkuin miehillä.Miehillä tämä kova öljy tarttuu ja tukkii verisuonioston ja voi tulla äkillinen aivohalvaus.

      • VHH-liikkuja

        Jos vaivaa perinnöllinen korkea kolesteroli, kookosöljy on vaarallinen kaikille. Se on kovaa rasvaa. Terveille se menee terveellisen ravinnon seassa kohtuudella. Ei silti kannata syödä lusikalla purkista, niin kuin joskus kuulee tehtävän... ;-)

        Ei ole mitään "maailman terveellisintä öljyä". Tai muutakaan ravintoainetta. Kaikki toimii yhdessä ja kohtuudella.

      • VHH-liikkuja kirjoitti:

        Eikös Suomen kansa taas muista että VOI on maailman terveellisintä öljyä ja sitten kalan ja eläinten rasvat siinä samalla viivalla.
        Korkea koleteroli puolestaan johtuu noista liioista epäterveellisistä hiilareista joita taas "VHH-Sylttytehtaalla" suositellaan.
        Koleterolit puolestaan lisääntyvät kun noita hiilarien vahinkoja ihmiskeho yrittää korjailla. Kolesterolien "korkea perinnöllisyys" on sitten enemään "sukuvika" kun syödään noita jauhoruokia "emeritus" Pekka Puskan oppien mukaan.

        Kerron tämän nyt "vähän viisaampana".

      • karps1
        VHH-liikkuja kirjoitti:

        Jos vaivaa perinnöllinen korkea kolesteroli, kookosöljy on vaarallinen kaikille. Se on kovaa rasvaa. Terveille se menee terveellisen ravinnon seassa kohtuudella. Ei silti kannata syödä lusikalla purkista, niin kuin joskus kuulee tehtävän... ;-)

        Ei ole mitään "maailman terveellisintä öljyä". Tai muutakaan ravintoainetta. Kaikki toimii yhdessä ja kohtuudella.

        "Jos vaivaa perinnöllinen korkea kolesteroli, kookosöljy on vaarallinen kaikille. Se on kovaa rasvaa."

        Kuten olet itsekkin voinut lukea että sanonta "kova rasva on vaarallista" on pelkkä myytti.

        Ketä pitäisi uskoa kansaivälisesti arvostettuja ja koulutettuja lääketiede / ravinto tutkinnon suorittaneita tutkijoita vain sinua ja THL kouluttamattomia puoskareita joiden erikoisalaa on tutkimustulosten vääristeleminen.?

    • Tätä taas tarvitaan.

    • Nostetaan taas ylös.

    • VP?

      Paskamaha nostaa omaa mahaansa ylös .

    • Näin Joulunakin kannatta muistaa terveelliset rasvat. Meillä joulupöydässä oli ja on edellenkin garaavattua lohta ja sen kanssa muikunmäti/ katkarapu/ punasipuli/ smetana-salaattia ja se kyllä on aika lyömätön makunautinto.

    • Luonnon aito tuote

      Hyvää ja hyviä vaikutuksia on kookosöljyssä! Nyt pari kuukautta aktiivisesti nautittuani kyseistä öljyä huomaan olevani todella energinen, iho voi paremmin ja kivut vähentyneet (johtuneeko sitten öljystä vai lisäenergiasta, jonka vuoksi liikkuminen on ollut mielekkäämpää, liikkuminen on ollut työliikuntaa).

      Omalla kohdallani tunnen, että olen kärsinyt puutoksesta, lauriinihapostako vai jostain muusta kookosöljyssä olevasta ravintoaineesta, en tiedä.

      Nyt lisään kookosöljyn koko perheen ravintoon. Mahtavan hyvä ravintorasva...voin lisäksi.

      • kj.mattila

        Eritäin hauska kuulla ja olen suositellut kookosöljyä kaikille sukulaisille ja ystäville. Palaute on ollut pelkästään positiivista.

      • VP?

    • kari.j.mattila

      siksi että maitotilan lapset kiinnostaa ???

    • VP?

      Pervo äijä on piimäleili.

    • iiihanaa

      Kivaa ku vanha haamu kaivettu esiin!!

    • Vierailija1

      Kookosöljy on loistavaa huulirasvaa ja ripsiväriä.

      • Vierailija-2

        Voi sitä noinkin ajatella, jos ei ole kiinnostunut terveydestään.
        Mikä olisi parempi vaihtoehto?

    • Piimäleili

      Kookosöljyä aamulla litra naamaan ja suorinta tietä Vantaan uimahalliin kahlailemaan lastenaltaan matalaan äähän ! Onko tuttu komsepti ?

    • Ei_ihmisravinnoksi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2277
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2093
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1516
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1417
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1384
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1278
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      63
      1221
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe