Hei kaikki.
Minulla on niin epävarma ja surullinen fiilis, että en tiedä, osaanko selittää sitä teille edes kunnolla, mutta mitä yritän..
Toivottavasti jollakulla olisi neuvoja minulle ja voisi kertoa omista kokemuksistaan.. Tarvitsen vertaistukea. :--(
Tilanne on tämä.. Elän avopuolisoni kanssa ihanassa suhteessa. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, ja koko tämä 5 vuotta on ollut elämäni ihaninta aikaa.. Joskus mietin, että voiko näin edes käydä.. Että olen löytänyt sellaisen ihmisen, joka arvostaa ja rakastaa minua, eikä koskaan loukkaa. Hän on vain.. No, upea ihminen. Ja minä rakastan häntä hurjasti. En tahtoisi koskaan lähteä hänen rinnaltaan.
Ja sen takia minulla onkin niin paha olo ja aivan kamala morkkis, kun silti sydämessäni olen vähän tyytymätön.. Ja huolissani. Ja hermostunut. Ja.. Jotenkin vain surullinen.
Tilanne kun on se, että avopuolisollani ei ole työtä, eikä kunnon koulutusta. Hän oli eräässä työtehtävässä vuosia, aloitti työt suoraan lukion penkiltä. Mutta nyt, vajaa vuosi sitten, hän menetti työpaikkansa.. Ja hän jäi tyhjän päälle. Koulutuksena on siis pelkkä lukiotutkinto.. Ja yo-todistuskin on heikko (B, B, B, B ja B), joten hän ei ole päässyt mihinkään ammattikorkeakouluun, vaikka on hakenut useisiin. Yliopistoonkin hän on hakenut jo kahdesti, lukenut kyllä ahkerasti, mutta ei ole pisteet riittäneet sisäänpääsyyn.
Minua huolestuttaa. Kumppanini tuntuu "haikailevan" vanhan työnsä perään.. Ei jotenkin tahdo hyväksyä sitä, että nyt pitäisi irroittaa menneestä, ja kiireen vilkkaa jatkaa eteen päin ja löytää uutta työtä ja kouluttautua johonkin ammattiin. Hän kyllä yrittää (hakea kouluihin), mutta mikään paikka ei vain aukea.. Ja joskus huomaan hänessä pientä motivaatiopuutettakin.. Ja jos yritän auttaa ja neuvoa mahdollisissa urapoluissa/opiskelumahdollisuuksissa (aikuiskoulutusmahdollisudet, ammattikoulututkinto..), hän suuttuu minulle, loukkaantuu, ja sanoo, että minun pitäisi vain tukea häntä - ei neuvoa..
Olen vähän hukassa. Olen opiskellut viimeiset 4,5 vuotta AMK:ssa ja valmistun nyt syksyllä ammattiin. Lisäksi olen aina tehnyt töitä ahkerasti, teen nytkin samalla kun opiskelen, ja sain työpaikan syksylle.... Joten minun on vain niin hankalaa jotenkin sulattaa tätä tilannetta, että minä opiskelen & ja teen työtä, ja kumppanini ei saa mitään opiskelupaikkaa, eikä työnhakukaan onnistu / häntä aina edes kiinnosta..
Olen 26-vuotias. Mieheni 28. Olen aika kauan jo unelmoinut perheestä.. Mutta emme me mitenkään voi lähteä koittamaan lasta, jos miehelläni ei ole koulutusta eikä työtä.. Kyllä lapsen pitäisi syntyä perheeseen, jossa olisi edes jonkinlainen taloudellinen vakaus..
Auttakaa.. Neuvokaa.. :--( Olen hukassa tässä tilanteessa.. Rakastan miestäni yli kaiken, hän on minulle hyvä, ja minä hänelle.. Kaikki muu on hyvin suhteessamme.. Mutta tämä koulutus / työasia hiertää, ja aika kovasti..
Kiitos.
Minulla on niin epävarma ja surullinen fiilis, että en tiedä, osaanko selittää sitä teille edes kunnolla, mutta mitä yritän..
Toivottavasti jollakulla olisi neuvoja minulle ja voisi kertoa omista kokemuksistaan.. Tarvitsen vertaistukea. :--(
Tilanne on tämä.. Elän avopuolisoni kanssa ihanassa suhteessa. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, ja koko tämä 5 vuotta on ollut elämäni ihaninta aikaa.. Joskus mietin, että voiko näin edes käydä.. Että olen löytänyt sellaisen ihmisen, joka arvostaa ja rakastaa minua, eikä koskaan loukkaa. Hän on vain.. No, upea ihminen. Ja minä rakastan häntä hurjasti. En tahtoisi koskaan lähteä hänen rinnaltaan.
Ja sen takia minulla onkin niin paha olo ja aivan kamala morkkis, kun silti sydämessäni olen vähän tyytymätön.. Ja huolissani. Ja hermostunut. Ja.. Jotenkin vain surullinen.
Tilanne kun on se, että avopuolisollani ei ole työtä, eikä kunnon koulutusta. Hän oli eräässä työtehtävässä vuosia, aloitti työt suoraan lukion penkiltä. Mutta nyt, vajaa vuosi sitten, hän menetti työpaikkansa.. Ja hän jäi tyhjän päälle. Koulutuksena on siis pelkkä lukiotutkinto.. Ja yo-todistuskin on heikko (B, B, B, B ja B), joten hän ei ole päässyt mihinkään ammattikorkeakouluun, vaikka on hakenut useisiin. Yliopistoonkin hän on hakenut jo kahdesti, lukenut kyllä ahkerasti, mutta ei ole pisteet riittäneet sisäänpääsyyn.
Minua huolestuttaa. Kumppanini tuntuu "haikailevan" vanhan työnsä perään.. Ei jotenkin tahdo hyväksyä sitä, että nyt pitäisi irroittaa menneestä, ja kiireen vilkkaa jatkaa eteen päin ja löytää uutta työtä ja kouluttautua johonkin ammattiin. Hän kyllä yrittää (hakea kouluihin), mutta mikään paikka ei vain aukea.. Ja joskus huomaan hänessä pientä motivaatiopuutettakin.. Ja jos yritän auttaa ja neuvoa mahdollisissa urapoluissa/opiskelumahdollisuuksissa (aikuiskoulutusmahdollisudet, ammattikoulututkinto..), hän suuttuu minulle, loukkaantuu, ja sanoo, että minun pitäisi vain tukea häntä - ei neuvoa..
Olen vähän hukassa. Olen opiskellut viimeiset 4,5 vuotta AMK:ssa ja valmistun nyt syksyllä ammattiin. Lisäksi olen aina tehnyt töitä ahkerasti, teen nytkin samalla kun opiskelen, ja sain työpaikan syksylle.... Joten minun on vain niin hankalaa jotenkin sulattaa tätä tilannetta, että minä opiskelen & ja teen työtä, ja kumppanini ei saa mitään opiskelupaikkaa, eikä työnhakukaan onnistu / häntä aina edes kiinnosta..
Olen 26-vuotias. Mieheni 28. Olen aika kauan jo unelmoinut perheestä.. Mutta emme me mitenkään voi lähteä koittamaan lasta, jos miehelläni ei ole koulutusta eikä työtä.. Kyllä lapsen pitäisi syntyä perheeseen, jossa olisi edes jonkinlainen taloudellinen vakaus..
Auttakaa.. Neuvokaa.. :--( Olen hukassa tässä tilanteessa.. Rakastan miestäni yli kaiken, hän on minulle hyvä, ja minä hänelle.. Kaikki muu on hyvin suhteessamme.. Mutta tämä koulutus / työasia hiertää, ja aika kovasti..
Kiitos.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kokemusta tuollaisesta tilanteesta mulla ei ole, mutta oon ihan varma, että teidän tilanne selviää kyllä, kun toisianne niin kovasti rakastatte ja tuo on sen tyyppinen ongelma, joka ratkeaa kyllä. Tärkeintä on se, että miehesi löytää sen oman alansa, jotta hänelle tulee varma ja turvallinen tunne omasta elämästään. Se ei ole mitenkään erikoista, että joskus sitä suuntaa voi joutua hetken etsimään. Sillä sun miehellä on varmasti sellainen olo, että seinä on noussut pystyyn ja se on vähän lannistunut, mutta muistat vaan olla sillä hellä ja puhua positiivisesti ja lempeästi, niin kyllä se siitä sitten kun se itse jaksaa taas ja löytää sen oman motivaation. Pahinta todellakin tuollaisessa on toisen pakottaminen ja syyttely, koska ne ei ole rakkautta. Mutta et varmasti sellaista teekään etkä edes haluaisi tehdä, koska rakastat häntä paljon. Luota vaan siihen, että hänen suuntansa löytyy vielä, koska kyllä se löytyy.
Eihän teille mitään hätää ole, kun olet itse voinut opiskelujenkin ohessa käydä töissä. Pärjäätte ihan varmasti yhden ihmisenkin palkalla siihen asti, että asiat lähtee kulkemaan eteenpäin. Pidät vaan huolta, että miehesi ei koe asiasta mitään tuskaa ja näytät hänelle aina rakastavasi ja teette paljon asioita yhdessä, jotta hänenkin elämäänsä mahtuu muuta kuin niistä asioista murehtimista. Pidät huolta, että viet häntä tarpeeksi vaikka ulos kanssasi treffimäisesti tai jotain, jotta hänkin saa lomaa siitä omasta ahdistuksestaan. Sitten hän jaksaa varmasti taas paremmin pohtia mitä haluaisi tehdä ja hänen elämänsä on mukavampaa.
Lapsiasiaan sen verran, että ymmärrän että rakastatte toisianne ja haluaisitte kovasti vauvan yhdessä. Tuskin te sitä ikinä kadutte, jos niin päätätte tehdä. Monet pariskunnan ovat tehneet lapsen vielä opiskellessaankin ja aina hekin ovat selvinneet. Tähän maailmaan mahtuu paljon tilanteita ja ehkä aika harvoin se tilanne on täydellinen. Lapsi toki ansaitsee vakautta ja sille haluaisi sitä antaa koko sydämestään niin paljon kuin ikinä voisi. Teillä kuitenkin on syvää rakkautta ja se on tärkeää. Te voitte vakauttaa rahan sijaan sen lapsenne elämää sillä rakkaudella. Kyllä se tuntee ja kuulee, kun sanotte toisillenne, että kaikki järjestyy ja tarkoitatte sitä koko sydämestänne. Lapsi tulkitsee teidän mielialanne vakaudeksi. Kun rakastatte toisianne noin paljon ettekä loukkaa, niin todennäköisesti rakastatte lastanne ihan samoin ja sillä on aivan hyvä ja turvallinen ympäristö kasvaa, kun ette häntäkään kohtele loukkaavasti tai ikävin sanoin. Parempi varmasti kuin monessa muussa perheessä. Miehesi ehtii hyvin löytämään sen oman polkunsa vielä. Opiskelulle ei ole ikärajaa ja se ottaa niin kauan kuin se ottaa, että se oikea polku löytyy. Keskittykää positiivisiin asioihin. Miettikää vaikka sitä, että lapsesta voisi olla hauskaa ja tukevaa, jos miehesi opiskelisi samaan aikaan, kun hän käy koulua. Isä ja lapsi voisi tehdä läksyjä yhdessä ihan omana juttunaan vaikka, samaistua. Teillä on aikaa ja yrittäkää nauttia siitä, koska kaikki on täysin hyvin ja se oman polun löytyminen tulee vielä. Sinulle tilanne on varmasti 10 kertaa helpompi kuin miehellesi, joten yritä olla hänelle aina hellä. Sinun elämäsi peruspalikat ovat täydellisesti kunnossa, kun sinulla on rakas miehesi joka on sinulle kohtelias ja rakastava sekä oma polkusi löytynyt. Miehesi elämä helpottuu varmasti, kun hänkin vielä löytää sen oman polkunsa, mutta hänellä ei ole mitään hätää, sillä hänellä on sinut ja positiivinen suhteenne luo varmasti uskoa elämään ja asioiden järjestymiseen.
yliopistoon tuollaisilla papereilla ei voi edes päästä.
ammattikorkeaan voi, mutta sinne on tuhansia hakijoita joka vuosi, että kaikki halukkaat eivät pääse opiskelemaan AMK:hon.
vaihtoehtoja ovat oppisopimus tai parivuotinen koulutus yo-pohjaisessa ammattikoulussa, että saa edes jonkun ammatin itselleen. nuorille töitä ei kuitenkaan liiemmilti ole näinä aikoina
tai 3. vaihtoehto: työpaikan löytyminen
"Olen opiskellut viimeiset 4,5 vuotta AMK:ssa ja valmistun nyt syksyllä ammattiin. Lisäksi olen aina tehnyt töitä ahkerasti, teen nytkin samalla kun opiskelen, ja sain työpaikan syksylle.... Joten minun on vain niin hankalaa jotenkin sulattaa tätä tilannetta"
kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri elämänsä kanssa kuin sinulla, että kaikki noin vain järjestyy ja onnistuu
Kyllä sinne yliopistoon voi ihan hyvin päästä niillä papereilla tai ilman koko yo-todistustakin. Niissä on kiintiöitä pelkillä pääsykoepisteillä otettavista. Omakaan yo-tokari ei ikinä auttanut missään. Ap:n miehellä on kaikki mahdollisuudet vielä olemassa ja se oikea polku löytyy kun sen on tarkoitus löytyä.
terv. Yliopistossa ilman yo-pisteiden apua.
ainut vaan, että tuommoisilla papereilla saa sen 30 pistettä 120:tä, ja pääsykokeestakaan ei tainnut saada kuin max 50 pistettä, että ei kovin hyvät tsänssit
Tarkoitin, että osa (pienempi määrä tosin) otetaan sisään ilman että niitä yo-todistuspisteitä lasketaan ollenkaan mukaan ja katsotaan, että ylittikö sen rajan, joka pääsykokeessa oli eli siinä sun max. 50 pisteessä. Eli on kaksi rajaa. Silloin ei oo mitään väliä mitä on kirjoittanut. Niitä ei lasketa mukaan.
Yliopistoon tosiaan on erilaisia mahdollisuuksia päästä sisään, pääsykokeet eivät ole ainoa mahdollisuus. Ystäväni pääsi niin, että opiskeli ensi avoimessa yliopistossa haluamaansa ainetta vanhan appron verran ja haki sitten erityistapauksena. Pääsi ja valmistui.
"Kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri elämänsä kanssa kuin sinulla, että kaikki noin vain järjestyy ja onnistuu."
Köhm.. luuletko, että elämä on kiinni tuurista? Sen verran voin kertoa sinulle elämästä, että itse olen kokenut elämässä kovia olen saanut kokea henkistä ja fyysistä väkivaltaa joka romutti minut totaalisesti jolloin luovutin elämässä ja yritin itsemurhaa, vuosi sitten entinen miheni petti minua ja minua on myös peruskoulussa kiusattu koko 9 vuotta mutta silti olen tässä koska en ole luovuttanut ei kyse siis ole jostain helvetin TUURISTA vaan ASENTEESTA! Ja aloittajalle sen verran, että potki tuollainen vätys pellolle koska entinen mieheni joka minua petti josta olen nyt eronnut oli samanlainen vätys ei koulutusta ei töitä kotona vaan vaikka ikää hänellä oli melkeen jo kolmekymmentä! Minä tein kaiken työn. Toivoin erosta sisulla, hankin itselleni asunnon ja työn saan olla lähellä ystäväniä ja vanhempia, sukulaisia. Se on itsestä kiinni miten sen oman elämänsä värittää ja se, ettei koskaan luovuta se on avain onneen! Ja voin sanoa, että itse elän elämässäni tällä hetkellä onnellisinta aikaa osaan olla kiitollinen siitä, että olen ylipäätänsä vielä tässä olen kiitollinen siitä, että minä sain oman asuntoni jonka ITSE hankin, kiitollinen olen myös omista vanhemmistani, siitä, että olen aikoinani käynyt hyvän ammatillisen koulutuksen myös siitä, että minä itse olen itselleni hankkinut työkokemusta joka on aina kantanut minut vain korkeammalle. En ole saanut näitä asioita tuurilla vaan kovalla päättäväisyydellä ja sisulla.
"luuletko, että elämä on kiinni tuurista?"
hyvin useaan asiaan sinä et voi itse vaikuttaa milläänlailla ;)
"Sen verran voin kertoa sinulle elämästä, että itse olen kokenut elämässä kovia olen saanut kokea henkistä ja fyysistä väkivaltaa joka romutti minut totaalisesti jolloin luovutin elämässä ja yritin itsemurhaa"
kiva tarina, ei vaan liity MILLÄÄNLAILLA koulutukseen, eikä työpaikan saamiseen
"ASENTEESTA"
asenteella ei saada töitä, eikä päästä opiskelemaan
"potki tuollainen vätys pellolle koska entinen mieheni joka minua petti josta olen nyt eronnut oli samanlainen vätys ei koulutusta ei töitä kotona vaan vaikka ikää hänellä oli melkeen jo kolmekymmentä"
"olen aikoinani käynyt hyvän ammatillisen koulutuksen myös siitä, että minä itse olen itselleni hankkinut työkokemusta joka on aina kantanut minut vain korkeammalle"
kaikki ei pääse opiskelemaan, vaikka haluaisivat, eikä kaikille ole tässä maassa työpaikkoja - ei ole itsestä kiinni elämänkulku
"En ole saanut näitä asioita tuurilla vaan kovalla päättäväisyydellä ja sisulla."
kaikessa on tuuri mukana, tuo on itsepetosta olettaa muuta
kannattaisiko sinun käsitellä nuo traumasi, eikä demonisoida muitten parisuhteita? ei ole kauhean tervettä tuo sinun ajatusmaailmasi
"Se on itsestä kiinni miten sen oman elämänsä värittää ja se, ettei koskaan luovuta se on avain onneen!"
se että yrittää, ei takaa onnistumista
Ja sinun sanasiko on laki? Tunnut kommentoivan paljon täällä eri aiheisiin mutta vastauksesi on aina yhtä järjettömiä. Kyllä kuule voi itse vaikuttaa moneenkin asiaan elämässä se on eri asia mennä elämässä eteen päin kuin olla koti sohvalla kerjääämässä sääliä. Jos ei pääse johonkin haluamaansa opiskelu paikkaan niin silloin kannattaa kohdata elämän realiteetit joko ei ole tarpeeksi pätevyyttä tai kokemusta niin silloin pitää hakea johonkin muuhun töihin/opiskelemaan. Itsekkin olen tehny monenlaista paska duunia elämässä mutta enpä ole jäänyt rannalle ruikuttaan, että kyllä siihen asennekkin vaikuttaa. Itse en ainakaan ole tehnyt itsepetosta olettamalla, etteikö asenteella ja päättäväisyydellä saavuta asioita päinvastoin! Itse vaikutat sellaiselta, että jos elämä ei kulje syytät siitä tuuria vaikka sinun tulisi kahtoa peiliin se ajatusmaailma ei ole terve. Ummistaa silmät tosiasioilta. Ja sen verran omista kokemuksista voin sanoa, että ei minulla ole jäänyt menneisyydessa asioita käsittelemättä koska jos olisi en olisi muuten tässä ja nyt tässä ja kyllä olen nähnyt elämässäni monenlaisia miehiä ja tiedän kyllä tuollaiset. Ja minulle on ainakin taannu onnellisuuden se, että en ole luovuttanut koska jos viheiltäisin heti pelin poikki kun jokin asia elämässä ei onnistu oli se sitten työ/koulutus niin sittenkö olisin onnellinen jos luovuttaisin? En usko ja et usko sinäkään!
lifemockeri on pelle jota vituttaa näköjään kaikki. Luulee aina olevansa kaikessa oikeassa jne jne..Ei sen lässytyksistä kannata välittää millään tavalla. Huudelkoon HULLU rauhassa keskenään! Tuolllainen yksinäinen erakoitunut HYLKIÖ!
Mutta sinä sen sijaan annoit itsestäsi juuri erittäin sofistikoituneen ja muutenkin fiksun mielikuvan tuolla hyvin rakennetulla ja perustellulla argumentilla...! XD
Vaimoni ei ole ollut koskaan työelämässä eikä varmaan ole jatkossakaan. Tutkinto kyllä on. Hän on hoitanut kotia ja tsempannut lapsia koulussa ja kaveripiirissä ansiokkaasti. Hän on pitänyt yllä yhteyksiä sukulaisiin ja järjestänyt juhlat. On toiminut meillä mallikkaasti eikä koskaan ole tuntunut siltä, että jotain pitäisi tehdä toisin.
Voisiko se toimia teillä?
Vai onko tämä enemmän sinun päässäsi? Et voi kunnioittaa ja haluta miestä, joka ei tuo elantoa perheelle.
Töitä saa vaikka satamasta ahtaajan töitä. itse menin armeijan jäkeen hakee satamasta hommia ja pääsin ahtaajaksi. Olin siellä 3 vuotta ja tienasin hyvin. sitten opiskelin rakentajaksi. Ahtaajana olin puol vuotta kun sain vakipaikan. En ollut koulussa mikään hyvä ja sain huonoja numeroita. Tein 15 vuotta raksahommia kunnes jouduin työttömäksi. Nykyään onkin vähän vaikee löytää töitä.
Onko pakko hakea sellaseen kouluun jonne ei pääse?
aikalailla ERI työtilanne tässä maassa kuin 30 vuotta sitten
Näin juuri! Se on laiskuuttaa jos ei työ kelpaa! Nykyään on mahdollisuutta päästä kuntouttavaan työtoimeen, työkokeiluun tai vaikka palkkatuella jos ei meinaa saada töitä! Itse olen nuorempana tehny lehtimyyjänhommia puhelimella, että sinne ainakin pääsee oli 30 vuotta ennen tai nyt! Se on varma paikka jos töitä haluaa! Itse olin tosiaan nuorempana vaikka en olisi halunnut mutta silloin tarvitsin rahaa ensimmäisen asuntoni takuuvuokraan! Jopa siitä sain asiakaspalvelu kokemusta josta on ollut nykyisessä työssäni hyötyä!
Oikeasti, miehen mentävä kouluun. Ne yo-paperit ei tossa iässä enään edes vaikuta just mihinkään. Jos pärjäät kokeessa, pääset sisään.
Muuten 99% tn jää jumiin ns. paskaduuneihin.
Työkokeiluun ei kannata ikinä mennä. Se on pas.kaa eikä siitä ole mitään hyötyä kun saa vain 9 euroo päiväs. Itse olin joskus ja vit.tu mä vihasin sitä. Siel se työnohjaaja oli täys idiootti ja olin niinku puol vuotta ihan turhaan siellä kun ei mulle annettu työtehtäviä edes. istuin siel puol vuotta tyhjän panttina.
Anna miehellesi viesti (hienovaraisesti), että jos ei nopeasti mene johonkin kouluun tai hanki töitä, ja ota itseään niskasta kiinni, menettää sinut.
Oletko liian kiltti nainen?
Onko miehesi laiska, itsetunto-ongelma vai tyhmä?
Jos se on tyhmä, jätä se.
Jos se on laiska tai itsetunto-ongelmainen, totea, tee sille selväksi, että sillä on ongelma.
Jos miehesi on patologinen alisuoriutuja, hän tarvitsee terapiaa.
Kun toiselle ihmiselle puhuu heidän ongelmistaan kannattaa muistaa tämä: kannattaa aloittaa positiivisesta, ja sitten tuoda "mutta" esille.
Jos et ymmärrä tätä, olet nalkuttaja.
Jos miehesi toistuvasti kieltää tämän "muttan", jätä hänet.
Hän voi olla "ihana", mutta mies, joka ei ota vastuuta itsestään ja perheestää loisii. Millä oikeudella hän kuvittelee sinut ansaitsevansa, voivansa tulla hyväksi isäksi, jos ei jaksa edes käydä kouluja.
28 vuotiaana voi vielä aloittaa alusta, mutta se käy aina vaikeammaksi ja vaikeammaksi.
Ja kysy myös rehellisesti itseltäsi: käyttääkö miehesi sinua emotionaalisesti hyväkseen? Tiedän yhden tällaisen tapauksen, jossa nainen oli liian kilti jättääkseen miehen, joka ei ollut hänen arvoisensa. Mutta koska en tunne tapaustasi, sinun on vastattava näihin itse.
Hei kaikki,
aloittaja täällä.
Kiitos monista vastaksistanne. Ne saivat minut pohtimaan monia asioita, kiitos! Ja hyviä vinkkejäkin sain.
Avopuolisoni on todellakin hakenut nyt 3 kertaa eri AMK-koulutuksiin (jokaisessa haussa 4:ään paikkaan), mutta ei ole päässyt, koska yhteispisteet eivät vain riitä sisäänpääsyyn (tuon ylioppilaskokeen B-rivin takia).
Yliopistoihin on kaksi kiintiötä: todistuksen avulla sisään, ja pelkän kokeen perusteella sisään. Joten hän on 3 kertaa hakenut myös yliopistoihin, mutta ei ole niissäkään päässyt sisään, vaikka on parhaimmillaan lukenut pääsykokeeseen 3 kk.
Aluksi hän vielä jaksoi lukea ja päntätä ja hakea, hänellä oli tsemppi päällä, mutta nyt kun on jo niin monta pettymystä tullut, alkaa hän ajatella että mikään koulupaikka ei hänelle enää aukea.. Ja hän on alkanut jotenkin ns. luovuttamaan. Hän on surullinen. Ja voimaton. Ja minä ymmärrän häntä... Mutta silti pitäisi vain jaksaa yrittää..
Olen ehdottanut aikuiskoulutuslinjoja, sekä lukioarvosanojen korotusta... Mutta hän ahdistuu siitäkin.. Sanoo, etten saisi neuvoa siinä, miten hän tekee.. Enkä yritäkään neuvoa liiaksi, mutta välillä vain otan aiheita puheeksi, koska toivon, että hän yrittäisi käyttää hyväkseen KAIKKI mahdollisuudet..
Työtä hän ei ole kauheasti hakenut, joitain paikkoja vain, mutta ei ole päässyt. Haikailee enemmänkin kouluun, kuin töihin (en tiedä miksi..).
Kuten sanoin, meillä on kaikki hyvin. En tunne tulevani poljetuksi. Hän on huomaavainen, kiltti ja rakastava. Meillä on kaikki hyvin. Emme riitele, keskustelemme asiat halki. Ainoa, mikä on nyt vinossa, on tämä opiskelu/työ-asia.... Tai sitten se on vain minun pääni sisällä. En tiedä. Kyllä häntäkin tämä selkeästi silti harmittaa.
Hänellä taitaa vain puhti loppua yrittämiseen. Nyt hän vain treenaa ja tekee sitä sun tätä, tukee minua opinnoissa, hoitaa kotia.. Mutta ei oikeastaan yritä niitä omia juttuja ajaa eteenpäin.
Ikävä homma.. En tiedä mitä tehdä. :/
AMK:n kyllä pääsee sisään ilman hyvää yo-todistustakin. Siellähän on jokaiselle alalle pääsykoe ja niihin kun valmistautuu hyvin, ei estettä pitäisi olla. Esim. kaupalliselle puolelle on olemassa materiaali, joihin pääsykoe perustuu. Ja jos ei pääse sisään varsinaisessa haussa, kannattaa kokeilla lisähaun kautta. Siinä ei ole ennakkoaineistoa ja tehtävät oli tosi helppoja.
Mun mielestä kaikki sellaiset lukioarvosanojen korotusehdottelut sun kannattaa jättää pois. Tuskin kukaan haluaa sellaiseen ryhtyä, vaikka paljon haluaisikin päästä kouluun ja se niiden arvosanojen korottelu on oikeesti aika turhaa ja ikävää puuhaa, niin yritä jotenkin itse ymmärtää se ettet itsekään tykkäisi tehdä sellaista ja olla kauheasti sanomatta sellaisesta, niin hänelle ei tule ylimääräistä stressiä kun joutuu sanomaan ei. Yritä tukea häntä ja aina osoittaa ymmärtäväsi että tiedät hänen haluavan kouluun, vaikka hän ei jaksaisi korottaa arvosanoja tai aina niin päntätä.
Se on ihan normaalia, että hän haluaa mielummin sinne kouluihin, koska kiva ammatti varmasti tuo jossain määrin turvaa ajatella tulevaisuutta.
Sekin on loppujen lopuksi jossain korkeamman voiman kädessä, että milloin se paikka aukeaa. Se aukeaa sitten, kun hänen on tarkoitus mennä sinne. Joten ehkä on syytä hieman luopuakin niistä vanhoista kaavoista ja kokeilla uudenlaisia juttuja elämässä. Anna hänen treenata (sehän on mukavaa) ja tehdä itselleen mieluisia asioita, niin ehkä jotain avautuu sitä kautta ja häneen tulee ihan uudenlaista virtaa tai hän löytää jotakin uutta ajatusta, joka hänen on kuulunutkin löytää.
Se on ihana, että ymmärrät häntä ja että hän on surullinen niistä pettymyksistä. Kuka tahansa olisi. Muistat vaan aina positiivisesti tukea häntä ja luoda häneen uskoa, jos hän meinaa itse sitä kadottaa.
Eli sulla on joku ennaltakirjoitettu suunnitelma päässä, että missä järjestyksessä asioiden pitää mennä, vai..?!
Miehen pitää olla sitä ja tätä ennen kuin voidaan tehdä tätä ja tota.
No nyt viimeistään on aika herätä TODELLISUUTEEN ja ymmärtää, että jokainen joka kuvittelee hallitsevansa täysin omaa, saati toisen elämää, ni elää illuusiossa. ;D
Elämä menee menojaan välittämättä sun miehen koulutus/työ yms tilanteista.
Joustavuutta enemmän ja vähemmän kaavoihin kangistumista. ;)
Rakasta miestäsi ,ei työttömyys tai mikään muu koskaan mene rakkauden edelle elämä on yhdessä olemista ja rakastamista ,kun on oikea sielun kumppani Rinnalla se on onnea ,oikeasti mikään muu elämän asia ei vaikuta mitään.
",oikeasti mikään muu elämän asia ei vaikuta mitään. "
-Pelkällä rakkaudella ei valitettavasti pysy hengissä saati maksa vuokraa tms. ;)
Itselläni on vähän vastaavanlainen tilanne.
Kun tutustuimme poikakaverini kanssa n. 2 vuotta sitten, hän näki vaivaa opiskeluiden eteen. Sittemmin hänen amk-opiskelunsa ovat pysähtyneet jo pitkäksi aikaa. Välillä hän on puhunut toisen alan opiskelemisesta, missä en voi kertakaikkiaan nähdä mitään järkeä, koska koulusta puuttuu harjoittelut ja opinnäytetyö. Onko järkeä nostaa opintolainaakin iso summa saamatta tutkintoa valmiiksi.... Pelkään että hänestä paljastuu taivaanrannanmaalari, joka ei saa asioita valmiiksi.
Jos olen ottanut asian puheeksi, hän suuttuu. Harjoittelupaikan hakeminen tuntuu olevan hänelle ihan ylivoimainen juttu - kenties syynä on huono itsetunto tai motivaation puute tai silkka laiskuus. Hänen aikansa menee uppoutuneena internetiin..
Olemme sen ikäisiä, että lastenhankinta sun muu alkaisi olla erittäin ajankohtaista. Mutta en voi kuvitella hankkivani lapsia miehen kanssa, jolla ei ole poltetta saada haettua edes harjoittelupaikkaa tai edes muuta opiskelupaikkaa tai mitään. Olenkin ajatellut, että jos tästä vuoden aikana ei tapahdu mitään tai asioiden pysähtyneisyydelle ei ilmene mitään järkevää syytä, lähden suhteesta. Olen elänyt lama-ajan lapsuudessani ja tiedän kuinka tärkeää on tutkinto ja itsensä kehittäminen, jotta saumaa työmarkkinoilla olisi. Uskon kyllä rakkauteen, mutta sillä ei makseta vuokraa.Kaikenpäälle itse maksan suurimman osan menoistamme ja mieheni on minulle velkaa.