Miehen haluttomuus

Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia tai vinkkiä mikä avuksi?

Mieheni jäi kiinni vuosi sitten melkein pettämisestä, eli ei ollut vielä ehtinyt tapahtua mitään mutta näin naikkosen kanssa kirjoitellut viestit. Lupaili ettei enää tee mitään vastaavaa ja sen jälkeen meidän parisuhteen seksi sitten melkein loppuikin.

Ei ole pettänyt ikinä ja näin vakuuttaa, mutta meillä seksiä on ollut korkeintaan 1 kerran kahdessa kuukaudessa. Oon ihan hajalla ja miettinyt jo että lopettaisin koko parisuhteen. Ehdotin taukoakin jo (että saisi molemmat omilla tahoillaan miettiä miten jatkaa), mutta hän ei halua edes taukoa saatikka erota. On puhuttu asiasta monia kertoja ja hän sanoi että ei kiinnosta ollenkaan minkäänlainen seksuaalinen kanssa käyminen koska häpeää käytöstään.

Itseni olen alkanut tuntea tämän takia huonoksi ja rumaksi. Koen että minun tulisi olla kauniimpi, parempi kroppainen yms. Muut miehet minua ei tähän mennessä ole kiinnostaneet, mutta pakko sanoa että kyllä nainen seksiä tarvitsee. En tiedä kauan tätä enää jaksaa..

Onko mitään ajatusta tai neuvoa mitä asialle voisi tehdä ilman eroa? Muuten kaikki on välillämme todella hyvin.
6135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

parisuhdeterapia?

Äänestä

Pikkaisen jos googletat huomaat, että meitä on monia. Onkohan tää joku luonnon tapa säännöstellä ihmisten lukumäärää maapallolla...

Kavereilla lähes kaikilla sama ongelma. Ei tähän terapia auta.

Äänestä

tästä on huulikin. kun kaksi miestä näki toisensa onko teilläkin avaruus seksiä no mitä se on kerran kuussa.

Äänestä

Se pitää sua rumana joten ei se halua sua naida. Ja varmana on pettänyt sinua kun tuksin se nyt vuotta ilman seksiä on ollut.

Äänestä

Kannatan eroa, koska selkeästi teillä ei mene seksuaaliset halut yhteen. Tällaisia asioita on hyvin vaikea saada kohdilleen ja lopulta seksi tulee ajamaan teidät eri teille. Kannattaa siis erota, ennen kuin olet totaalisesti menettänyt itsetuntosi ja oman arvostuksesi itseäsi kohtaan. Minulla on tästä kokemusta ja siinä vaiheessa kun oli itse totaalisen hajonnut, oli entistä vaikeampi lähteä ja jatkaa matkaa. Lopulta sen tein ja se oli hyvin kivuliaan ja turhaantuneisuuden lopputulos, joka edelleenkin välillä painaa mieltä, että miksi kohtelin itseäni niin enkä tehnyt sitä mitä halusin. Tuhlasin vain aikaani. Eron jälkeen löysin uuden miehen, jonka kanssa seksi sujuu erittäin hyvin ja ollaan samalla aaltopituudella. Pystytään myös puhumaan asioista aivan eri tavalla ja ollaan kiinnitty toisiimme. Luulen, että kun seksiä ei ole, niin normaali kiintymyskin heikkenee. Ei kannata jäädä suhteeseen, jossa kokee itsensä onnettomaksi. Pää pystyyn ja jatka omaa elämääsi. Kyllä sieltä vielä tulee vastaan sellainen, kenen kanssa asiat sujuvat helpommin. Turha yrittää vastustella, sitä mitä on jos se ei millään tuota tulosta. Olet varmasti viehättävä nainen ja tarvitset vain sellaisen miehen joka myös arvostaa viehätysvoimaasi. Älä anna yhden miehen musertaa itseluottamustasi tai kunnioitustasi. Voimia!

Äänestä

Onko miehellä ollut jotain selitystä halujen vähenemiseen..?
Meinaan toi "häpeä"-selitys on ihan bull shittiä. Ei se "häpeä" mitään loputtoman kauaa kestä. ;)

Joku syy siihen on aina olemassa...tiedostipa hän sen sitten itse tai ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miljand kirjoitti:

Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia tai vinkkiä mikä avuksi?

Mieheni jäi kiinni vuosi sitten melkein pettämisestä, eli ei ollut vielä ehtinyt tapahtua mitään mutta näin naikkosen kanssa kirjoitellut viestit. Lupaili ettei enää tee mitään vastaavaa ja sen jälkeen meidän parisuhteen seksi sitten melkein loppuikin.

Ei ole pettänyt ikinä ja näin vakuuttaa, mutta meillä seksiä on ollut korkeintaan 1 kerran kahdessa kuukaudessa. Oon ihan hajalla ja miettinyt jo että lopettaisin koko parisuhteen. Ehdotin taukoakin jo (että saisi molemmat omilla tahoillaan miettiä miten jatkaa), mutta hän ei halua edes taukoa saatikka erota. On puhuttu asiasta monia kertoja ja hän sanoi että ei kiinnosta ollenkaan minkäänlainen seksuaalinen kanssa käyminen koska häpeää käytöstään.

Itseni olen alkanut tuntea tämän takia huonoksi ja rumaksi. Koen että minun tulisi olla kauniimpi, parempi kroppainen yms. Muut miehet minua ei tähän mennessä ole kiinnostaneet, mutta pakko sanoa että kyllä nainen seksiä tarvitsee. En tiedä kauan tätä enää jaksaa..

Onko mitään ajatusta tai neuvoa mitä asialle voisi tehdä ilman eroa? Muuten kaikki on välillämme todella hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu