Deittinetit ei kannata

Olen jo ajat sitten huomannut että netissä erilaisiin deitti-ilmoituksiin ei kannata vastata. Kokeilin sitä taas pitkästä aikaa ja viimesen viikon aikana laitoin naisille(jotka tuntui ilmoituksen mukaan kivoilta) vastauksia noin 5-10 päivässä. Muutama lyhyt vastaus tuli takaisin ja kun vastasin sitten siihen niin siihen se sitten loppuikin. Eli samanlaista se on kuin aikaisemminkin, eli maksimissaan naiset jaksavat kirjoittaa pari hassua eemeliä ja lopettavat sitten. Eli ei sitä kautta pääse lähellekkään sitä tilannetta että pääsisi treffaamaan ketään.
Ilmeisesti he saavat vastauksia niin paljon ettei ne jaksa keskittyä keneenkään miheen kunnolla, vaan kyselevät joiltakin vain pintapuolisesti ja siirtyy taas seuraavaan mieheen ennen kuin löytyy se yli 180cm ja hyvin koulutettu tumma komea mies, joka tekstin perusteella tuntuu unelmamieheltä. Naiset siis ovat kuin lapset karkkikaupassa.
Miehillä kun tarjontaa on vähemmän, niin miehillä on aikaa keskittyä yhteen naiseen paljon apremmin.

Entä löytääkö treffiseuraa tämän suomi24:n sokkotreffipalvelun kautta? Ite en ainakaan löydä. Jos ite meet sinne odottelemaan, niin saa odottaa ikuisuuden ja jos joku nainen sattuu olemaan vapaana -mikä on harvinaista-niin se on just sitä pintapuolista kyselyä tyyliin "kuin pitä, missä asut, minkä väriset hiukset" jne. Jos joku noista ei sitten osu kohilleen niin nainen häipyy saman tien ja ottaa seuraavan miehen jolta kysyy samat asiat. Eli tässäkin on vähän sama maininki kuin lapsi karkkikaupassa, eli ei jakseta keskittyä yhteen ei etenkään jos sillä on väärän väriset hiukset.

Tavallisista chateista sai aikanaan seuraa helpommin, silloin kun se oli uutta ja jännää. Joskus kun juttelin jonkun naisen kanssa, niin tulimmekin siihen tulokseen että olis kiva treffata ja käydä kahvillakin. Yleensä nämä ihmiset kuitenkin oli aika erilaisia mitä siinä chattitilanteessa oli kuvitellut. Noh, nykyään ei tavallisista chateistakaan näytä saavan seuraa helposti. En tiedä miksi, onko homma mennyt sitten pinnallisemmaksi, en tiedä, mutta chateissa tuntuu olevan nykyään samat vakionaamat joiden kanssa minun ei tee mieli edes jutella.

Olenkin huomannut että seuraa saa helpommin ihan oikeassa elämässä, eikä minkään nettipalvelujen kautta.

Kertokaas joku jos olette saaneet seuraa esim. deitti.netin kautta tai suomi24:n sokkotreffien kautta? Olis kiva tietä millaisia naisia sen kautta on joku tavannut. Millaista oli meininki kun tapasitte?
3310157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Olen nainen. Laitoin muutama vuosi sitten deittinettiin kivan ja houkuttelevan ilmoituksen. Sain noin 100 vastausta, joten en ihan oikeasti jaksanut vastata kaikille. Koska tositarkoituksella etsin hyvää ystävää itselleni, tapasin noin kymmenen miestä, joista yksi olikin täysosuma - sydänystäväni. Siis yksi sadasta. Se, että hän sittemmin kuoli, ei ollut deittinetin vika. Ja by the way, hän oli omastakin mielestään tosi ruma, mutta hänellä oli lämmin ja ystävällinen mieli ja kultainen sydän.
Kun tästä taas toivun, ja haluan uuden ystävän, mikä ettei, kokeilen onneani ehkä uudelleen. En käy ravintoloissa, joten tämä on minulle sopiva tapa. Saahan sitä pakkeja sitä paitsi ravintolassakin, muutaman avausrepliikin jälkeen...

Äänestä
  • Naisten on helppo saada seuraa. Itekin olen aikoinaan kokeillut kuinka monta vastausta tulee jos laittaa ilmoituksen naisena. Tuli noin 80 vastausta, joista vain yksi oli epäasiallinen tyyliin "haluan pillua". Muut oli asiallisia ja jotkut lähettivät kuvansa puh.numeronsa jne.

    Olen itse laittanut vuosian aikana yhteensä noin 10 ilmoitusta ja vain pari ilmoitusta naisilta olen saanut, yleensä vastauksia on tullut pyöreä nolla, vaikka ilmoitus oli asiallinen. Alkuaikoina nuokin vastaukset tuli kun homma oli "uutta ja jännää". Viimeksi laitoin ilmoituksen noin 6kk sitten ja vastauksia tuli tuttuun tapaan nolla, eli nykyään ei taida olla todellakaan helppo löytää netistä seuraa, siis jos ite on mies.
    Naisten paljon helpompi löytää seuraa, joka on hiukan ihmeellistä kun miehiä ja naisia suomessa kuitenkin on suurin piirteen yhtä paljon, naisia jopa hieman enemmän.

    Äänestä

  • aitomaitomies kirjoitti:

    Naisten on helppo saada seuraa. Itekin olen aikoinaan kokeillut kuinka monta vastausta tulee jos laittaa ilmoituksen naisena. Tuli noin 80 vastausta, joista vain yksi oli epäasiallinen tyyliin "haluan pillua". Muut oli asiallisia ja jotkut lähettivät kuvansa puh.numeronsa jne.

    Niin no, ystäväni oli mies ja hänellä kävi tsäkä deittinetin kautta. Joten miksei sinullakin voisi?

    Äänestä

  • Female kirjoitti:

    Niin no, ystäväni oli mies ja hänellä kävi tsäkä deittinetin kautta. Joten miksei sinullakin voisi?

    Kyllä voi käydä, mutta kuten sanoin, helpommin löytää seuraa tosielämässä. Ekat kaksi vuotta roikuin aika aktiivisestikin deittineteissä kun luulin että se on helppo tapa tavata uusia ihmisiä, mutta ei niistä tullut mitään, joten uskohan siinä loppui. Nykyään tosiaan tuntuu olevan vielä vaikeampi saada edes ketään vastaamaan!
    Jos yhdelle naiselle tulee aina 100 vastausta, niin aika hankalaa sitten olla se "unelmien mies" sille, kun en ole mikään "paskan jauhaja" tai taberman joka viitsii runoilla jotain puolitotuuksia. Verbaaliset "lahjakkuudet" osaa kyllä sanella kaiken laista ja olen itsekin sitä kokeillut ja huomannut että silloin jopa joskus naiset ovat vastanneet, mutta muo ei kiinnosta se kun se en ole minä itse. Haluan että minusta kiinnostutaan oikeasti, eikä siten että jos kirjoitan jotain "liirum laarumia" ja kauniita sanoja. Ja toisekseen olen alle 180cm, joten senkään takia aika vaikeaa, kun deittinetissä kaikki tuntuu haluavan yli 180cm miehiä. Pinnallista menoa on rafloissakin, mutta tuntuu että se on tarttunut nykyään deitti-ilmoittajiinkin, eli yhtä pinnallisia ihmisiä kaikkialla. Harvassa on ne ihmiset jotka todella minua kiinnostaisi.

    Äänestä

  • aitomaitomies kirjoitti:

    Naisten on helppo saada seuraa. Itekin olen aikoinaan kokeillut kuinka monta vastausta tulee jos laittaa ilmoituksen naisena. Tuli noin 80 vastausta, joista vain yksi oli epäasiallinen tyyliin "haluan pillua". Muut oli asiallisia ja jotkut lähettivät kuvansa puh.numeronsa jne.

    Olen itse laittanut vuosian aikana yhteensä noin 10 ilmoitusta ja vain pari ilmoitusta naisilta olen saanut, yleensä vastauksia on tullut pyöreä nolla, vaikka ilmoitus oli asiallinen. Alkuaikoina nuokin vastaukset tuli kun homma oli "uutta ja jännää". Viimeksi laitoin ilmoituksen noin 6kk sitten ja vastauksia tuli tuttuun tapaan nolla, eli nykyään ei taida olla todellakaan helppo löytää netistä seuraa, siis jos ite on mies.
    Naisten paljon helpompi löytää seuraa, joka on hiukan ihmeellistä kun miehiä ja naisia suomessa kuitenkin on suurin piirteen yhtä paljon, naisia jopa hieman enemmän.

    Laitettiin vitsinä kavereiden kanssa feikkiprofiili. Keksittiin sähköpostit ja kaikki. Oltiin humalassa ja kun viikon päästä onnistuin ensimmäisenä muistamaan sähköpostin salasanan, siellä oli yli tuhat vastausta. Profiili oli hieman kevytmielinen, se selitti paljon. Onneksi sain sen pois. vastaajissa oli jokunen asiallinenkin.

    Äänestä

Mulla kävi kauhee säkä kun kirjoittelin muutaman kanssa ja tapasin yhden johon rakastuin. Nyt ollaan oltu yhdessä viidettä vuotta. Ilman deittiä ei oltaisi koskaan nähty kun asuttiin eri kaupungeissa.

Voi olla että nykyään toi deittihomma on mennyt erilaiseksi. Onneksi ehdin ennen sitä.

Älä heitä kirvestä kaivoon...

Äänestä

No joo, eipä voi kyllä sanoa deittinettiä miksikään karkkikaupaksi. Mulla on ollut siellä kolmen vuoden aikana neljä kertaa ilmoitus. Joka kerta tulee asiattomia viestejä mm. ukkomiehiltä tai pelkästään seksiseuraa etsiviltä miehiltä.

Sitten on sellaisia tyyppejä, jotka ovat lähettäneet ilmoituksiini joka kerta saman copypaste-vastauksen. Siis useampi mies on lähettänyt ainakin kaksi kertaa aivan saman viestin. Eipä kauheasti huvita tutustua, jos mies ei edes sen vertaa viitsi panostaa, että kirjoittaisi yksilöllisen vastauksen. Ei tarvitse olla mikään ruunepäri, mutta vähän voisi nähdä vaivaa. Muutenkin on huvittavaa, että joka kerta kun sen ilmon laittaa, siihen vastaavat ne samat tyypit niillä samoilla vakiovastauksillaan. Ei voi olla pelkästään sattumaa, että hekin vain käyvät siellä kerran vuodessa tsekkailemasa tarjontaa ja juuri samaan aikaan kuin minä. Pikemminkin tulee mieleen, että kyseessä on joku ylijäämäsakki, joka kuukaudesta toiseen päivystää siellä ja etsii epätoivoisesti seuraa.

Vielä kolmas ryhmä, joille en vastaa, ovat sellaisia, jotka eivät vain täytä kriteerejäni. Olen pitkä (180 cm) ja haluan itseni pituisen miehen. Piste. Ei liene kohtuuton vaatimus. Nämä edellä mainitut tyypit kun vastaajajoukosta karsii, niin eipä välttämättä jää kovin paljon lupaavilta tuntuvia miehiä jäljelle. Ja ne, joiden kanssa päätyy treffeille ja joista voisi kiinnostuakin, eivät sitten olekaan ihan niin vapaita ja kykeneväisiä sitoutumaan kuin ovat antaneet ymmärtää. Tyyliin asutaan vielä exän kanssa tms. Eli varsinainen karkkikauppa tosiaan tuo deittinetti.

Äänestä
  • mikä niissä pitkissä miehissä on niin hyvää? Minusta pitkät ihmiset ovat lähinnä huvittavan näköisiä, siis jos on 190 tai yli, samoin 180 senttiset tai yli olevat naiset ovat vähän hassun näköisiä. No makuja on erilaisia. Tietenkin jos nainen on 180, niin ei ehkä heti tule halunneeksi tavata 160 senttistä miestä, mutta jos mies on hieman alle 180 senttinen eikä se naiselle kelpaa, niin silloin nainen on jo minusta tosi pinnallinen jos kattelee lukemaa noin tarkkaan.
    Näkyyhän tuolla kadulla paljon pareja joissa nainen on pidempi kuin mies, ei sen homman pitäs siihen kaatua jos mies sattuukin olemaan lyhyempi.

    Muutenkin noilla deittineteissä olevat -etenkin naiset- tuntuu etsivän jotain mitä ei oikein itsekään tiedä, aivan kuin heillä olisi mennyt todellisuuden taju. Luetellaan pitkät rimpsut mitä miehen pitäs olla jne. Kyllä tosielämässä tapaa naisia joilla on realiteetti tallella. Tuntuu että kaikki naiset joilla on liian kovat kriteerit, ovat eksyneet netin eri deittipalveluihin.
    Huvittavinta on joskus lukea ilmoituksia tyyliin: "olen hieman pyöreä yh-äippä, 156cm/92kg, en ole pinnallinen tyyppi. Toivoisin sinun olevan väh. 180cm tumma normaalipainoinen mies"

    Äänestä

  • aitomaitomies kirjoitti:

    mikä niissä pitkissä miehissä on niin hyvää? Minusta pitkät ihmiset ovat lähinnä huvittavan näköisiä, siis jos on 190 tai yli, samoin 180 senttiset tai yli olevat naiset ovat vähän hassun näköisiä. No makuja on erilaisia. Tietenkin jos nainen on 180, niin ei ehkä heti tule halunneeksi tavata 160 senttistä miestä, mutta jos mies on hieman alle 180 senttinen eikä se naiselle kelpaa, niin silloin nainen on jo minusta tosi pinnallinen jos kattelee lukemaa noin tarkkaan.

    No ei se nyt parista sentistä olekaan kiinni, mutta koska en halua tuntea itseäni jättiläiseksi, miehen pitäisi olla suunnilleen samanpituinen kuin minä. Toisaalta jos sillä itseäni lyhyemmällä miehellä on tuollaisia mielipiteitä tyyliin "pitkät ihmiset ovat hassunnäköisiä", niin en takuulla ole kiinnostunut tapaamaan häntä.

    Kyllä niitä vaatimuksia naisten suhteen voi miehelläkin olla. Itse olen nimittäin 197cm pitkä ja tuntuu ettei riittävän pitkiä (vähintään 175cm) naisia ole juurikaan vapaana. Tietenkään en ole ehdoton pituuden suhteen mutta olen vain huomannut että pitkät naiset viehättävät enemmän kuin lyhyet tai keskimittaiset.

    Naisessa arvostan myös sivistystä, toisten huomioonottamista, huumorintajua ja avoimuutta. Valitettavasti olen huomannut että sellaiset naiset viedään jo heti nuorena tai ainakaan baareissa en ole sellaisiin törmännyt. Nettitreffien kautta löysin jo yhden, mutta ennen kuin suhteemme ehti alkamaankaan hän ilmoitti että haluaa keskittyä vain uraansa eikä aikaa siis riitä ihmissuhteelle. Toivossa on silti hyvä elää vaikka joskus tuntuu ettei näillä kriteereillä löydy ketään. Toisaalta en vaatisi mitään sellaista jota en itse pystyisi täyttämään joten siinä suhteessa pidän kriteerejäni realistisina.

    Äänestä

  • Vastasin kuukausi sitten kolmeen profiiliin ja kaksi vastasi takaisin. Treffeillä emme ole olleet, mutta soiteltu ollaan. Kumpikin tyttö on omalla tavallaan hyvän kuuloinen.

    Parhaat suhteeni olen löytänyt lavatansseista. Upean luonnolisia tyttöjä, innokkaita sängyssä ja pitävät jalat maan päällä. Deitin suhteet ovat olleet minun osaltani treffailua. Yksi seurustelu onnistui alkaa ja se päättyi poliisien/ambulanssin soittamiseen kun tytsy päätti huomionkipeydessään vetää kolmiounillääkkeitä ja viinaa puhelinriidan jälkeen. Hänen psyykkiset ongelmat olivat salaisuus minulle. Sen jälkeen olen suhtautunut varaukselle kaikkiin ilmoituksiin.

    Äänestä

  • Sinkkutyttö kirjoitti:

    No ei se nyt parista sentistä olekaan kiinni, mutta koska en halua tuntea itseäni jättiläiseksi, miehen pitäisi olla suunnilleen samanpituinen kuin minä. Toisaalta jos sillä itseäni lyhyemmällä miehellä on tuollaisia mielipiteitä tyyliin "pitkät ihmiset ovat hassunnäköisiä", niin en takuulla ole kiinnostunut tapaamaan häntä.

    Hitsi sentään, näitä juttuja lukiessa tuntuu välillä siltä, että ihmiset ovat täysin unohtaneet sen, että harvemmin se ihminen itse voi sille pituuskasvulle yhtään mitään. Oli sitten pitkä tai pätkä!!

    Äänestä

  • mies73 kirjoitti:

    Kyllä niitä vaatimuksia naisten suhteen voi miehelläkin olla. Itse olen nimittäin 197cm pitkä ja tuntuu ettei riittävän pitkiä (vähintään 175cm) naisia ole juurikaan vapaana. Tietenkään en ole ehdoton pituuden suhteen mutta olen vain huomannut että pitkät naiset viehättävät enemmän kuin lyhyet tai keskimittaiset.

    Naisessa arvostan myös sivistystä, toisten huomioonottamista, huumorintajua ja avoimuutta. Valitettavasti olen huomannut että sellaiset naiset viedään jo heti nuorena tai ainakaan baareissa en ole sellaisiin törmännyt. Nettitreffien kautta löysin jo yhden, mutta ennen kuin suhteemme ehti alkamaankaan hän ilmoitti että haluaa keskittyä vain uraansa eikä aikaa siis riitä ihmissuhteelle. Toivossa on silti hyvä elää vaikka joskus tuntuu ettei näillä kriteereillä löydy ketään. Toisaalta en vaatisi mitään sellaista jota en itse pystyisi täyttämään joten siinä suhteessa pidän kriteerejäni realistisina.

    Tunnen erään varsin viehättävän naisen, jolla on pituutta 187 senttiä. Eikä hän näytä yhtään "hullunkuriselta", sitä paitsi hänet löytää aina, ruuhkastakin.

    Äänestä

  • Sinkkutyttö kirjoitti:

    No ei se nyt parista sentistä olekaan kiinni, mutta koska en halua tuntea itseäni jättiläiseksi, miehen pitäisi olla suunnilleen samanpituinen kuin minä. Toisaalta jos sillä itseäni lyhyemmällä miehellä on tuollaisia mielipiteitä tyyliin "pitkät ihmiset ovat hassunnäköisiä", niin en takuulla ole kiinnostunut tapaamaan häntä.

    Mulla on sama ongelma. Olen lähes 180cm pitkä tyttö ja usein tapaan mielettömän mukavia poikia - mutta ne ovat liian lyhyitä. En mahda sille mitään, mutta en voi mitenkään kuvitella heitä "romanttisessa" mielessä. Ja tämä ei johdu asenteestani, mutta se on jokin sisään muodostunut mielikuva, että miehen pitää olla pidempi.

    Seurustelin 4 vuotta itseäni pari senttiä lyhyemmän miehen kanssa. Olin alussa ihan toiveikas sen suhteen kanssa, mutta jossain vaiheessa läheiseni alkoivat huomauttaa, kuinka helposti pyrin kävelemään lytyssä ja ryhti meni, kun yritin olla hieman lyhyemmän näköinen nainen. Pyrin aina kävelytiellä kävelemään tien matalammalla puolella etten tuntisi itseäni jättiläiseksi. Suhde alkoi tuntua enemmän sisko&veli suhteelta, mikä oli kammottavaa, sillä rakastin tätä miestä todella paljon.

    Onneksi pituus ei ollut ainoa asia, minkä vuoksi tiemme erosivat useampi vuosi sitten, sillä silloin olisin voinut myöntää olevani pinnallinen. Eromme jälkeen olen ensimmäistä kertaa elämässäni voinut olla onnellinen pituudestani. Olen jopa ostanut korollisia saappaita, joita ennen vain ihailin muiden naisten jaloissa. Lisäksi ryhtini on parantunut ja voin katsella pitkiä miehiä, sillä tiedän, että lyhyet eivät ole minua varten. Toiset mittaa miestä alapään pituudella, minulle on tärkeämpää taas muut mitat...

    Nim. Pitkula

    Äänestä

tuli asiaa!Viitisen kuukautta turhaan roikkui
profiili deitti.netissä.Muutama kymmenen
vastausta ehkä kirjoitiin,muutamaan tuli vastaus.
Ei ne naiset jaksa eemeleitä lähetellä.
Nyt on profiili tiessään,täytyy vain odottaa
että osuu onni kohdalle oikeassa elämässä.
On se vain kumma,ettei treffeille asti päässyt.
En mitään copypaste-vastauksia kellekään
lähettänyt mutta hieman varovainen olen aina
ollut mitä tietoja itsestäni ensimmäisessä
viestissä annan,enkä nyt kovin osaa itseäni
mainostaa saati haluaisi.Jääkööt deitti.netit
niiden huijareiden ja pelimiesten kentäksi,
mulle riitti!

Äänestä

"Olenkin huomannut että seuraa saa helpommin ihan oikeassa elämässä"

Ihanko totta? ;)

Siis noissa chateissahan pyörii melkein pelkästään samat addiktit, joilla on pakko olla suuria sosiaalisia yms ongelmia... 2 vuotta sitetn deitti.netin kautta todella ahkeran kirjoittelun jälkeen tapasin jopa lopulta pari "älykästä, kaunista, liikunnallista jne" naista, joita en kyllä sen jälkeen enää halunnut tavata... ;)

Äänestä
  • Fiksu valtiotieteilijä osoittautui psyykkisiä lääkkeitä urakalla syöväksi itsemurha-addiktiksi. Toivon onnea hänelle ja uusille poikaystäville.

    Äänestä

  • Räkä kirjoitti:

    Fiksu valtiotieteilijä osoittautui psyykkisiä lääkkeitä urakalla syöväksi itsemurha-addiktiksi. Toivon onnea hänelle ja uusille poikaystäville.

    Chat ja deitti palveluista kyllä tuntuu löytyvän kumman paljon näitä psyykelääkkeiden käyttäjiä ja masentuneita naisia. No kai se on hyvää terapiaa heille kun voi olla haluttu ja sadat miehet vastailevat ilmoihin...

    Äänestä

  • rrr kirjoitti:

    Entäs sitten miehet, jotka etsii netin kautta terapeuttia, perheneuvojaa tai jonkinlaista ymmärtäjää sen hetkiseen elämäntilanteeseen..?
    Ensin ollaan niin tasapainoista ja kaikki asiat on kunnossa ja elämä hallinnassa, mutta vähitellen ruvetaan valittamaan yhtä sun toista asiaa. Sellanen nainen joka työskentelee sosiaali- tai terveysalalla tuntuu varmasti sopivalta, mutta kuka jaksaa vielä iltaisin kuunnella ja pohtia oman alan työjuttuja, en minä ainakaan. Tämän kun kerran sanoin ihan suoraan, johan loppui soittelu ja kirjoittelu siihen paikkaan. Onhan niitä lehdissäkin kaikenmaailman palstoja, joihin voi kirjoittaa. Eikä tarvitse uskotella kenellekään vieraalle naiselle, että on siitä muka kiinnostunut muutenkin.

    Äänestä

  • nainen 44 v. kirjoitti:

    Kuvailemasi henkilö vaikutti huomionkipeältä ja oli kirjoittaessa herkässä tilassa. Suurinosa miehistä pystyy käsittelemään asiat ja kertomaan niistä avoimesti ilamn terapeuttia.

    Olen pahoillani puolestasi. Älä lannistu yhdestä.

    Äänestä

Ai laitoit 5-10 vastausta päivässä? Aika erikoista että sinulle kelpaa lähes kuka tahansa nainen. Keskity jatkossa yhteen naiseen kerrallaan ja panosta häneen vähän enemmän niin jo alkaa tärpätä. Se välittyy viesteistäkin. Sitä paitsi, kirjoititko jokaiselle oman viestin vai lähetitkö saman viestin monelle? Sillä on paljon merkitystä. Naiset aistivat nopeasti jos viesti on sellainen minkä voi lähettää kelle tahansa. Käytä mieluummin 5 minuuttia extraa siihen että kirjoitat viiden rivin aidon viestin omalta itseltäsi juuri Hänelle, hänen ilmoitukseensa vastaten, niin varmasti saat enemmän vastauksia naisiltakin.

Toiseksi, miksi pyrit siihen että kirjoittelet naisen kanssa usean meilin ajan ja sitten toivot että hän lähtee treffeille? Mies voi ehdottaa treffejä jo ihan ekassakin meilissä ja tavata vaikka jo samana iltana, niin ei kumpikaan tuhlaa turhaan aikaansa vaan näkee tuleeko sitä juttuun oikeasti. Ehkä nuo naisetkaan eivät jaksaneet katsella saamattomuuttasi.

Kolmanneksi, älä tyydy kyselemään niitä hiusten ja silmien värejä jos haluat aikaiseksi kunnon keskustelua. Yritä nyt keksiä jotain vähän mielenkiintoisempaa, jotain jolla pidät naisen kiinnostuneena ja jolla erotut joukosta. Jos tuo on aivan mahdotonta, vika on itsessäsi eikä järjestelmässä sinänsä.

Äänestä

Olen tavannut avovaimoni deitti.netin kautta, ensi keväänä menemme jo naimisiin. Eli kyllä sieltä pystyy ihan kunnollisia naisia löytämään, mutta sen eteen joutuu näkemään hieman vaivaa. Sama pätee varmasti myös toisin päin, eli kun naiset hakevat miehiä.

Miehillä ongelmana on tosiaan se, että ilmoitukseen ei tahdo saada vastauksia, naisilla taas niitä vastauksia tulee liikaa. Itse koin myös sen, ettei naisten ilmoituksiin vastaaminen ole välttämättä kovin hedelmällistä, kun tarjontaa on vaikka kuinka paljon. Avainasia on kuitenkin se, että oma ilmoitus tai vastaus erottuu jollain tavalla muista, ja mielellään positiivisessa mielessä. Kyllä siellä netissä on myös naisia, jotka etsivät sopivia ilmoituksia, joihin vastata.

Oma saldoni oli kaiken kaikkiaan hieman yli 20 treffiä. Suurin osa naisista olivat erilaisia, mitä olivat antaneet ymmärtää tai millaisen mielikuvan olin heistä luonut. Tämä voikin olla mielestäni aika yleistä, varsinkin jos kirjoittelu jatkuu pitempään. Jos toinen kuulostaa mukavalta, sitä alkaa rakentelemaan pilvilinnoja jotka eivät vastaa aivan totuutta. Törmäsin myös joitain kertoja selkeään valehteluun ulkonäön suhteen, usein oli ainakin pientä kaunistelua. Muutenkin kirjoittelu voi olla hieman ongelmallista, sillä siinä tulee kerrottua enemmän tai vähemmän sellaisia asioita (tietoisesti tai ei), joita toinen haluaa kuulla.

Useimpien treffikumppaneiden kanssa tapaamiset jäivät yhteen kertaan. Joko he ei vastannut sitä mitä olin odottanut tai päin vastoin. Muutamaan ihastuin treffeillä, mutta heidän kiinnostuksensa minua kohtaan ei ollut riittävää. Lopulta kuitenkin tapasin nykyisen elämänkumppanini, jolloin kiinnostus oli aidosti molemminpuolista. Itse treffit olivat laidasta laitaan. Muutaman kanssa juttu luisti todella hyvin, eikä kiusallisia tilanteita päässyt syntymään. Suurimman osan kanssa jutustelu oli asiallista, mutta ehkä hieman väkinäistä. Muutaman kanssa treffit jäivät todella lyhyiksi ja jutustelusta ei tullut yhtään mitään. Itse pidin kuitenkin sen linjan, että olin kohtelias ja asiallinen treffien loppuun saakka.

Ikävä sanoa, mutta touhusi vaikuttaa hieman epätoivoiselta, jos vastailet 5-10:lle naiselle päivässä. Se ei voi myöskään olla näkymättä vastauksissasi. Ja kukaan ilmoituksen laittanut ei halua tavata epätoivoista, sillä he ovat itse "ensimmäistä kertaa liikkeellä", "päättivät kokeilla kaikkea kerran elämässä", "eivät tiedä miksi laittavat ilmoituksen tänne, koska seuraa on paljon tarjolla myös livenä" tms. roskaa. Eli vaikka olisivat itse epätoivoisina laittaneet ilmoituksensa, he eivät kuitenkaan halua tavata ketään sellaista, joka vähänkään vaikuttaa epätoivoiselta.

Oletko itse ajatellut laittaa ilmoitusta? Jos laitat, niin kannattaa nähdä vaivaa sen tekemisessä. Jos taas laitat jonkun perusilmoituksen, vastaavanlaisia löytyy satoja. Ilmoituksesi on siis erotuttava joukosta. Itse sain aikoinaan vastauksia jokaiseen ilmoitukseeni n.5-10, joista treffeihin yleensä johti 1-2. Naisten ilmoituksiin vastatessani yhteydenpito jäi yleensä pariin kolmeen sähköpostiin, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

Sitä kyllä ihmettelen, että miksi itket nettideittien kamalasta maailmasta, jos kerran sinun on helpompi löytää seuraa "tosielämästä". Mikset sitten keskity hakemaan seuralaista baareista, bileistä, tms. jos se kerran on sinulle helpompaa? Entä oletko miettinyt, miksi et koskaan pääse nettideittien kanssa treffeille saakka?

Äänestä
  • Olen ollut häissä joihin pohja on ollut sinkut.netissä. Seuralaiseni siellä oli löytynyt myös sinkuista.
    Jotenkin olen alaknut uskoa tapaamiseen ilman taustatietoa. Lavatansseissa ei tule dokattua ja ilmapiiri on jutteluun myönteinen. Kokeilkaa vaikka ette osaisikaan tanssia kuin Gene Kelly.

    Äänestä

Tylsiä / ärsyttäviä ilmoituksia.
Kyllä varminta on tutustua kasvotusten missä tahansa näin saa edes vähemmän paremman kuvan toisesta.Ja muutenkin toinenhan ei välttämättä
ole se mitä väittää....

Äänestä
  • kuitenkin kokeilla. En ole tosin itse löytänyt aviopuolisoa deittinetin välityksellä, vaan kirjeenvaihtoilmoituksen perusteella. Olen nainen 57v. ja nyt olen tämän maailman mukavimman miehen kanssa ollut onnellisessa avioliitossa jo 27 v. ja yhä tuntuu tosi upealta. Aluksi kirjoittelimme aika paljon ja sitten tietysti tapasimme myös kahviloissa ym. Tsemppiä kaikille etsijöille.

    Äänestä

No ei se onnaa meillä yli 180 cm pitkillä, koulutetuilla, tummilla, kivan näköisillä, sosiaalisilla, huumorintajuisilla, naisen huomioonottavilla jne miehilläkään.
Itse olen parin viime viikon aikana myös kokeillut näitä deitti-palstoja ja lähettänyt n. 5-10 mailia sellaisille naisille, joiden vaatimuslistan toteutin ainakin 90 %:sti, mutta vastaukseksi sain vain kaksi mailia, joissa ei kerrottu itsestä mitään, pyydettiin vain lähettämään kuva. Näin tehtyäni ei heistä ole enää kuulunut mitään. Ja en todellakaan ole ruma, päinvastoin!
Tuntuu siltä, että naiset ovat liikkeellä enemmänkin vain tsekkaillakseen tarjontaa, nostaakseen itsetuntoaan koukuttaessaan ison nipun miehiä tms. Vai onko heillä mopo karannut käsistä, kun mikään/kukaan ei tunnu kelpaavan. Lisäksi ihmettelen, että naisten vastaukset eivät sisällä juuri mitään vaikka mies käyttäisi paljonkin aikaa kertoakseen naiselle millainen mies heitä on lähestynyt mailitse. Eikö tasapuolisuuden nimissä pitäisi itsestäänkin kertoa jotakin?
Jos joku aikuinen nainen haluaa nyt mailailla niin tässäpä osoite; [email protected]

Äänestä
  • Ajatteles nyt hieman, kun joku epätoivoinen seinäruusu saa yli 100 vastausta miehiltä, niin kyllähän siinä alkaa hänellä päässä sumenemaan. Normaalisti miehet eivät välttämättä tule edes juttelemaan hänelle, mutta nyt onkin "valtaa" miesten suhteen vaikka kuinka paljon. Helposti siinä harkintakyky pettää ja lapsuuden prissi & prinsessa -ajatukset ottavat ylivallan. Vaikka naiset olisivat itse minkälaisia tahansa, niin päässä alkaa vilkkumaan ruusuntuoksuisia ajatuksia jonkun kiiltokuvapojun rinnalla. Usein tämän tyyppiset henkilöt ajattelevat, että omalla ulkonäöllä ei ole väliä, pääasia että mies näyttää hyvältä. Ajatuksena on, että "koska mies vastasi juuri minulle, on hän aidosti kiinnostunut minusta tämmöisenä". Sitten itketään ties millä palstoilla, että mies johti harhaan ja lopetti yhteydenpiton ensimmäisten treffien jälkeen ja on sika, tms. ei ottanut yhteyttä kun sai mitä halusi. Olen sitä mieltä, että mikäli perustaa valintansa ulkonäöllisiin seikkoihin, pitäisi olla valmis siihen, että toinenkin osapuoli tekee saman asian.

    Itselläni on yksi vastaavanlainen kokemus. Yhden tytön kanssa mailattiin jonkin aikaa ja hän oli todella kiinnostunut tapaamaan minut. Olin kuulemma juuri sellainen mies, jota hän on ollut etsimässä, ym. Muutenkin meillä ajatukset osuivat todella hyvin yhteen, mailit olivat pitkiä ja hauskoja molemmin puolin ja niitä läheteltiin lähes päivittäin. Eli kaikki näytti enemmän kuin lupaavalta. Tyttö sitten lähetti kuvansa minulle ja pyysi minua lähettämään kuvani hänelle. Tyttö ei todellakaan ollut mikään missi, hän oli sellainen "tavallisen" näköinen, ei kuitenkaan missään mielessä häikäisevä. Se ei haitannut minua millään tavalla, sillä en ollut hakemassa näyttelyesinettä vaan naista, jonka seurassa oloni tuntuisi aidosti hyvältä. Kun lähetin oman kuvani hänelle, vaustaus kesti normaalia pidempää ja se oli lyhyt. En kuulemma ollut ihan hänen tyyppiään. Enkä ole todellakaan mikään kammotus, joskaan en myöskään mitään mr. Finland -ainesta.

    Eli vaikka meillä tuntui synkkaavan todella hyvin, niin en ollut tarpeeksi komea hänelle. Olisin oikeasti ymmärtänyt asian hieman paremmin, jos nainen olisi itse ollut huikean kaunis ja halunut rinnalleen huippukomean mallimiehen. Tuntuukin siltä, että monet naiset hakevat kaikin puolin täydellistä miestä netistä. Ei tunnu riittävän, että muut asiat on kunnossa, jos ei ole erityisen komea. Hauskaksi asian tekee usein se, etteivät nämä naiset ole itsekään mitään tavallista kummempia ulkonäön suhteen. Minun tapauksessa asian teki mielenkiintoiseksi se, että sama nainen mailasi minulle n. kuukausi myöhemmin ja sanoi, että voisi sittenkin lähteä kanssani ulos. Miksi? Enhän ollut hänen tyyppiään, joten miten asia olisi voinut kuukaudessa muuttua? Ilmeisesti hän oli treffanut toisia miehiä, mutta kun heidän kanssaan ei ollut tärpännyt, niin olin sitten ikään kuin varalla hänelle. En lähtenyt treffeille hänen kanssaan, en edes vaivautunut vastaamaan hänelle.

    En halua yleistää tätä koskemaan kaikkia naisia, koska suurimmalle osalle naisista ulkonäkö ei ole ratkaiseva asia. Varmasti myös osa miehistä pitää ulkonäköä tärkeimpänä kriteerinä. Naisilla on vaan helpompaa käyttää ulkonäköä kriteerinä, koska tarjonta on aivan toista luokkaa kuin miehillä. Siinä missä mies saa 5 vastausta ilmoitukseensa, naisille voi tulla satoja. Eli en tiedä, onko naisten tilanne oikeastaan yhtään sen helpompi, ehkä jopa päin vastoin. Miesten on helpompi keskittyä itse asiaan, jos esim näistä viidestä vastanneesta 1-2 tuntuvat potentiaalisilta. Mielestäni olisi kuitenkin järkevää ja reilua kertoa heti ilmoituksessa, että ulkonäöllä on väliä, jos se kuitenkin on yksi tärkeimmistä kriteereistä. Esim monet pitkät naiset kertovat fiksusti heti ilmoituksessaan olevansa pitkiä ja hakevansa pitkää miestä. Kaikillehan ulkonäöllä on jotain merkitystä, toisille enemmän ja toisille vähemmän.

    Niin tai näin, oma kokemukseni oli sen verran masentava, että lopetin nettideittailun ja keskityin hakemaan seuraa ihan livenä. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat löytäneet kumppaninsa netistä ja elävät onnellista elämää.

    Äänestä

  • Santtu kirjoitti:

    Ajatteles nyt hieman, kun joku epätoivoinen seinäruusu saa yli 100 vastausta miehiltä, niin kyllähän siinä alkaa hänellä päässä sumenemaan. Normaalisti miehet eivät välttämättä tule edes juttelemaan hänelle, mutta nyt onkin "valtaa" miesten suhteen vaikka kuinka paljon. Helposti siinä harkintakyky pettää ja lapsuuden prissi & prinsessa -ajatukset ottavat ylivallan. Vaikka naiset olisivat itse minkälaisia tahansa, niin päässä alkaa vilkkumaan ruusuntuoksuisia ajatuksia jonkun kiiltokuvapojun rinnalla. Usein tämän tyyppiset henkilöt ajattelevat, että omalla ulkonäöllä ei ole väliä, pääasia että mies näyttää hyvältä. Ajatuksena on, että "koska mies vastasi juuri minulle, on hän aidosti kiinnostunut minusta tämmöisenä". Sitten itketään ties millä palstoilla, että mies johti harhaan ja lopetti yhteydenpiton ensimmäisten treffien jälkeen ja on sika, tms. ei ottanut yhteyttä kun sai mitä halusi. Olen sitä mieltä, että mikäli perustaa valintansa ulkonäöllisiin seikkoihin, pitäisi olla valmis siihen, että toinenkin osapuoli tekee saman asian.

    Itselläni on yksi vastaavanlainen kokemus. Yhden tytön kanssa mailattiin jonkin aikaa ja hän oli todella kiinnostunut tapaamaan minut. Olin kuulemma juuri sellainen mies, jota hän on ollut etsimässä, ym. Muutenkin meillä ajatukset osuivat todella hyvin yhteen, mailit olivat pitkiä ja hauskoja molemmin puolin ja niitä läheteltiin lähes päivittäin. Eli kaikki näytti enemmän kuin lupaavalta. Tyttö sitten lähetti kuvansa minulle ja pyysi minua lähettämään kuvani hänelle. Tyttö ei todellakaan ollut mikään missi, hän oli sellainen "tavallisen" näköinen, ei kuitenkaan missään mielessä häikäisevä. Se ei haitannut minua millään tavalla, sillä en ollut hakemassa näyttelyesinettä vaan naista, jonka seurassa oloni tuntuisi aidosti hyvältä. Kun lähetin oman kuvani hänelle, vaustaus kesti normaalia pidempää ja se oli lyhyt. En kuulemma ollut ihan hänen tyyppiään. Enkä ole todellakaan mikään kammotus, joskaan en myöskään mitään mr. Finland -ainesta.

    Eli vaikka meillä tuntui synkkaavan todella hyvin, niin en ollut tarpeeksi komea hänelle. Olisin oikeasti ymmärtänyt asian hieman paremmin, jos nainen olisi itse ollut huikean kaunis ja halunut rinnalleen huippukomean mallimiehen. Tuntuukin siltä, että monet naiset hakevat kaikin puolin täydellistä miestä netistä. Ei tunnu riittävän, että muut asiat on kunnossa, jos ei ole erityisen komea. Hauskaksi asian tekee usein se, etteivät nämä naiset ole itsekään mitään tavallista kummempia ulkonäön suhteen. Minun tapauksessa asian teki mielenkiintoiseksi se, että sama nainen mailasi minulle n. kuukausi myöhemmin ja sanoi, että voisi sittenkin lähteä kanssani ulos. Miksi? Enhän ollut hänen tyyppiään, joten miten asia olisi voinut kuukaudessa muuttua? Ilmeisesti hän oli treffanut toisia miehiä, mutta kun heidän kanssaan ei ollut tärpännyt, niin olin sitten ikään kuin varalla hänelle. En lähtenyt treffeille hänen kanssaan, en edes vaivautunut vastaamaan hänelle.

    En halua yleistää tätä koskemaan kaikkia naisia, koska suurimmalle osalle naisista ulkonäkö ei ole ratkaiseva asia. Varmasti myös osa miehistä pitää ulkonäköä tärkeimpänä kriteerinä. Naisilla on vaan helpompaa käyttää ulkonäköä kriteerinä, koska tarjonta on aivan toista luokkaa kuin miehillä. Siinä missä mies saa 5 vastausta ilmoitukseensa, naisille voi tulla satoja. Eli en tiedä, onko naisten tilanne oikeastaan yhtään sen helpompi, ehkä jopa päin vastoin. Miesten on helpompi keskittyä itse asiaan, jos esim näistä viidestä vastanneesta 1-2 tuntuvat potentiaalisilta. Mielestäni olisi kuitenkin järkevää ja reilua kertoa heti ilmoituksessa, että ulkonäöllä on väliä, jos se kuitenkin on yksi tärkeimmistä kriteereistä. Esim monet pitkät naiset kertovat fiksusti heti ilmoituksessaan olevansa pitkiä ja hakevansa pitkää miestä. Kaikillehan ulkonäöllä on jotain merkitystä, toisille enemmän ja toisille vähemmän.

    Niin tai näin, oma kokemukseni oli sen verran masentava, että lopetin nettideittailun ja keskityin hakemaan seuraa ihan livenä. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat löytäneet kumppaninsa netistä ja elävät onnellista elämää.

    Yksi kokemus saa sinut masentumaan, joten helpolla sinutkin saa lannistumaan. Itselläni on takana noin 30 treffiä ja monia kymmeniä epäonnistuneita yhteydenpitoja, jotka ovat loppuneet milloin mistäkin syystä. Osa on loppunut siihen kun oma mielenkiintoni ei ole riittänyt tapaamiseen saakka, osa siihen kun nainen on lopettanut yhteydenpidon, osa siihen kun naisen kuva ei ole minua miellyttänyt, osa siihen kun oma kuvani ei ole naista miellyttänyt. Viimeisimmän yhteydenpidon lopetin itse noin viikon kirjoittelun jälkeen, kun naisen kuva ei miellyttänyt ja siitä on nyt parisen viikkoa.

    Nyt on jo uudet kuviot ja en noita jaksa muistella. Aika usein olen pettynyt naisten ulkonäköön, kun he tuntuvat liioittelevan sitä ja totuus on ihan muuta mitä olen kuvitellut. Pidän itseäni kohtuullisen hyvännäköisenä miehenä ja olen pitkä ja tumma, joten vastavuoroisesti vaadin jotain ulkonäköä naisiltakin. Naisia on melko helppo saada treffeille, mutta en itse lähde enää kovin helpolla treffeille, vaan naisen pitää vaikuttaa kaikin puolin kiinnostavalle ennen kuin viitsin häntä tavata. Sokkotreffeily parin lyhyen viestin jälkeen ei enää kiinnosta, koska niistä on huonoimmat kokemukset.

    Netissä on paljon seuraa etsiviä naisia, mutta harva heistä minua kiinnostaa, joten omat kriteerit täyttävän naisen löytäminen on vaikeinta ja sen jälkeen taas on vaikeaa saada kyseinen nainen kiinnostumaan itsestä, koska heillä sitä kysyntää piisaa. Vielä 30:n treffinkään jälkeen ei siis ole tärpännyt, mutta en ole vieläkään luovuttanut. Vain etsivä löytää ja netistä etsiminen vaatii hirveän paljon vaivaa.

    Äänestä

  • No entäpä kun löytyy joku mukavantuntuinen mies ja hänelle vastaa. Kirjoittelee elämästään ja itsestään, niin mies ei vaivaudu vastaamaan takaisin. Kohteliaisuuteen kuitenkin kuuluisi vaikkapa pieni ilmoitus; Kiitos mielenkiinnosta, mutta valintani ei kohdistunut sinuun. Parempi sekin, kun ei mitään.

    Äänestä

kun laittaa deitti nettiin oman ilmon. Mulle on tuli vastauksia noin 10:neltä naiselta, joista neljän kanssa pääsin treffeille, ilmoitus oli palvelussa yhteensä kai neljä kuukautta. Mutta eipä nuo tainneet sitten pidemmälle viedä, mutta sellaista se vähän on, elämä.

Äänestä

Itse tapasin elämäni naisen netin kautta monta vuotta sitten (90-luvulla) netin kautta. Oli aivan sattumaa että yleensä tavattiin, mentiin vaan heti treffeille ilman sen kummempia odotuksia ja heti kolahti. En tiedä, ilmeisesti näitä tällaisia asiallisia ja asenteeltaan fiksuja netin kautta seuraa hakevia naisia on todella harvassa. Muistan tuolta ajalta sen, että kävin monilla treffeillä ja melkein aina homma kaatui ihan siihen, ettei vaan ulkonäkö oikein iskenyt (karu totuus on jos ei tee mieli koskettaa niin ei tee, onneksi kaikille se ei merkkaa paljon mitään..). Pari treffiä oli kyllä aivan upeita, mutta eivät hakeneet ilmeisesti seuraa, kunhan pitivät vaan "hauskaa". Sen muistan että meilejä kirjottelin kyllä aika helvetisti, satoja kai... suosittelenkin sitä kumppanin hakemista perinteisillä, normaaleilla tavoilla :)

Äänestä

En tiedä, miten miesten nettideittailut toimivat, mutta kuulostaa siltä, että muutaman kanssa pitkän aikavälin kirjoittelua?

Olen pistänyt ehkä 4-6 kertaa ilmoituksen nettiin. Heti pärähtää kymmeniä vastauksia, joiden alle hukkuu ja muutaman päivän rauhoittelun jälkeen poimii sieltä pari tyyppiä, joille vastaa, toisen kanssa ehkä ehtii tavatakin, huomaa ettei synkkaa ja unohtaa koko deittailun vähintään puoleksi vuodeksi, kun "ei sieltä löydy mitään". Näin siis sinkut.net tai citydeitin kaltaisilla sähköpostin välityksellä toimivilla deittipalstoilla. Poikkeus oli suomi24:n treffisivusto, joka oli positiivinen yllätys. Sieltä ei enää tullutkaan cityn "kerää koriin ja vastaa kaikille samalla kertaa"-tyyppisiä vastauksia, vaan viestejä, joihin oli helppo vastata heti luettuaan ja kaikista sai tietää profiilin perusteella perusfaktat, joten osasi vähän arvioida kiinnostaisiko toinen tai sopisinko minä hänelle. Itseäni kiinnostavat hauskat, leikilliset, muista poikkeavat viestit, elämänkerroille on aikaa myöhemminkin. Homma vain lähtee helposti käsistä, sillä tälläsin itselleni muutamat deitit peräkkäisille päiville ja ongelma on se, että kaksi heistä kiinnostaa vakavamminkin, enkä tiedä mitä tekisin ja miten pitkälle on "sallittua" viedä nämä jutut, ennenkuin joku loukkaantuu. Toivottavasti tilanne ratkeaa kuitenkin piakkoin, sillä koen huonoa omaatuntoa pelkästä kahvittelustakin.

Äänestä

Itse olen laittanut useita deitti-ilmoja Jippiin treffimestaan, deittinettiin ja viba-nettiin. Vastauksia ei ole tullut yleensä lainkaan. Joskus olen saanut ilmoituksiini pari vastausta, mutta niidenkään lähettäjät eivät ole vastanneet myöhemmin maileihin.

Sama juttu se chateissakin tuntuu olevan. Harvoin sieltä löytää treffiseurasta oikeasti kiinnostuneita nuoria naisia.
Ohareita tekeviä luuserinaisia kyllä tuntuu chateissa pyörivän hyvin paljon. Pari esimerkkiä:

Jokin aika sitten juttelin chatissa 26-vuotiaan naisen kanssa pari tuntia. Nainen sanoi haluavansa jutella myös puhelimessa ja pyysi numeroani, jonka sitten annoinkin hänelle. Pian hän soittikin minulle. Juteltuamme puhelimessa puolisen tuntia nainen sanoi olevansa kiinnostunut tapaamisesta. Soveimme treffipäivän ja paikan. Sovittuna päivänä soitin naiselle ja soveimme tarkan ajan ja paikan. Menin paikalle sovittuna aikana. Naista ei kuitenkaan näkynyt paikalla lainkaan. Koitin soittaa hänelle useita kertoja, mutta puhelimeen ei vastattu.
Eikä vastattu seuraavinakaan päivinä, känny laitettiin aina vain tuuttaamaan varattua, kun yritti soittaa.

Pari vuotta sitten olin treffeillä 21v naisen kanssa (olin itse silloin saman ikäinen). Tapasimme naisen kotona. Kesken kaiken nainen sanoi, että hänen täytyy lähteä käymään Helsingissä hakemassa laivalta saapuvia sukulaisia. Hän ehdotti, että tapaisimme uudestaan parin päivän päästä. Soveimme tapaamispäivän. Soitin naiselle sovittuna päivänä.
Hän pyysi soittamaan parin tunnin tunnin päästä uudestaan. Yritin soittaa myöhemmin, mutta hän katkaisi puhelun kesken kaiken, laittoi veljensä vastaamaan kännykkäänsä ja kaikkea muuta mahdollisemman lapsellista ja typerää.

Tänne suomi24:n treffipalveluunkin laitoin ilmoituksen, mutta siihen vastanneet muijat olivat samanlaisia surkimuksia, joita chatitkin ovat täynnä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000004443702

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aitomaitomies kirjoitti:

Olen jo ajat sitten huomannut että netissä erilaisiin deitti-ilmoituksiin ei kannata vastata. Kokeilin sitä taas pitkästä aikaa ja viimesen viikon aikana laitoin naisille(jotka tuntui ilmoituksen mukaan kivoilta) vastauksia noin 5-10 päivässä. Muutama lyhyt vastaus tuli takaisin ja kun vastasin sitten siihen niin siihen se sitten loppuikin. Eli samanlaista se on kuin aikaisemminkin, eli maksimissaan naiset jaksavat kirjoittaa pari hassua eemeliä ja lopettavat sitten. Eli ei sitä kautta pääse lähellekkään sitä tilannetta että pääsisi treffaamaan ketään.
Ilmeisesti he saavat vastauksia niin paljon ettei ne jaksa keskittyä keneenkään miheen kunnolla, vaan kyselevät joiltakin vain pintapuolisesti ja siirtyy taas seuraavaan mieheen ennen kuin löytyy se yli 180cm ja hyvin koulutettu tumma komea mies, joka tekstin perusteella tuntuu unelmamieheltä. Naiset siis ovat kuin lapset karkkikaupassa.
Miehillä kun tarjontaa on vähemmän, niin miehillä on aikaa keskittyä yhteen naiseen paljon apremmin.

Entä löytääkö treffiseuraa tämän suomi24:n sokkotreffipalvelun kautta? Ite en ainakaan löydä. Jos ite meet sinne odottelemaan, niin saa odottaa ikuisuuden ja jos joku nainen sattuu olemaan vapaana -mikä on harvinaista-niin se on just sitä pintapuolista kyselyä tyyliin "kuin pitä, missä asut, minkä väriset hiukset" jne. Jos joku noista ei sitten osu kohilleen niin nainen häipyy saman tien ja ottaa seuraavan miehen jolta kysyy samat asiat. Eli tässäkin on vähän sama maininki kuin lapsi karkkikaupassa, eli ei jakseta keskittyä yhteen ei etenkään jos sillä on väärän väriset hiukset.

Tavallisista chateista sai aikanaan seuraa helpommin, silloin kun se oli uutta ja jännää. Joskus kun juttelin jonkun naisen kanssa, niin tulimmekin siihen tulokseen että olis kiva treffata ja käydä kahvillakin. Yleensä nämä ihmiset kuitenkin oli aika erilaisia mitä siinä chattitilanteessa oli kuvitellut. Noh, nykyään ei tavallisista chateistakaan näytä saavan seuraa helposti. En tiedä miksi, onko homma mennyt sitten pinnallisemmaksi, en tiedä, mutta chateissa tuntuu olevan nykyään samat vakionaamat joiden kanssa minun ei tee mieli edes jutella.

Olenkin huomannut että seuraa saa helpommin ihan oikeassa elämässä, eikä minkään nettipalvelujen kautta.

Kertokaas joku jos olette saaneet seuraa esim. deitti.netin kautta tai suomi24:n sokkotreffien kautta? Olis kiva tietä millaisia naisia sen kautta on joku tavannut. Millaista oli meininki kun tapasitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu