Tää on niin hauskaa kuunnella tuttavien valitusta mitä ne omat miehet puuhastelee, suomalaiset sellaiset. Ei tee kotona mitään, harrastaa liikaa, kavereiden kanssa liikaa, ryypätään joka viikonloppu joko kotona tai kavereilla, ei herää koskaan aamulla lasten kanssa, ei siivoa, ei tee ruokaa jne jne jne. Tuo toki rahaa yhteiseen pesään. On talot, autot ja se pakollinen koira. Ei seksiä, naista ei kiinnosta. Sattanut olla säätöjä vieraan naisen kanssa.... Sitä pidetään jotenkin normaalina mies vaan on sellainen. MUTTA kun mainitsen jotain omassa suhteessani olevaa negatiivista, leimataan se heti että ne on noi ulkkisniehet sellaisia naisen alistajia ja epäluotettavia. Ainoa varjo suhteessamme on raha. Koska mies opiskelee raha on kortilla. Suomalaiselle miehelle sallitaan juominen ja pikku syrjähypyt, kotitöiden tekemättömyys kunhan ulkokuori kiiltää. Omassani pidän erityisesti perhekeskeisyydestä. Miten lapset ovat tärkeitä ja heitä arvostetaan. Mies voi hoitaa lapsia vaikka päävastuu kasvatuksesta on naisella. Nainen päättää lapsia koskevat asiat. Mies tekee ruokaa ja siivoaa. Hän on myös tarkka ulkonäöstään. Saan rehellisen vastauksen omissa vaate ym asioissa. Mies hoitaa itseään. Tykkää näyttää hyvältä, mitä suomalainen pitää homomaisena. On ulospäinsuuntautunut. Miehellä on omat menonsa ja aikataulut saattaa heittää paljonkin. Mutta kun kumpikin saa niin kumpikin on tyytyväisiä. Seksi on hyvää ja hänelle on tärkeää myös naisen nautinto. Riidellään kuten muutkin. On kylläkin kristitty. Ei aina tarvitse olla niin ennakkoluuloinen ja nipo. Ei se väri tartu, uskaltaa jutella ja ei pidä pelästyä poskisuudelmiakaan. Naimisissa olen ollut suomalaisen ns kunnon miehen kanssa jonka alkoholiongelmaa kukaan ei uskonut koska oli hyvä työ ja hienot kulissit.
roska silmässä
meillä näin
19198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tykkäät miehestäsi, mutta miksi kuitenkin piti päästä stereotypioimaan suomalainen mies jälleen kerran? Onko aina pakko harrastaa tällaista vastakkainasettelua, vaikka teetkin sen osittain 'ystävien nimissä'.
Kyllä meillä ainakin kuuluu niin sukulaisiin, ystäviin ja tuttuihin ihan laidasta laitaan suomalaisia sekä ulkomaalaisia miehiä. Ei heitä tosiaankaan voisi millään tavoin lokeroida näin ahdasmielisesti.
"Ei se väri tartu"
Kyllä se vaan tarttuu. Jos oikein tarkkaan katsot niitä lapsiasi, niin huomaat sen.
On muuten täysin paskapuhetta, ettei suomalainen mies noin niin kuin kategorisesti hoitaisi lapsiaan. On aivan älytöntä heittää tuollainen väite, että ulkomaalaiset miehet olisivat enemmän lasten kanssa kuin suomalaiset. No ehkä, jos ulkomaalainen sattuu olemaan ruotsalainen, norjalainen tai tanskalainen...
Ei kai hän väittänytkään, että "ulkomaalaiset miehet olisivat enemmän lasten kanssa kuin suomalaiset". Hänhän puhuu omasta miehestään tässä:
"Omassani pidän erityisesti perhekeskeisyydestä. Miten lapset ovat tärkeitä ja heitä arvostetaan. Mies voi hoitaa lapsia vaikka päävastuu kasvatuksesta on naisella".
Onko niin, että mielestäsi aloittajan mies ei voi hoitaa lapsia enemmän kuin suomalaiset miehet keskimäärin, ellei hän ole ruotsalainen, norjalainen tai tanskalainen?
Härre god teitä naisia,
Ulkomaalaisilla ei tietenkään ole "säätöjä" muiden naisten kanssa?
Luulen ja uskon että suomalainen mies kaikessa kauheudessaan on yksi luotettavimmista miesmäisistä olioista... kaikessa surkeudessaan:)
No jaa. Vaikea kyllä mennä sanomaan. Jostain lehdessä luin "tutkimuksesta", jonka mukaan suomalaismiehistä 50% ja -naisista 30% pettää. Enpä tiedä kuinka paikkaansapitävä "tutkimus" oli kyseessä, ja miten se oli tehty. Enkä tiedä mitä luvut muissa maissa ovat. Surullisen yleistä tuo vaikuttaa olevan...
Voisi kuitenkin luulla, että esim. muslimimaissa pettäminen olisi harvinaisempaa jo ihan sen hankaluuden takia. Siellä tuskin kovin moni nainen on avoin salarakkaaksi?
Naiset eivät siellä petä, mies omistaa naisen.
Miehillä on toki erinlainen tilanne, saavat anteeksi monenlaista jos jäävät kiinni.
Rikkaalla voi olla kymmenen naista, se nostaa miestä ylemmäs, kukaan ei tuomitse.
Onko naisilla lupa kysyä syvällisiä? Ehkä Allah tietää miten johdattaa miestä, ei siihen vaimoa tarvitse:)
Kyllä musliminaiset pettävät myös. Ihan täyttä soopaa kuvitella musliminaisten elävän jossain kuplassa.
Tsot tsot, eipäs kaunistella nyt tilastoja.
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2012041015433006_lz.shtml
Evita: Joka toinen nainen on pettänyt kumppaniaan
Nipottaja korjaa: joka toinen Evita-lehden kyselyyn vastanneista on pettänyt kumppaniaan.
Väestöliiton tutkimuksissa luvut ovat olleet n. 30%. Ihmiset tosin usein kaunistelevat totuutta. V. 2009 julkaistun raportin mukaan "nykyisen
avioliittonsa aikana oli ollut uskoton miltei 30 prosenttia miehistä ja 15
prosenttia naisista". Eli ei ahkä ihan 50 %.
Surullisen yleistä silti.
Evita kysy anonyymisti verkkosivuillaan ----> 50 %
Väestöliitto kysyy numeroon xxx-xxxxxxx iltaa väestöliitosta, ehtisitkö vastaan pieneen kyselyyn, joo kyllä se sopii, oletkos käynyt vvieraissa? Herran pieksut en tietenkään, pois se minusta. Luuri kiinni klik, herranen aika ukko kulta minkälaisia kyselyitä tuli äsken.
Siinä virhemarginaalin selitys.
enemmän kysymys luuloista kuin aidoista faktoista.
Nää jutut rikkaista miehistä kymmenine vaimoineen ei tosiankaan ole muslimiperheen arkea! Ensinäkään islamissa ei suositella ottamaan yhtä vaimoa useampaa, joten tämä nyt on yksi niistä länkkäreiden yleisimmistä uskomuksista että muslimimiehen hartain haave olisi naida mahdollisimman monta vaimoa. Miehet sanovatkin nauraen, että yhden vaimon tyytyväisenä pitäminen on työlästä - kuka hullu nyt haluaisi useamman muijan itselleen!
Ja valitettavasti, ei ne musliminaiset sen hurskaampia ole kuin muutkaan. Vieraissa ei varmatikaan juosta yhtä avoimesti kuin lännessä, eikä syrjähypyistä keskustella niin avoimesti kuin täällä saatetaan tehdä. Mutta ei se sitä poista etteikö niitä tapahtuisi.
Jossain Saudeissa aviorikoksesta seuraamukset ovat vakavat, mutta vähemmän fundalistisemmissa muslimimaissa kumman tahansa suorittama pettäminen johtaa yleensä avioeroon. Islamilaiseen tapaan kuuluu, että tuossakin tilanteessa yritetään sovittelua ja pyritään pitämään avioliitto kasassa, etenkin jos pariskunnalla on yhteisiä lapsia. Jos sovittelusta ei ole apua, voi avioeroa hakea kumpi tahansa, vaimo tai mies.
Ympäröivä yhteisö tuomitsee yleisesti aviorikoksen, tai ainakin paheksuu sitä. Eikä tässä olla yhtään suvaitsevaisempia miesten suhteen. Synti on synti, sukupuolesta riippumatta.
Useissa muslimimaissa on kuulemma varsin hyvin toimiva bordellilaitos ja huomaavaiset isännät tarjoutuvat mielellään viemään liikematkailijan rentoutumaan tällaiseen paikkaan. Näiden maiden kulttuurin mukaisesti homma on aika ihmiskauppavoittoista eikä siellä suinkaan ole kotikylän tyttöjä hommissa, vaan Itä-Euroopasta, Kaakkois-Aasiasta, Kiinasta jne. tuotettuja naisia. Toki köyhällä nuorukaisella voi olla vaikeuksia päästä osalliseksi lihallisista seikkailusta, mutta keskiluokkaiselle (jonka ostovoima on huomattavasti meikäläistä parempi) asia ei liene ongelma.
Ja sitten toinen asia on se, että ihmisiä ne ovat muslimitkin. Kyllä korkatulta musliminaiselta saa varmasti siinä missä suomalaiseltakin. Neitsyyden varjelu on sitten toinen asia, mutta naapurin rouvan kanssa pelehtiminen onnistunee sielläkin.
No, en ole saanut seksiä kuin yhdeltä muslimi naiselta, iranilaiselta.
Voin sanoa nuoruuteni hulluuden vuosiltani sen tosiasian että kyllä muslimit ovat enemmän kulttuuriensa vankeina mitä muu maailma.
Tuo sama toistui Intiassa, jos intialainennainen jutteli länsimaalaisen kanssa hänet hakattiin paikallisten toimesta. Siinä on kuule naiselle annettu hiukan vähemmän "tilaa" tehdä mitä haluaa?
Ulkois saa harvoin töitä. Minä en ota esim. muslimia töihin yritykseeni.
Mistäs sinä tiedät työnhakijan uskonnon? Uskontoa ei saa kysyä hakijoilta, eikä se todellakaan yleensä näy ulospäin.
Sama homma minulla mutta toisinpäin, kaikki varoittelevat, että latinonaiset ovat sitä ja tätä ja vaan rahan perään ja kälkättävät liikaa jne, mutta en vaihtaisi omaa naisellista, jumalaapelkäävää ja huomattavasti itseäni paremmin koulutettua, hyvin naisellista ja sivistynyt tä donnaani miehekkääseen suomaalaiseen viinalle persoon "hyvään jätkään" mistään hinnasta.
Ja se perhekeskeisyys on vain hyvä asia. Poskisuudelmia olen joskus yrittänyt suomaalaisten naisten kanssa nuorempana, mutta junttiämmät väistelivät niitä. Nykyisen kanssa ei todellakaan ole ongelma mitkään suudelmat.
Ei se sääntö mene noin, vaan näin
1.Suomalainen mies on poikkeuksetta paskiainen
2. Ulkomaalainen mies ei ole, vaan on poikkeuksetta täydellinen
3. Jos ulkomaalaisesta miehestä uutisoidaan jotain pahaa, on se Suomalaisen miehen syy
4. Ulkomaalainen nainen on aina vain rahan takia Suomalaisen miehen kanssa ja tämä mies on vanha vähintään 50 todennäköisesti 74, jos tilasto sanoo muuta on se vale tai Suomalaisen miehen vääristämä, näin ajattelee Suomalaisnainen.
5. Ulkomaalainen nainen on paha, Suomalainen hyvä, Suomalaisnaisen aivoituksen mukaan
6. Suomalaisen naisen ja ulkkismiehen rakkaus on poikkeuksetta täydellinen rakkaus ja aito, se on tähtiin kirjoitettu. Suomalaisen miehen ja ulkkis naisen taas se on julmaa osto/myynti touhua, kauheaa naisen alistamista.
7. Jos ullkisnainen ottaa eron Suomimiehestä ja alkaa nuoleen Suominaisen kengänkärkiä on hänet hyväksytty yhteiskuntaan.
8. Ulkkisnainen on aina Suomalaisnaisen mielestä kouluja käymätön, kielitaidot ym, sanoi tilastot mitä tahansa ne valehtelee, ulkismiehet ovat kaikki yliopiston käyneitä metropolitan miehiä, bisnes salkkuineen ja sliipatuinen öljy hiuksineen he hoitavat Suomen taloutta ylös.
Näin naisten aivoitukset sinulle järkeistin, ymmärsitkö nyt ettei täällä kannata keskustella ulkkisnaisista, eikä varsinkaan kehua heitä.
olla noinkin, mutta mitä sitten?
Kaiken tuollaisen miettimisestä pääsee, kun lopettaa kiinnittämästä suomalaisnaisiin mitään huomiota.
Minä ainakin pääsin...ja sain aivan helvetin hyvän naisen etelä-Euroopasta.
Niin se on. Maailma on mustavalkoinen: on suomalaisia ja sitten on niitä muita. Kaikki on ihanan yksinkertaista kun on yksinkertainen.