Uusi suhde yli 50-vuotiaana

Ne suhteet, jotka tiedän ovat usein olleet sellaisia, jossa molemmat ovat säilyttäneet oman kotinsa. Tiedän kyllä useita pareja, jotka ovat eläneet seurustelevana väliin yhdessä asuvana parina loppuiän.

Ystävättärenini löysi lähes kuusikymppisenä nuoremman miehen, nyt takana jo 10 vuotta yhdessä, eri asunnot, mutta käytännössä asuvat yhdessä. Naapurini leskimies löysi vähän alle nelikymppisenä uuden tyttöystävän, joka kuoli syöpään hänkin ja nyt on ollut jo todella pitkään saman tyttöystävän kanssa yhdessä. Eri asunnot, mutta käytännössä asuvat yhdessä.

Eiköhän parisuhteen onnistuminen riipu enemmänkin ihmisistä kuin iästä. Molemmat uudet parit, jotka tiedän, ovat sellaisia ihmisiä, joiden elämä on järjestyksessä ja elämänarvot ovat realistisia. Parisuhteissa tarvitaan paitsi tuuria, myös taitoa.

Mutta leskilempeä ja kkokemuksia, kertokaapa kuinka monta sellaista tunnette tuosta ikäluokasta jotka ei ole enää löytäneet pysyvää suhdetta, vaan jatkuvasti vaihtuvia pätkäsyhteita..

En tunne yhtään pätkäsuhteisiin päätynyttä, vain pari poikamiestä, jolla ei ole pitkää suhdetta ollutkaan. Samoin yhden naisen, jolla ei ole pitkää suhdetta ollut.

Kielenkäyttö kertoo paljon asenteesta, sana jakojäännös ei tullut kovin arvostavalta kumppania kohtaan eikä myöskään sinua itseäsi kohtaan, olethan itsekin silloin jakojäännös.

Jos kumppania joutuu hakemaan pitempään eikä sopivaa heti löydy, voihan suhteita silti ajatella omalla tavallaan arvokkaina kokemuksina.

Tiedän nettideittailun puolella paljon miehiä, jotka lentelevät "kukasta kukkaan". Sellaiset eivät ole olleet oikein innostavia mahdollisuuksia meille naisille. On toki niitä naisiakin, jotka harrastavat samaa. Silloin siitä uhkaa tulla vähän niinkuin elämäntapa. Mutta nämä eivät ole olleet oikeita seurustelusuhteita näillä, jotka tiedän, vain jonkinlaisia deittailuja. Kun aikuinen alkaa seurustella, on hän silloin sen asian takana, uskoisin.

Sellainen kukasta kukkaan lentely saattaa näyttää kepeältä, mutta ei sitä välttämättä ole. Jokainen pienenkin suhteen jälkeinen ero aina sattuu. Sellainen elämä on jatkuvaa edellisestä suhteesta toipumista ja masennusta. Ja uusi suhde pilaantuu aina sillä.

Olen 50v nainen ja mielestäni Wanhempi mies on kokenut vähän samoja fiiliksiä kuin minäkin. Pitkän parisuhteen jälkeiset suhteet on olleet lyhyitä. Pisin kesti 1,5 vuotta. Ja se eron tuska on jokaisella kerralla ollut helvetillistä. Pelottaa enää edes uskaltaa yrittää taas jonkun uuden ihmisen kanssa.
Totta on kyllä sekin, että homma on usein ihmisestä itsestään kiinni. Tunnen pareja, joilla vanhemmalla iällä solmittu suhde on hyvä ja harmoninen ja ennen kaikkea pitkäaikainen.

Minusta tuntuu, että ongelmana on se, ettei ole samaa motivaatiota kuin nuorena. (Tiedän, itsestäänselvyys.) Kun nuori pari tapaa toisensa, pyrkivät molemmat kertomaan mitä heillä on tarjota toiselle. Kun tämän ikäiset kohtaavat, kertovat he mitä minimillään vaativat. Ja erityisesti mitä eivät missään mielessä siedä. Siksi voi tuntua helpommalta jättää suhde kepeäntyyliseksi seksisuhteeksi, ettei tälle tosineuvottelujen tielle tarvitse ryhtyä. Pitäisi jaksaa heittäytyä, rakastua ja kertoa toiselle olevansa valmis tarjoamaan "kuun taivaalta".

Toimiiko se seksikään tällä iällä enää kuukautta ..paria pitempään. Oon kuullut monien sanovan, että pari viikkoa ja taas pitää etsiä uusi, kun ei enää tunnu.

mitä vanhempi ja pidempi suhde takana, niin sitä vaikeampi on nähdä se toinen ihminen uutena...eikä entisen kumppanin jatkeena.

On. Minulla ja hyvin monella ystävällä, kaverilla, tuttavalla, sukulaisellakin on uusi suhde/puoliso löytynyt ja se on kestänyt.

Yleensä se menee niin, että jos on ollut nuorempana paljon pätkäsuhteita, niin ne jatkuvat vanhempana todennäköisemmin kuin ne, jotka viidenkympin korvilla eroavat 1. tai 2. pitkäaikaisesta liitosta.

Aika mautonta puhua toisista ihmisistä "jakojäännöksinä". Ei ihme, että suhteet eivät kestä, jos toista arvostaa noin vähän.

Tapasimme 20 v. sitten mieheni, kun vietin 50v- juhliani.
Sopuisasti olemme elelleet ja päivääkään en vaihtaisi pois.

Jokainen tavallaan, joskus täytyy vain uskaltaa heittäytyä:)

Varmastikin suhde voi onnistua vanhemmallakin iällä. Riippuu itsekunkin odotuksista ja toiveista, myös siitä mitä on valmis toisen kanssa jakamaan. Monet "vapautuneet" haluaa olla yksin koska he tietää parisuhteesta enemmän. Tietenkin jos takana on vanha suhde, asioihin suhtautuu hieman toisenlaisella tavalla ja helposti vertaa suhdetta entiseen. On olemassa sanonta että hyvin menee kun ei vertaa. Siis katse eteenpäin ei taaksepäin uudessa yrityksessä, vaikka entistä elämää ei voikaan pois pyyhkäistä. Jos molemmilla riittää tahtoa ja läheisyys ja kunnioitus kumppania kohtaan säilyy, voi parisuhde onnistua. Itsekkään ihmisen on parempi olla yksin koska parisuhde vaatii aina toisen huomioimista on sitten minkä ikäinen tahansa.

Eipähän tarvii vanhana olla omaishoitaja, eikä olla omaishoidettavana..sillä puoliso on siihen velvollinen, jos jotain sattuu.
Aina ei ole rakkautta vaan voi joutua huonostikkin kohdelluksi, kun on läheinen, voi saada kuulla vaikka mitä.
Olen kuullut, miten jotkin haukkuu sairasta puolisoaan jopa pilkkaavat, mutta hoitavat kun tuli joskus luvattua.
Mielummin vieras hoitaja kuin huonosti kohteleva omainen.Ja onhan näitä tapauksia, kun toinen hakee jo uuden vaikka ei ole leski.

Omat on jokaisen valinnat, joko onnistuneet tai epäonnistuneet. Luulisi iäkkäämmän jo enemmän puntaroivan parisuhdetta ja sen onnistumista. Kysymys lienee enemmänkin siitä mitä kukakin suhteesta hakee ja mitä on valmis siihen antamaan.

Eihän viiskymppinen ole ollenkaan vanha. MInä ainakin aion löytää ihanan miehen. Olen yhä vain mallinvartaloinen kaunis nainen, täynnä elämäniloa ja viisautta. Seikkailut odottavat oman kullan kanssa, kunhan hänet vain löydän!

vanha ketju, mutta vastaan.. Meillä viisikymppisinä aloitettu suhde. Ensin teimme sen virheen ,että muutimme yhteen. Parin vuoden päästä omiin asuntoihin, nyt kaikki hyvin.

Mikään suhde ei ole iästä kiinni. Silti eri elämänvaiheessa odottaa suhteelta eri asioita. Harva tahtoo suhteeltaan samaa viisikymppisenä kuin kaksikymppisenä.

On ylivoimaista löytää suhdetta. Kaikki joita tavannut jollakin tavalla viksahtaneita niitä jakojäänteitä.
Itse en ole koska olen leski joka ei ollut valinta. Olisikohan ukrainalaisista puolisoksi, ovat toki trauman kokeneita.

Minä en eron jälkeen ole halunnut uutta suhdetta. Jotain yrityksiä oli, mutta kaatu heti alkuunsa, koska minua ei vaan kiinnostanut sen enenpää kuin tavata muutaman kerran. Olen viihtynyt hyvin yksin monen vuoden ajan. Kaveri voin olla jo hyvin tuntemieni ihmisten kanssa.

Itse olen myös vanhempi mies. Kyllä se elämä pistää outoa settiä ja twistiä ja tuo eteen odottamattomia ylläreitä. Kuten vaikkapa parisuhteen huomattavasti nuoremman naisen kanssa pitkästä suhteesta erottuani.

Olin pidempään yksin ja elämä vaan toi mahdollisuuden kokea once in lifetime - kokemuksen ihanan, empaattisen, älykkään ja viisaan nuoren naisen kanssa. Kuinka paljon olenkaan oppinut häneltä aivan kaikesta. En tiennyt, millaista on oikea parisuhde rakkaudessa. Se rakkaus on aivan kaikessa touhussa ja tekemisessä mukana. Mikään ei ole mahdotonta.

Olen todella onnellinen tästä kokemuksesta, enkä todellakaan voi enkä kykene tarpeeksi osoittaa sitä millään teoilla tai sanoilla hänelle. Se on uskomatonta olla päivä päivältä häneen rakastuneempi, miten se edes voi olla mahdollista!?

Kyllä, olemme olleet yhdessä jo hieman pidempään. Kun elämäänsä löytää jotain poikkeuksellisen aitoa ja ihanaa molemminpuolista ihanaa, haluaa sitä pitää yllä ihan automaattisesti kummankin toimesta.

Olen jo jonkin matkaa yli 70 v, ja löyty kumppani nainen parikymppinen , ollaan oltu jo 8 v yhdessä ja kaikki toimii niin kuin pitääkin, eli tämmöistä, meillä on myös kaksi lastakin, ovat oikeita kullan nuppuja.