Sydämmessä pelkkää tuskaa

Olen noin 2 vuotta ollut etäsuhteessa, välissä on 700km. Vietimme alussa melkein, jokaikinen viikonloppu yhdessä kaupungissa, jossa tavattiin, jossa minulla on mökki ja sukulaiset ja hän opiskeli siellä. Menin välillä kotiin sen 700km autolla/junalla kuukaudeksi tai pariksi hoitamaan kouluasioitani. Hän matkusti luokseni korkeintaan kerran kuussa ja siihen on melkein aina liittynyt, joku koulun kautta järjesttey hupireissu, jonka jälkeen hän on krapuloissaan tullut luokseni. Hän ei mikään juoppo ole kun ei muuten juo kuin koulun juhlatilaisuuksissa. Tuntui vain välillä siltä että hänellä piti olla muitakin asioita kun vain minun näkeminen että viitsii junassa kärvistellä (kaksi kärpästä yhdellä iskulla)..

Ei siinä sen kummempaa. Kerron vaikka miehen luonteesta niin ymmärrätte ehkä mikä tässä mättää. Olemme yö ja päivä. Minä avoin ja hän sulkeutunut. Hän on ahkera, kiltti, huomaavainen mutta ei koskaan esittele minua kenellekkään. Kerran olen yhden sukulaisen saanut tavata mutta en ketään kaveria tai muuta. Hän on tavannut koko sukuni, tilanteiden pakosta.. Hän pitää suvustani mutta ei kerro mitään omastaan.

Hän on täysin omistautunut minulle, ongelma ei ole siinä että hän viettäisi mitään kaksoiselämää. Enemmänkin on tilanne vaikuttanut siltä että hän häpeää omaa sukuaan. Tai että heissä olisi joku vikana esim. kylmää, tunteetonta porukkaa. Hän vain ei pysty puhumaan heistä eikä jakamaan elämänsä eri asioita, jotka eivät suoranaisesti liity minuun. En tiedä kuinka tämän lukon voisi murtaa?

Nytten olen sellaisessa tilanteessa että tulin takaisin kaupunkiin, jossa tavattiin. Odotan häntä kuukauden ajan, joka viikonloppu. Olen täysin jättänyt kaikki omat asiani, työni, kaverini, perheeni kaikki vain odottamaan että tulisin takaisin kotiin. Kaikki tämä sen takia että saisin edes viikonloput viettää hänen kanssaan. Hän itse pyysi minua tulemaan ja kuin kerroin että odotan häntä, hän laskeskeli kuinka paljon muuta hänellä on viikonloppuisin. Tunnen itseni petkutetuksi eikä hän osaa pyytää anteeksi. Olen työtäni siirtänyt kuukaudella, joten en saa palkkaa. Mies haukkui minua että en kumminkaan hänen takiaan matkustanu tänne vain sukulaisten takia. Olen yksin mökissä kuukauden ja tämä kaikki otti liian rajusti omaan mielenterveyteeni. Hyvin itsetuhoiset ajatukset tulivat päähäni yhtenä iltana. Minulla ei ole mitään pysyävää, ei mitään suunitelmaa eikä mies suunnittele paria kuukautta pidemmälle. Olen täysin yksin ongelmieni kanssa. Mies ei ole minulle turvana eikä apuna enkä voi jutella hänen kanssaan. En voi enään käsittää miten tässä näin kävi. Mitä teen seuraavaksi.