"Nettiin jää ikuinen tietojälki"
http://www.itviikko.fi/tietoturva/2013/07/04/nyt-salattu-on-huomenna-julkista--tasta-asiantuntijat-varoittavat-nettikayttajia/20139270/7
Asiantuntijoiden mukaan avainasemassa on nimenomaan tulevaisuuden pitäminen mielessä. Vaikka kukaan ei hyötyisi internetiin laitettavista tiedoista juuri nyt, ne voivat myöhemmin aiheuttaa ikäviä yllätyksiä.
– Vaikkei pitäisikään itseään tällä hetkellä sellaisena ihmisenä, jonka persoonasta tai vaikkapa sukupuolielämästä joku olisi kiinnostunut, niin vaikkapa 20 vuoden päästä saattaakin olla sellaisessa asemassa, että tekemiset kiinnostaa. Silloin vanhat viestit voidaan kaivaa esiin, Kasvi sanoo.
Hän muistuttaa, että esimerkiksi verkkovakoilusta nyt syytetty Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto NSA rakentaa valtaisia arkistopalvelimia, joihin säilötään kaikenlaista tietoa myöhempää käyttöä varten.
– Tätä ihmiset eivät tule ajatelleeksi. Sinne kerätään myös suojattua tietoliikennettä, jonka salauksen he uskovat voivansa purkaa myöhemmin, kun purkamisteknologia kehittyy, Kasvi sanoo.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan samaa mäkin olen sanonut, että vaikka nyt jotkin asia eivät tunnu miltää vaikka ne olisiva julkisia, voi asia olla aivan toinen tulevaisuudessa. Ajatellaanpa vaikka, että vallanpitäjät vaihtuu ja nyt hyväksyttävät mielipiteet tulevatkin ei-hyväksytyiksi ja joutuu sitten sen takia vainotuksi. Sitten on vielä se ongelma, että miten minun kirjoitukseni voivat tulevaisuudessa vaikuttaa vaikka lasteni ja lastenlasteni elämään, kun ja jos vallanpitäjät vaihtuvat saattaa käydä niin, että tänään hyväksytty kannanottoni jostakin asiasta on se kompastuskivi joka tuhoaa esim. lapsenlapseni tulevaisuuden. Tässä on se suurin syy miksi meidän olisi nyt ehdottomasti puolustettava intternetin vapautta ja yksityisyyden suojaa, nämä asia ovat niitä asioita joista nyt olemassa olevan ihmiskunnan täytyy taistella, meitä edeltäneetkin sukupolvet ovat omat taistelunsan käyneet niiden asioiden puolesta, jotka nyt ovat meille itsestään selvyyksiä, kuten yhtäläinen äänioikeus ja monet monet asiat, tehkäämme siis oma osamme, jotta me ja tulevaisuuden ihmiset voisivat elää vapaina.