Mies ilmoitti viikko sitten löytäneensä uuden. Lapseni oli vuoden ikäinen kun aloimme seurustelemaan, mies ollut kuin oma isä hänelle. Lapsi aloittaa koulun syksyllä, eli muutenkin hänellä on muutoksia edessä.
Mies on ollut muualla töissä, joten hän ei ole ollut kotona paljonkaan viimeiseen vuoteen. Miten kohta ekaluokkalaiselle kannattaa kertoa erosta? Hän ei tule tapaamaan miehen vanhempia ja miehen lasta enää, mies teki asian selväksi. Kyllähän lapsi vaistoaa, että kaikki ei ole kunnossa, kun minä olen apea....

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pyydäpä miestä itseään kertomaan. Sanot vaikka että Erkillä (nimi muutettu) on sinulle asiaa. Olen pahoillani sinun ja varsinkin lapsesi puolesta.
Miehen vanhemmilta kysyt sitten ihan itse (!) haluavatko he olla vielä sinun ja lapsen kanssa tekemisissä. He ovat varmaan olleet isopvanhempien asemassa ja ehkä kiintyneet lapseesi kovastikin. Että mieshän ei tässä asiassa sinua, lastasi ja vanhempiaan määräile. Vanhempansa ehkä eivät tiedä edes koko uudesta naisesta. Tarvittaessa voit vaikka ilman että mies tietää mitään käydä tervehtimässä hänen vanhempiaan. Olette ystävystyneet kuudessa vuodessa ja lapsellesi he varmasti ovat tärkeät ihmiset.
Mutta missä on lapsen oikea isä?