Aina sinkku

Olen parikymppinen nianen eikä minulla ole koskaan ollut minkäänlaista suhdetta kenenkään kanssa. Se johtuu ehkäpä siitä että olen lihava. Painoindeksini on yli 30. Se häiritsee minua paljon. Ei vain ole aikaa alkaa laihduttamaankaan kun on työt sun muita hommia. Tapasin netissä yhen miehen ja hän vaikuttaa erittäin huomaavaiselta ja ihana muutenkin. Me ollaan soiteltu pari kertaa ja hän haluaisi tavata. Jotenkin vain tuntuu että en uskalla. Tiedän sen että kun hän näkee niin se juttu tyssää juuri siihen paikkaan. Olen rakastunut häneen ja en halua menettää häntä. Mutta minkäs sille mahtaa kun lihavat naiset ovat niin rumia. Olen katsellut monia pariskuntia joissa nainen esimerkiksi on ollut lihava. Joskus jopa mietin että onko se nainen ollut aina niin lihava ja silti saanut hienon miehen? Miten lihava nainen on löytänyt miehen itselleen? Kertokaa minulle kokemuksianne. :) Tämä juttu on minun kohallani erilainen. Olemme jutelleet niin pitkään netissä ja soiteltu. Hän on jo melkein sanonut rakastavansa minua.Hän ei kuitenkaan siis tiedä mitenkään että olisin lihava. Hävettää niin kamalasti ulkonäköni ja olen miettinyt että miten voisin perua tapaamiset. Ei me olla sovittukaan oikeastaan mitään päivää milloin näkisimme, ja salaa toivon ettemme edes näkisikään. Pitää kai unohtaa koko mies..
39405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

"Ei vain ole aikaa alkaa laihduttamaankaan kun on työt sun muita hommia."

Todella huono tekosyy, ei terveellisemmin syöminen vaadi aikaa. Syöt vain vähemmän mitä kulutat.

Äänestä

Sun pitää sanoa sille miehelle suoraan, että olet lihava. Sittenpähän nähdään miten se mies reagoi. Missään nimessä ei kannata mennä tapaamiseen ennen kuin mies tietää minkä näköinen olet. Siinä saatta tulla suuria pettymyksiä muutoin.

Toisaalta mitäs jos se mies olis tosi lihava? Miten itse reagoisit?

Äänestä

Kuule aina on aikaa laihduttaa ja eikö terveys ole tärkeintä joten sitten vähennät niitä muita juttuja et sulla on aikaa laihduttaa. Itse olin joskus 114 kg läski ja kävin duunissa ja vaikka mitä. Ajattelin sitten alkaa laihduttaa mut ei vaan ollutkaan aikaa. Tein sitten niin et kylmästi vaan otin loparit töistä ja yhtäkkiä tulikin 9 tuntia vapaa aikaa lisää joten aloin tosissani laihduttamaan. Nyt painan 82 kg 4 vuotta vuotta myöhemmin ja voin hyvin ja jaksan tehdä kaikkee. Ei siin laihduttamisessa mennyt kuin 7 kk aikaa silloin et kuitenkin aika vähän koko elämää ajatellen.

Äänestä
  • niin ja ei naiset kattele päinkään nykyään. Ei edes läskit naiset lähde treffeille eikä halua tutustua. Tuskin ap lähtisi mun kanssa treffeille.

    Äänestä

  • Jollain on varaa ottaa piparit töistä, toisilla ei.

    Äänestä

  • rupinen kurppa kirjoitti:

    Jollain on varaa ottaa piparit töistä, toisilla ei.

    Ei hitto, Lumia on taas vähän oikolukenut :D. Voihan piparitkin ottaa töistä (ei kyllä laihduta) nyt lopareita tarkoitin.

    Äänestä

"Se häiritsee minua paljon. Ei vain ole aikaa alkaa laihduttamaankaan kun on työt sun muita hommia. "

-Roskaa. KOSKAAN ei ole niin kiire etteikö ehtisi pitämään itsestään huolta. Pienilläkin päivittäisillä valinnoilla saa näkyviä tuloksia pitkässä juoksussa, joten ei mitään mulla-on-niin-kiire-tekosyitä.
Kenelläkään ei ole niin kiire..tekosyitä ja laiskuutta/saamattomuutta. Piste.

"Mutta minkäs sille mahtaa kun lihavat naiset ovat niin rumia."

-Mielipideasia, ei fakta.

Äänestä

Tässä lienee poikkeuksellisen rumuuden ohella se ainut syy, miksei nainen löytäisi kumppania. Tämä syy on kuitenkin korjattavissa, ja naisilla se korjaa muutakin kuin terveyden.

Miehelle lihavasta laihaksi- projekti ei ole mikään tae naisten hyväksynnästä. Sitäpaitsi, uskon että lihava nainen saa seksiä halutessaan, löytyy niitäkin miehiä joita sellainen kiinnostaa. Vähän, mutta löytyy silti.

Miehelle naisten asettamat vaatimukset ovat sellaisia, ettei tavallisen näköinen hissukkamies ole naisten silmissä yhtään mitään. Pitäisi olla joko iso paha poika tai sitten joku sotilaslentäjä tai asianaja. No joo, löytyy varmaan muillekin ottajansa mutta tämä on henkilökohtainen fiilis, ikinä kun en ole naisilta 27-vuotisen elämäni aikana saanut minkäänlaista huomiota.

Äänestä
  • Kyllä se on niin et lihavat naiset on yhtä nirsoja kuin normipainoiset kauniit tai tavalliset naiset. Ei kelpaa tavis mies lihavalle naiselle eikä nainen huoli edes hiukan lihavaa miestä. Eli mies on heikoilla oli sit millainen tahansa.

    Äänestä

Tyhmintä olisi, että katkaisisit yhteyden tuohon mieheen ilman mitään selitystä tai jollain hätävalheella. Jos asia vaivaa sinua, niin kerro siitä hänelle rehellisesti. Et voi tietää miten mies reagoi. Laihduttaakin voi pienillä elämäntapa ja ruokavaliomuutoksilla, joista saat myös itsetuntoa kohotettua.

Äänestä

Laihduttaminen säästää aikaa, kun ei tarvitse tuhlata aikaa syömiseen.

Todella epätasa-arvoinen maailma, kun itsensä aivan älyttömiin mittoihin syönyt nainen painii samojen ongelmien kanssa kuin moni sporttinenkin mukava nuori mies.

Äänestä
  • Etpä taida tietää laihduttamisesta paljoakaan..Laihduttaessa vasta täytyykin syödä säännöllisin väliajoin terveellistä ruokaa, ja täytyy pitää huolta ettei ateriointiväli venyy liikaa ja verensokeri pääse heittelemään.

    Äänestä

  • rupinen kurppa kirjoitti:

    Etpä taida tietää laihduttamisesta paljoakaan..Laihduttaessa vasta täytyykin syödä säännöllisin väliajoin terveellistä ruokaa, ja täytyy pitää huolta ettei ateriointiväli venyy liikaa ja verensokeri pääse heittelemään.

    Varmasti laihtuu jos ei syö. Ei se sen monimutkaisempaa ole. Toki "oikein" tehty laihduttaminen voi olla henkisesti helpompaa.
    Mutta kerran "laihdutin" melkein 10kg kun olin syömättä viikon ja urheilin. Eivätkä tulleet takaisin pitkään aikaan. Ikävä vaan, että silloinkaan ei ollut mitään tarvetta laihduttaa, joten lähti suurelta osin lihaksista. Mutta kuitenkin, ei se mitään säännöllisiä terveys-snackseja vaatinut, sen kun ei vaan laittanut suuhunsa muuta kuin vettä. Ilman vitamiineja sun muita olennaisia ihminen kyllä selviää viikon-pari, sitäpaitsi voihan niitä napsia purkista.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Varmasti laihtuu jos ei syö. Ei se sen monimutkaisempaa ole. Toki "oikein" tehty laihduttaminen voi olla henkisesti helpompaa.
    Mutta kerran "laihdutin" melkein 10kg kun olin syömättä viikon ja urheilin. Eivätkä tulleet takaisin pitkään aikaan. Ikävä vaan, että silloinkaan ei ollut mitään tarvetta laihduttaa, joten lähti suurelta osin lihaksista. Mutta kuitenkin, ei se mitään säännöllisiä terveys-snackseja vaatinut, sen kun ei vaan laittanut suuhunsa muuta kuin vettä. Ilman vitamiineja sun muita olennaisia ihminen kyllä selviää viikon-pari, sitäpaitsi voihan niitä napsia purkista.

    Tarkoitin nimenomaan terveellistä laihduttamista mikä ei vie lihaksia vaan rasvaa. Voihan sitä syömättäkin olla mut jos on useita kymmeniä kiloja laihdutettavaa niin se ei taida kannattaa.

    Äänestä

  • rupinen kurppa kirjoitti:

    Tarkoitin nimenomaan terveellistä laihduttamista mikä ei vie lihaksia vaan rasvaa. Voihan sitä syömättäkin olla mut jos on useita kymmeniä kiloja laihdutettavaa niin se ei taida kannattaa.

    Jos sitä rasvaa on, niin kyllä se paino pääasiassa lähtee niistä ja vasta toissijaisesti lihaksista. Ja onko niitä lihaksia sitten ylipainoisella liikuntaa harrastamattomalla muutenkaan kummoisesti alla?
    Mutta joo, ehkä vähäisen määrän proteiinia voisi syödä paaston aikanakin, jotta lihaskatoa vähän hidastaisi.

    Ja useiden kymmenien kilojen kanssa tietysti pitäisi paastota kuukausia, joten ehkä ei ihan paastolla hoidu, mutta vähemmällä syömisellä kylläkin.

    Äänestä

Miten lihavalla naisella voi olla hieno mies (tarkoitat varmaan suht urheilullista tai normaalia) ?

Sellainen mies on huomannut, että ihmisessä merkitsee aika paljon myös luonne. Itse olen hoikkavartaloinen ja harrastan urheilua. Tottakai panisin hyvännäköistä naista, nyt kun sinkku olen. Mutta jos parisuhdetta alkaa rakentamaan, ei se hoikka ja kaunis nainen pääse kovin pitkälle mikäli luonne ja elämänarvot ei vastaa sitä mitä itse arvostan :)

Mutta lihavuuteen sen verran, että sinun kannattaa asettaa laihdutus terveydenkin kannalta etusijalle.

Ja siihen, ettei mies tiedä sinun painostasi. Kerro hänelle, että olet ylipainoinen. Jos se loppuu siihen, on tilanne kuitenkin helpompi, kuin livenä. Teidän suhde päättyisi kuitenkin jos on päättyäkseen. Mutta, jos mies ei ole ulkonäöstäsi enempää kysellyt, voisin kuvitella hänen arvostavan muita piirteitäsi enemmän. Onnea !

Äänestä

Lihava nainen varmaan parhaiten voi löytää miehen jos mies jo alusta alkaen näkee totuuden. Silloin lihavalle naiselle tarjollekin valikoituvat ne miehet, joita läski ei inhota. Näin ei tule sitten myöhemminkään pettymyksiä ja sydänsuruja, kuten nyt aloittajan kohdalla on vähän liian iso riski käydä. Toki on myös mahdollista, että mies on niin ihastunut luonteeseesi, ettei karkaa sinut nähdessään. Tosin ainakin itsellä vastaavissa tilanteissa tapana kuvitella myös ulkoisesti ihannenainen sinne toiseen päähän, jolloin kohtaaminen olisi varmasti pettymys. En ihan varmaksi osaa sanoa, että tyssäisikö juttu siihen vai yrittäisinkö kuitenkin voittaa itseni ja läskisi?

Äänestä

Mitä jos aloittaisitte vaikka sillä että lähettäisitte toisillenne valokuvat toisistanne? Ehkä sitten ei jännittäisi niin paljoa tavata ensimmäistä kertaa livenä.

Äänestä

Lihavuudesta näkyy jo olevan paljon kommentteja. Minä ottaisinkin jo toisen näkökulman:

Äänestä

ei kai tossa oikeesti mitään ongelmaa pitäisi olla, jos vaan et ole valehdellut jo olevasi vähintään normaalipainoinen. Valehtelu tuosta asiasta on suurempi miinus kuin itse ylipaino

Äänestä

Se on kyllä jännä ettei hän ole pyytänyt mitään kuvia. Joku sanoi että mitä mieltä minä olisin jos näkisin että mies on lihava. No, en mitään. Hänen luonne teki minuun syvän vaikutuksen ja varmasti voisin olla hänen kanssaan. Ulkonäkö ei ole minulle niin erityisen tärkeä vaan se millainen ihminen hän muuten on. :)

Äänestä
  • Ja tuohon kuvan lähettämiseen että hän on nähnyt yhden minun kuvani. Profiilikuvani. Kuvassa en näytä niin lihavalta. Otin sen vähän ylhäältä päin. Eli kaksoisleukaa ei näy. Kuvissa ihminen näyttää joskus erilaiselta ja tietysti lähetin vain onnistuneimman kuvan hänelle...Se on vain harmillista jos lihavuus on peruste miksi "eroamme". Pakko se on sitten vain hyväksyä se tosiasia. Vaikka pahaa tekee..

    Äänestä

  • Ikisinkkuko kirjoitti:

    Ja tuohon kuvan lähettämiseen että hän on nähnyt yhden minun kuvani. Profiilikuvani. Kuvassa en näytä niin lihavalta. Otin sen vähän ylhäältä päin. Eli kaksoisleukaa ei näy. Kuvissa ihminen näyttää joskus erilaiselta ja tietysti lähetin vain onnistuneimman kuvan hänelle...Se on vain harmillista jos lihavuus on peruste miksi "eroamme". Pakko se on sitten vain hyväksyä se tosiasia. Vaikka pahaa tekee..

    Mitäs tosiasiaa olet nyt hyväksymässä? Ei kannata hyväksyä vielä mitään, jos et ole miehen mielipidettä kysynyt. Hänhän saattaa pitää vähän tukevammista naisista. Vähän niin kuin tämän palstan it-mies. Onko muuten Oulusta kotoisin tämä mies? Hups... Paljastinkohan jo liikaa?

    Äänestä

Muutama juttu, jotka täällä on jo sanottukin:

Ensinnäkin tuo laihdutus. Minun on hyvin vaikea uskoa, että olisit niin kiireinen ettei aikaa kuntoilulle olisi lainkaan. Eikö sinulla ole muka lainkaan vapaa-aikaa? Etkö katso iltaisin TV:tä, lueskele tai surffaa netissä? Niin, sitä minäkin. On sitä aikaa, kunhan otat sen niistä muista jutuista. Tunti vähemmän TV:tä tai nettiä, niin ehtii jo kuntoilemaankin.

Toiseksi. Kuntoilu on vain osa, eikä edes se tärkein osa laihdutusta. Se tärkein on ruokavalio. Sitä pystyisit varmasti korjaamaan jo nyt, jos vain haluaisit ja yrittäisit. Painosi lähtisi tippumaan jo ihan ilman kuntoiluakin, jos alkaisit syömään terveellisemmin ja tiputtaisit niiden mässyjen määrää. Huom: Laihduttaessa ei pidä lopettaa syömistä, vaan muuttaa ruokavaliota.

Sinun täytyy asennoitua niin, että laihdutus on pitkäaikainen prosessi, eikä mikään kuukaudessa 15kg -juttu.

Sitten se toinen häiritsevä juttu: Sanotte rakastuneenne, mutta ette ole edes tavanneet. Vaarallista touhua. Olette rakastuneet mielikuviin ja haaveisiin, ette oikeaan ihmiseen. On vaikka millä mitalla tapauksia, joissa muka rakastuneet tapaavat livenä, eikä sitä tunnetta löydykään kasvotusten.

Mutta mutta... Jos et tapaa miestä, niin mitä sinä silläkään voitat? Luuletko että suhteenne kehittyy, jos ette koskaan tapaa? Kuinka kauan se mies kestää pelkkää virtuaalisuhdetta? Entä jos tapaatte, eikä homma toimi? Sitten se ei olisi toiminut, vaikka olisit venyttänyt tapaamista. Mutta entä jos tapaatte ja ihastutte toisiinne myös livenä? Sittenhän voit saada sen suhteen jota niin kovasti toivot.

Äänestä
  • Niin, en voitakaan mitään jos emme tapaa. Sillähän se selviää että näemme. Pelottaa vain että homma menee ihan penkin alle. Elämä on epäreilu, myönnetään. Aina ei voi voittaa.

    Äänestä

  • Ikisinkkuko kirjoitti:

    Niin, en voitakaan mitään jos emme tapaa. Sillähän se selviää että näemme. Pelottaa vain että homma menee ihan penkin alle. Elämä on epäreilu, myönnetään. Aina ei voi voittaa.

    Monelle esim. Painonvartijat tai joku vastaava ovat hyvä tuki laihdutuksen aloittamiseen. Oletko harkinnut mitään sellaista? Muita vastaavia ovat mm. Keventäjät ja Kiloklubi. Sieltä saa tietoa ja vertaistukea.

    Moni on tietysti onnistunut ihan itsekin, mutta joillekin on helpompaa tehdä se aloitus tuollaisen tukiverkon avulla.

    Jos haluat pärjätä yksin, niin netistä löytyy kyllä eri ruokien ravintosisältöjä ja jopa valmiita "ruokalistoja". Ne täytyy tietysti mitoittaa omien tarpeiden mukaan. Käytännössä joka purnukasta ja paketista löytyy nykyään kalorimäärät, eli energiasisältö. Sinun täytyy vain laskea oma peruskulutuksesi (kaava netistä) ja sitten mitoittaa syömiset niin että olet sopivilla miinuskaloreilla. Huomaat nopeasti, että normiruokaa saa syödä ihan riittävästi, mutta herkuista, limusta tai alkoholista päivän kalorimäärä tulee täyteen aika nopeasti.

    Äänestä

En tiedä, miten voisin laihduttaa. Toki se, että täytyy kuluttaa enemmän kuin syö mutta en tied mitään noita kalorimääriä sun muita. Olen tässä asiassa ihan ulkona. Olisi paljon helpompaa jos joku voisi vähän valaista että miten voisin syödä ja miten liikkua. No kyllä minä liikun päivittäin jonkin verran mutta se ei vain tuota tulosta. Jos joku vain voisi auttaa ja kertoa jotain miten voisin muuttaa elämäntapaani. :)

Äänestä
  • Paras varmaan googlata apua, eiköhän netti ole puolillaan neuvoja.

    Äänestä

  • Itse en laskenut yhtään kaloria enkä katsonut ruuista et paljonko niissä oli kaloreita. Aloin vaan ensin polkee kuntopyörää ja sitten tein kaikkea muutakin. Nostelin painoja, kävelin, hölkkäsin. Jätä karkit, limsa, pizzat pois ja syö normaalia terveellistä kotiruokaa jossa on myös kasviksia vähintään 250g joka päivä. Juo myös paljon vettä päivän aikana. Riittää kun liikut reippaasti siten että tulee hiki niin paino putoo vauhdilla.

    Äänestä

  • Ensin kannattaa aloittaa ruokavaliosta, sillä kova liikunta saattakin kääntyä itseäsi vastaan eli rääkkitreenien jälkeen tulee helposti ahmittua liiaksi kaloreita takaisin, jolloin tulos on plusmiinus nolla ja toisaalta kun vähennät ruuasta saatavia kaloreita, et jaksa treenata kovaa. Jätä makeiset, pullat, sipsit jne roskaruuat pois ja siirry kasvis-marja-hedelmälinjalle. Pidä kuitenkin huolta, että saat päivittäin tarpeeksi proteiinia heti aamusta (esim. maitorahkaa marjojen tai hedelmien kera) ja pitkin päivää, sillä mikään ei pidä nälkää loitolla yhtä hyvin kuin proteiini. Lisää samalla vähitellen liikuntaa, vaikka kävelemällä ja lenkkeilemällä, mutta varo palkitsemasta itseäsi herkuilla.

    Äänestä

parikymppisenä et ole vielä mikään vanha. Jos olisit yli 40 v, kuten minä, voisit olla paljon varmempi, ettet ikinä enää löydä ketään. Sulla on kymmeniä vuosia vielä aikaa ja ehdit laihtua, se on vain sun omasta tahdosta kiinni.

Äänestä

Onhan tällä naisella kieltämättä aika paljon massaa, jos painoindeksi huitelee kolmenkympin yläpuolella. Laskin huvikseni omalla pituudellani, 173 cm, 90kg tulisi painoindeksiksi 30,1. Koska olen mies, tuo ei välttämättä olisi vielä katastrofi koska lihakset voivat tehdä massaa paljonkin. Naisella sen sijaan moinen paino/pituus on kyllä jo varmasti silmiinpistävää.

Äänestä

laihduttamisesta...

yleensä suurin syy lihavuuteen on liika herkutttelu ja liian vähäinen liikunta. Tässä muutama helppo ohje miten pääsee alkuun ylimääräisistä kiloista eroon.

herkkutelu:
- vähennä: osta ison karkkipussin sijaan pieni, osta harvemmin...pikku hiljaa vähempään määrään tottuu eikä enempi maistukaan.
- nimenomaan vähennä herkuttelua, älä lopeta kokonaan, koska lakon jälkeen varmasti retkahtaisi entistä suurempaan syöpöttelyyn

liikunta:
- aloita hyötyliikunta: kävele/pyöräile töihin. Käytä hissin sijaan portaita.
- vähemmän tietokonetta, enemmän kotitöitä esim. siivousta
- ota tavaksi tehdä vapaa-ajalla joka päivä vähintään puoli tuntia (mielummin tunti) liikuntaa esim. kävelylenkki ennen jokapäiväistä suosikki tv-ohjelmaasi.
- aluksi liikunta varmasti uuvuttaa ja laiskottaa...pitää vaan seuraavana päivänäkin jaksaa

Äänestä

Kiitos näistä vinkeistä! En kyllä oikeastaan syö paljon makeisia ja liikun kyllä päivittäin. Jostain syystä painoni ei vain laske..Jos on lihaksia jotka painaa? Vertasin itseäni muihin ja on niitä paljon lihavempiakin ja kuntoni on paljon parempi kuin parin kaverini..Mutta ihan liian painava olenkin, joten täytyy nyt yrittää liikkua koko ajan, sen minkä ehtii..Harmi vain kun paino on se asia minkä takia en saa miestä. Sitten kun laihdun niin varmaankin saan? :D

Äänestä
  • Kyllä sä miehen saat. Vaikutat fiksulta näiden kirjoitusten perusteella, ja uskon että mies osaa arvostaa hyviä puoliasi. Ja muista, että jos ihastuksesi lähteekin karkuun, sinä lähdet päin uusia haasteita ja opit tästä jotain.

    Tärkein oppi on, että pidät huolta kunnostasi ja terveydestäsi. Kun aloitat nyt, etkä luovuta, olet muuten ensikesänä jo hyvässä kunnossa!

    Eikä missin mittoja tarvitakaan. Minullekin kelpaisi vähän pyöreämpikin nainen, kunhan olisi hellä ja huomaavainen, rakastava ja muutenkin tulisi kanssani juttuun :) Huolimatta siitä, että itse urheilen päivittäin ja rasvaprosentti on lähellä nollaa :D

    Äänestä

Tuskin se tukevampi nainen kaikille miehille ole este.

Äänestä

Painonpudotus on hämmentävän helppoa, itse rakastan pizzaa, hampurilaisia ja olutta, elin näillä käytännössä 10 vuotta ja sain hankittua oikein kunnon vatsan jo nuorella iällä. Nappasin niskasta kiinni itseäni, lopetin alkoholinkäytön, syön aamulla puuroa, lounaalla jogurttia, rahkaa tai muuta täyttävää, illalla jonkun keiton vähärasvaisesta lihasta ja ilman perunoita. Kävin 4krt/vko salilla n.1,5h/laaki ja tällä hetkellä 2krt/vko, kun paino edelleen vain putoaa. Laihduin 120kg -> 88kg/5kk. Teen min. 6pv/vko töitä ja tunteja tulee väkisinkin 50-60, silti ehdin hyvin laihtua.

Äänestä

Minulla on ollut suhteita,vaikka olen lihava,pian 50v ja edelleen löydän ihan pidempiaikaista seuraa. Onhan lihavia miehiäkin. Eikä laihat miehetkään aina ole komeita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ikisinkkuko kirjoitti:

Olen parikymppinen nianen eikä minulla ole koskaan ollut minkäänlaista suhdetta kenenkään kanssa. Se johtuu ehkäpä siitä että olen lihava. Painoindeksini on yli 30. Se häiritsee minua paljon. Ei vain ole aikaa alkaa laihduttamaankaan kun on työt sun muita hommia. Tapasin netissä yhen miehen ja hän vaikuttaa erittäin huomaavaiselta ja ihana muutenkin. Me ollaan soiteltu pari kertaa ja hän haluaisi tavata. Jotenkin vain tuntuu että en uskalla. Tiedän sen että kun hän näkee niin se juttu tyssää juuri siihen paikkaan. Olen rakastunut häneen ja en halua menettää häntä. Mutta minkäs sille mahtaa kun lihavat naiset ovat niin rumia. Olen katsellut monia pariskuntia joissa nainen esimerkiksi on ollut lihava. Joskus jopa mietin että onko se nainen ollut aina niin lihava ja silti saanut hienon miehen? Miten lihava nainen on löytänyt miehen itselleen? Kertokaa minulle kokemuksianne. :) Tämä juttu on minun kohallani erilainen. Olemme jutelleet niin pitkään netissä ja soiteltu. Hän on jo melkein sanonut rakastavansa minua.Hän ei kuitenkaan siis tiedä mitenkään että olisin lihava. Hävettää niin kamalasti ulkonäköni ja olen miettinyt että miten voisin perua tapaamiset. Ei me olla sovittukaan oikeastaan mitään päivää milloin näkisimme, ja salaa toivon ettemme edes näkisikään. Pitää kai unohtaa koko mies..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu