Onneks pääsin eroon ukosta. Kauan tiesin et näin käy, mut sitten tuli se kuuluisa viimeinen pisara, hyvä niin.
Ulospäin ukko mitä mainioin, vitsiä pukkaa ja naurun remakkaa riittää, mutta olispa kaverit tienneet mikä on mies kotioiloissa. Erolla uhkaili joka käänteessä (luuli vissiin että mun maailma kaatuu siihen), uhkaili hakata, haukkui, epäili...
Tutki perkele puhelimet, rahapussit, laukut, taskut... eipähän sieltä mitään löytänyt kun ei ollut löydettävää. Yritin puhua järkeä, kuuroille korville meni.
Maalaili tulevaisuudenkuvia mitä muka tulen tekemään, laski päivämääriä yhteen (jokin oma laskuoppi mitä en koskaan tajunnut). Kun kysyin mitä noille päiville on tapahtunut, kun mitään ei sen laskuopin mukaan kuitenkaan tapahtunut, vastaus oli et tuli jokin viivytys, mutta tapahtuu kyllä... voi helvetti mitä touhua. Pyysin lähtemään keskustelemaan jonnekin tuosta järjettömästä mustasukkasuudesta, ei lähtenyt. Hänellä ei ongelmaa, se olen minä kun järjestän sellasia tilanteita. Jokaikinen reissu tai meno/tapahtuma sai saman lopun: minulla oli suhde jonkun paikalla olleen miehen kanssa, joka kerta joku kävi mua panemassa jossain kun hän oli nukahtanut. Joopa joo.
Varottelin häntä parisen vuotta että kun saan tarpeeksi, se on sitten siinä, laitan asioille lopullisen pisteen enkä peräänny. Ei uskonut. Olis ehkä kannattanut, ukko lähti kun kuppa töölöstä, siis tästä asunnosta. Jes.
Ukko maalaili asioita, kertoi juttuja joita itse väritti niin että totuuspohja hävisi kokonaan. Sanoin useamman kerran että kertoisit joskus asiat niin kun ne oikeesti on, muista et mä olen itse ollut paikalla. Lopulta en sit jaksanut enää puuttua tarinoihin. Pitäköön tarinankertojansa maineen kun se nyt tuntuu olevan niin tärkeetä.
Jälkeenpäin olen miettinyt miks kestin sitä niinkin kauan; sitä varmaan toivoi kuitenkin et toinen ihan oikeesti joskus älyää olleensä väärässä epäilyjensä suhteen koko ajan. Niin ei käynyt. Kysyinkin kerran et oletko koskaan miettinyt jospa oletkin ollut väärässä koko ajan, vastaus oli ettei hän ole väärässä, tämän hän tietää satavarmasti. Harmi sinällään, onhan ukossa hyviäkin puolia (kun oikein muistiaan pinnistää), ne vaan ei enää riitä kun paskaa tulee niskaan jatkuvasti, teet tai sanot mitä tahansa.
Ei tiennyt ukko mitä menetti, tai oikeestaan kyllä nyt sen tietää. Luulee vissiin että vielä palataan... ei palata sanon minä.
Koittaa parka kammeta takaisin mun elämääni, en anna sen kuitenkaan vaikuttaa. Nautin taas pitkästä aikaa kesästä, omasta sellaisesta.
Tämä kesäloma onkin nauttimista varten.
Ulospäin ukko mitä mainioin, vitsiä pukkaa ja naurun remakkaa riittää, mutta olispa kaverit tienneet mikä on mies kotioiloissa. Erolla uhkaili joka käänteessä (luuli vissiin että mun maailma kaatuu siihen), uhkaili hakata, haukkui, epäili...
Tutki perkele puhelimet, rahapussit, laukut, taskut... eipähän sieltä mitään löytänyt kun ei ollut löydettävää. Yritin puhua järkeä, kuuroille korville meni.
Maalaili tulevaisuudenkuvia mitä muka tulen tekemään, laski päivämääriä yhteen (jokin oma laskuoppi mitä en koskaan tajunnut). Kun kysyin mitä noille päiville on tapahtunut, kun mitään ei sen laskuopin mukaan kuitenkaan tapahtunut, vastaus oli et tuli jokin viivytys, mutta tapahtuu kyllä... voi helvetti mitä touhua. Pyysin lähtemään keskustelemaan jonnekin tuosta järjettömästä mustasukkasuudesta, ei lähtenyt. Hänellä ei ongelmaa, se olen minä kun järjestän sellasia tilanteita. Jokaikinen reissu tai meno/tapahtuma sai saman lopun: minulla oli suhde jonkun paikalla olleen miehen kanssa, joka kerta joku kävi mua panemassa jossain kun hän oli nukahtanut. Joopa joo.
Varottelin häntä parisen vuotta että kun saan tarpeeksi, se on sitten siinä, laitan asioille lopullisen pisteen enkä peräänny. Ei uskonut. Olis ehkä kannattanut, ukko lähti kun kuppa töölöstä, siis tästä asunnosta. Jes.
Ukko maalaili asioita, kertoi juttuja joita itse väritti niin että totuuspohja hävisi kokonaan. Sanoin useamman kerran että kertoisit joskus asiat niin kun ne oikeesti on, muista et mä olen itse ollut paikalla. Lopulta en sit jaksanut enää puuttua tarinoihin. Pitäköön tarinankertojansa maineen kun se nyt tuntuu olevan niin tärkeetä.
Jälkeenpäin olen miettinyt miks kestin sitä niinkin kauan; sitä varmaan toivoi kuitenkin et toinen ihan oikeesti joskus älyää olleensä väärässä epäilyjensä suhteen koko ajan. Niin ei käynyt. Kysyinkin kerran et oletko koskaan miettinyt jospa oletkin ollut väärässä koko ajan, vastaus oli ettei hän ole väärässä, tämän hän tietää satavarmasti. Harmi sinällään, onhan ukossa hyviäkin puolia (kun oikein muistiaan pinnistää), ne vaan ei enää riitä kun paskaa tulee niskaan jatkuvasti, teet tai sanot mitä tahansa.
Ei tiennyt ukko mitä menetti, tai oikeestaan kyllä nyt sen tietää. Luulee vissiin että vielä palataan... ei palata sanon minä.
Koittaa parka kammeta takaisin mun elämääni, en anna sen kuitenkaan vaikuttaa. Nautin taas pitkästä aikaa kesästä, omasta sellaisesta.
Tämä kesäloma onkin nauttimista varten.
Vastaukset 10
Vanhimmat
miten naiset jaksaa tommosta vuosia? :S
Johan se tossa oli: sitä on niin hullu ja tyhmä että luulee ihan oikeesti asioiden muuttuvan, olemalla toiselle mieliksi. Kissan pa...at.
Ratkaisut tehdään vasta sitten kun on täysin varma, toisilla se kestää kauemmin kun toisilla. Onneksi kuitenkin tein siitä lopun.
Saapi ukko katua kämpässään, ulkopuolisille sepittänee omiaan.
No hätä.
Tää on nyt mun elämä.
Ihmeen kauan sä tuota ukkoos kestit mut hyvä kun heivasit. Monet taistelee vuosia lisää mut eivät jaksa tai uskalla erota.
JEEE HYVÄ ALOITTAJA! VOIMIA JATKOON! =)
Mulla ei ole mitään hätää, ystävät ovat edelleen ystäviä, niille on hyvä purkaa sydäntään kun siltä tuntuu. Pari hyvää siihen riittää.
Olen kuulkaas aika ylpee itsestäni, olenhan leijonien sukua....:)
Vahvuus on lajini.
Murr, ja kaikille hienoa kesää!
Älkää sietäkö huonoa kohtelua keneltäkään.
"Ulospäin ukko mitä mainioin, mutta olispa kaverit tienneet mikä on mies kotioiloissa." Tämä kuvaus sopii myös minun ex-mieheeni.
Mä oon suhteessa missä mies polkee mua vahingossa tai tahallaan maahan. Ei kuitenkaan oo mustasukkainen yleensä. Luulen ettei se oikeasti tarkoita mua lytätä, kun lyttää "vitsillä", mutta kyllä ne sanat porautuu mieleen. Mies on kyllä muuten hyvä, tekee kotitöitä ainaki jonkun verran, halaa ja antaa hellyyttä vaikeissa tilanteissa, osaa lohduttaa. Mua vaan ärsyttää suunnattomasti se, että kaikki mitä teen on väärin/huonosti ja mies saattaa suuttua ihan sekunneissa turhasta. Joka tapauksessa mä oon suhteessa ja aion vielä toistaiseksi pysyäkki siinä, mutta luulen että jossain kohtaa saan tarpeekseni ja lähden. Ei vaan pysty pitkää ja aika hyvää suhdetta tuosta vaan heittämään pois. Ja voi olla etten enää löytäis parempaa miestä, eka suhde kun on. Ei voi tietää.
Luota omaan vaistoosi, se ei yleensä petä. Jos sinulla on se pieni tunne olemassa, joka sanoo, että tästä ei tule mitään...kuuntele sitä! Voihan olla, että et löydä parempaa, mutta voi myös olla että löydät jonkin kultakimpaleen! ;) Itse tuhlasin monta vuotta miehen kanssa, joka oli "ok". Vikoja löytyi ja opettelin hyväksymään monia asioita, ja AIVAN TURHAAN! Löysin itselleni sopivamman miehen! ;)
Älä pelkää elää!
Siinä taas kaksi kalkkunaa jotka ei ymmärrä rakkaudesta mitään. Mies on heille kuin autokauppa tai joku tuote. hoh hoijaa.
Toisin kuin autoa, miestä ei voi korjata. Joten jos joku on sairaan mustis, niin pakko se on jättää.
Kenenkään ei pidä jäädä huonoon suhteeseen.