Olen 23 vuotias tyttö, terve, kouluttautunut, hyvässä kunnossa ja asunnut ulkomailla. Kohta 3 vuotta työttömänä pari harjoittelu jaksoa on ollut ja pelkkää hyväksikäyttöä ja mulle jopa luvattiin töitä mutta ei annettu.
Nyt loppuu en jaksa enään taistella. Alkaa olla niin epätodellista, olen joutunut kärsiä niin paljon, en kykene enään nähdä ihmisiä, itsetunto ihan nolla, henkeä ahdistaa.
Olen viimesen 6kk aikana ajatellut että tänään tapan itteni.
Kaverit ovat myös lähtenyt pois, heillä on töitä, kiva elämä ja kiirettä.
Nyt loppuu en jaksa enään taistella. Alkaa olla niin epätodellista, olen joutunut kärsiä niin paljon, en kykene enään nähdä ihmisiä, itsetunto ihan nolla, henkeä ahdistaa.
Olen viimesen 6kk aikana ajatellut että tänään tapan itteni.
Kaverit ovat myös lähtenyt pois, heillä on töitä, kiva elämä ja kiirettä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Älä tee itsellesi mitään vahinkoa! Olen kanssa ollut samankaltaisessa tilanteessa, myös työttömänä parhaillaan!
Työttömyydessä (vielä kun siihen lisää taloushuolet) ymmärrän aivan hyvin kuinka se masentaa ja ahdistaa ja tuntuu ettei asioihin voi itse vaikuttaa vaikka itse aidosti haluaa tehdä rehellistä työtä.
Siksi, juuri koska itse ei ole tilanteeseen syyllinen, ei kannata ajatella liikaa ja murehtia asiaa. Voi vaikka kirjoittaa paperille seuraavan kuukauden velvollisuuksia (kuten työvoimatoimistossa käynti, laskun maksupäivä) ettei tarvitse kokoajan mielessään murehtia ja ahdistua niistä.
Asiat vaan näyttää voivan menevän suuntaan johon ei tahtoisi, vaikka yrittää hoitaa asiansa. Mielestäni kuitenkin että on pyrkimys toimia hyvin ja oikein.
Ehdotan kääntymään myös taivaan Isän ja Kristuksen puoleen, itselleni uskoon turvautumisessa on ollut suuri apu ja lohdutus kestää omissa vastoinkäymisissä ja ahdistuksissa.
Nuoruus on vaikeaa. minä olin työelämässä, kun erilaisten vaikeuksien takia toivoin että olisinpa jo eläkeiässä hyvin mennyt (työ) elämä takana. Nyt olen lähes 60-vuotias ja työelämä on mennyt hyvin. Olen harvinaisen alani vahva osaaja. Töitä riittää vaikka kuinka pitkään.
Yksityispuoli ei kovin hyvin mennyt, mutta sellaista elämä on.
Sinä ole nuori. Se on jo suuri arvo sinänsä. Me vanhat maksaisimme paljon jos saisimme olla sinun osassasi. Mitä hyötyä on hienosta työurasta ym. kun edessä on enää ehkäpä kivuloinen vanhuus.
Mäkin oon ollu kohta 3v työttömänä, mut mä en oo vaipunu epätoivoon.
Varauduin alamäkee jo hyvissä ajoin ja myin kaiken. Tiesin että näin tulee käymään, koska ahneet haluu enemmän ja enemmän ja köyhiltä pois.
Sitten tutkiskeltuani kaikkea hörhöjuttuja päätin tulla uskoon, koska mitään muuta
pelastustietä en enää voi löytää itselleni. Jos tapat itsesi, niin se on varma meno polttavaan alakertaan. Rukoillaan voimia sulle. Amen.
On meitä muitakin parikymppisiä pitkäaikaistyöttömiä. Ainoa työkokemus mulla on paskaduunista parin kuukauden mittaisella työsuhteella. Koulutettu kuitenkin olen. Kaverit ovat vanhempiensa kautta saaneet töitä ja voi vittu sitä egoilua palkoilla. Ei kiinnosta olla yhteydessä enää, tosi vaikea olla onnellinen toisten puolesta kun itselle sataa paskaa niskaan jatkuvalla syötöllä. Kaikki mennyt, ei kavereita, ei rahaa ruokaan, ei naista. Vituttaa.
Kannattaa puhua esim. lääkärille olotilastasi ja tunteistasi, jos hyvin käy niin ehkä saat ajan jollekin tilannettasi ymmärtävälle ammattitaitoiselle psykiatrille tms.
Olet kuitenkin arvokas ihminen ja ansaitset apua ja tukea vaikeana hetkenä.
Mistä tiedät vaikka tulevaisuudessa kokisit jotain todella hienoja ja mukavia asioita? Jos lopetat elämäsi ennenaikaisesti niin et milloinkaan saa tietää mitä mahtavia kokemuksia menetät...
ps. nettipalstoilla lymyää monenlaisia sadisrisia ja narsistisia trolleja, jätä näiden työttömiä(tai jotain muuta ihmisryhmää) halveksivien tunnevammaisten keskustelijoiden kommentit omaan arvoonsa, työttömyys voi osua kenen tahansa kohdalle sattuman ja taloudellisten suhdanteiden vuoksi.
(olen myös itse ollut pitkään työtön vaikka omaan runsaasti arvostettujen erityisalojen osaamista)
En ota huumeita. Itse asiassa jäi kaikki lääkkeet, viinat ja tupakit sen uskoontulon seurauksena ja terveys sen kuin tuli paremmaksi. En oo koskaan ollu näin hyvässä kunnossa, kuin nyt olen. Että se siitä häröilystä ;)
Minä perustin yrityksen tuossa tapauksessa ja nyt palkkaan sellaisia jotka ovat nyt samassa tilanteessa kuin itse aikoinani. Tosin osa heistä lopettaa siltikin samantien, työkokemus ei sitten kuitenkaan pitemmän päälle kiinnosta?
näin ne useammat luulee kullanarvoinen kokemus on valuuttaa hyvän mielen kaupassa.todellisuus on toisin, vain eurot käyvät valuutaksi
Teitkö sä sen itsarin?
Jooh et todellakaan ole ainut nuori työtön tässä maassa. Melkosta taisteluahan tämä elämä on välillä (aina?), mutta ei saa luovuttaa. Itse olen nuori työtön ja käynyt välillä todella syvällä, mutta nyt taas saanut mielenterveysongelmat paremmin ruotuun ja määräaikainen työ antoi taas uskoa työllistymisenkin saralla.
Älä vielä luovuta. Asiat voi hyvin muuttua paremmaksi.
Itsellänikin on kokemusta työttömäksi valmistumisesta 23-vuotiaana. Olin vuoden työttömänä ja tuntui todella kurjalta kun toiset työllistyivät ja saivat rahaa. Varsinkin kun olin olettanut pääseväni heti kunnon palkkatöihin. Lähdin sitten opiskelemaan toista tutkintoa ja ensimmäiseen ammattitaitoa vaativaan työpaikkaani pääsin 27-vuotiaana. Työelämässä olen nyt ollut sitten viisi vuotta eikä sekään kyllä pelkkää herkkua ole.
Minulle on jäänyt jälkikäteen sellainen olo että työnantajat eivät palkkaa mielellään alle 25-vuotiaita jos vanhempiakin on tarjolla ja esim. 27-vuotias vastavalmistunut on paremmassa asemassa kuin 23 vuotias vastavalmistunut vaikka työkokemusta ei olisi.
Muuten vain n.50% 20-25 vuotiaista on työelämässä (tilastokeskus)
Työ ei ole koko elämä. Entä sitten jos saisit töitä, mutta se työpaikka olisi ahdistava tai sinua kiusattaisiin tai hyväksikäytettäisiin siellä? Sinun kannattaa nyt vain nauttia elämästäsi ilman töitä. Kauniit kesäsäät ja kaikki. Asennemuutos pitää olla. Elämässä pitää olla muutakin kuin vain työ. Jos ammattisi ei työllistä, pyri opiskelemaan jotain muuta. Jos kaverit ovat lähteneet, eivät he todellisia kavereita voi olla. Yhtä hyvin hekin voivat joskus jäädä työttömäksi, vaikka sitten yt-neuvottelujen takia tai vaikka uupumuksen. Ei elämä siihen lopu, että ei ole töitä. Onhan sinulle kuitenkin katto pään päällä ja ruokaa, onhan?
En yhtään ymmärrä miksi joku tekisi itsarin sen takia ettei ole töitä. Työttömänä olo on mukavaa, voi tehdä mitä haluaa eikä tarvitse herätä aikaisin aamulla. Jos vaan selviytyy taloudellisesti niin mikäs siinä on ollessa.
Miten voi pitää työtä koko elämän tarkoituksena, itse ainakin vain yritän tappaa sen 8h päivässä jotta pääsisin tekemään muita asioita josta oikeasti nautin.
Muistan kun olin viimeksi ollut työttömänä ja isovanhempani kysyivät että miltäs nyt tuntuu kun ei tarvitse herätä aikaisin ja vastasin, että kivalta tuntuu. En usko, että he yhtään tykkäsivät vastauksestani mutta olin rehellinen.
Työtön joutuu ilmaistöihin josta ei ole mitään hyötyä itselle. Muut tienaa ja karenssi tulee jos et tee muista rikkaita. Joku 9 euroa päiväs ei ole mitään.
Lama 1992. Valmistuin 23 vuotiaana merkonomiksi. Samalla työpaikka, jossa olin ollut 3,5 vuotta meni konkurssiin. Jäin työttömäksi lähes 800 päiväksi. Tuo aika piti sisällään kaksi palkatonta 6kk harjoittelua, mutta kumpikaan valtion työpaikka ei palkannut minua oikeaksi työntekijäksi, vaan vertailivat tyynesti, mistä seuraava työläinen vielä halvemmalla. Tiukkaa oli. Söin joinakin viikkoina vain paahtoleipää, perunaa ja teetä. Onneksi vanhemmat toivat välillä kaapin täyteen ruokaa. Eniten ahdisti se, ettei päässyt kavereiden kanssa mihinkään, koska ei ollut rahaa edes kahvikuppiin. Koska minulla ei ollut varaa bussiin, pystyin vaan käymään niiden kavereiden luona, jonne pääsin pyörällä (edellyttäen ettei ollut jäätä, lumimyrskyä jne.) kunnes pyöräni varastettiin. Synttäreillä en kehdannut käydä, koska ei ollut varaa ostaa lahjaa.
Tuon 800 päivän jälkeen olinkin 12 vuotta töissä, kunnes tuli taas lama ja sain potkut. Olin 18kk työttömänä, tosin nyt viisastuneena opiskelin kokoajan jotain. Sitten olinkin 1,5 vuotta taas töissä, kunnes taas yritysjärjestelyt veivät työt. Olin 6kk työtön ja nyt pääsin jo valitsemaan useista vaihtoehdoista itselle mieluisan työn.
Ei siis kannata ajatella 23v, että tämä oli nyt tässä. Kannattaa yrittää tehdä kaikkea muuta kivaa ja juuri niitä ilmaisia asioita. Itse hoksasin esim. taidenäyttelyiden avaisissa tarjoiltavan pikkusuolaista ja kuohuvaa, ilmaiseksi. Lisäksi niissä tapasi aina mielenkiintoisia ihmisiä.
Mitä tässä elämässä muuta voi kun ei saa töitä, ei ole läheisiä, ei ole rakkautta, ei ole sukulaisia. Yksin vaan koko elämä. Parempi varmaan hypätä junan alle tai jotain. Töitä saa mut ilmaiseksi en tee töitä. Työstä pitää saada jokin korvaus. Tein joskus ilmaiseksi töitä koska luulin että jos olen ahkera niin mut palkataan töihin pitemmäksi aikaa. 2 vuotta tein turhaan töitä, muut rikastuu ja mä en saanut mitään. Naisia ei kiinnosta muut kuin rikkaat ja komeat. Olen vieläpä rumilus joten tuskin saan koskaan rakkautta. Ei kiinosta olla yksin koko elämää joten parempi ttä kuolen kun minusta on vaan avaivaa yhteiskunnalle. Työkkärikin vaan vittuilee et mä en osaa mitään enkä kelpaa mihinkään vaikka 3 ammattia on.
Kuolema lopettaa kärsimyksen.